(Valkin valloitus.)
Rykmentin esikunta, joka oli asettunut hotelli »Livoniaan» Peplerikadun
varrelle, valmisti kaiken aikaa kiireellisesti rintamalle lähtöä. 2:sen
pataljoonan, tykistön, tiedonanto-osaston ja ratsuosaston varustukset
ja kuormasto olivat vielä keskeneräiset. Niitä oli pikaisesti
täydennettävä, mikäli suinkin mahdollista.
Tarkastettuaan 1:sen pataljoonan eversti _Kalm_ julkaisi
päiväkäskyssään N:o 19 seuraavan kiitoksen:
»1:sen pataljoonan komentajalle lausun kiitokseni lyhyessä ajassa
aikaansaadusta hyvästä järjestyksestä pataljoonassa ja hänen
pataljoonaansa kuuluvan miehistön sotilaallisesta käytöksestä.»
Rykmentti alkoi vähitellen olla osapuilleen valmis taisteluun
lähteäkseen. Rykmentin vahvuus oli tammikuun lopussa julkaistun
ilmoituksen mukaan seuraava:
Ups. aliups. sotil. yht. hev. ajoneuv.
Rykm. esikunta 16. 6. 8. 30. 17. —
1:nen pataljoona 10. 94. 553. 657. 71. 53.
2:nen » 10. 78. 700. 788. — —
Tykistö 14. 52. 253. 319. 135 . 33.
Hiihtokompp. 1. 24. 129. 154. — —
Tiedonanto-os. 1. 9. 89. 99. — —
Ratsuosasto 1. 7. 49. 57. — —
Sairashoito-os. 1. 2. 7. 10. — —
Koko rykmentti 54. 272. 1.788. 2.114. 223. 86.
Eteläisen rintama-alueen komentaja, kenraali _Wetzer_ antoi 28 p:nä
asianomaisille päälliköille seuraavan käskyn eteläisen rintaman
lähimmäksi tehtäväksi annetun Valkin ja Vörun kaupunkien valtaamisesta:
1:o Moisakylän—Viljandiin ryhmä: everstiluutnantti _Kann_ johdossaan
3:s ja 6:s virolainen rykmentti, Viljandin suojeluspataljoona, 1
eskadroona 2:sesta ratsurykmentistä, 6 tykkiä ja 2 panssarijunaa
suojelee linjaa Pärnu—Moisakylä—Valkin kaupunki. Vasen siipi
panssarijunien tukemana hyökkää Tartto—Valk ryhmän kera Valkin
kimppuun viimeistään 30.1., särkee rautatiesillan, joka 7 virstaa
Valkista Riikaan päin johtaa Sädejoen ylitse, estääkseen bolshevikeja
pakenemasta saaliineen Valkista Riikaan. Valkin valloituksen jälkeen
6:s rykmentti 1 panssarijunan tukemana suojelee rautatietä Pärnu—Valk,
3:s rykmentti panssarijunien avustamana varjelee Valkia ja sulkee
rautatiet Valkista Marienburgiin ja Riikaan.
2:o Tarton—Valkin ryhmä: eversti _Kalm_ johdossaan Pohjan Poikain
rykmentti, yliluutnantti _Kuperjanovin_ sissipataljoona, Tarton
suojeluspataljoona, 2 tykkiä ja 4 panssarijunaa tunkeutuu rautatien
molemmilta puolilta Valkiin. Valkin valtauksen jälkeen Pohjan Pojat
jäävät väliaikaisesti Valkiin, _Kuperjanovin_ sissit asettuvat Valkin
garnisonivartioksi, ja Tarton suojeluspataljoona palaa reserviin
Tarttoon.
3:o Vörun—Petserin ryhmä: eversti _Puskar_ johdossaan 2:nen
rykmentti, Tallinnan 1:nen suojeluspataljoona, 1 eskadroona 2:sesta
ratsurykmentistä, _Balahovitshin_ joukko ja 6 tykkiä tunkeutuu Vörua
ja Petseriä kohden, katkaisee mahdollisimman pian rautatien Valkista
Pihkovaan Petserin tienoilla, estää vihollisen pakenemisen Valkista
Pihkovan suuntaan ja asettuu linjalle Pimsajoki—Petseri—Vastseliina
j.n.e.
29 p:nä kenraali _Wetzer_, eversti _Puskar_ ja eversti _Kalm_ sekä
Pohjan Poikain pataljoonien komentajat, jääkäriluutnantti _Hannula_ ja
jääkärikapteeni _Svinhufvud_, ja patteriston komentaja, jääkärimajuri
_Snellman_, kävivät tarkastamassa tilannetta Sangasten asemalla, jonka
luona rintama silloin kulki.
Virolainen panssarijuna hallitsi rataa ja sen ympäristöä Emajoen
ylitse kulkevaan rautatiesiltaan saakka, jonka luona oli kenttävartio.
Punaiset olivat peräytyessään räjähdyttäneet sillan, ja sitä korjattiin
paraillaan. Yliluutnantti _Kuperjanovin_ sissipataljoona oli asemissa
Emajoen pohjoisrannalla rautatiestä länteen. Se valtasi seuraavana
yönä Tellisten kartanon, lähettipä vielä pienen, n. 40-miehisen
iskujoukon Valkia hallitsevalla töyräällä olevaan Pajun 1. Luhde
Grosshofin kartanoon. Bolshevikien panssariauto karkoitti kuitenkin
pian tämän pienen joukon, ja n. 600-miehinen 1:nen lättiläinen
tarkk'ampujapataljoona asettui senjälkeen kartanoon ryhtyen panemaan
sitä puolustuskuntoon.
Eversti _Kalm_ lähetti Sangastesta puhelimitse Tarttoon Pohjan Pojille
lastauskäskyn. Klo 9,30 ip. julkaistiin sitten Valkin valloitusta
koskeva operatsionikäsky Pohjan Pojille. 1:nen ja 2:nen pataljoona,
tykistö, tiedonanto-osasto ja ratsuosasto saivat määräyksen olla
vaunuihin lastattuina 30 päivää vasten yöllä klo 12 valmiina lähtemään
rintamalle.
Siis vihdoinkin taisteluun!
Pohjan Poikain hartain toive oli toteutumassa. Kuumeinen hyörinä alkoi
kaikkialla. Tulisella kiireellä aloitettiin kuormastojen lastaus juniin
heti puhelinkäskyn saavuttua. Illalla komppania toisensa jälkeen marssi
asemalle ja ahdettiin vaunuihin.
1:sen pataljoonan juna, jossa oli 53 vaunua, lähti ensimmäisenä klo
12,30 yöllä. Tykistön junan piti seurata sitä saatuaan aina seuraavalta
asemalta tiedon, että ensimmäinen juna oli sen jo sivuuttanut. Tohtori
_Kallioinen_ sairashoito-osaston kera oli 1:sen pataljoonan mukana.
Junaan järjestettiin yksi saniteettivaunu, jonne sijoitettiin 10
vuodetta. Silloin ei voitu aavistaa, miten kipeään tarpeeseen ne
tulivat olemaan tuolla lyhyellä matkalla.
Kaikki vaunut olivat viimeistä sijaa myöten täynnä. Kurja veturirämä
jaksoi töin tuskin saada liikkeelle täyteen lastattua junaa.
Se ei päässytkään kauas Tarton asemalta, ennenkuin vauhti
hiljenemistään hiljeni, ja vihdoin pysähdyttiin kokonaan.
Junaupseeriksi määrätty luutnantti _Kalervo Reponen_ riensi veturiin
ottamaan selvää pysähtymisen syystä.
— Heti lähtee, heti lähtee, lohduttivat kuljettajat rauhallisina.
— Puut ovat vain hiukan märkiä.
Juna lähtikin hiljaa liikkeelle, mutta hetken kuluttua se jälleen
pysähtyi. Jääkäriluutnantti _Hannula_, jolle tilanteesta ilmoitettiin,
määräsi asetettavaksi kaksi rautatiellä palvellutta Pohjan Poikaa
veturiin kivääreillä asestettuina valvomaan kuljettajia.
Päästiin jälleen hiukan matkaa eteenpäin, mutta sitten taas
seisahduttiin. Junaupseeri syöksyi veturiin pistoli kädessään:
— Puita uuniin! karjaisi hän.
— Räjähtää, koettivat kuljettajat estellä.
— Puita uuniin, määräsi junaupseeri veturissa oleville Pohjan Pojille,
jotka vitkastelematta ryhtyivät täyttämään käskyä. Höyry, paineen
osoitin alkoi elää.
Juna liikahti, mutta ei päässyt vauhtiin. Junaupseeri uhkasi
kuljettajia pistolillaan.
— Me lähdemme kolmen minuutin kuluttua — tai te lähdette, sanoi hän
tiukasti. — Käyn ilmoittamassa pataljoonankomentajalle.
— Oikein, sanoi jääkäriluutnantti _Hannula_ kuultuaan asian.
Juna oli pysähtynyt radan tekemän mutkan taa. Tykistön junan tiedettiin
lähteneen jo liikkeelle ajan voittamiseksi. Pimeässä se saattoi ajaa
edellä kulkevan päälle, joka ei nyt päässyt paikaltaan. Upseerien
vaunussa, joka oli junan alkupäässä, puheltiin juuri siitä, kun tuntui
voimakas sysäys. Upseerit hyökkäsivät vaunun sillalle.
Yö oli säkkipimeä. Sekasortoista melua kuului ympäriltä. Miehiä hyppi
pois junasta. Mitä oli tapahtunut?
— Sanitääri!
Se kajahti vihlovana läpi yön pimeyden junan loppupäästä.
Yhteentörmäys!
Patteriston juna oli lähtenyt Tartosta klo 2 yöllä ja saanut eversti
_Kalmilta_, joka matkusti sen mukana, käskyn saavutettuaan 1:sen
pataljoonan junan lähettää veturinsa auttamaan sitä edessä olevan mäen
päälle. Käsky täytettiin niin, että patteriston juna ajoi n. 3 km.
päässä Nöon asemalta 1:sen pataljoonan junan päälle yön pimeydessä.
1:sen pataljoonan sotilaat, jotka olivat paneutuneet makuulle vaunujen
lavitsoille, putosivat lattialle kimsuineen ja kamsuineen. Syntyi
tavaton hämminki ja sekasorto. Yö lisäsi onnettomuuden kauhuja.
Olivatko bolshevikit yllättäneet junan? Hetkisen kuluttua selvisi
kuitenkin, mitä oli tapahtunut.
Junan viimeiset neljä vaunua, joissa 3:nnen komppanian hevoset ja
hevosmiehet olivat, olivat kokonaan murskana, viimeinen vaunu oli
sitäpaitsi työntynyt edessä olevan sisälle.
Komentosanoja sinkoili ilmassa. Pelastustyö aloitettiin kiireesti
ja kaikki kävi järjestyksessä. Miehistö pysyi vaunuissa, vain
siihen komennetut ryhtyivät upseerien johdolla työhön. Kymmeniä
miehiä riensi vaunujen pirstaleiden kimppuun suorittamaan vaikeaa
tehtävää. Hankittiin lyhtyjä, kynttilöitä ja köysiä, valmistettiin
kaikessa kiireessä vaunujen sirpaleista, seinistä y.m. jonkinlaisia
laskusiltoja, joiden avulla lievemmin loukkautuneet hevoset saatiin
vieritetyiksi alas sillä kohdalla erittäin korkealta ja jyrkältä
ratapenkereeltä.
Onnettomuudessa sai surmansa 3:nnen komppanian kuormastovääpeli
_Johannes Martikainen_, hevosmiehistä haavoittui vaikeasti 2 ja
lievemmin 16. 8 erittäin hyvää hevosta osaksi kuoli tapaturmassa,
osaksi oli pahasti loukkautuneina lopetettava.
Haavoittuneet kannettiin saniteettivaunuun. Sairashoitohenkilökunnalla
oli täysi työ sinä yönä.
Neiti _Kyllikki Pohjala_ kertoo:
'Kun olimme saaneet haavoittuneet sidotuiksi ja kunkin makuulle, kuului
ulkoa taasen komentava ääni:
— Kaikki pois vaunuista, kolmas veturi ajaa päälle.
En osaa sanoin kuvata sitä tuskan tunnetta ja niitä kauhun piirteitä,
jotka sinä hetkenä kuvastuivat haavoittuneiden ilmeissä. Muutamat
hyppäsivät vuoteiltaan, toiset, kuten jalkapotilaat, eivät päässeet
minnekään. Autoimme alas niitä, jotka suinkin pääsivät.
Hurja veturi kiiltävine silmineen kiiti junaamme kohti, sotilaat
alkoivat ampua sitä saadakseen sen pysähtymään.
Veturi pysähtyi — olimme pelastuneet uhkaavasta vaarasta. Joku kertoi,
että sillä oli ollut aikomus tulla auttamaan meitä.'
Pelastetut hevoset kuljetettiin maanteitse lähimmälle
rautatienasemalle, rikkoutuneet vaunut vieritettiin pois radalta
ja uusia hankittiin tilalle. Rata saatiin käyttökuntoon klo 7 ap.
Senjälkeen matkaa voitiin jatkaa.
Patteriston juna siirrettiin 1:sen pataljoonan junan edelle matkan
jouduttamiseksi. Se saapui klo 1,30 ip. Sangasten asemalle, jonka
luona, hiukan länteen päin, venäläiset v. 1702 saivat suuren
voiton Hummulissa kenraalimajuri _Schlippenbachin_ johtamista
ruotsalaissuomalaisista joukoista. 1:nen pataljoona tuli perille vasta
klo 5 ip. tienoissa, jolloin tykistön kuormastakin oli jo melkein
loppuun saakka saatu vaunuista puretuksi. 2:nen pataljoona saattoi
rautatieonnettomuuden vuoksi lähteä Tartosta vasta klo 12 päivällä ja
saapui Sangasteen 31 p:nä klo 1,25 yöllä.
1:nen pataljoona majoittui aseman lähistölle, pataljoonan esikunta,
2:nen ja 3:s komppania sekä 1:nen K.K.K. rautatienaseman itäpuolella
oleviin taloihin, 1:nen komppania Pijrin taloon aseman länsipuolelle.
Virolainen panssarijuna oli Sangasten sillan luona, joka oli jo saatu
korjatuksi. 3 km. päässä siitä olevaa pienempää rautatiesiltaa pantiin
parastaikaa kuntoon, mutta punaiset häiritsivät työtä. Pohjan Poikain
patteristo oli sijoitettu Santasten asemalle ja Ruusan kartanoon. 2
tykkiä oli asetettu suojaamaan teitä Tellisten kartanosta Söörhofin
kartanoon ja Väreen. 2:nen pataljoona mukanaan 2 kevyttä tykkiä
marssi Folkin kartanoon ja sai määräyksen ryhtyä heti tiedustelemaan.
Rykmentinkomentaja esikuntineen jäi rautatievaunuun Santasten asemalle.
Yliluutnantti _Kuperjanovin_ sissipataljoona oli asettunut Luhde
Grosshofin kartanon linjalle. Tarton suojeluspataljoona ja 1 komppania
sissejä toimi yhdessä 3:nnen virolaisen rykmentin kanssa Helmen
suunnalla.
Eversti _Kalm_ antoi 30 p:nä klo 7,30 ip. saatuaan ilmoituksen, että
vihollinen olisi muka aikeissa tehdä saartoliikkeen Folkin suunnalta
operatsionikäskyn N:o 4 Tartto—Valk joukoille taisteluun ryhtymisestä
seuraavana päivänä. Eri osastot saivat seuraavat tehtävät:
1:nen pataljoona jääkäriluutnantti _Hannulan_ johdolla asettaisi
varmistuksen Söörhofin kartanon tienhaaraan tiedustelemaan
luoteiseenpäin ja pitämään yhteyttä suoraan rykmentin esikuntaan,
seuraisi reservinä yliluutnantti _Kuperjanovin_ sissipataljoonaa
Telliste—Valk maantietä, lähettäisi yhden komppanian Puuleikaja—Varna
tietä etenemään Valkia kohden ja kaupungin lävitse hyökättyään
asettuisi asemiin kaupungin eteläpuolelle.
2:nen pataljoona sekä jääkärikapteeni _Påhlsonin_ johtamat 2 tykkiä ja
räjähdysosasto jääkärikapteeni _Svinhufvudin_ komennossa lähtisi klo
6 ap. liikkeelle Fölkistä etelään Konselun ja Mürgin taloja kohden,
rikkoisi Valk—Vöru rautatien Mürgin tai Paranin siltojen kohdalta,
ilmoitettuaan sen tapahtumisesta rykmentinkomentajalle etenisi
rautatien vartta Valkiin, ottaisi haltuunsa Valkin rautatienaseman ja
sen ympärillä olevan itäpuolisen ulkonevan osan kaupunkia ja lähtisi
siltä alueelta etenemään varsinaiseen kaupunkiin puhdistaen sitä,
senjälkeenkuin 1:nen pataljoona olisi marssinut sen lävitse.
Pohjan Poikain patteristosta 4 tykkiä ja _Kuperjanovin_ tykistöstä 2
tykkiä jääkärimajuri _Snellmanin_ johdolla seuraisi 1:stä pataljoonaa
Telliste—Valk maantietä tukeakseen edellä marssivia jalkaväenosastoja
ja pommittaisi, jos se osoittautuisi välttämättömäksi. Valkin kaupunkia
ja mahdollisesti teitä sen eteläpuolella.
4 panssarijunaa ja yliluutnantti _Kuperjanovin_ sissipataljoona
kapteeni _Irvin_ johdolla etenisivät Sangaste—Valk rautatietä pitkin
korjaten sen siltoja ja Telliste—Valk maantietä eteenpäin.
Luutnantti _Hannula_ oli edellisenä päivänä pyytänyt, että 1:nen
pataljoona saisi ensimmäisenä hyökätä Valkia kohden, ja eversti
_Kalm_ oli luvannutkin sen. Mutta eversti _Kalmin_ tavattua sitten
Sangasten asemalla yliluutnantti _Kuperjanovin_ ja esitettyä hänelle
sensuuntaisen taisteluohjelman, että sissipataljoona kulkisi 1:sen
pataljoonan reservinä, selitti _Kuperjanov_ sissiensä aina kulkeneen
etulinjassa ja haluavan tehdä sen nytkin. Eversti _Kalm_ katsoi
olevansa pakotettu antamaan perään, joten 1:nen pataljoona määrättiin
sissien reserviksi.
Kapteeni _Svinhufvudin_ joukot lähtivät ensimmäisinä liikkeelle.
Klo 5,30 ap. 31 p:nä kutsuttiin komppanioiden päälliköt
pataljoonankomentajan puheille saamaan lähempiä määräyksiä päivän
toiminnasta. 4:s ja 5:s komppania, 2:nen K.K.K., räjähdysosasto ja
tykit lähtisivät liikkeelle klo 6 ap. edeten Folkin kartanosta suoraan
Igastin kartanoon, josta räjähdyskomennuskunta 4:nnen komppanian
tukemana lähtisi katkaisemaan Valk—Vöru rautatien. 6:s komppania
seuraisi ensin pääjoukkoa, mutta erkanisi sitten kulkemaan oikealle
poikkeavaa tietä Pysnikin kylään, jonne se asettuisi asemiin lähettäen
ilmoituksen pataljoonan komentajalle ja jääden odottamaan lähempiä
määräyksiä.
Vääpeli _Ilmari Luostarinen_ kertoo päivän vaiheista:
»31 p:nä klo 6.15 tapahtuu lähtö Fölkistä. 4:s komppania saa kunnian
päästä etumaiseksi, ja joukkueeni joutuu kärjeksi.
»Aamu on kaunis. Kärki kunnossa. Sivustapatrullit lähetetty. Kuljemme
Mushwan kylän ohitse. Talojen luona on hämmästyneitä ihmisiä
töllistelemässä ohimarssivia joukkojamme.
»Lähestymme Emajokea. Tiedämme, että vastassamme on yhden rykmentin
vahvuinen vihollinen. Alamme laskeutua loivaa, aukeata rinnettä Igastin
kartanoa kohden.
»Äkkiä pamahtaa laukaus. Seuraa toinen, kolmas, pian se muuttuu
yhtämittaiseksi rätinäksi.
»Komennan kärjen ketjuun, ja hyökkäämme nopeasti eteenpäin. Huudan
sivustapatrulleille, että ne puhdistaisivat talot tien vasemmalla
puolen. Jäljellä olevien miesteni kera riennän maantiesiltaa ja
kartanoa kohden. Kuulat vinkuvat korvissamme.
»Vihollisen ratsujoukko, n. 20 miestä, pakenee täyttä laukkaa joen
ylitse. Sen perässä parisataa miestä jalkaväkeä. Seuraamme niitä.
Sitten tulee pysähdys, käsky pataljoonan komentajalta. Pataljoona ei
menekään tästä suoraan rautatielle, vaan tekee polvekkeen Pysnikin
kautta Mürgin sillalle. Igastista etelään kuuluu olevan hyllyviä soita
ja tuntemattomia metsiä.
»Ensimmäisestä kahakastamme olemme selvinneet vaurioitta. 6 vihollisen
kaatunutta näemme kylässä.
»Joukkueeni saa määräyksen jäädä varmistukseksi ja suojaamaan
pääjoukon marssia sivusta- ja selkähyökkäyksiltä. Kylässä ollessamme
tiedustelemme Karulan aseman suuntaan, jolloin vakoilijamme käyvät aina
mainitun aseman luona joutuen siellä vastakkain punaisten ratsujoukon
kanssa. Pienempi vihollisjoukko tekee hyökkäyksen myös meidän
etupatrullejamme vastaan, mutta lyödään takaisin. Klo 3 ip. tulee käsky
liittyä pääjoukkoon, jonka saavutamme klo 5 ip. Lauksaressa.»
Jääkärikapteeni _Svinhufvudin_ joukkojen muista vaiheista Valkin
valloitusretkellä kertoo luutnantti _Kallio_, joka 6:nnen komppanian
kera kulki toista tietä:
»Tulemme seuraavaan kylään, joka on Fölkin ja Igastin kyläin
puolitiessä. Täällä erkanee oikealle talvitie Pysnikin kylän kautta
Valkiin. Poikkean komppaniani kanssa kulkemaan sitä.
»Taistelujärjestyksessä, kärjen, sivustasuojain ja yhdysmiesten kera
komppania lähtee verkalleen marssimaan kohti tuntemattomia seutuja.
Kuljen heti kärjen takana voidakseni paremmin valvoa, että edetään
oikeata tietä.
»Alkutaival on metsäistä seutua. Sitten avautuu iso aukea — kylä, jonka
halki juoksee Emajoki. — Seis! Lähetän vääpeli _Lauri Pietilän_ ryhmän
kera metsän turvissa tarkastamaan kylän oikealla puolen olevia taloja.
Sillä aikaa tähystelen kiikarilla edessämme olevaa kylää. Ei mitään
epäilyttävää. Vääpeli _Pietilä_ miehineen on jo joutunut oikealla
olevien talojen kohdalle. Tutkittuaan ne hän antaa merkin: vihollista
ei ole näkyvissä. — Eteenpäin!
»Tullaan kylään. Matalat, turvekattoiset talot tarkastetaan. Asukkaiden
ilmoituksen mukaan on vihollisten parituhat-miehinen joukko-osasto
edellisenä päivänä kulkenut sivu. — Siis eteenpäin.
»Edettyämme kylästä noin pari virstaa tulee vastaamme virolainen
hevosmies, joka ilmoittaa vieneensä leipäkuorman bolshevikeille
seuraavaan kylään ja punaisten lähimmän kenttävartion olevan virstan,
parin päässä. Edelleen hän kertoo vihollisia olevan kovin paljon
ja ihmettelee, että näin vähillä voimilla uskallamme lähteä niitä
hätyyttämään.
»Siis vihdoinkin tapaisimme vihollisen!
»Jatketaan matkaa vuoroin aukeita, viljeltyjä seutuja, vuoroin
metsämaita. Igastin kylän kautta kulkenut, pataljoonankomentajan
välittömässä johdossa oleva pääjoukko on nyt saavuttanut komppaniani
jälkijoukon. Se lisää turvallisuuden tunnetta. Vihollista vain ei näy.
»Yht'äkkiä kuuluu laukaus. Vihollisen etuvartija ampuu ennen karkuun
lähtöään merkkilaukauksen meidän metsässä etenevää kärkeämme kohden
— tietysti sivu. Samassa pamahtavat kärkimiesten vastalaukaukset.
Hurraata huutaen kärkijoukko syöksyy vääpeli _Pietilän_ johdolla
eteenpäin.
»Annettuani merkin komppanialleni seurata juoksen eteenpäin. Eteeni
avautuu iso aukea, jonka toisessa laidassa suuri vihollisjoukko
liikehtii noin 600—700 metrin päässä. Se avaa kiivaan tulen meitä
kohden. Edessä oleva tasanko ylenee loivasti noin satakunta metriä
eteenpäin tarjoten maassa makaavalle jonkin verran suojaa. Sen
korkeimmalla kohdalla on talo. Sieltä maasto alkaa loiveta, kunnes taas
nousee vihollisen puolella.
»Mutta mitä joukkoja nuo ovat, aukean vasemmalla puolen, jotka
suuntaavat kulkunsa edessä olevaa vihollista kohden? Tarkastan
kiikarilla. Aurinko paistaa suoraan päin, joten en voi erottaa muuta
kuin ääriviivat. Miehiä venäläisessä sotilaspuvussa. Voisivatkohan ne
olla virolaisia?
»Taisteluintoinen kärkijoukko on ketjussa syöksynyt jo kauas aukealle
ja avannut kiivaan vastatulen. Annan sille käskyn edetä korkeimmalle
kohdalle, jotta se saisi näkyvän maalin. Komppanian pääjoukon määrään
kehittämään sieltä edelleen ketjua oikealle pitkin metsänlaitaa ja
avaamaan sitten tulen edessä olevaa vihollista vastaan.
»Lähden kärkijoukon jäljessä aukealla olevaa taloa kohden, johon vasen
siipi ulottuu. Päästyäni perille ryhdyn jälleen kiikarilla tarkastamaan
vasemmalla noin 500—600 metrin päässä meistä liikehtiviä joukkoja,
joista suurin osa on jo kadonnut metsäsarakkeen taa. Huomaan silloin,
että miehet kävellessään ampuvat meitä — siis vihollisia! Komennan
vastatulta. Oikealla oleva vihollinen asettuu myös asemiin pitkin
metsänlaitaa ja alkaa ampua meitä kiivaasti.
»Olemme ristitulessa!
»Ketjussa makaavilla sotilailla on sentään verrattain suojattu asema
tällä sivustalla. Käskettyäni ylläpitämään tasaista tulta poistun
mennäkseni oikeaa siipeä tarkastamaan.
»En ole astunut vielä montakaan askelta, kun tunnen yhtäkkiä kuin isolla
moukarilla olisi lyöty jalat altani ja samassa suistun maahan. Vasen
jalkani on aivan hervoton, ja virtanaan veri syöksyy reidestä valkealle
hangelle. Kyynärpäiden varassa alan vaistomaisesti ryömiä eteenpäin
metsänlaitaa kohden, mutta pitkälle en pääse, ennenkuin voimani
herpautuvat. En jaksa edes sitoa haavaani.
»Silloin juoksevat kärkijoukosta luokseni ryhmänjohtaja _Matti
Keskipoikila_ ja sotilas _Yrjö Nikkilä_, jotka nopeasti sitovat tiukan
siteen reiteni ympärille haavan yläpuolelle ja saavat siten verenvuodon
lakkaamaan.
»Tuskin se on tehty, kun kuulen ryhmänjohtaja _Keskipoikilan_
huudahtavan: 'nyt kävi!' Hän paneutuu istumaan ja alkaa tutkia vasenta
jalkaansa, johon luoti on osunut. Kehoitan häntä pysyttelemään
makuulla, mutta ennenkuin hän ennättää paneutua pitkälleen, tapaa
toinen luoti samaa jalkaa. — Tässä on tosi kysymyksessä. Näkyy, että
vastassamme on lättiläisiä tarkk'ampujia, joiden taitoa ei suotta
kehuta.
»Samassa alkaa kuulua meidän konekivääriemme yhtäjaksoista papatusta ja
tykkiemme jymähdyksiä. Nähtävästi se hermostuttaa vihollista. Kuulat
kulkevat nyt enimmäkseen yli maalin ilkeästi vonkuen.
»Kuulasateessa sotilas _Nikkilä_ alkaa sitten polvillaan ollen laahata
minua poikki tuon toistasataa metriä pitkän aukean metsän laidassa
olevan rakennuksen suojaan. Itse koetan, mikäli mahdollista, auttaa
terveellä jalallani, jonka senkin sittemmin havaitsen saaneen osansa.
»Päästyämme metsänlaitaan huomaan, että sotilas makaa siellä rakennuksen
suojassa liikkumatta. Lakki on valahtanut hangelle, kasvot ovat kalman
kalpeat ja elottomat. Sehän on urhoollisen kärkijoukkomme johtaja,
vääpeli _Pietilä_ — hengettömänä.
»Kuulen nyt, että vääpeli _Pietilä_ huomatessaan minun haavoittuneen
ja loikovan avuttomana kuulasateessa on luotituiskusta välittämättä
syöksynyt pelastamaan minua. Ensin kuula on lävistänyt hänen
käsivartensa, mutta siitä huolimatta hän on juossut eteenpäin, kunnes
paremmin tähdätty luoti osui suoraan sydämeen.
»Kiitettyäni sotilas _Nikkilää_ hänen urhoollisuudestaan jätän hänelle
kiikarini ja karttani vietäviksi komppanian 1:sen joukkueen johtajalle,
vääpeli _Lauri Simeliukselle_, jonka määrään johtamaan komppaniaani
taistelun loppuun saakka.»
5:s komppania oli taistelun alettua levittäytynyt ketjuun 6:nnen
komppanian vasemmalle puolelle, 4:s taas oli toistaiseksi jäänyt
varaväeksi. Taistelu kiihtyi kiihtymistään. Jääkärikapteeni _Påhlsonin_
tykit ottivat osaa otteluun. Konekiväärit toimivat.
Vihollisen vastarinta oli sitkeää. Saadakseen taistelun ratkaistuksi
jääkärikapteeni _Svinhufvud_ lähetti 1 joukkueen 4:nnestä komppaniasta
oikealle sivustalle saartamaan vihollisen vasenta siipeä. Se ratkaisi
taistelun. Nyt vihdoin klo 11,30 ap. bolshevikit peräytyivät kolmatta
tuntia kestäneen taistelun jälkeen luovuttaen Pysnikin kylän
suomalaisille.
Hetken kuluttua lähdettiin jatkamaan matkaa, ensin 5:s ja 4:s
komppania, 2:nen K.K.K., sitten tykistö ja viimeisenä 6:s komppania.
Kuljettiin täydessä taistelujärjestyksessä. Vastustaja saattoi piillä
missä hyvänsä.
Vihollinen tavattiin klo 2 ip. uudelleen Konselu—Lauksare linjalla,
jossa se vielä kerran yritti ryhtyä vastarintaan. Se karkoitettiin
kuitenkin jo 15 minuuttia kestäneen laukaustenvaihdon jälkeen.
Räjähdyskomennuskunta ja 3:s joukkue 6:nnesta komppaniasta
jääkärikapteeni _Påhlsonin_ johdolla lähtivät sitten konekiväärien ja
tykkien suojaamina räjähdyttämään Mürgin rautatiesiltaa, jonka ylitse
punaisten panssarijuna juuri vähän aikaisemmin oli kulkenut Silta
räjähdytettiin klo 3,30 ip.
Pataljoona lähetti sitten rykmentin komentajalle raportin päivän
taisteluista ja sillan räjähdyttämisestä ja jäi odottamaan uusia
määräyksiä. Sinä päivänä ei enää edetty pitemmälle, vaan pataljoona
yöpyi lähitaloihin, Sartesta rautatielle saakka.
Seuraavana aamuna, 1.2., klo 6.30 pataljoona räjähdyskomennuskunnan
ja tykkien kera lähti jälleen liikkeelle. 6:s komppania ja osa
räjähdyskomennuskuntaa eteni pitkin rautatietä Vöru—Valk viimemainittua
kohden. Muu osa pataljoonaa marssi maantietä Pruksi—Tamber kaupunkiin.
Kumpikaan joukko ei kohdannut vihollista matkallaan. Bolshevikit
luopuivat Valkista enemmittä taisteluitta. 2:nen pataljoona marssi
sinne klo 10,30 ap.
2:sen pataljoonan kokonaistappio Valkin valloituksen yhteydessä
oli: 4:s komppania: 2 haavoittunutta sotilasta; 5:s komppania 6
haavoittunutta: (2 aliupseeria ja 4 sotilasta); 6:s komppania: 1
kaatunut, joukkueenjohtaja _Lauri Pietilä_, ja 6 haavoittunutta (1
upseeri, 2 aliupseeria ja 3 sotilasta).
* * * * *
Ratkaiseva taistelu Valkin omistamisesta suoritettiin kuitenkin
toisaalla.
Eversti _Kalm_ antoi, niinpiankuin hän oli saanut tiedon, että 2:nen
pataljoona eteni voitokkaasti päämääräänsä kohden, Tartto—Valk
rautatien luona toimiville joukoilleen käskyn lähteä liikkeelle.
Lähimpänä päämääränä tällä suunnalla oli Luhde Grosshofin kartanon
valtaus, jotta voitaisiin sijoittaa tykistö sen luo, Valkia
hallitsevalle kukkulalle, pommittamaan Valk—Wolmar rautatietä ja
siten häiritsemään vihollisen peräytymistä. Jääkärimajuri _Snellman_
ja yliluutnantti _Kuperjanov_ saivat klo 10,45 ap. käskyn asettua
toistensa yhteyteen kartanon valtaamiseksi.
Pohjan Poikain 1:nen patteri sijoitettiin koillis-itäpuolelle
kartanosta. Se alkoi heti ampua vihollisen asemia. 3:s patteri oli
asetettu asemiin Kiisan talon luo. Se avasi tulen Luhde Grosshofia
vastaan klo 12,35 p. Yliluutnantti _Kuperjanovin_ sissien patteri, joka
oli taistelun ajaksi määrätty jääkärimajuri _Snellmanin_ johtoon, oli
Pensin talon luona.
_Kuperjanovin_ sissipataljoona järjestyi urhoollisen päällikkönsä
johdolla taisteluun Luhde Grosshofin pohjoispuolella ja ryhtyi
etenemään kartanoa kohden. Pataljoona pääsi n. 50 m. päähän karta
nosta kohtaamatta vastarintaa. Mutta silloin vihollinen avasi sitä
kohden murhaavan kivääri- ja konekivääritulen, joka pysähdytti sissien
etenemisen. Heti taistelun alussa yliluutnantti _Kuperjanov_ haavoittui
kuolettavasti. Sitäpaitsi hänen upseereistaan kaatui 3 ja haavoittui
1, sotilaista kaatui 10 ja haavoittui 41. Sissipataljoona tarvitsi
ehdottomasti apua Luhde Grosshofin valtaamiseksi.
Pohjan Poikain 1:nen pataljoona oli klo 10 ap. kokoutunut Pijrin talon
luo valmiina lähtemään sille määrättyjen tehtävien suorittamiseen.
Jääkäriluutnantti _Hannula_ kirjoittaa Luhde Grosshofin valloituksesta:
»Koko operatsionikäskyssä N:o 4 esitettyä Valkin valtaussuunnitelmaa
täytyy katsoa taktillisesti virheelliseksi. Se oli kokonaan rakennettu
sille olettamukselle, että vihollisen pääpuolustus keskittyisi
itse kaupunkiin. Olettamus osoittautui kuitenkin vääräksi. Valkin
kaupunki on puolustajalle varsin epäedullinen, etenkin talvisaikaan,
ja senvuoksi vastustaja keskittikin puolustuksensa Luhde Grosshofin
ympärille, jossa on erinomaiset asemat. Kokonaisen pataljoonan
(P.P.2:sen) lähettäminen kauaksi itään oli tarpeetonta. Kuten
edelläolevasta sen toiminnan kuvauksesta ilmenee, kohtasi se vain
verrattain vähäistä vastarintaa, ja sitäpaitsi se oli niin kaukana,
ettei sitä voitu enää katsoa sivustasuojaksi, eikä se liioin
vaikuttanut päätaistelun (Luhde Grosshofin) ratkaisuun. Eversti
_Kalmin_ välittömässä johdossa olevista joukoista oli vain l/3
käytettävänä päätaistelua varten. Mitään yhteisreserviä ei oltu
jätetty. Sen sijaan, että oltaisiin pyritty mahdollisimman suurin
voimin ratkaisuun ja vihollisen aseman murtamiseen yhdessä kohdassa,
oli taisteluvoimat hajoitettu yli koko rintama-alueen, ja siitä
syystä koko hyökkäyksen teho heikentyi, eikä viholliselle onnistuttu
tuottamaan musertavaa tappiota.
»6:nnelle virolaiselle rykmentille määrätystä Sädejoen ylitse vievän
rautatiesillan rikkomisesta ei tullut määräaikana mitään. Sillan tuhosi
vasta Pohjan Poikain räjähdyskomennuskunta Valkin valtauksen jälkeen
helmikuun 1 p:nä. Vihollinen saattoi siis kaikessa rauhassa peräytyä
Valkista Riikaan päin. Tartto—Valk joukkoihin kuuluvien panssarijunien
toiminnasta ei liioin tullut mitään, kun rataa ei saatu ajoissa
kuntoon. Samoin radan rikkominen Valkin eteläpuolella vihollisen
peräytymisen vaikeuttamiseksi jäi vain tyhjäksi suunnitelmaksi, se kun
oli mahdoton toteuttaa.
»Juuri voimien vähyyden vuoksi Luhde Grosshofin taistelu muodostui
meille erittäin raskaaksi. Sitäpaitsi liikkeelle lähtökäsky (annettu
Sangasten asemalla 31.1. klo 5,30 ap.) tuli minulle liian myöhään,
sain sen vasta klo 8 ap. Olisi pitänyt ryhtyä etenemään jo yöllä,
jotta hyökkäys Luhde Grosshofia vastaan olisi voitu tehdä ennen päivän
valkenemista, aamuhämärissä, sen sijaan, että se nyt suoritettiin
keskellä kirkasta päivää.
»Lähetän käskyn komppanioille kokoutua Pijrin talon luo, joka on 1:sen
komppanian majapaikka, mukanaan taistelukuormastot. Raskas kuormasto
jätetään rautatievaunuihin kuljetettavaksi myöhemmin junalla Valkiin.
Mukaan otetaan vain se, mitä 2 päivän aikana välttämättä tarvitaan.
»Kokoonnuttuaan 1:nen pataljoona lähtee liikkeelle kulkien vihollisen
huomion välttämiseksi metsän kautta Tellisteen vievää syrjätietä. 1:nen
komppania huolehtii marssivarmistuksesta. Talvipäivä on kirkas ja
auringonpaisteinen.
»Emajoen maantiesillan (Ema- ja Peddeljoen yhtymäkohdassa) ylitse
tultuamme eroavat Söörhofiin vievälle tielle operatsionikäskyn N:o
4 määräyksen mukaisesti 2:nen komppania + l/3 1:sestä K.K.K:sta
jääkäriluutnantti _Koiviston_ johdolla ja 1 joukkue + 1 kevyt
konekivääri 3:nnesta komppaniasta luutnantti _Kalervon_ johdolla.
On huomattavaa, että luoteessa Helmen suunnalla tilanne on vielä
epäselvä. Meidän pohjoispuolellamme sillä suunnalla tiedetään olevan
vielä punaisia joukkoja, joita vastaan 3:s virolainen rykmentti,
Tarton suojeluspataljoona ja 1 _Kuperjanovin_ komppania toimivat.
Söörhofiin on senvuoksi asetettava 1 joukkue selkäpuolen turvaamiseksi.
Jääkäriluutnantti _Koivistolle_ annan määräyksen ottaa haltuunsa Varnan
kartanon, tiedoittaa sen tapahtumisesta viipymättä minulle ja jäädä
sinne odottamaan lisämääräyksiä minulta sekä varmistaa ja tiedustella
joka suuntaan ottaen yhteyden Piglusarin tien kautta, mikäli
mahdollista, Luhde Grosshofia vastaan toimivien joukkojen kanssa.
Luutnantti _Kalervon_ tehtävänä on varmistaa Söörhof, tiedustella
luoteiseenpäin ja olla suoranaisessa yhteydessä rykmentin esikunnan
kanssa. Yhteyden pitoa varten jääkäriluutnantti _Koiviston_ kanssa
saatan luovuttaa hänelle vain yhden ratsulähetin. (Pohjan Poikain
ratsuosasto ei vielä ollut saanut täyttä hevosmäärää, joten vain pieni
osa siitä oli voinut seurata rykmenttiä Sangasteen muiden jäädessä
Tarttoon täydentämään varustuksiaan. Senvuoksi voitiin minulle antaa
vain 2 ratsulähettiä, joiden lisäksi minulla oli oma ratsulähettini,
siis yhteensä kolme. Yhteydenpito eri tahoille hajoitetun pataljoonan
osien välillä ja rykmentin johdon kanssa oli senvuoksi tietenkin varsin
heikkoa.)
»Koko ajan on edestämme, Luhde Grosshofista päin, kuulunut yhtämittaista
tykki- ja kivääritulta. Pataljoonan esikunta ja kuormasto (2:sen
komppanian kuormastoa lukuunottamatta, joka seurasi komppaniaa)
jätetään Emajoen sillan korvassa, lähellä Söörhofin tienhaaraa olevan
karjatalon luo. Mukaan otetaan vain k.k.-, panos- ja sairasreet.
Eteen lähetetään heti pieni varmistus- ja tiedustelupatrulli ottamaan
yhteyttä taistelevan sissipataljoonan kanssa. 1:nen komppania, 2/3
3:nnesta komppaniasta ja 2/3 1:sestä K.K.K:sta sekä ambulanssi (lääkäri
_Kallioinen_ ja sairaanhoitajatar _Kyllikki Pohjala_) etenevät
johdollani aina Pensin talon luo.
»Sissipataljoonan 2 tykkiä on asemissa talon luona maantien varressa.
Pohjan Poikain 3:s patteri on hiukan ylempänä vasemmalla Kiisan
talon luona. Majuri _Snellman_ ohjaa puhelimitse tykistön tulta
metsänreunassa Konisten talon kohdalla olevasta tähystyspaikasta.
Punaisilla on nähtävästi vain yksi tykki käytettävänään. Aika ajoin sen
ammukset putoilevat maantielle Pensin talon eteen.
»Menen Pohjan Poikain patterin luo ja asetun puhelimitse yhteyteen
majuri _Snellmanin_ kanssa. Hän ilmoittaa ensin, että tilanne
parastaikaa on hyvä, ja että vihollinen maantien oikealla puolella
pakenee. Mutta hetkistä myöhemmin hän tiedoittaa, että virolaiset nyt
vuorostaan peräytyvät, ja että tarvitaan pikaisesti yksi komppania
oikealle siivelle avuksi. Aikaisemmin lähettämäni tiedustelupatrulli
palaa tuoden ilmoituksen, että yliluutnantti _Kuperjanov_ itse on
vaikeasti haavoittunut, suuri osa hänen upseereistaan joko kaatunut tai
haavoittunut ja pataljoona vailla yhtenäistä johtoa.
»Annan silloin jääkäriluutnantti _Kärnälle_ käskyn rientää johdossaan
1:nen komppania ja 2 raskasta konekivääriä oikean siiven avuksi.
Ambulanssi seuraa komppaniaa. Kun vielä suljetussa järjestyksessä
marssiva komppania on saapunut Varen torpan kohdalle, saa se tulta
edessä olevasta Luhde Grosshofista. Yksi kuula m.m. lävistää neiti
_Pohjalan_ vyössä riippuvan kenttäpullon. Juosten komppania rientää
edessä olevan puron uomaan, jossa se on täysin suojassa.
»Lääkäri _Kallioinen_ järjestää sitomapaikan Varen torppaan. Paikka
on tosin vaarallinen ollen alttiina vihollisen jalkaväkitulelle, ja
aika ajoin luodit rapisevatkin sen seinissä ja katossa. (Tykkitultaan
vihollinen ei, kumma kyllä, kohdistanut sinne koko aikana.) Myöskin
maantie talon luota n. l/2 km taaksepäin on alttiina punaisten tulelle,
ja vihollisen konekiväärisuihku pyyhkii silloin tällöin maantietä.
joten haavoittuneiden y.m. jälkikuljetus sitä myöten on uhattu, ja
senvuoksi alkumatka on kierrettävä metsän suojassa. Sissipataljoonan
ambulanssi on järjestänyt ensimmäisen sitomapaikkansa siksi kauas kuin
Emajoen maantiesillan pohjoispäässä olevaan karjakartanoon, siis 3 km.
päähän taistelulinjasta. (Lääkäri _Kallioisen_ ambulanssi hoiti sitten
sekä Pohjan Poikien että virolaisten haavoittuneet pysyen urheasti
paikoillaan loppuun saakka huolimatta siitä, että torppa oli koko
ajan vihollistulen alaisena ja luodit tavan takaa puhkoivat kattoa ja
seiniä. Onneksi kuitenkin kuulat kulkivat aina ylhäällä katon rajassa
vahingoittamatta ketään sisällä olevista. Raskaassa työssään ambulanssi
sai avukseen neidit _Inga Sahlbergin_ ja _Ruth Hannulan_.)
»Pataljoonan komentopaikaksi valitsen Varen torpan kohdan. Siitä voi
yhdellä silmäyksellä nähdä taistelualueen ja seurata ottelun kulkua
kokonaisuudessaan. Hetken kuluttua saapuu paikalle eversti _Kalm_,
joka määrää minut rautatie—Varna (viimemainittu mukaanluettuna)
rintamakaistan ja sillä toimivien joukkojen päälliköksi ja antaa
minulle tehtäväksi viipymättä valloittaa Luhde Grosshofin.
»On ilmeistä, että punaiset ovat keskittäneet voimansa Luhde Grosshofin
puolustukseksi, miehittäneet ja varustaneet sen vahvasti (m.m. on
konekiväärejä asetettu puihin). He tekevät koko ajan mitä urhoollisinta
ja sitkeintä vastarintaa. Luhde Grosshof on Valkin lukko, joka on
murrettava auki, ennenkuin voidaan ajatella kaupungin valtaamista.
»Asema on vihollisille mitä edullisin. Puolustuksen tukikohdan muodostaa
kartano puistoineen ja kivirakennuksineen, joka maaston korkeimmalla
kohdalla ollen hallitsee laajalti ympäristöä. Joka puolella leviävät
suuret, aukeat, alaspäin viettävät pellot. Päivällä suoritettavaa
hyökkäystä varten taas asema on mitä epäedullisin. Kun lisäksi maa
on lumen peittämää, eikä hyökkääjillä ole lumipaitoja, on tuskin
lainkaan tilaisuutta suojattuun etenemiseen. Voimien vähyyden vuoksi
taas (sissipataljoona alkoi olla kokonaan hajalla, ja sitäpaitsi se
oli kärsinyt suuria tappioita) ei voida saartaa kartanoa joka taholta,
vaan täytyy rajoittua hyökkäämään pääasiallisesti vain kahdelta
suunnalta. (Ehdottomasti edullisinta olisi ollut tehdä rynnäkkö vasta
seuraavana yönä, eikä sillä olisi juuri aikaakaan menetetty, ellei
olisi ollut tarjolla vaara, että _Kuperjanovin_ pataljoonan hyökkäyksen
murtumisen jälkeen punaiset olisivat voineet käyttää hyväkseen voittoa.
Tilanteen pakosta oli ryhdyttävä taisteluun huolimatta epäedullisista
olosuhteista.)
»Peddeljokeen pohjoisesta Varen torpan ohitse virtaavan puron syvä
uoma tarjoaa hyökkääjälle täyden suojan. Sen rinteet ovat korkeat
ja verrattain jyrkät kohoten kuperina kartanoa kohden, joten sillä
kohdalla, etenkin maantien itäpuolella, niiden suojassa saattaa päästä
n. 200—300 m. päähän kartanosta. Mutta tämä onkin ainoa etu, minkä
maasto hyökkääjälle suo. Vastustajan ainoa heikko puoli taas on se,
että puolustuksen tukikohta, itse kartano, on aivan alttiina hyökkääjän
tykistötähystykselle ja -tulelle. (Tykistömme suorittikin hyökkäyksessä
suuren palveluksen tukien koko ajan jalkaväen taistelua. Sen tuli
oli erinomaisen tarkkaa ja hyvin ohjattua tuottaen granaateillaan ja
etenkin shrapnelleillaan suurta tuhoa viholliselle.)
»1:sen komppanian päästyä vahingoittumatta edellämainitun puron
uomaan jääkäriluutnantti _Kärnä_ jakaa komppaniansa taistelua varten
seuraavasti: 1 joukkueen jääkärivääpeli _Oivan_ johdolla on edettävä
maantien suunnassa sen oikeaa puolta kartanoa kohden, jääkäriluutnantti
_Kärnä_ itse kahden joukkueen kera ryhtyy kiertämään ensin puron uomaa
myöten Paissariin, sieltä edelleen Piglusariin hyökätäkseen täältä
oikealta kaarrostaen Piglusar—Luhde Grosshof tien suunnassa. Kello on
silloin 1,30 ip.
»1:sen komppanian levittäytyessä taistelua varten virolaisten ketju
makaa puron uomassa. Ylempänä puron rinteellä on toinen ketju, jota
ensin luulemme virolaiseksi, eikä jääkärivääpeli _Oivan_ joukkue siitä
syystä uskalla ampua taempana olevia vihollisparvia, vaikka tilaisuus
siihen olisi erinomainen. Mutta yht'äkkiä edessä oleva ketju avaakin
tulen joukkuetta vastaan. Se on vihollinen. Kauempana olevat, tiheät
bolshevikiparvet ovat kuitenkin jo ehtineet asettua suojaan.
»Paikaltani saatan koko ajan seurata _Kärnän_ joukon liikettä oikealla.
Näen, kuinka se kehittäytyy ketjuun Piglusarin ja Paissarin välillä
ja ryhtyy etenemään kartanoa kohden. Urhoollinen jääkärivääpeli
_Oivo_ ei kuitenkaan malta odottaa komppanian pääosan saapumista,
vaan ryhtyy konekiväärien avustamana hyökkäämään. Joukkue tunkeutuu
kartanon puistoon asti ja joutuu siellä raivoisaan käsikähmään
vastahyökkäykseen käyvien ylivoimaisten vihollisparvien kanssa. _Oivo_
haavoittuu itse leukaan ja lopulta, ettei joutuisi vihollisen käsiin,
ojentaa pistolinsa ohimoaan vastaan ja painaa liipasinta, mutta onneksi
makasiini on ammuttu tyhjäksi. Joukkueen onnistuu käsigranaateilla
torjuen irtautua ahdistavasta vihollisesta ja peräytyä kartanoon vievän
tien ja maantien risteykseen, johon se asettuu asemiin avaten tulen.
»Oikealla sivustalla jääkäriluutnantti _Kärnä_ lähestyy joukkonsa
kanssa, joka suojattomalla aukealla edetessään on alttiina vihollisten
tulelle ja kärsii melkoisia tappioita saaden m.m. tulta etuoikealla
olevasta metsästä. Lähtiessään liikkeelle _Kärnä_ tapaa metsässä
Piglusarin luona pienen joukon virolaisia, n. 30 miestä, jotka hän
ottaa mukaansa.»
Luutnantti _Reponen_ kertoo taistelun tästä vaiheesta:
»Olemme joutuneet ristituleen.
»'Mars mars! huutaa _Kärnä_. — Konekivääri asemiin ja tulta metsään!'
»Juostaan. Lumi pöllähtelee. Konekivääri toimii tehoisasti. Vihollisen
sivustatuli vaikenee vähitellen.
»Syöksytään yli maantien ja heittäydytään asemiin pellolle parinsadan
metrin päähän Luhde Grosshofin puistikosta. Alamme _Kärnän_ kanssa
vierekkäin seisten tähystellä. Tilanne näyttää kummalliselta.
Puistokujassa liikkuu miehiä, toiset tullen meihin päin toiset pyrkien
kartanon suojaan. Vasemmalla olevan virolaisten ketjun suunnalta
hyökkäilee myös väkeä kartanoon.
»'lisivatko virolaiset jo edenneet sinne?' mutisee _Kärnä_.
»Hän koettaa huutaa päästäkseen selville asiasta. Ammunta on tällä
kertaa vaiennut. Joku kartanon luota huutaa vastaan ja heiluttaa
kättään.
»Silloin äkkiä ilmestyy suurehko osasto näkyviin. Kuuluu miestemme
huutoja: nyt ne tulevat!
»_Kärnä_ katsahtaa taakseen ja antaa määräyksen vetäytyä takanamme
olevaan maantienojaan. Koetan kiljua hänelle, että meillähän on
käsigranaatteja. Myöhäistä. Miehemme juoksevat jo. Osasto on
nyt kokonaan näkyvissämme. Suhahtelee — se ampuu siis meitä.
Vihollinen! Entäpä, jos ovat virolaisia, jotka eivät tiedä mitään
kiertoliikkeestämme ja luulevat suomalaisia vastahyökkäystä tekeviksi
bolshevikeiksi. Olkoot! Kun kerran ampuvat, ammumme mekin.
»Avataan tuli. Minulla on venäläinen kivääri, jolla innostun ampumaan.
_Kärnä_ seisoo lähelläni. Kerran kuulen hänen sanovan: mitä on tehtävä?
En muista, mitä vastasin. Alan jälleen ampua ajatellen, että kyllähän
_Kärnä_ sitten antaa määräyksensä kun pääsee johonkin päätökseen.
»Jonkin ajan kuluttua huudetaan minulle, että minun on
otettava komppania johtooni. Tokaisen tylsästi: miksi? Sitten
juolahtaa mieleeni, että _Kärnä_ on ehkä lähtenyt tapaamaan
pataljoonankomentajaa, ja että _Oiva_ kärkensä kanssa on kenties
jäänyt virolaisten riveihin. Otan siis johdon. Pian ymmärrän syyn, kun
alan kulkea pitkin ketjua. Siinä pari miestä kantaa jääkäriluutnantti
_Kärnää_, joka on saavuttanut urhon kuoleman. Luoti on osunut keskelle
otsaa.
»Kaatuneen päällikön viimeiset sanat: mitä on tehtävä? kaikuvat
korvissani.
»Minua häiritsee vielä kysymys, ovatko vastassamme olevat vihollisia vai
ystäviä.
»Siellä ne seisovat. Pelottomia miehiä joka tapauksessa. Päätän koettaa
saada jonkun heistä lähenemään. Määrään muutaman miehen heiluttamaan
nenäliinaa kiväärinpiipun päässä. Lähenevät. Miesten tekisi mieli
ampua, mutta kiellän sanoen:
»'Ei ole vahinkoa, jos tulevat likemmäksi. Siinä tapauksessa, että ne
ovat vihollisia, kaadamme ne kaikki.'
»Mutta ne eivät tule lähemmäksi, vaan äkkiä vetäytyvät taaksepäin ja
alkavat jälleen ampua. Silloin meidän puoleltamme avataan tuli, jota
kestää taistelun loppuun saakka.»
Jääkäriluutnantti _Hannula_ jatkaa Luhde Grosshofin valtauksen kuvausta:
»Oikealta kaartavat joukkomme pääsevät maantien reunaan asti yhtyen
_Oivan_ joukkueeseen, tunkeutuvat vielä jonkin matkaa kartanon
puistoon, mutta vihollinen kohdistaa niihin niin kiivaan, keskitetyn
k.k.- ja kivääritulen, että niiden on pakko vetäytyä maantien taakse
asemiin.
»Haavoittuneita tuodaan yhä enemmän taistelulinjasta. Lääkärillä ja
sairashoitohenkilökunnalla ei ole hengähtämisaikaakaan. Varen torpan
suojat täyttyvät haavoittuneista virolaisista ja suomalaisista.
Niitä kuljetetaan myös tulilinjaa lähempänä olevaan Kamatsin taloon,
jossa komppanioiden sanitäärit antavat ensi avun. Haavoittuneiden
kuljettamiseksi edelleen on taakse jääneen kuormaston purettava
rekiään. Tässä yhteydessä on syytä mainita se erinomainen urheus ja
uhrautuvaisuus, jota tulilinjassa toimivat komppanioiden sanitäärit
osoittavat, samoinkuin pataljoonan hevosmiehet, jotka ajavat pitkin
taistelualuetta usein tulilinjaan asti korjaten haavoittuneita.
»Saatuaan 1:sen komppanian hyökkäyksen pysähdyksiin vihollinen keskittää
nyt tulensa osaksi vasenta siipeämme vastaan, jonka virolaiset
muodostavat, osaksi sen konekiväärien luotisuihku pyyhkii vastapäätä
olevan joen törmää, maantietä ja sitomapaikan ympäristöä.
»Sissipataljoona on jo aivan hajallaan, suuria tappioita kärsinyt
ja vailla yhtenäistä johtoa, mutta ottelee kuitenkin erinomaisen
urhoollisesti. Tulilinjassa olevat virolaiset ovat maantien
oikealla puolella yhtyneet Pohjan Poikien ketjuun taistellen heidän
päällikköjensä alaisina. Vasemmalla puolella maantietä on, kuten
sanottu, yksinomaan virolaisia. Olen aikaisemmin lähettänyt Pensin
luo jääneille 3:nnen komppanian kahdelle joukkueelle käskyn saapua
pikamarssissa Varen luo. Komppania tulee jääkäriluutnantti _Marttisen_
johdolla juoksumarssissa paikalle ja heittäytyy maahan maantien vasemmalle
puolelle metsän suojaan jääden odottamaan enempiä määräyksiä.
»Nähdessäni, että maantien vasemmalla puolella olevat virolaiset
vihollistulen pakotuksesta alkavat peräytyä juosten alas joen
rinnettä annan jääkäriluutnantti Marttiselle käskyn viipymättä
kehittää puolet joukostaan maantien vasemmalle puolelle ja temmata
peräytyvät virolaiset mukaansa takaisin hyökkäykseen. Jääkäriluutnantti
_Marttinen_ lähtee itse joukkueen mukaan.
»Tykistömme, joka aikaisemmin jalkaväen tultua lähelle vihollista on
ollut pakotettu siirtämään tulensa edemmäksi, ryhtyy taas pommittamaan
vihollisen etulinjaa.
»Juostuaan alas puron uomaan kärsimättä tappioita, vaikka vastustaja nyt
suuntaa tulensa puron äyräille, _Marttisen_ joukko alkaa ponnistella
kartanoa kohden. Vihollinen on, kuten myöhemmin saan kuulla, tuonut
lisäväkeä Valkista Luhde Grosshofiin, ja sen vastarinta on nyt
äärimmäisen sitkeää ja raivoisaa.
»Klo 3 aikaan alkaa Varnan suunnalta kuulua kivääritulta, johon muutama
tykinlaukaus sekautuu. Taistelun hälyä kuuluu vain n. 10 minuutin
ajan, senjälkeen kaikki on hiljaista. Arvaan, että jääkäriluutnantti
_Koivisto_ on nyt kosketuksissa vihollisen kanssa, ja päättäen
taistelun lyhytaikaisuudesta hän on tehtävässään onnistunut. Varnan
saattaa siis edellyttää olevan hallussamme ja oikean sivustamme
turvatuksi. Olettamukseni osoittautuukin sitten oikeaksi. Vasen
sivustamme sitävastoin on uhan alainen, sillä panssarijunat eivät pääse
tukemaan toimintaamme, kuten yllä on mainittu.
»Vihollistulen pakotuksesta jääkäriluutnantti _Marttisen_ joukon täytyy
(m.m. keskitti 6 raskasta konekivääriä sitä vastaan tulensa) vetäytyä
hiukan taaksepäin rinteen suojaan. Tällöin vääpeli _Riikosen_ joukkue
1:sestä K.K.K:sta saa käskyn rientää avuksi. Raskaita konekiväärejä
on lumessa vaikea liikutella, kantaessaan niitä miehet uupuvat.
Omien joukkojen yli ampuminen on mahdotonta, kun aukean laidassa ei
ole mitään korkeampaa paikkaa. Siis ei auta muu kuin koettaa pyrkiä
jalkaväen tasalle ja ajoissa vääpeli _Riikonen_ ehtiikin kivääreineen
paikalle. Hän asettaa heti kiväärinsä asemaan ja avaa tulen. Tällä
taisteluhetkellä sattuu seuraava unhottumaton episodi:
»Toisen konekiväärin miehistöön kuuluvat m.m. sotilaat _Hannes
Lappalainen_ sekä veljekset _Oskar_ ja _Sven Häggman_. Kun
k.k.-joukkue avaa tulen, niin silloin juuri punaisten k.k.-suihku
osuu mainittuun kivääriin ja ampujana oleva sotilas _Lappalainen_
haavoittuu käsivarteen ja silmänräpäyksen kuluttua päähän vaipuen
kuolleena kiväärinsä päälle. Samassa _Oskar Häggman_ tarttuu kaatunutta
hartioista, nostaa syrjään ja asettuu jatkamaan ampumista, mutta ei
ehdi aloittaakaan, kun jo saa kuulan päähänsä jääden hänkin kuolleena
virumaan kiväärin päälle. Tämän jälkeen vuorostaan _Sven Häggman_
nostaa kaatuneen veljensä syrjään astuen hänen tilalleen ja ryhtyy
ampumaan. (_Sven Häggman_ pysyi haavoittumattomana sodan loppuun
saakka.) Koko ajan on joukkueen tuli täydellinen, vaikka monta miestä
kaatuu ja haavoittuu. Lopputaistelussa vääpeli _Riikonen_ itse ampuu
toisella kiväärillä, kun ei siihen enää riitä kykenevää miestä ja
loput — 3 miestä — ovat raskaan 'rukin' kantamisesta puolikuolleina.
(Kyseessä olevan kiväärin miehistö menetti taistelussa 2 kaatunutta ja
2 haavoittunutta.)
»Koska jo alkaa hämärtää ja tahdon saada voimia kuluttavan taistelun
mahdollisimman pian ratkaisuun, lähetän viimeisen reservini, jäljellä
olevan joukkueen 3:nnesta komppaniasta tuleen. Sen johtajalle,
vääpeli _Rytköselle_ annan tehtäväksi kulkea ensin puron uomaa myöten
alaspäin Peddeljokeen asti ja sieltä sitten hyökätä vasemmalta puolen
kartanon kimppuun. Mutta joukkue ei maltakaan kulkea tarpeeksi
pitkälle, vaan nousee liian aikaisin ylös puron uomasta joutuen näin
edellisen joukkueen vasemman siiven sisään ja osaksi sen jatkoksi.
Konekiväärijoukkueen tulen suojassa luutnantti _Marttinen_ ryhtyy nyt
lisätyin voimin uudelleen etenemään. Taistelu on ratkaisukohdassaan.
Pitkin koko hyökkäysrintamaa käydään nyt rynnäkköön.»
Pohjan Poikain 1:sen komppanian sotilas S. kertoo Luhde Grosshofin
taistelun loppuvaiheista:
»Konekiväärimme ensimmäisen panoslaukun olemme ampuneet tyhjiin, ja
toinen on jo alulla. Kiväärinpiippu punoittaa. Ajan lunta sen niskaan,
ja saan vastaukseksi kiukkuisen sihinän. Tyhjiksi ammutut kasetit
ovat sikin sokin hangella, ja patruunan hylsyt kohoavat pienenä
kumpuna patruunapesän alla. Käskystä lyön tyhjän laukun piipun tueksi.
Pakkasesta huolimatta olen aivan sulaa kuumuuteen.
»Ehdin vähän vilkaista sivullenikin. Vasemmalla meistä, kartanoon
johtavalla puistokujalla makaa joitakin tummia möhkäleitä Ne ovat
meidän poikiamme. Tuolla aivan lähellä kartanoa joku haavoittunut
Pohjan Poika lepää nojaten vaahteran rosoista runkoa vastaan.
Tuossa taas toinen koettaa ryömiä ketjuamme kohden vetäen perässään
auennutta sidekääröä, jolla hän on koettanut sitoa haavaansa.
Kauempana sanitäärit paareineen kulkevat sitomassa ja korjaamassa pois
taistelukentältä vaikeasti haavoittuneita, joita makaa siellä täällä
ketjumme edessä pitkin koko rintamaa.
»Olemme taistelleet herra ties kuinka kauan. Yht'äkkiä lakkaa ampuminen.
Ainoastaan jokin laukaus enää pamahtaa.
»'Edessä on meidän miehiä, älkää ampuko!'
»Emme käsitä mitään. Tottelemme kuitenkin ja annamme konekiväärimme
levätä. Ainoastaan oikealta kuuluu vielä ammuntaa. Siellä on
virolaisia, jotka räiskyttävät edelleen.
»'Älkää ampuko! Ettekö kuule?'
»Lähin virolainen sotilas väittää ampuvansa vain tähtiä osoittaen tuonne
ylös, jossa taivas alkaa jo hiljalleen hämärtyä. Virolaiset koettavat
kyllä vakuuttaa, että vastassamme on punaisia, ja ettei mikään
väärinkäsitys ole mahdollinen. Mutta me emme tahdo uskoa. Vihdoin
lähtee pari vapaaehtoista ottamaan selvää asiasta. Kiväärin tukki ylös
nostettuna he lähenevät kartanoa.
»'Keitä te olette?'
»Ryhmäpäällikkö K:n kysymys saa vastaukseksi kuularyöpyn, ja huimalla
vauhdilla pojat kipaisevat pellon poikki luotien saattamina ja samaa
kyytiä ketjuun.
»Punaisia!
»Alamme taas ampua uudella innolla.
»'Ketju oikealla!'
»Bolshevikit aikovat siis toden teolla tuhota meidät. Yksi raskaista
konekivääreistä saa määräyksen lähteä avuksi. Kohta tasainen ta-ta-ta
rauhoittaa miehiämme. Oikealta tulee pitkin ketjuamme nopeasti edeten
sanoma: punaiset pakenevat!
»Äsken näyttäytynyt ketju ei siis ollutkaan muuta kuin jono pakenevia,
jotka painautuvat kiireen kaupalla kohti Valkia.
»'Syöksyyn — ylös — mars mars!'
»Hurraten ketjumme painuu jälleen yli lumisen pellon. Kevyemme ampuja
juoksee aukean ylitse kivääri kainalossaan ampuen sillä juostessaan
minkä ennättää.
»Näen jonkun uhkarohkean punaisen lättiläisen ruumiin melkein
puolivälissä aukeata. Poisheitettyjä kiväärejä, selkäreppuja ja verta
on kaikkialla. En ehdi muuta kuin vähän vilkaisemaan sivulle, vauhtimme
on näet ankara.
»Sivuutamme tiilirakennuksen ja sen yhteydessä olevan pienen puutalon.
Mies seisoo viimemainitun ovella. Erotan hänen kädessään kevyemme
ampujaan kohdistetun kiväärin. Aivan kintereilläni juoksee johtajamme L.
»'Ammu!'
»Silmänräpäyksessä hän käsittää tilanteen, salamana lentää kivääri
poskelle. Laukaus. Tumma ruumis vierähtää porraspäihin jääden siihen
liikkumattomaksi.
»Maantielle tullessamme saamme näkyviimme vihollisen jättämän
konekiväärin, vähän matkan päässä toisen ja aivan sen vieressä
kolmannen — kevyen. Ohimennessämme vain kosketamme niitä
vahvistaaksemme ne komppaniallemme kuuluvaksi sotasaaliiksi.
»Maantien toisella laidalla on rykelmä heinähaasioita. Kuumeisella
kiireellä käymme työhön käsiksi, ja pian on meillä niin suuri aukko
heinämuurissa, että voimme pistää konekiväärimme piipun siitä ulos
suunnataksemme tulen pakeneviin. Loivalla mäenrinteellä kapuaa
joukottain punaisia lättiläisiä pyrkien metsän suojaan. Mutta heidän
ollessaan jo pitemmällä kuin puolivälissä saamme kiväärimme kuntoon, ja
sitten se alkaa. Lumi vain pöllähtelee yhtenä ryöppynä. Ruumis ruumiin
jälkeen vierähtää alas rinnettä. Punaiset koettavat raahata turvaan
haavoittuneita tovereitaan, mutta auttajat jäävät myös makaamaan
hangelle kevyemme kuulien satuttamina.
»On jo aivan hämärää, kun ammumme viimeisen laukauksemme. Makaamme
ketjussa Luhde Grosshofin eteläpuolella. Vähitellen hikinen ruumis
jäähtyy, ja pakkanen alkaa tuntua purevalta. Tapaa taas vanhat tutut,
jotka on hetkeksi unohtanut taistelun melskeessä.
»'Vielähän elät!'
»'Vielähän sinäkin.'
»'Terve, terve. Meillä taisikin olla kuumat paikat?'
»Huudahduksia, kysymyksiä ja vastauksia satelee ilmassa. Se on kaatunut
ja se ja se. Mieli synkistyy.
»Puolisen tuntia makaamme ketjussa pakkasen kynsissä. Patrulleja
muodostetaan ja lähetetään joka suuntaan. Komppanian jäännös kokoutuu
jonkin pitkän rakennuksen edustalle.
»'Kiväärit yhteen — pane! Poistukaa!'
»Ryhmät ovat käyneet pieniksi. Vähän ajan kuluttua tuodaan höyryävä
kenttäkeittiö paikalle. Saamme jotakin taas suuhumme. Olemmekin
tapelleet koko päivän syömättä. Ulkona pihamaalla tuntuu kylmältä.
Lähden sisälle lämmittelemään. Pilkkopimeät huoneet ovat täynnä
sotilaitamme. Viimeisessä huoneessa on virolaisia, _Kuperjanovin_
sissejä.
»Takaisin pihalle pyrkiessäni törmään vastakkain 3:nnen komppanian
lähetin kanssa. Hän, tuo metrinkorkuinen, raahaa perässään komppanian
lippua.
Luhde Grosshofin valloittaja, jääkäriluutnantti _Hannula_
ratsulähettinsä kera kartanon pihalla.
»'Minä pelastin meidän komppaniamme lipun. Sinne olivat jättäneet
taistelukentälle.'
»'Minne viet sitä nyt?'
»'Komppanianpäällikölle.'
»'Anna kun autan sinua. Tule mukaan.'
»'Lippua en anna. Minähän sen pelastin.'
»Autan häntä pääsemään perille. Miten lujasti nuo pienet kädet ovatkaan
kietoutuneet lipputangon ympärille! Mennessään hän vielä mutisee
itsekseen:
»'En anna, en, vaikka miten kävisi.'
»Suljen oven hänen jälkeensä ja painun ulos pakkasiltaan.»
Luhde Grosshofin kartano joutui täten siis erittäin sitkeän ja
raivokkaan taistelun jälkeen Pohjan Poikain 1:sen pataljoonan haltuun
tammikuun 31 p:nä klo 4,30 ip. Taistelun harvinaista kiivautta osoittaa
sekin, että sen kuluessa Pohjan Pojat ja lättiläiset tarkk'ampujat
saattoivat joutua käsikähmäänkin, jolloin oteltiin mies miestä vastaan
elämästä ja kuolemasta.
Pohjan Poikain 1:nen pataljoona oli saanut tulikasteensa ja osoittanut
loistavasti, että sen kuntoon saattoi luottaa vaarallisimmissakin
tilanteissa. Koko pataljoona oli täyttänyt tehtävänsä loistavasti,
urhoollisesta pataljoonankomentajasta pienimpään lähettipoikaan saakka.
Pataljoonan tappiot olivat erittäin raskaat. 1:nen komppania menetti
kaatuneina päällikkönsä, jääkäriluutnantti _Antti Kärnän_ ja sotilaat
_Eino Aulangon, Akseli Hieperin, Sulo Koskisen, Vilho Koskisen_ ja
_Aarne Virtasen_ sekä kaatuneena tai vangiksi joutuneena sotilas
_Pekka Väätäsen_ ja haavoittuneina 3 upseeria, joukkueenjohtajat
_Eero Gammelinin, Yrjö Brusinin_ ja _Oivon_, 3 aliupseeria ja 11
sotilasta, joista kuoli myöhemmin haavoihinsa 1 aliupseeri: kersantti
_Arvo Järvinen_, ja 4 sotilasta: _Topias Hämäläinen, Niilo Jussila,
Kalle Laaka_ ja _Kalle Tenho_. l:sestä K.K.K:sta kaatui aliupseeri
_Otto Snellman_ ja sotilaat _Edvin Aho, Oskari Häggman_ ja _Hannes
Lappalainen_ sekä haavoittui 4 sotilasta. 3:nnen komppanian tappiot
olivat varsin suuret: kaatuneet: vääpeli _Toivo Auvinen_, kersantti
_Antti Valtonen_, ryhmänjohtajat _Lauri Brander_ ja _Viljo Teeri_
ja sotilaat: _Antti Ahvonen, Ville Haajanen_ ja _Pauli Veikkola_
sekä haavoittuneet: 2 upseeria, joukkueenjohtajat _Kaarlo Mantere_
ja _Rytkönen_, ja 25 sotilasta, joista kuoli myöhemmin haavoihinsa
4 sotilasta: _Oskari Ahokas, Yrjö Häyhä, Yrjö Taberman_ ja _Väinö
Vallin_. Pataljoonan kokonaistappio oli: kaatuneita, haavoihinsa
kuolleita ja kadoksiin joutuneita: 1 upseeri, 6 aliupseeria ja 20
sotilasta, sekä haavoittuneita: 5 upseeria, 2 aliupseeria ja 32
sotilasta.
Jääkäriluutnantti _Hannula_ kertoo edelleen:
»Heti kartanon valtauksen jälkeen punaisten tykki, joka on asemassa
Telin luona, alkaa pommittaa ihmeteltävän tarkasti kartanoon vievää
tietä ja itse kartanoa. Pommitusta kestää vain n. 10 minuuttia, eikä se
vahingoita ketään.
»Ihmettelen, miksi taistelun loppupuolella tykistömme ei ole enää
avustanut hyökkääviä joukkojamme. Selityksen saan taistelun päätyttyä
majuri _Snellmanilta_. Punaiset olivat lähettäneet nähtävästi radan
vartta pitkin joukon kiertämään vasenta sivustaamme. Tästä liikkeestä
emme Varen luona tienneet mitään, eikä sitäpaitsi olisi ollutkaan
voimia jäljellä sitä vastaan. Silloinkuin taistelu Luhde Grosshofista
oli ratkaisukohdassaan, ilmestyi tykistön eteen Konisten talon kohdalle
metsänreunasta yhtäkkiä punaisten ketju. Se oli nähtävästi ensin
kulkenut radan vartta ja sitten painunut Peddeljoen uomaan, josta se
nousi Konisten kohdalla ylös. Patterien oli kiireimmiten valjastettava
hevoset tykkien eteen ja ajettava täyttä laukkaa tiehensä. Sillan
korvassa, lähellä Tellisteä, ollut virolainen ambulanssi ajoi suin
päin matkoihinsa. Luhde Grosshofin juuri silloin tapahtunut valloitus
pakotti kuitenkin tämän vihollisjoukon peräytymään takaisin.
»Kartanosta karkoitettu vihollinen pakenee meidän konekivääritulemme
ahdistamana suurimmaksi osaksi suoraan alas Peddeljoen uomaan ja sieltä
edelleen rautatielle päin. Panssarijuna olisi tällöin erinomaiseksi
avuksi. Kartanon kellarista löydetään vielä joitakuita kätkeytyneitä
vihollisia, niiden joukossa pari kiinalaista. Vastustajamme ovat
olleet lättiläisiä, joukossa kiinalaisiakin, joiden ruumiita löydetään
kaatuneiden joukosta.
»Taistelusta uupuneet miehet eivät jaksa ajaa takaa vihollista,
joten pataljoona pysähtyy yhdessä kerallamme lopputaisteluun
osaaottaneiden virolaisten kanssa — n. 30—40 miestä — asemiin Luhde
Grosshofista n. 1 km. lounaiseen olevaan tienristeykseen. Samaan
aikaan saapuu jääkäriluutnantti _Koivistolta_ kirjallinen ilmoitus,
että Varna on hallussamme. Heti taistelun päätyttyä lähetetään
patrullit etuoikealla olevaan metsään, vasemmalle rautatietä kohden
ja pitkin maantietä, ottamaan selvää, ovatko kylät edessämme
vihollisista vapaat. Haavoittuneita ja kaatuneita kerätään vielä
takanamme taistelualueella. Patrullit palaavat kylistä ilmoittaen,
etteivät ole nähneet niissä mitään epäilyttävää. Pataljoona kerätään
tienristeykseen. Kenttäkeittiölle on lähetetty käsky saapua paikalle,
ja miehille jaetaan lämmin keitto, josta edellisestä päivästä saakka
nälkää nähneet virolaisetkin saavat osansa. Syönnin jälkeen lähdetään
liikkeelle mukanamme luutnantti _Pekarskyn_ johtama pieni joukko
sissipataljoonasta. Muu osa siitä on aivan hajallaan, ja sitä kootaan
ja järjestetään rintaman takana.»
Luhde Grosshofin taistelusta tulkoon tässä yhteydessä vielä mainituksi,
että jääkärimajuri _Snellmanin_ tykistön tulen vaikutus huomattiin
taistelun päätyttyä erittäin tehokkaaksi. Kartanossa ja sen ympärillä
olevissa punaisten asemissa huomattiin useita täyssattumia, pihalla
olleisiin vihollisen konekivääripesäkkeihin oli putoillut Pohjan
Poikain tykkien ammuksia, ja eräänkin iskukuopan ympärillä makasi
19 vihollisen ruumista. 1:nen patteri kulutti taistelun aikana 148
granaattia ja 3:s patteri 80 shrapnellia ja 5 granaattia. Pohjan
Poikain tykistöstä haavoittui taistelussa vain 1 mies lievästi.
1:sen pataljoonan vaiheista taistelun jälkeen ja tulosta Valkiin
jääkäriluutnantti _Hannula_ kertoo:
»On jo tullut pimeä. Maasto maantien oikealla puolella Luhde Grosshofin
kartanosta Valkiin saakka on aukeata, kumpuista, vasemmalla taas
on Peddeljoen uoma, ja heti sen toiselta puolelta alkaa havumetsä.
Ennen Valkia on useita puolustukseen sopivia kohtia bolshevikeille.
Kun tahdon päästä eteenpäin niin nopeasti kuin suinkin tarvitsematta
vihollisia kohdatessamme levittää koko pataljoonaa taisteluun, lähetän
jääkäriluutnantti _Marttisen_ johdolla edellämme kulkemaan pienen,
käsigranaateilla runsaasti varustetun iskujoukon, jonka tehtävänä
on pimeyttä hyväkseen käyttäen yllättävästi ottaa haltuunsa edessä
olevat kylät, jos punaiset yrittäisivät niissä vastarintaa. Muu osa
pataljoonaa seuraa jäljessä. Vihollinen on kuitenkin vetäytynyt Valkiin
saakka. Pataljoona ja luutnantti _Pekarskyn_ joukko majoittuvat Laun,
Ramonin ja Duden taloihin. Viimemainittu huolehtii oikean sivustamme
varmistuksesta, muu etuvartiopalvelus annetaan 1:sen komppanian
tehtäväksi, joka asettaa kenttävartion Teliin ja ryhtyy tiedustelemaan
Valkia kohden. Puolustusasemat määrätään ja raskaat konekiväärit
asetetaan asemiin, sittenkuin ne on puhdistettu. Uupuneet sotilaat
saavat levätä.
»Päivän taistelu on ollut raskas ja verinen vaatien monta korvaamatonta
uhria. Suuremmat ovat kuitenkin punaisten tappiot. Valkin asukkaat
kertovat sittemmin, että koko päivän punaiset ovat kuljettaneet
kuolleitaan ja haavoittuneitaan kuormittain taistelupaikalta Valkiin.
»Välittömässä johdossani oleva taisteluvoima on illalla 31
p:nä melko vähiin supistunut 1/3 pataljoonaa, nyt siis puolet
taisteluvahvuudestamme, on muualla sidottuna. Mitään reserviä ei ole.
Tykistö on vetäytynyt takaisin. Niin ollen olen pakotettu luopumaan
aikeestani hyökätä vielä sinä yönä kaupunkiin. Sitäpaitsi saan illalla
eversti _Kalmilta_ käskyn pysyä ottamissani asemissa ja odottaa
aamua, jolloin tykistön toiminnan tuloksista riippuen annettaisiin
etenemiskäsky.
»Yöllä saan vielä _Kuperjanovin_ sijaiselta ilmoituksen, että hän on
sissipataljoonan kanssa Kiisan talossa, ja että siitä on jäljellä n.
150—170 miestä.
»Ei voida siis toistaiseksi ottaa lukuun sissipataljoonan käyttöä
kokonaisuudessaan, sillä sitä ei vielä ole saatu jälleen kootuksi
ja järjestetyksi, ja sitäpaitsi se on lopen uupunut. Illalla
ilmoittautuu minulle tosin vielä n. 40 miestä sissipataljoonasta,
joten käytettävissäni on sillä hetkellä n. 70 virolaista. Koska pidän
voimiani riittämättöminä ja luutnanttien _Koiviston_ ja _Kalervon_
toimintataholta ei kuulu mitään levottomuuteen aihetta antavia
tietoja, päätän kutsua 2:sen komppanian ja luutnantti _Kalervon_
joukkueen takaisin pataljoonan luo voidakseni yhdistetyin voimin
aamun valjetessa rynnätä sisään kaupunkiin. Ilmoitan toimenpiteestäni
eversti _Kalmille_, joka vastaa, että on tosin uskallettua ottaa pois
mainittuja osastoja, mutta ettei hän tahdo silti peruuttaa määräystäni.
Samalla hän kuitenkin kieltää hyökkäämästä Valkiin ennen hänen
käskyään. Luutnantit _Koivisto_ ja _Kalervo_ saapuvat aamuhämärissä
ja majoittuvat työväentaloon maantien varrelle. 2:nen komppania on
menettänyt Varnan taistelussa vain 1 miehen lievästi haavoittuneena.
»Pohjan Poikain tykistö asettuu asemiin majapaikkamme luo ja ryhtyy
päivän valjettua pommittamaan kaupungin eteläpuolta pyrkien
rautatienaseman ja radan vahingoittamiseen. Tehtävä on kuitenkin
vaikea, sillä suoranaista tähystysmahdollisuutta ei ole, tuli on
ohjattava kartan ja kaupungin muita rakennuksia korkeammalle kohoavien
tornien y.m.s. mukaan.
»Aamulla saan etenemiskäskyn eversti _Kalmilta_ ja ilmoituksen, että
hiihtokomppania, joka aamuyöstä on saapunut Tartosta Sangasteen
jääkäriluutnantti _Kareksen_ johdolla, on annettu käytettäväkseni.
(Jääkäriluutnantti _Kares_ ilmoittautui minulle kuitenkin vasta
iltapäivällä Valkissa.)
»Aamuyön kuluessa 1:sen komppanian tiedustelupatrullit ovat retkeilleet
kaupunkiin asti.
»Tykistömme juuri aloittaessa pommitustaan tuodaan luokseni 3
punasotilasta, jotka 1:sen komppanian kenttävartiosto on vanginnut
maantiellä, kun he ajoivat reessä kaikessa rauhassa Valkista Luhde
Grosshofia kohden. Vangit, jotka ovat lättiläisiä ja muuten hyvissä
sotilaspukimissa, kertovat olevansa sanitäärejä, nukkuneensa yön
rautatienasemalla ja herättyään huomanneensa kaikkien lähteneen
pois. He luulivat silloin, että joukot ovat lähteneet rintamalle
Luhde Grosshofiin, ja lähtivät ajamaan perässä joutuen siten suoraan
käsiimme. Heidän kertomuksestaan saattaa siis olettaa, että punaiset
ovat vetäytyneet pois kaupungista. Samalla saapuu itsestä komppaniasta
ilmoitus, että patrulli on todennut kaupungin olevan vihollisista
vapaan. Asukkaiden kertoman mukaan ovat viimeiset punaiset lähteneet
sieltä klo 4 aamulla ja mennessään räjähdyttäneet rautatienaseman
vesitornin.
»Tykistö, joka on ehtinyt ampua n. 10 panosta, lopettaa tulensa Annan
1:selle pataljoonalle ja _Kuperjanovin_ sissipataljoonalle, joka aamun
kuluessa on saapunut majapaikallemme mukanaan 1 eskadroona virolaista
ratsuväkeä, käskyn järjestyä marssivalmiiksi maantielle. Pataljoonan
kuormasto, joka niinikään on aamulla saapunut paikalle, liittyy perään.
Tykistö valjastaa kiireesti hevosensa ja ajaa täyttä vauhtia kaupunkiin
saapuen sinne ennen meitä.
Kaupunkiin saapuessamme ovat asukkaat keräytyneet vastaamme.
Äänettöminä, ilmaisematta iloa tai mielipahaa he katselevat tuloamme.
»Hetken perästä saan ilmoituksen, että 2:sen pataljoonan kärki on
saapunut Valk 1:n rautatienasemalle.
»Sissipataljoonalle olen antanut käskyn sijoittua kaupungin
pohjoislaitaan Peddeljoen pohjoisrannalla olevaan esikaupunkiin ja
varmistaa suuntaan Valk—Varna, koska tilanne Varnasta pohjoiseen
on vielä epäselvä, eikä sieltäpäin odotettavia virolaisia joukkoja
vielä kuulu. 2:nen komppania + 1/3 1:sestä K.K.K:sta saa tehtäväkseen
sijoittua Valk II:n rautatienaseman luo ja varmistaa sekä tiedustella
länteen ja etelään. 1:nen ja 3:s komppania sekä 2/3 1:sesta K.K.K:sta
jäävät reserviin lepäämään ja majoittuvat Kirkkotorin läheisyydessä
oleviin taloihin. Pataljoonan esikunta sijoittuu Moskovankadun varrella
olevaan hotelli Petersburgiin, jossa sitten myös pataljoonan upseeristo
saa asunnon. Päivällä saapuu myös eversti _Kalm_ esikuntineen.
Rykmentin esikunta sijoitetaan hotelli Centraliin Pihkovankadun
varrelle, 2:sen pataljoonan esikunta hotelli Eurooppaan Asemakadulle
ja patteriston esikunta hotell Baltischer Hofiin Riiankadun varrelle.
Junat eivät vielä pääse Valkiin saakka, sillä välillä on pari siltaa
korjaamatta. Ensimmäinen juna saapuu Valkiin vasta seuraavana yönä.»
Eversti _Kalm_ päättää »Pohjan Poikain rykmentin Taistelukertomuksen
30.I.—1.II.1919» seuraavasti:
»Johtamani Pohjan Poikain rykmentin upseeristo ja miehistö varsinkin
sen I pataljoona osoitti loistavaa urhoollisuutta ja sitkeyttä
taistelussa ylivoimaista lättiläistä vihollista vastaan, jolla oli
erinomainen ampumakuri, ja joka ‒ ‒ ‒ ‒ oli taitavien upseerien
johdossa. Erinomaista uhraavaisuutta osotti myös _Kuperjanovin_
sissipataljoona.
»Panssarijunat eivät voineet toimia sen johdosta, että rata oli monessa
kohden rikottu, eikä sitä taistelun kuluessa voitu saada korjatuksi.
»Kaupungin vallattuaan ryhtyivät komennossani olevat joukko-osastot
taistellen etenemään kaupungin itä-, kaakkois-, etelä-, lounais- ja
länsipuolelle.
»Kuten edellä olevasta jo selviää, eivät eversti _Kannin_ johdossa
olevat 3:s ja 6:s Viron jalkaväkirykmentit katkaisseet Valk—Riika
rautatietä räjähdyttämällä Sedde-joen yli johtavaa siltaa, jonka
piti tapahtua viimeistään 30:na p:nä tammikuuta. Näin ollen ei minun
komentoni alaisena olleen räjähdysosaston toimenpide, kun se 31.I. klo
15,30 sai tuhotuksi Valk—Pihkovan rautatiellä olevan sillan Murgin
luona, siten voinut yksin estää vihollista viemästä Valkin kaupungista
pois suurta määrää täyteen lastattuja vaunuja kallisarvoisine
vetureineen. Luotettavien kaupunkilaisten kertomuksien mukaan lähtivät
viimeiset junat kaupungista 31.I. klo 19 tienoilla, kello 20 räjähdytti
vihollinen asemalla vesitornin ja veturitallin edustalla olevat
kääntösiltalaitteet. Liikkuvasta kalustosta jäi asemalle vain yksi
kapearaiteisen rautatien veturi ja konepajassa olevat 2 korjauksen
alla olevaa leveäraiteisen radan veturia, muutamia matkustajavaunuja,
muutamia kymmeniä tavaravaunuja, niistä osa täydessä kunnossa, sekä 7
kpl. vaunujen päälle asetettavia panssarijunaan kuuluvia suojuksia.
»Kaupunki itse ei joutunut taistelussa kärsimään mitään vaurioita, mutta
sensijaan oli sen asukkaat ryöstetty mahdollisimman perinpohjaisesti,
sen asukkaista ampumalla murhattu pari sataa henkeä melkein kaikki
yhteen paikkaan, ja oli vihollinen tämän lisäksi vienyt kaupungin
asukkaita näiden ilmoitusten mukaan mennessään vankeina noin 300 henkeä.
»Vihollisen tappiot olivat melkoiset, eivätkä he edes kerinneet kaikkia
kaatuneitaan korjaamaan pois. Summittaisen arvion mukaan menettivät
he kuolleina kaikkiaan toistasataa [1:sen pataljoonan komentajan,
jääkäriluutnantti _Hannulan_ mielestä luku on arvioitu liian pieneksi]
ja haavoittuneina todennäköisesti ainakin kaksi sen vertaa. Tämä
arvio perustuu osittain siihen, mitä itse olemme nähneet, osittain
kaupunkilaisten kertomuksiin.»