Muudan vapaaehtoisten joukkojen upseeri mainitsee eräässä kuvauksessaan
Virossa olosta: »naisväkeä täytyi luonnollisesti olla leikissä mukana.»
Ja niin oli asianlaita alusta alkaen. Tosin Tallinnan naiset eivät
suuresti välittäneet suomalaisista, ennenkuin Ensimmäisen Suomalaisen
Vapaajoukon loistavat voitot olivat tehneet suomalaiset vapaaehtoiset
kuuluisiksi ja laskeneet heidän päällensä sankariseppeleen. Kuitenkin
Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon upseerit ja sotilaat jo Tallinnassa
tekivät kaupungin naisten kanssa tuttavuutta. Sillä oli omat vaaransa,
etenkin, kun Tallinnassa oli viime vuosina majaillut sangen kirjavia
sotilasjoukkoja, aina saksalaisista kirgiiseihin ja kiinalaisiin
saakka. Majuri _Ekström_ katsoikin tarpeelliseksi päiväkäskyssään
varoittaa sotilaitaan huonoista tuttavuuksista, jotteivät he joutuisi
kykenemättömiksi rintamalle lähtöön.
Yleensä tallinnalaiset suhtautuivat suomalaisiin vapaaehtoisiin
vielä tällöin melkoisen välinpitämättömästi muutamia poikkeuksia
lukuunottamatta. Jos he jotakin tunsivat suomalaisten saapumisen
johdosta, oli se kai hämmästystä. Suomalaisten vapaaehtoisten
komppanioiden taistelukuntoisuudesta heillä ei vielä voinut olla
aavistustakaan. Kaupungin asukkaat olivat sitäpaitsi tottuneet siihen,
että rintamalle viedyt, erilaiset joukot toinen toisensa jälkeen olivat
olleet pakotetut yhtymään yleiseen peräytymiseen. Ei niin ollen ollut
helppoa uskoa suomalaistenkaan voivan aikaansaada käännettä parempaan
päin.
Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon suureksi tehtäväksi jäi
uljailla voitoillaan nostaa suomalaisten vapaaehtoisten maine
Virossa ja kotimaassa korkealle ja herättää virolaisissa sotilaissa
ja siviiliväestössä luja usko voittoon ja vihollisissa kammoa ja
toivottomuutta.