»Upseerit, aliupseerit ja sotilaat!
»Osa meidän suuresta tehtävästämme Vironmaassa on jo onnellisesti
suoritettu, ja tahdon sanoa heti, että se on suoritettu kunnialla.
Narvan valloitus on toistaiseksi loistokohtana teidän teoissanne, ja te
olette urhoollisuudellanne ja uhrautuvaisuudellanne piirtäneet nimenne
historian lehdille.
»Tämä tehtävä ei rajoitu meidän suureen työhömme, mutta yksi asia on
varma: teidän urhoollisuutenne ja taituruutenne täyttää teille annetut
tehtävät ovat kaiken kiitoksen yläpuolella.
»Upseerit, aliupseerit ja miehistö! Samalla kuin minä teitä mitä
lämpimimmin kiitän urotöistänne, olen minä täysin tietoinen siitä,
että te edelleenkin tulette täyttämään tehtävänne ja siten saattamaan
suomalaiselle sotilasmaineelle kunniaa ja mainetta. Kiitos!»
Narvan valloitus ei kuitenkaan ollut ainoastaan toistaiseksi
loistokohtana Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon toiminnassa, vaan se
jäi siksi myöskin pysyväisesti. Se oli Vapaajoukon suuri voimannäyte,
jonka jälkeen pataljoonan sotilaallinen toiminta supistui verrattain
vähiin, olosuhteiden pakosta.
* * * * *
Heti kun Viron raja oli saavutettu ja siis varsinaiset
hyökkäystaistelut lopussa, alkoi näyttäytyä, millaisia seurauksia
oli Vapaajoukolle koituva siitä, että se muodostettiin Suomessa niin
hätäisesti. Pataljoonan upseerit ja sotilaat ansaitsevat mitä suurinta
kiitosta Tallinna—Narva pikamarssistaan ja loistavista urotöistään
sen varrella, he taistelivat kuin leijonat luontaisella uljuudellaan
ja neuvokkuudellaan pelastuen vaikeimmistakin tilanteista. Mutta kun
taistelukausi oli ohi, eivät nämä ominaisuudet enää yksin riittäneet
pitämään pystyssä Vapaajoukon arvoa. Siihen olisi tarvittu jotakin,
jota pataljoonalle ei oltu ehditty hankkia: vain perusteellisten
sotilasharjoitusten kautta saavutettavissa olevaa lujaa kuria ja
järjestystä. Oli osoittautuva, että vapaaseen taisteluun tottuneen
ja siinä mainetta ja samalla itsetuntoa saaneen joukon kouluttaminen
kunnolliseen sotilaskuriin oli ylivoimainen tehtävä myöskin eversti
_Ekströmille_ ja niille hänen upseereistaan, joilla oli määräävä asema
ja kykyä täyttää tehtävänsä.
Viimemainittua ei, ikävä kyllä, voi sanoa kaikista Ensimmäisen
Suomalaisen Vapaajoukon upseereista. Ensinnäkin upseeristo oli kasvanut
lukumäärältään taistelujen aikana ja tuli myöhemmin, aina Vapaajoukon
hajoittamiseen saakka, yhä kasvamaan siinä määrin, että upseerien
sijoittaminen tuotti mitä suurimpia vaikeuksia. Taisteluissa he olivat
omiaan, mikäli heillä oli uljuutta ja päättäväisyyttä; niissä he
saattoivat ansaita asemansa suorittamalla tärkeitä tehtäviä vaikkapa
pienempiäkin joukkoja johtaen. Mutta sittenkuin järjestelyn aika tuli,
kävi selvästi ilmi upseerien liiallisuus niin pientä joukko-osastoa
varten. Heitä koetettiin sijoittaa, miten parhaiten voitiin, usein
sellaisiin toimiin, jotka aliupseerit olisivat hoitaneet ainakin yhtä
hyvin. Vielä pahempaa oli kuitenkin se, että muutamat upseerit eivät
olleet saaneet tarpeellista upseerikasvatusta tai olivat sen tyystin
unohtaneet. He osoittautuivat palveluksessa kykenemättömiksi ja sen
ulkopuolella arvottomiksi kantamaan suomalaisen upseerin pukua.
Viron hallituksen ja Viron Avustamisen Päätoimikunnan välillä tehdyn
sopimuksen 7:nnen kohdan mukaan suomalaisen apuretkikunnan upseerit oli
koroitettava arvossa yhtä astetta ylemmäksi joukko-osaston saavuttua
Viroon. Ensimmäiseen Suomalaiseen Vapaajoukkoon nähden luvattu koroitus
ei kuitenkaan heti astunut voimaan. Vasta myöhemmin sen upseerit
saivat virallisesti ylennyksen. Tallinna—Narva operatsionin aikana
kutsuttiin Vapaajoukkoa _Ekströmin_ pataljoonaksi; kooltaan se tällöin
olikin lähinnä pataljoonaa. Sen komentajaa nimitettiin majuriksi,
vaikka hän olisi heti ollut oikeutettu everstiluutnantin arvoon.
(Tätä operatsionia kuvattaessa on edellä senvuoksi johdonmukaisesti
mainittu kaikkia Vapaajoukon upseereja heidän sotilasarvollaan Suomen
armeijassa.)
Sittenkuin Narva oli vallattu, saapui Suomesta siellä muodostettu 5:s
komppania pääjoukon yhteyteen tammikuun 23 p;nä. Lisäksi oli tammikuun
19 p:na eversti _Ekströmin_ käskystä muodostettu Vapaajoukon 2:nen
puolipatteri luutnantti _Fritz Franzenin_ johdolla. Puhelinkomppanian
miehistö siirrettiin muihin osastoihin, suurimmaksi osaksi
pattereihin. Vapaajoukon muuttaminen 2-pataljoonaiseksi rykmentiksi
saattoi näin ollen tulla kysymykseen. Se toteutetuinkin pian Narvan
valloituksen jälkeen. Siitä lähtien kutsuttiin eversti _Ekströmiä_
virallisestikin hänen oikealla arvollaan. (Sen mukaisesti tullaan
seuraavassa käyttämään upseereista niitä sotilasarvoja, joihin he
olivat oikeutettuja jo alusta alkaen, vaikkei niitä vielä nytkään
päiväkäskyssä julkaistu.)
Eversti _Ekström_ ryhtyi heti taistelukauden päätyttyä järjestämään
rykmenttiään.
Joukko-osastojen päälliköiksi nimitettiin tammikuun 24 p:nä: 1:sen
komppanian — kapteeni _Eskola_, (sittemmin luutnantti _Martti Saxell_).
2:sen komppanian — majuri _Kanerva_, (sittemmin luutnantti _Karl
Koski_).
3:nnen komppanian — luutnantti _Laaksonen_.
4:nnen komppanian luutnantti _Dahlgren_.
5:nnen komppanian — luutnantti _Kustaa Makkonen_, (sittemmin
jääkäriluutnantti _Paavo Hallamäki_).
1:sen puolipatterin — kapteeni _Hedberg_.
2:sen puolipatterin — kapteeni _Franzon_.
1:sen konekiväärikomennuskunnan — jääkärikapteeni _Vuorisalo_,
(sittemmin luutnantti _Välikangas_).
2:sen konekiväärikomennuskunnan — luutnantti _Bruno Eriksson_. 3:nnen
konekiväärikomennuskunnan — jääkäriluutnantti _Hallamäki_. 4:nnen
konekiväärikomennuskunnan — luutnantti _Hayen_. Tiedusteluosaston —
ratsumestari _Varmavuori_.
Räjähdyskomennuskunnan — luutnantti _Onni Aulo_.
Konekiväärikomennuskuntien päälliköt alistettiin vastaavien
komppanioiden päällikköjen käskynalaisuuteen.
Seuraavana päivänä annetulla päiväkäskyllä määrättiin, että 1:seen
pataljoonaan — v.t. komentajana kapteeni _Eskola_ — tulivat kuulumaan
1:nen, 3:s ja 4:s komppania ja 2:seen pataljoonaan — komentajana majuri
_Kanerva_ — 2:nen ja 5:s komppania.
Vapaajoukkojen esikuntapäällikkönä toimi suurimman osan aikaa majuri
_Erik v. Haartman_, kansliapäällikkönä kapteeni _Reinhold Waden_,
rahastonhoitajana kapteeni _John Almqvist_, intendenttinä kapteeni
_August Oinonen_, vanhempana adjutanttina ja operatiiviosaston
päällikkönä kapteeni _Ollonqvist_, nuorempana adjutanttina ja
organisointiosaston päällikkönä kapteeni _Branders_, tulkkiadjutanttina
ratsumestari _Kirotar_, lääkärinä lääkintämajuri _Melartin_,
hammaslääkärinä hammaslääkäri _Ahrenberg_, eläinlääkärinä
lääkintäkapteeni _Emil Minni_ ja pappina pastori _Alanen_.
Vapaajoukon omista upseereista muodostettiin rykmentin auditöörin,
kapteeni _Hjalmar Förlingin_ johdolla kenttä- ja sotaoikeus rykmenttiin
kuuluvien upseerien ja sotilaiden rikkomusten rankaisemiseksi.
Tätä sotaoikeutta varten laadittiin lyhyt ohjesääntö nimeltä
»Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon Kenttä- ja Sotaoikeuden Laki».
Kuolemanrangaistus oli sen mukaan kohtaava seuraavia henkilöitä:
»1:o Joka toiselta rykmenttiin kuuluvalta henkilöltä riistää hengen.
2:o Joka teoin vastustaa esimiestänsä taikka väkivaltaisesti häneen
kajoaa.
3:o Joka asettuu yhteyteen vihollisen kanssa tai muuten teoillaan
ja laiminlyömisillään vahingoittaa tai yrittää vahingoittaa meidän
joukkojamme, rikkoo antamansa uskollisuuden lupauksen sekä tekee
itsensä sotakavallukseen vikapääksi tai harjoittaa vihollismielistä
kiihoitusta rykmentin keskuudessa.
4:o Joka jättää rykmenttinsä tai pysyy poissa sen yhteydestä jatkuvasti
välttääksensä palvelusvelvollisuutensa täyttämistä.
5:o Jos kaksi tai useammat yhdessä yllyttävät tai ryhtyvät
tottelemattomuuteen, vastustamiseen ja väkivaltaiseen esiintymiseen
esimiestä kohtaan, on se katsottava kapinaksi ja rangaistava kuolemalla.
6:o Joka tekee itsensä syypääksi ryöstöön taikka kiristämiseen
hankkiaksensa itsellensä aineellista etua, ja tämä hänen tekonsa
kohdistuu johonkin rykmentin henkilöön tai maan asukkaaseen, joka ei
kanna asetta meitä vastaan.