Etenkin sotilaskurin kannalta monet näistä rikoksista ovat kylläkin
raskaita, mutta kuolemanrangaistuksen ei sentään olisi pitänyt tulla
kysymykseen useimmista niistä, kun otetaan huomioon ne olosuhteet,
joissa rykmentti toimi, ja sen vapaaehtoisuus.
Mutta tätä »lakia», jota kukaan ei ollut vahvistanut, ei ainoastaan
julkaistu, vaan sen mukaan tuomittiinkin kuolemaan eräs 1:sen
komppanian sotilas, jota syytettiin murtovarkauksista, ryöstöistä ja
karkausyrityksestä. Tuomio alistettiin kuitenkin kenraali _Wetzerin_
vahvistettavaksi, ja hän kumosi sen määräten asian otettavaksi esille
esikuntansa ohessa toimivassa sotaoikeudessa, joka tuomitsi Suomen
sotaväen rikoslain mukaan.
* * * * *
Bolshevikit olivat pian toipuneet saamastaan iskusta ja rynnistivät
kaikin voimin Narovajoen partailla olevia virolaisia joukkoja
vastaan. Heidän hyökkäyksensä lyötiin kuitenkin aina takaisin. Näihin
taisteluihin suomalaisetkin ottivat osaa Narvan kaupungin kohdalla.
Bolshevikit pommittivat sen ohella väsymättä kaupunkia voimatta
kuitenkaan tuottaa sinne sijoitetuille joukko-osastoille häiriötä.
Virolais-suomalaiset patterit vastasivat tuleen. Tilanne Narovajoen
partailla ei kuitenkaan vielä ollut varma.
Tammikuun 19 p:nä kenraali _Laidoner_ lähetti klo 11 yöllä 1:selle
divisioonalle seuraavan-sisältöisen määräyksen:
»Ensimmäisen divisioonan tehtävänä on lujasti suojella Narvan kaupunkia
ja Narovajoen linjaa vihollisen uutta hyökkäystä vastaan; sitä varten
joen molemmat rannat, etenkin Narvan ympärillä, on saatava lujasti ja
leveälti meidän käsiimme. Laivasto tulee tämän operatsionin päätyttyä
Tallinnaan. Majuri _Ekströmin_ pataljoona kootaan, sittenkuin rautatie
on saatu kuntoon, Tapan asemalle, jossa se yhtyy muihin suomalaisiin.»
Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon vienti Tapaan, jossa tähän
aikaan Pohjan Poikain 1:nen pataljoona majaili, ei kuitenkaan vielä
voinut tulla kysymykseenkään. Tilanne Narvan rintamalla oli vielä
niin epävarma, ettei puolustusvoimia voitu niin huomattavasti
heikentää. Siirtokäsky peruutettiinkin pian. Suomalaisten joukkojen
yhdistämissuunnitelmasta luovuttiin sittemmin kokonaan olosuhteiden
pakosta.
Saadun käskyn täyttämiseksi kenraali _Tönisson_, eversti _Reek_ ja
eversti _Ekström_ tekivät seuraavan sotasuunnitelman:
Virolais-suomalaiset joukot marssivat tietä pitkin Luugajokeen saakka.
Koska kuitenkin tien varrella kylissä on bolshevikeja, lähtee yksi
komppania suomalaisia edeltä, ajaa ne pakosalle ja palaa senjälkeen
Narvaan kaupungin turvaksi. Sitten virolais-suomalaiset joukot yhdessä
marssivat Luugajokeen saakka, josta alkaen ne jatkavat etenemistä
kahdessa ryhmässä, toinen toisella puolen jokea. Vasen ryhmä lähettää
edeltä osaston särkemään sillat ja rautatien. Senjälkeen molemmat
ryhmät hyökkäävät yhtaikaa sisään Jamburgin kaupunkiin.
Sotatoimet idässä Viron kansallisten rajojen ulkopuolella olivat
siis astuneet päiväjärjestykseen, ja niitä varten toivottiin apua
suomalaisilta vapaaehtoisilta. Viron hallituksen ja Viron Avustamisen
Päätoimikunnan sopimus ei kuitenkaan edellytä suomalaisten joukkojen
käyttämistä _valloitus_tarkoituksiin Viron kansallisten rajojen
ulkopuolella.
Majuri _Ekström_ ei ollut kuitenkaan tahtonut kieltäytyä antamasta
virolaisille apua. Mutta hän oli päättänyt omalta osaltaan luopua
operatsionista, jos yksikin ainoa vapaaehtoinen kieltäytyisi
seuraamasta häntä vapaaehtoisesti Narovajoen itäpuolelle. Saadakseen
selville sotilaittensa mielipiteen hän käski komppanioiden kokoutua
rykmentin esikunnan eteen. Muudan 2:sen komppanian sotilas mainitsee
tästä päiväkirjassaan:
»Aamupäivällä marssimme kaikki rykmentin esikunnan eteen, jossa
eversti _Ekström_ kiittää käydystä taistelusta. Hän kysyy samalla,
ketkä haluavat lähteä Venäjän puolelle Jamburgin kaupunkiin siellä
tuottaakseen viholliselle häiriötä ja räjähdyttääkseen suuren
rautatiesillan. Mutta pojilla ei ole suurtakaan halua lähteä Venäjän
puolelle, olemmehan tulleet vain Viroa vapauttamaan. Niin palaamme
laulaen kasarmille.»
Tosiasiallisesti kaikki muut komppaniat olisivat suostuneet lähtemään,
mutta 2:sessa komppaniassa muutamat miehet kieltäytyivät vedoten
sopimukseen. Päätöksensä mukaan eversti _Ekström_ päätti silloin luopua
hyökkäysaikeesta ja ilmoitti siitä virolaisille.
Vapaaehtoisten kieltäytyminen vaikutti tietysti masentavasti
päällikköihin, mutta jälkeenpäin katsoen on sitä pidettävä
ymmärrettävänä, onhan aivan toinen asia taistella vapauttajana kuin
vieraan maan valloittajana.
Kun operatsionisuunnitelma tuli uudelleen käsiteltäväksi ja eversti
_Ekströmin_ osanottoa siihen pyydettiin jälleen, ilmoitti hän, että
Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen ylipäällikkö oli matkalla Narvaan,
joten virolaiset saattaisivat kaikkine pyyntöineen kääntyä hänen
puoleensa. Kenraali _Wetzer_ vastusti kuitenkin jyrkästi aietta käyttää
suomalaisia vapaaehtoisia Narovajoen itäpuolisiin operatsioneihin.
Kenraali _Wetzer_ tarkasti Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon ja otti
vastaan sen paraatin tammikuun 22 p:nä Pietarintorilla kiittäen kutakin
komppaniaa erikseen voitokkaista taisteluista.
Saatuaan tiedon suomalaisten vapaaehtoisten kieltäytymisestä ja
lainkaan ymmärtämättä sen syitä ja oikeutusta virolaisetkin sotilaat
osoittautuivat, kerrotaan, haluttomiksi lähtemään Jamburgia vastaan,
joten sen valloitus sillä kertaa jäi yrittämättäkin.
* * * * *
Säännöllistä päiväjärjestystä koetettiin panna komppanioiden sisä-
ja ulkopalveluksessa käytäntöön. Mutta se jäi kuitenkin verrattain
heikoksi. Komppanioilla oli jonkinlaisia sotilasharjoituksia,
ampumaharjoituksia, ja ennen kaikkea vartiopalvelusta sekä itse
kaupungissa ja sen lähistöllä että kenttävartiossa joen toisella puolen.
Yksityiset sotilaat tai ryhmät tekivät seikkailunhaluisina partioretkiä
Narovajoen itäpuolelle. He etenivät usein varomattoman kauas omista
joukoista ja joutuivat tekemisiin ylivoimaisen vihollisen kanssa.
Eräällä tällaisella retkellä, jonka neljä 1:sen komppanian miestä
teki 21 p:nä, kaatui kaksi, kolmas joutui kadoksiin ja vain neljäs
palasi Narvaan kertomaan tovereille onnettomuudesta. Tällöin joukko
suomalaisia vapaaehtoisia lähti hakemaan toveriensa ruumiita ja, mikäli
mahdollista, pelastamaan kadoksiin joutuneen. Kiivaan laukaustenvaihdon
jälkeen he karkoittivat ylivoimaisen vihollisen ja saivat haltuunsa
kaatuneiden ruumiit, mutta kadonnutta ei löydetty, vaikka sotilaat
ajoivat bolshevikeja takaa pitkän matkaa. 1:nen komppania menetti täten
kersantti _Paavo Lähteenmäen_ ja sotilaat _Arvo Aaltosen_ ja _Vilho
Latvasen_. Eversti _Ekström_ kielsikin sitten mitä ankarimmin tällaiset
uhkarohkeat, tarpeettomat partioretket ja velvoitti komppanianpäälliköt
valvomaan sotilaitansa.
Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon oleskelu Narvassa ei tullut
pitkäaikaiseksi. Niinpiankuin rintama oli saatu vahvistetuksi, sai
Vapaajoukko vihdoin vapautuksen etuvartiopalveluksesta levätäkseen ja
hankkiakseen tarpeellista koulutusta, jota varten sille jo usein oli
luvattu aikaa, mutta olosuhteet olivat sen estäneet.
Esikunta, 1:nen, 2:nen ja 5:s komppania, 2:nen patteri,
tiedusteluosasto, räjähdyskomennuskunta, sairashoitohenkilökunta ja
kuormasta saivat käskyn olla tammikuun 30 p:nä lähtövalmiit kaupungin
rautatienasemalla matkustaakseen Rakvereen, joka oli määrätty
Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon majoituspaikaksi. 1:nen patteri
sekä 3:s ja 4:s komppania jäivät toistaiseksi edelleen Narvaan, ja
niiden päälliköt saivat määräyksen ilmoittautua 5:nnen rykmentin
komentajan, eversti _Reekin_ käytettäviksi.
Vapaajoukon Narvassa olon ensimmäisistä päivistä ratsumestari _Kirotar_
kertoo:
»Tammikuun 20 p:nä saimme aamulla klo 10,30 vakoojien kautta tiedon,
että vihollisen panssarijuna lähenee kaupunkia rautatietä pitkin ja
jalkaväki yrittää samaan aikaan tunkeutua kaupunkiin pohjoisesta.
Silmänräpäyksessä suomalaiset olivat laulaen lähdössä taisteluun.
Jo meidän ensimmäisten laukaustemme pamahdettua vihollinen käytti
Venäjällä ennen ja nyt tavallista taktiikkaa: pötki pakoon, sanan
täydessä merkityksessä.
»Päivä kului rauhallisesti. Vain silloin tällöin jokunen granaatti
vinkui meitä kohden vihollisen puolelta. Meidän tykistömme vastasi,
mutta heti sellaisella tulella, että vastustaja paikalla vaikeni. —
»Kaiken järjestäminen kävi kuitenkin välistä vaikeaksi, virolaista
esikuntaa ei näet löydetty mistään, vaikka haimme joka puolelta. Eräs
juttu esimerkiksi silloisesta sekasorrosta:
»Olimme suurella kiireellä rynnänneet Narvaan. Koko kuormasto ja kaikki
muonavarat olivat jääneet meistä kauas. Virolainen intendentti, joka
oli määrätty joukkoomme, ei tehnyt mitään, vaan antoi meidän suorastaan
nähdä nälkää.
»Pienempiä taisteluja täytyi yhä edelleen suorittaa, mutta kaikkein
välttämättömimpiäkään sidetarpeita ei ollut paikalla. Muudan sisar,
jonka piti hakea hiukan lääkeaineita kaupunkiin, etsi koko päivän
hevosta päästäkseen lähtemään, mutta turhaan. Seuraavana päivänä minä
lähdin apuun, ja nyt meidän ponnistuksemme olivat menestyksellisemmät:
kuusituntisen odotuksen, etsimisen, mankumisen ja haukkumisen jälkeen
meidän onnistui vihdoin löytää hevonen. Hyvä oli, että saimme sen
heti aisojen väliin, muuten näet pystyssä olo tuotti elukalle suuria
vaikeuksia. Istuimme vankkureille ja lähdimme ajamaan. Mutta jälleen
uusi vastus ilmautui: vankkurien toinen takaratas ei pyörinyt, vaikka
mitä olisi tehty. Onneksi oli maassa niin paljon lunta, ettei se
tuottanut kovin suuria esteitä. Mutta annahan olla: Lagenassa kaikki
pyörät olivat saaneet päähänsä bolshevistisia mielipiteitä ja tekivät
yksimielisesti järkähtämättömän »streikin». —
»Narvan valtauksen jälkeen innostus oli tietysti suuri. Sotilaita
koristettiin kuusenoksin ja kestittiin kaikin tavoin. Erikoista
riemua sotilaissa herättivät paperossit, joiden puute oli ollut
niin tuntuva, että 'vanhat tupakkamiehet' eivät kauhistuneet maksaa
paperossilaatikosta 150 markkaa, maksoipa joku yhdestä kappaleesta
kokonaista 30 markkaa. —
»Tammikuun 20 p:nä klo 5 ip. ratsumestari _Varmavuori_ oli kutsunut
muutamia upseereja luokseen päivällisille juhlimaan 'suuremmin
juhla-aterioin' Narvan valloitusta. Osaa ottivat eversti _Ekström_,
kapteeni _Ollonqvist_, jääkäriluutnantti _Nygård, Varmavuori_ ja minä.
»Juhlapäivällinen oli suurenmoinen ja Narvan oloihin nähden ylellinen.
Ensin leipää voihitusen kera, 1 silli, sitten lihaa perunain ja
kastikkeen kera, teetä sokerin ja pannukakun kera, pullo Reinin
viiniä ja paperosseja. Koko päivällisen ajan soitti gramofoni, joka
oli löydetty jostakin romuläjästä. Mieliala oli joka tapauksessa
erinomainen. Juteltiin niitä näitä ja muisteltiin viime taisteluja.
Erittäin kiittävästi eversti _Ekström_ puhui Kalevan malevalaisista.
— Se oli muutaman minuutin lepohetki. Heti senjälkeen täytyi jokaisen
jälleen kiiruhtaa työhön. Narva oli kyllä jo vallattu, mutta joka
silmänräpäys oli odotettavissa, että viholliset yrittäisivät jälleen
hyökätä suurin joukoin.»
Konekiväärinjohtaja M. kirjoittaa elämästä Narvassa valloituksen
jälkeen:
»Narvan valloituksen jälkeen meillä on yllin kyllin aikaa tarkastella
ympäristöämme. Ja sitä onkin aivan työkseen tehtävä, nälkä näet
ahdistaa tuimasti. Kruunun puolesta saamme kerran päivässä kauralientä
— ei sillä mies elä.
»Narva on valloitettu lauantaipäivänä; sunnuntai kävellään hotelleja
ja kahviloita tarkastelemassa. Käydään kaikki kadut, ja missä vain
'Söögimaja' kyltti riippuu, sinne juoksu jalkaa kiiruhdetaan. Mutta
sama vastaus uudistuu aina säännöllisesti: »'köik otsas', kaikki
lopussa, ja sitten seuraa juttu bolshevikeista, jotka ovat kaiken
vieneet.
»Harhailen erään toverini kanssa katuja pitkin aivan toivottomana.
Vastenmielistä muutenkin koko kuljeksiminen, kaatuneita bolshevikeja ja
nälkäisten koirien repostelemia hevosenraatoja näet tapaa melkein joka
kymmenennellä askeleella. Ihmiset hiiviskelevät valjuina ja arkoina
pitkin katuvieriä tirkistellen ruumiita pelokkaan uteliaasti, ikäänkuin
odottaen näkevänsä jonkun tutun. Ja samanlaisin ilmein he katselevat
meitäkin — riemua saavutetusta vapaudesta ei ilmene heidän kasvoissaan,
vaikka jo kaksi kuukautta he ovat saaneet bolshevikien hirmuhallitusta
kestää, alituinen vankeuden ja nälkäkuoleman uhka silmien edessä. Ehkä
on niin, että siviili-ihmisten on vaikeaa riemuita ruumiiden ääressä,
vaikka ne olisivatkin vihollisten, tai kenties he ovat saaneet kohtalon
kolhimani ihmisten elämänviisauden: älä iloitse liian aikaisin!
»Ruo'an etsiminen näyttää toivottomalta. Aiomme jo lähteä kasarmille,
kun toverini keksii:
»'Menkäämme kaupunkilaisilta pyytämään. Eiväthän bolshevikit ole
voineet kaikkia yksityisiä varastoja tyhjentää.'
»Kumeaa jyskettä alkaa samassa kuulua joen toiselta puolen, ja pian
tykinkuulat lentävät vonkuen yli kaupungin. Pakokauhu syntyy. Katoksen
alle! Ja kun shrapnelli räjähtää ja purkaa sisuksistaan lyijykuulat,
jotka rapisten sinkoilevat katoille ja kaduille, yltyy joukon juoksu
aivan mielettömäksi. Pelastakoon itsensä, ken voi! Se kuvastuu kaikkien
kasvoista. Kuolemankauhu on vallannut heidät. Ikäloput ukot ja akat —
kaikkia elämisen vaisto ajaa hämmästyttävää vauhtia suojaa etsimään.
»Seisomme katukäytävällä tuota näytelmää katsellen, kunnes oman
tykkipatterimme jyske herättää meidät muistamaan harhailumme päämäärää.
Keksimme vanhan naisen seisomassa ovensa edessä tarkastellen meitä
ystävällisesti. Käymme hänen luokseen ja kysymme, saattaisiko hän
mitenkään auttaa kahta nälkäistä sotapoikaa. Nainen on heti valmis
ja vie meidät sisään. Siellä toinen vanha täti heti pistää liemen
lämpiämään, ja taas kerran saamme syödä porsliinilautasilta. Tarjoamme
maksua, mutta sitä ei huolita. Näillä vanhoilla sisaruksilla on nuori
veljenpoika taistelemassa Viron armeijassa. Ja toverini on heidän
mielestään paljon hänen näköisensä...
»Narvalaiset ovat sangen hitaita lähestymään, mutta kun menee heidän
luokseen, ovat he hyvin ystävällistä ja mahdollisuuksiensa mukaan
vieraanvaraista väkeä.
»Nälkä ajaa milloin minnekin. Päivällistä käyn syömässä erään virolaisen
tohtorin luona, joka turistimatkoilla on käynyt Suomessa ihailemassa
Punkaharjua ja Imatraa. Hän valittaa vain, että ummikkona on tullut
ryssänä kohdelluksi. Muudan juutalainen kauppias tarjoaa iltaisin
teetä; istun hänen kotonaan, käryytämme minun mahorkkaani, joka
on parempaa kuin hänen, ja jutustamme. Hän on neljä viikkoa ollut
bolshevikien vankina Hermannsfestissä, mutta päässyt pois päivää ennen
kaupungin valtausta. Jonkinlainen pakokauhu oli vallannut vartijat,
tärkeimmät panttivangit oli viety Jaamaan, osa vangeista tapettu, ja
siinä rytäkässä hänen oli onnistunut livistää kotiinsa.
»Elämä Narvassa alkaa vähitellen käydä siedettävämmäksi. Ruokaa ilmestyy
'söögimajoihin': hotelli 'Moskvassa' saa kolmellatoista ruplalla
annoksen sianlihaa perunoiden kera — se on jo pitkä askel eteenpäin.
Kun on syönyt noin viisi annosta, saattaa panna mahorkkapalturin
palamaan ja nauttia elämisestä. Jos vain rahaa riittää, ei ole hätää
mitään. Rupla lasketaan markaksi, 'ostrubel' — saksalaisten liikkeelle
laskema raha — kahdeksi. Kerenskin ruplatkin kelpaavat aluksi, mutta
pian niitä on koko Narva täynnä ja silloin saamme käyttää niitä samaan
tarkoitukseen kuin bolshevikitkin: käärepaperiksi.
»Narvan linnassa, Hermannsfestissä, käydään hakemassa saksalaisia
kypärejä ja kaasunaamareita, joita siellä on suuret läjät, mutta
virolainen vartija ja pääsykielto ilmestyvät pian portille. — Komea
muinaisjäännös tuo linna sakaravalleineen ja torneineen. Mahtava
linna vanhaan aikaan ja vielä nytkin hyvin kasarmiksi kelpaava. Siinä
bolshevikit ovat säilyttäneet vankejaan ja varastojaan ja itsekin
majailleet. Kerrotaan, että heitä vielä kauan kaupungin valtauksen
jälkeen olisi sinne kätkeytyneenä — kukapa tuntee kaikki sopet vanhassa
linnassa, johon vartavasten koppeja on muurattu linnanherralle
vastenmielisten ihmisten hävittämiseksi elävien ilmoilta.
»Ylipäänsä elämä Narvassa alkaa viikon, puolentoista viertyä muuttua
verrattain hauskaksi, kun järjestetään tanssiaisia ja muita
pikkujuhlia, mutta sittenkin: Narva on jossakin määrin pimeä ja synkkä
kaupunki, eikä kukaan sure, kun käsky tulee lähteä sieltä.»
»Sisäpalveluksesta» Narvassa konekiväärinjohtaja M. antaa seuraavan
kuvauksen:
'Pieni hälinä vallitsee 1:sen K.K.K. kasarmin suurimmassa huoneessa
— kuten aina paitsi ihan keskiyöllä. Miehet filosofoivat hieman
suuriäänisesti sotilaan kohtalosta. Narvaan on jo hieman ennätetty
saada muonavaroja, eikä miesten siis tarvitse juosta ympäri kaupunkia
ruo'an haussa. On aikaa järkeillä.
Eipä kylläkään, että asia ketään erikoisesti innostaisi. Mutta kun
miesjoukko makailee lähitaloista haalituilla leposohviila ja suurissa
nojatuoleissa, ja kun sen vatsat ovat puolikylläiset ja valtavat
mahorkkapalturit savuavat hampaissa, herää aina into järkeillä. Sehän
on muutenkin suomalaisten helmasynti.
Kumeaa jyrinää kuuluu joskus joen toiselta puolen, sitten vonkuva ääni
ja taas pamaus jossakin kaupungilla. — Polsut leikkivät, tuumii joku.
Se on kuitenkin vain jonkinlainen vastaus tykinkuulalle, eikä huomautus
muille. Liian vanha asia herättääkseen mielenkiintoa.
Aletaan jo olla yhtä mieltä siitä, että järkkymätön kohtalo määrää
kuolonhetken, paras on aina vainolla rauhallinen, kun sisään
astuu komppanian kokki L., joka on ollut kadoksissa Merikylän
maihinnousupäivästä lähtien.
Hän esiytyy sangen vaatimattomasti ja luonnollisesti koettaen kaikessa
hiljaisuudessa etsiä jotakin syrjäistä tuolia istuimekseen — ikäänkuin
hänen ilmestymisensä ei olisikaan mikään erikoinen asia.
Mutta sitä ei sallita.
— No kokki, oletko sinä puuron polttanut pohjaan, kun et ole moneen
päivään kehdannut nokkaasi näyttää?
— Ja mihin hiidenloukkoon sinä olet kenttäkeittiön ajanut?
Kun et olisi vain myönyt sitä polsuille!
— Ja se »sikahetelmäsoppa», jonka sinä lupasit Narvassa keittää — — —?
Kokki kuuntelee tyynen alistuvana pistopuheita, kunnes häly on sen
verran vaimentunut, että hän saa äänensä kuuluville. Hän kertoo
jääneensä Riigissä jäljelle muista ja aikoneensa jatkaa illalla matkaa
Narvaan, kun bolshevikit joen toiselta puolen olivat aloittaneet
helvetillisen tulen, jolloin hänen oli ollut livistettävä karkuun.
Kenttäkeittiö oli sen jälkeen kadonnut.
Komppanian pisin mies ja kaikista sen koiranleuoista etevin, H.,
keskeyttää hänen juttunsa:
— Kokki on vielä hieman järkytetty ja tunnetulla vaatimattomuudellaan
vaikenee sankaritöistään, mutta minäpä kerron, miten kävi. L. ajoi
urheasti keittiötä Riigistä tänne, kun kaksikymmentä polsua piiritti
hänet. Tiedättekö, mitä hän teki? — Joo, hän ryömi kattilan sisään
ja alkoi sieltä kiivaan tulen. Sitten hän uskotteli polsuille, että
keittiö on uudenaikainen panssariauto ja sai heidät antautumaan. Kokki,
nähkääs, on suuri sotapäällikkö. Lopuksi hän möi keittiön polsuille
viidestäkymmenestä tuhannesta »kerenskistä». — Ja nyt ruvetaan peliin
ja nyljetään ne häneltä!
Kokin asia on toivoton. Hän kaivaa kortit taskustaan, ja pian on
puolitusinaa miehiä pelaamassa »hoitoa kahdenkympin setillä».
Kokki on »viidestäkymmenestä tuhannestaan» ennättänyt satasen hävitä,
kun rymyä kuuluu eteisestä, ovi avautuu ja sisään syöksyy kolmannen
kiväärin ampuja M:nen, suruton maailmanmatti, jonka ruskeat silmät
aina kiiluvat hyvää tuulta. Tuuhea kasakanhattu päässään, lyhyt
lammasnahkaturkki yllään ja käyrä tikari vyöllään hän on kuin mikäkin
kirgiisi.
— Pojat, minä kävin Hermannin linnassa, ilmoittaa hän jo ovelta.
— Valehtelet!
Hermannsfestiin on jo asetettu virolainen vartiosotilas, ja pääsy sinne
on kielletty kaikilta.
— Eikö mitä. Minä painoin S:n kanssa portista, ja kun vartija aikoi
estää, sanoi S., että minä olen finskii ohvitseri. Vartija teki
kunniaa, ja me menimme sisään. Tarkastettiin kaikki paikat, ja ette
usko, pojat, miten siellä oli tupakkaa ja sokeria ja vaikka mitä!
Ihmekös, että niiden kannattaa jakaa meille kaksi karamellia päivässä.
— Yksi varastovartijoista tuli kysymään, mitä miehiä me olemme. S.
sanoi taas, että minä olen ohvitseri. Mutta silloin se vahtimikko
tuumi, että hän menee hakemaan komendantin herra ohvitserin puheille,
ja lähtikin, vietävä, painamaan tiehensä. Minulle ja S:lle tuli vähän
kiire, mutta ennätin sentään ottaa puntin mahorkkaa muistoksi. Pistäkää
palturiksi!
Paperipala on silmänräpäyksessä jokaisella sormissaan. Talo, jossa
komppania majailee, on ennen ollut bolshevikien kanslia, ja siellä
on runsaasti ohutta kirjoituskonepaperia, mikä mainiosti kelpaa
paperossien kiertämiseen.
M:nen on monessa suhteessa tyypillinen tälle apuretkikunnalle. Luonto
vetää vaaroihin, hän on niin koko sielullaan niissä mukana, ettei
kerkiä pelätä. Iloisena ja huolettomana hän elää päivän kerrallaan
tehden kepposia, kun on vähänkin tilaisuutta.
— No L., joko sinä taas pidät jahtia paidassasi? Ei se karja kumminkaan
vähene, ellei sitä tupakalla karkoita.
M:nen heittää kourallisen mahorkkaa paitaan, jota muudan ikkunan
ääressä istuva mies tarkastelee.
— Mee pois!
Ääni on murahtava, kuitenkin ilman suuttumuksen värinääkään. L. on
aivan toista maata kuin M:nen, juro, itseensä sulkeutunut ja hidas.
Vain viehtymys vaaroihin on heissä yhtäläistä. Mies, joka on tapellut
Tampereet, Viipurit, Vienan Karjalat ja Viroon viimeksi joutunut.
Ritari pelvoton ja nuhteeton, paitsi mitä puhtauteen tulee.
— Kuka lähtee »Moskovaan»? kysyy M:nen ja jatkaa samaan kyytiin: — Minä
kävin siellä aamulla ja tilasin teetä. Tarjoilija-Iivana meinasi, että
hän syö ensiksi. Mutta kun minä kerran kolautin käsipommilla pöytään,
niin kylmänä viivana tuli teetä.
— Ja sitten sinä heräsit, murahtaa joku korttisakista.
— Ja sulla oli suu kärpäsiä täynnä.
— Ja poliisi ajeli niitä pois.
M:nen kääntää ylpeästi selkänsä tälle kylmälle seuralle ja lähtee
marssimaan »Hotel Moskva'han».'
* * * * *
Sittenkuin _Ekströmin_ rykmentin pääjoukko oli jättänyt Narvan siirtyen
Rakvereen, joutui osa Narvaan jääneistä suomalaisista ottamaan osaa
erääseen suurempaan hyökkäysyritykseen Narovajoen itäpuolelle, nim.
joukko 4:nnen komppanian sotilaita ja 1:nen patteri. Tämä hyökkäys oli
päättymiseltään ainutlaatuinen Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon
historiassa. Katsomme senvuoksi olevan syytä antaa siitä hiukan
tarkemman kuvauksen. 4:nnen komppanian sotapäiväkirja kertoo siitä
seuraavaan tapaan:
Neuvotteluissa eversti _Reekin_, kapteeni _Hedbergin_, luutnantti
_Dahlgrenin_ sekä virolaisten 5:nnen ja 7:nnen komppanian, 1:sen
kenttätykistöpatterin, järeän patterin ja räjähdyskomennuskunnan
päällikköjen välillä tammikuun 31 p:nä klo 8,30 ip. päätettiin tehdä
hyökkäys Novajan ja Sarietsjen kyliä sekä Karlovon kartanoa vastaan,
karkoittaa vihollinen niistä ja räjähdyttää rautatie niin kaukana
vihollisalueella kuin mahdollista. Luutnantti _Dahlgrenilta_ oli
aikaisemmin kysytty, ottaisiko hän osaa retkeen vapaaehtoisen joukon
kera, ja hän ilmoitti olevansa everstin käytettävänä n. 40 miehen kera,
jotka vapaaehtoisesti tarjoutuivat seuraamaan.
Eversti _Reek_ esitti seuraavan suunnitelman:
Helmikuun 1 p:nä klo 8 ap. 4:s komppania, _Hedbergin_ patteri ja
7:s virolainen komppania kohtaavat toisensa venäläisen kirkon
luona Ivangorodissa. 7:s virolainen komppania etenee maantietä
pitkin itää kohden ja hyökkää Novajan kylään. 4:s komppania yhdessä
räjähdyskomennuskunnan kera marssii rautatien oikealla puolella
Karlovon kartanoa vastaan. Hyökkäys lasketaan alkavaksi klo 9,30 ap.,
jolloin itsekukin komppania on ehtinyt perille. Kapteeni _Hedberg_
saa virolaiselta kenttätykistöpatterilta yhden pikatykin ja etenee
3:nnen vartiotuvan luo rautatien varrella sekä ampuu vihollisen
panssarijunaa ja Karlovoa. 5:s virolainen komppania marssii Pulkovaa
vastaan ja suojelee hyökkäyksiltä siltä puolen. Suojana vasemmalla
siivellä on yksi komppania Sahonjen kylässä. Virolainen järeä patteri
ja kenttätykistöpatteri pommittavat Novajaa, Sarietsjeä ja Karlovoa
klo 6,30—9 ap. Klo 9 jälkeen järeä patteri ampuu Komarovkan ja
Dubrovkan kyliä klo 12:een päivällä. Novajan ja Sarietsjen kylät olivat
edellisenä yönä 7:nnen komppanian hallussa, mutta ne jätettiin jälleen.
Karlovon kartanossa on, saapuneiden tietojen mukaan, yksi komppania
vihollisia. Sittenkuin 7:s komppania on miehittänyt Novajan kylän,
lähettää se ilmaan punaisen raketin ja asettaa sideratsumiehen. Kun
4:s komppania on saapunut Karlovoon, lähettää sekin ilmaan punaisen
raketin. — Kun luutnantti _Dahlgren_ tiedusteli, eikö 4:nnen komppanian
voima ollut liian pieni sille annetun tehtävän suorittamiseen,
katsottiin se kyllin suureksi.
Helmikuun 1 p:nä klo 8 ap. eri osastot tapasivat toisensa määrätyllä
paikalla ja lähtivät marssimaan ohjeiden mukaan. 4:nnessä komppaniassa
oli 30 miestä, 4 sanitääriä, 2 kuskia, 1 ammusvaunu ja 1 reki sekä 4:s
K.K.K. vänrikki _Bror Hjeltin_ johdolla 4 konekiväärin, 1 vaunun ja 1
reen kera.
Sittenkuin 4:s komppania ja räjähdyskomennuskunta olivat kulkeneet
rautatien ylitse, suuntautui kärki kulkemaan vasemmalle. Vaunut
jätettiin erään talon luo, mutta reet otettiin mukaan, ammukset ja
konekiväärit kuormanaan, käytettäviksi haavoittuneiden kuljetukseen.
Komppania marssi ryhmärivistössä taistelupatrullein, kunnes se oli
saapunut ratavartiotuvalle N:o 246, jossa luutnantti _Dahlgren_
odotti ilmoitusta _Hedborgin_ patterilta. Sillä välin rikottiin
puhelinjohdot molemmin puolin rataa. Klo 10 ap. saatiin sana, että
patteri oli asettunut asemiin. Se alkoikin heti senjälkeen ammunnan.
Komppania asetettiin taisteluryhmiin oikealle puolelle rautatietä
kahteen osastoon. Taistelupatrulleilta tuli ilmoitus, että kosketus
vihollisen kanssa oli saatu, ja että punaisten 50-miehinen ampumaketju
oli asettunut asemiin kartanon luo. Luutnantti _Dahlgren_ antoi
käskyn lähteä eteenpäin. Lyhyen etenemisen aikana oikea osasto
teki kiertoliikkeen hyökätäkseen kartanoa vastaan sivustasta.
Vasen taistelupatrulli ja aliupseeripatrulli, joka toimi oikeana
taistelupatrullina, lähetettiin liikkeelle.
Hyökkäys alkoi klo 10,30, melkein samaan aikaan kuin 7:s virolainen
komppania ryntäsi Novajan kylää vastaan. Edetessään metsänlaitaa
kohden 4:s komppania joutui hyvin kiivaan konekivääri- ja kivääritulen
alaiseksi, josta ilmeni, että vihollisella oli huomattavasti suuremmat
joukot kuin oli ilmoitettu. Oikea osasto vänrikki _Hjeltin_ johdolla
yhden konekiväärin kera hyökkäsi kartanoa vastaan sivusta. Vasen
osasto taas asettui asemiin rautatien luo rintama Karlovoa kohden,
mutta se joutui myöskin kiivaan sivustatulen alaiseksi. 1/2 tunnin
kuluttua vihollinen alkoi tyhjentää kartanoa, mutta samalla huomattiin
suurien bolshevikijoukkojen tulevan paeten Novajasta kohti suomalaisten
vasenta sivustaa. Niitä vastaan avattiin tuli vasemmanpuolisesta
konekivääristä. Kun komppanialta kuitenkin puuttui tarpeellista suojaa
tällä sivustalla ja eräs bolsheviki, joka oli otettu vangiksi 25 metriä
suomalaisten takana, ilmoitti, että n. 100 punaista oli selkäpuolella
radan lähellä, ja kun sitäpaitsi patterit olivat vaienneet, katsoi
luutnantti _Dahlgren_ peläten joukkonsa joutuvan saarroksiin olevansa
pakotettu antamaan peräytymiskäskyn.
Oikealle osastolle, jonka kimppuun niinikään oli hyökätty sivusta,
lähetettiin sananviejä ilmoittamaan käskystä. Taistelussa oli kaatunut
3 konekiväärimiestä ja 1 sanitääri, sotilaat _Arvi Heikkinen,
Lauri Kataja_ ja _Einar Tallberg_ sekä sanitääri _Karl Honkanen_.
Vänrikki _Hjelt_, vääpeli _Juho Hulmi_ ja 3 jalkaväen miestä olivat
haavoittuneet. Komppania joutui peräytyessään asemistaan kiivaan
tulen alaiseksi. Se kokoutui jälleen ratavartiotuvan N:o 246 luo.
Vihollisen tuli lakkasi komppanian vetäydyttyä metsään. Vapaaehtoiset
marssivat pitkin rataa takaisin ja saapuivat hyvässä järjestyksessä
kasarmille klo 2 ip. Kaatuneiden ruumiita ei saatu kuljetetuiksi pois
taistelukentältä, vaan ne jäivät vihollisen käsiin.
Eversti _Reek_ lähetti helmikuun 2 p:nä eversti _Ekströmille_
seuraavan-sisältöisen sähkösanoman:
»Teidän Narvassa olevasta komppaniastanne liittyi joukkooni, jota
panssarijuna tuki, 40 vapaaehtoista sotilasta. Karlovon kylän luona
Teidän miehenne taistelivat kuin leijonat. Lähes 2 rykmenttiä
hyökkäsi meitä vastaan. Hyökkäys torjuttiin. Me särjimme rautatien ja
vetäydyimme takaisin Narvaan.»
Samana päivänä kuin Karlovon onneton taistelu tapahtui kenraali
_Wetzer_ ilmoitti kenraali _Laidonerille_ eversti _Ekströmin_ pyytävän,
että hän saisi Rakvereen rykmenttinsä Narvassa vielä olevat osat,
joille yhtämittainen rintamapalvelus oli käynyt varsin raskaaksi.
Kenraali _Laidoner_ ei kuitenkaan katsonut tilanteen Narvan rintamalla
vieläkään sallivan muuta kuin yhden Narvaan jääneen suomalaiskomppanian
siirtyä pois. Saadun luvan perusteella 3:s komppania jätti Narvan
helmikuun 3 p:nä.
Rykmentin koulutukseen ryhdyttiin Rakveressa, johon loputkin
Ensimmäistä Suomalaista Vapaajoukkoa saapui, sittenkuin lisäjoukkoja
oli saatu Narvan rintamalle. Sotilaallinen päiväjärjestys 4—6-tuntisine
riviharjoituksineen, luentoineen ja sisäpalveluksineen määrättiin
kullekin joukko-osastolle. Patterit kävivät ampumaharjoituksissa
kaupungin ulkopuolella. Konekiväärikomennuskunnat ja
jalkaväkikomppaniat harjoittelivat maaliin ampumista ja käsigranaattien
heittoa. Upseerit velvoitettiin ottamaan mitä tarkimmin vaaria
miehistön koulutuksesta ja käyttäytymisestä annetuista määräyksistä.
Iltalomat rajoitettiin j.n.e. Mutta kaikesta tästä huolimatta rykmentin
järjestystä ei saatu tyydyttäväksi. Harjoituksia ja kuria häiritsivät
kaikenlaiset upseerien keskeiset henkilöriitaisuudet, jotka välistä
saattoivat saada uhkaavankin leiman, ja yhä kasvava tyytymättömyys
miehistön keskuudessa, johon pian palaamme.
Rykmentin esikunta oli sijoitettu hotelli »Hansoniin» Pitkänkadun
15:een ja eri joukko-osastot ja niiden upseerit kaupungin kasarmiin,
kouluihin, yksityisten taloihin ja hotelleihin. Kaupungin päävartiosto,
jossa vartiomiehistönä oli Ensimmäisestä Suomalaisesta Vapaajoukosta
1 upseeri, 1 aliupseeri, 27 sotilasta ja 1 lähetti vuorokauden
kerrallaan, sijaitsi Pitkänkadun 30:ssä.