Päätoimikunnan ja Viron väliaikaisen hallituksen välillä joulukuun 23
p:nä 1918 tehdyn sopimuksen 2:sen kohdan mukaan suomalaiset joukot
olivat velvolliset pysymään Virossa, »kunnes Viro on puhdistettu
bolshevikeista». Kun siis Viron armeijan ylipäällikkö helmikuun 24
p:nä 1919 Viron itsenäisyyden vuosipäivän johdosta toimeenpantujen
juhlallisuuksien aikana ilmoitti virallisesti, että Viron alue oli
jo silloin kokonaan puhdistettu bolshevikeista, niin oli katsottava
suomalaisten vapaajoukkojen omasta puolestaan täyttäneen sopimuksen
ehdot.
Juhlallisuuksissa läsnä ollut Viron Avustamisen Päätoimikunnan
puheenjohtaja, tohtori _Louhivuori_ kääntyi siitä syystä vielä
samana päivänä kenraali _Laidonerin_ ja pääministeri _Pätsin_
puoleen ilmoittaen, että jos virolaiset tahtoivat edelleen pitää
suomalaisia joukkoja turvanaan Virossa, oli sekä Viron hallituksen
ja Päätoimikunnan että Päätoimikunnan ja sen joukkoihin kuuluvien
upseerien ja sotilaiden välillä tehtävä uudet sopimukset, koska
suomalaisten puolelta kaikki aikaisemman sopimuksen ehdot oli
jo täytetty. Molemmat puhutellut selittivät Viron yhä edelleen
ehdottomasti tarvitsevan suomalaisia joukkoja avustamaan Viron armeijaa
maan rajoille keskitettyjen venäläisten bolshevikijoukkojen hyökkäysten
torjumiseksi ja lupasivat ottaa kysymyksen käsiteltäväksi hallituksen
istunnossa.
Mutta kaikesta huolimatta Viron hallituksen kannasta ei tehty
ilmoitusta Päätoimikunnalle. Osaksi lienee tähän vitkasteluun
vaikuttanut se, että Viron perustavan kokouksen vaalit olivat edessä
ja saattoivat aikaansaada suunnanmuutoksen maan politiikassa. Ainakin
tätä on virolaiselta taholta väitetty varsinaiseksi syyksi. Tähän
voidaan kuitenkin hyvällä syyllä huomauttaa, että vaikkapa perustavan
kokouksen vaalien saatettiinkin otaksua kukistavan vanhan hallituksen,
niin uudenkin hallituksen, mikäli se ei ollut oleva bolshevistinen.
olisi täytynyt tunnustaa edeltäjänsä toimineen maan etuja silmällä
pitäen pidättäessään suomalaiset joukot Virossa, jonka sotilaallinen ja
sisäinen tilanne ei tällöin, helmikuun lopulla, vielä ollut suinkaan
kehuttava.
Viron omassa sotaväessä oli maaliskuun 10 p:nä tosin jo yli
kaksikymmentätuhatta miestä, joista n. 1.000 baltilaista ja 2.000
venäläistä. Asestuksena heillä oli m.m. 170 kevyttä konekivääriä,
240 konekivääriä ja 90 erisuuruista tykkiä. Samaan aikaan nousi
suomalaisten vapaajoukkojen yhteinen lukumäärä vähän yli 2.000. Mutta
siitä huolimatta suomalaisten merkitys ei suinkaan ollut niin pieni
kuin vahvuusilmoituksia vertaamalla voisi päätellä. Sekä virolainen ja
baltilainen siviiliväestö että rintamalla olevat joukot luottivat vielä
tällöin enemmän harvalukuisiin suomalaisiin kuin omiin voimiinsa. Siitä
on yllin kyllin esimerkkejä. Sitäpaitsi on huomattava, että bolshevikit
tunsivat paljon suurempaa pelkoa pieniäkin suomalaisjoukkoja kuin
virolaisia rykmenttejä kohtaan. Tieto suomalaisten läsnäolosta
aikaansai bolshevikeissa haluttomuutta hyökkäykseen.
Varsin yleisesti oltiin Suomessa sitä mieltä, että Viron hallituspiirit
sopimuksen uudistuskysymyksessä eivät menetelleet oikein niitä
suomalaisia nuorukaisia ja miehiä kohtaan, jotka olivat saapuneet
heidän vapauttaan ja maataan varjelemaan oman henkensä uhalla. Samalla
virolaisten menettely saattoi heidän avustamisestaan huolehtivan
suomalaisen toimikunnan ikävään asemaan, siihen näet kaikki moitteet
vapaaehtoisten puolelta luonnollisesti kohdistuivat.
Mahdollisesti virolaiset laskivat — ja aivan oikein — voivansa
vastausta mahdollisimman kauan viivyttämällä pidättää suomalaisia
joukkoja Virossa vielä niin kauan, että heidän oma armeijansa
ehdittäisiin saattaa kykeneväksi puolustamaan maan rajoja ja
yhteiskuntajärjestystä ilman, että heidän tarvitsi myöntää Viron
Avustamisen Päätoimikunnalle ja suomalaisille sotilaille uudesta
sopimuksesta koituvia etuja. Pelättiin ehkä uusien sopimuksien teolla
jouduttavan liian suureen riippuvaisuuteen Suomesta. Ainakin on varsin
laajoissa piireissä saatu tämä vaikutelma Viron hallituspiirien
menettelystä.
Suomalaiset joukot, joilla ei ollut tietoa Päätoimikunnan ja Viron
hallituksen neuvotteluista, ymmärsivät silti omasta puolestaan
jo täyttäneensä sopimuksen ehdot ja niiden edelleen Virossa
pidättämisen olevan sopimuksen rikkomista. Tästä, kuten muistakin
välikirjan lupauksien laiminlyönneistä, esim. palkkarahojen laadusta,
vapaaehtoiset luonnollisesti syyttivät Päätoimikuntaa olematta selvillä
siitä, että se puolestaan teki kaikkensa saadakseen Viron hallituksen
tarkoin noudattamaan sopimuksen kaikkia kohtia.
Vapaaehtoisten palkat Viron hallitus oli luvannut maksaa Suomen
rahassa. Mutta siitä huolimatta ne useimmiten suoritettiin Viron
markoissa, jotka, vaikka pakkokurssin mukaan olivatkin samanarvoisia
Suomen rahan kanssa, todellisuudessa olivat paljon huonompaa valuuttaa.
Tämäkin kysymys, jota Viron valtio ei kireissä raha-asioissa ollen
voinut tyydyttävästi järjestää huolimatta kaikista Päätoimikunnan
vaatimuksista — Virossa palkat maksettiin Viron rahassa, jonka
vasta Suomessa sai vaihtaa Suomen markoiksi, mikäli sitä palaavilla
vapaaehtoisilla enää oli jäljellä — oli omiaan herättämään
tyytymättömyyttä vapaajoukoissa. Näiden kahden sopimuksen rikkomisen
aiheuttama tyytymättömyys yhdessä muiden seikkojen kanssa oli lähimpänä
syynä suomalaisen apuretkikunnan hajautumiseen.
Ensimmäinen Suomalainen Vapaajoukko palasi Päätoimikunnan
suostumuksella kotimaahan maaliskuun 22 p:nä. Tarkoitus oli laskea se
vain lomalle, jonka jälkeen sen piti uudestaan muodostettuna lähteä
jälleen Viroon. Siitä ei kuitenkaan loppujen lopuksi tullut mitään.
Pohjan Pojat riensivät vielä kerran tuleen pelastaen maaliskuun
loppupuolella käydyillä, pitkillä ja kiivailla taisteluilla uhkaavaksi
käyneen aseman Petserin rintamalla, jossa he suorittivat kolmannen
suuren voimannäytteensä. Mutta halu päästä palaamaan kotimaahan kasvoi
kasvamistaan senkin keskuudessa.
Samaan aikaan Päätoimikunta turhaan koetti saada selvyyttä kysymykseen,
halusivatko virolaiset edelleen pitää suomalaisia vapaaehtoisia
Virossa vai eivät. Ennen Pohjan Poikain paluuta Päätoimikunta
maaliskuun lopulla laati omasta puolestaan luonnoksen uudeksi
sopimukseksi Päätoimikunnan ja Viron hallituksen välillä. Mutta tämän
sopimusluonnoksenkaan johdosta Viron hallitus ei antanut vastaustaan.
Päätoimikunta olisi asiain kehityttyä tälle kannalle mieluiten kutsunut
kotiin suomalaiset joukot, jotka olivat jo täyttäneet tehtävänsä. Kun
kuitenkaan Viron asema ei vielä ollut luja, ja kun Viron hallituksen
vastausta odotettiin päivästä päivään, ryhdyttiin Päätoimikunnan ja
sotilaiden välillä tehtävän välikirjan luonnosta valmistelemaan. Vakava
ristiriita syntyi tässä kohden kuitenkin Päätoimikunnan ja eversti
_Kalmin_ välillä. Edellinen tahtoi pysyttäväksi aikaisemman toiminnan
puitteissa, koska Suomen hallituspiireissä suhtauduttiin kielteisesti
laajennettuun ulkopoliittiseen esiytymiseen. Tohtori _Louhivuori_
kirjoitti tästä pääministeri _Pätsille_ maaliskuun 24 p:nä m.m.:
»‒ ‒ ‒ Yhtäpitävä vastaus on kuitenkin se, mitä jo epäilin asiaa
esittäessäni ja mistä myöskin kenraali _Laidonerille_ mainitsin,
että me Suomessa emme ole yritykseen valmiit sotilaallisesti emmekä
poliittisesti. Sotilaallisesti sellainen yritys on erittäin hyvin
valmistettava, jotta se tulisi todella perille viedyksi. Sitä myöskin
kenraali _Laidoner_ alleviivasi. Poliittisesti se ei voi tapahtua ilman
ententen suostumusta. Kantaansa Venäjän kysymykseen ei entente ole
määrännyt, ja niinkauvankuin se ei ole tapahtunut, ei entente salli
enempää Viron kuin Suomenkaan tähän yritykseen ryhtyä.
»Syynä, miksi olen ottanut vapauden mainita ylläolevasta Herra
Pääministerille, on se seikka, että eversti _Kalm_, joka komentaa
nykyään Virossa olevaa ainoaa suomalaista rykmenttiä, on sitä mieltä,
että kaikesta huolimatta olisi Pietariin rynnättävä, Pohjan Pojat
Virosta käsin ja pari vapaaehtoista joukkuetta Suomesta käsin.
Asianlaita on näet se, että nyttemmin se ehto, jolla suomalaiset
vapaaehtoiset tuotiin Viroon, on täytetty, kun Viro on puhdistettu
bolshevikeista. Niin ollen suomalaiset vapaaehtoiset katsovat itsellään
olevan oikeuden palata kotiin, ellei heidän kanssaan tehdä uutta
sopimusta, minkä he voivat hyväksyä. Huomattava osa vapaaehtoisista on
sellaista väkeä, ettei niistä ole juuri puolustusjoukoiksi, varsinkin,
jos on oltava paikallaan, mutta täytyy heillä olla tehtävänään
hyökkäyksiä, jolloin he ovat mitä parasta sotilasainesta. Niin ollen
eversti _Kalm_ katsoo, että hyökkäys Pietariin voisi pitää koossa hänen
rykmenttinsä, mutta muuhun tehtävään se nykyisessä kokoonpanossaan
tuskin ajan mittaan kelpaisi.
»Viron Avustamisen Päätoimikunta puolestaan katsoo, ettei se voi poiketa
Suomen hallituksen kannasta, mitä tulee niihin poliittisiin päämääriin,
joita suomalaisten vapaaehtoisten on suoritettava Virossa. Sillä
niinpiankuin hallitus asettuu vastustamaan Päätoimikunnan toimintaa,
täytyy sen loppua ja on Päätoimikunta pakotettu kutsumaan vapaajoukot
pois Virosta.»
Jos Viro toivoisi edelleen suomalaista apua, oli Päätoimikunnan
mielestä suomalaiset rykmentit täydennettävä uusien sopimusten
perusteella, mutta ainoastaan käytettäviksi Viron puolustukseen. Se käy
selville seuraavasta kohdasta Päätoimikunnan ehdotusta:
»Jos sotilaallinen tilanne Viron rajojen suojelemiseksi vaatii,
olen velvollinen myöskin hyökkäämään Viron rajojen ulkopuolelle
(ollen minulla oikeus ulottaa hyökkäys enintään 40 kilometriä Viron
hallituksen määräämän Viron valtion rajan ulkopuolelle».)
Eversti _Kalm_, joka arvosteli erittäin ankarasti tätä Päätoimikunnan
välikirjaehdotuksen kohtaa sotilaalliselta kannalta, suunnitteli
laajennettua avustustyötä. Hänen välikirjasuunnitelmansa alkaakin
sanoilla: »Minä allekirjoittanut sitoudun täten palvelemaan Inkerin
Vapaajoukkoihin kuuluvassa Pohjan Poikain rykmentissä Inkerin maan
vapauttamiseksi bolshevikien vallasta seuraavilla ehdoilla: — — —.»
Viron hallituksen vastauksen viipyessä uuden sopimuksen teosta tilanne
kävi yhä sekavammaksi. Eversti _Kalm_ tarjosi ilman Päätoimikunnan
valtuuksia omaa sopimustaan rykmenttinsä upseerien ja sotilaiden
allekirjoitettavaksi. Mutta vain pieni osa Pohjan Pojista taipui
siihen. 1:nen ja 2:nen pataljoona palasivat molemmat lyhyen
väliajan jälkeen melkein kokonaisuudessaan kotimaahan. Vain joukko
upseereja ja osa tykistöä suostui jäämään uusilla ehdoilla eversti
_Kalmin_ palvelukseen. Saatuaan tiedon tästä kaikesta Päätoimikunta
kokouksessaan huhtikuun 7 p:nä päätti vapauttaa eversti _Kalmin_ Pohjan
Poikain rykmentin päällikkyydestä.
Vihdoin huhtikuun 12 p:nä Viron sotilasedustaja Helsingissä ilmoitti
tohtori _Louhivuorelle_, ettei Viron hallitus voinut antaa vastaustaan
Päätoimikunnan ehdotukseen uusien sopimusten teosta, ennenkuin
perustava kokous kokoutuisi ja asettaisi uuden hallituksen.
Tämän johdosta tohtori _Louhivuori_ noudattaen Päätoimikunnan
päätöstä ilmoitti sähköteitse huhtikuun 12 p:nä Viron hallitukselle
ja kenraali _Laidonerille_ Päätoimikunnan päättäneen hajoittaa
suomalaiset vapaajoukot Virossa. Eversti _Kalmin_ Pohjan Poikain
rykmenttiin kuuluneiden upseerien ja muiden henkilöiden kanssa tekemien
sopimusten ilmoitettiin olevan mitättömiä, koska Päätoimikunta
ei ollut valtuuttanut häntä siihen. Samaan aikaan Päätoimikunta
valtuutti kansliapäällikkönsä, luutnantti Peltosen, ryhtymään kaikkiin
toimenpiteihin Pohjan Poikain rykmentin kotiin kutsumiseksi ja sen
omaisuuden luovuttamiseksi Päätoimikunnan haltuun.
Varsinaisesti tästä hetkestä alkaen erittäin valitettava riita
Päätoimikunnan ja eversti _Kalmin_ välillä alkoi. Erimielisyyksiä
oli tosin jo aikaisemminkin ollut, mutta vasta nyt ne pääsivät
julkisuuteen. Sivullisesta tämä riita tuntuu kuitenkin perussyiltään
hämärältä. Kaikista tiedoista päättäen Päätoimikunta ja eversti _Kalm_
periaatteessa ajoivat samanlaista politiikkaa. Toiminta-ajasta ja
-tavoista kylläkin oli havaittavissa erimielisyyksiä. Epäilemättä on
tämän ristiriidan kärjistymistä pidettävä osittain myös sen puutteen
syynä, ettei Päätoimikunnalla ollut alusta pitäen ketään suoranaista
edustajaa eversti _Kalmin_ luona ylläpitämässä hänen ja Päätoimikunnan
välillä luottamuksellista suhdetta. Niinkauankuin suomalainen
ylipäällikkö oli olemassa, ei Päätoimikunta kuitenkaan ollut voinut
hänen ohitseen sellaista henkilöä asettaa.
Eversti _Kalmin_ mielestä, kuten hän sanomalehtimiehille Helsingissä
toukokuun alussa käydessään lausui, Viron avustaminen sille asteelle
pysähtyneenä oli jäänyt keskeneräiseksi. Hän arveli, että suomalaisille
joukoille olisi kuulunut sama tehtävä Virossa kuin saksalaisilla oli
ollut Suomen armeijaa luotaessa, siis maan turvallisuuden tukeminen ja
Viron armeijan opettaminen. Myöskin hän mainitsi sen kautta haluavansa
saada suomalaisen vaikutuksen Virossa pysyväiseksi. Tästä syystä hän
oli pitänyt koolla Virossa pienen joukon aikoen sen ympärille luoda
yksityisesti kootuilla varoilla suomalaisen vapaajoukon.
Tässä suhteessa Päätoimikunnan ja eversti _Kalmin_ toiveet kävivät
siis samaan suuntaan. Päätoimikuntakin puolestaan oli taipuvainen
lähettämään uusia vapaajoukkoja Viroon maan turvallisuuden suojaksi.
Mutta kun Viron hallitus ei voinut tai ei tahtonut tehdä uutta
sopimusta, niin Päätoimikunta katsoi, että kaikki suomalaiset joukot
oli saatava pois Virosta, eihän voitu jatkaa avustustoimintaa vastoin
Viron hallituksen tahtoa. Yksityisiä, hajanaisia vapaaehtoisia
suomalaisjoukkoja, joilla ei olisi mitään Viron hallitusta
velvoittavaa ja Suomen hallituksen ja eduskunnan tukeen nojautuvaa
edustusta, katsottiin retkeläisille itselleen turmiollisiksi ja
Suomen asialle pikemmin vahingollisiksi kuin hyödyllisiksi. Olihan jo
edellisen retkikunnan aikana nähty, miten vaikeaa Päätoimikunnankin
arvovallastaan huolimatta oli ollut saada tehdyn sopimuksen ehtoja
seuratuiksi. Kuitenkin Päätoimikunta päätti jatkaa uuden retkikunnan
suunnittelua ja valmistelua siltä varalta, että Viron hallitus jälleen
anoisi Suomesta apua ulkonaisten tai sisäisten suhteiden mahdollisesti
muuttuessa virolaisille epäedullisiksi.
Huomiota herättää näin ollen se, että vaikka Viron hallitus ei siis
suostunut Päätoimikunnan esityksiin suomalaisavun jatkamisen ehdoista
ja kenraali _Laidonerin_ ilmoituksen mukaan Viron armeijaan otettaisiin
suomalaisia vain Päätoimikunnan suostumuksella, sai eversti _Kalm_
pyrkiessään perustamaan oman joukkonsa tukea Viron viranomaisilta.
Vieläpä kenraali _Laidoner_ sivuuttaen apuretkikunnan pääintendentin
antoi eversti _Kalmille_ käytettäväksi hänen rykmenttiään varten
100.000 markkaa. Tosin virolaisten puolelta ilmoitettiin tämän kaiken
johtuvan siitä, ettei voitu ajaa maasta pois niitä, jotka olivat
tehneet Viron hyväksi niin paljon kuin Pohjan Pojat. Kuitenkin
voidaan hyvällä syyllä huomauttaa, että miksi virolaiset eivät
voineet luovuttaa Pohjan Poikiakin pois, kun he kerran sopimuksen
uudistuskysymyksessä katsoivat voivansa suhtautua Päätoimikuntaan
ylläkerrotulla tavalla.
Kuten jo mainittiin, Päätoimikunta mahdollisen tarpeen varalta teki
edelleen suunnitelmia uutta apuretkikuntaa varten, jota ulkoasiaimme
johto oli pitänyt suotavana, sittenkuin Viron hallituksen edustajat
olivat huhtikuun puolivälissä virallisesti anoneet sitä. Kuitenkin
Päätoimikunta katsoi tarpeelliseksi saada retkikunnalle entistä
varmemman takuun, nim. Suomen hallituksen, joka asettuisi tukemaan
retkeä taloudellisestikin. Suomen hallitus oli suostuvainen tähän.
Niinpä huhtikuun 19 p:nä oli neuvottelu, johon ottivat osaa
pääministeri _Ingman_, rahaministeri _Castrén_, ulkoasiainministeri
_Enckell_, senaattori _Kairamo_, tohtorit _Louhivuori, Ivalo_ ja
_Holma_, pankinjohtaja _Honkajuuri_ sekä ulkoasiainministeriön
kansliapäällikkö _Idman_ ja osastopäällikkö vapaaherra _Wrede_.
Kokous asettui sille kannalle, että Viroa oli edelleen autettava
sotilaallisesti. Retkikuntaa johtaisi edelleen Päätoimikunta, jonka
kokouksissa sota- ja ulkoasiainministeriön edustajilla olisi puhevalta.
Apujoukko käsittäisi yhden 3-pataljoonaisen rykmentin, jolla olisi
Suomessa 1.000-miehinen reservi. Lisäksi Suomen ja Viron laivastot
olisivat yhteisesti käytettävissä. Tämän ehdotuksen taakse Suomen
hallitus asettuisi hoitaen siten tosiasiallisesti koko asian, hankkien
siihen tarpeelliset varat ja huolehtien retkikunnan sotilaallisesta
kunnosta.
Samaan aikaan tapahtui Päätoimikunnan keskuudessa sen kokoonpanoon
nähden eräitä muutoksia, joista tärkein oli se, että tohtori
_Louhivuori_ luopui puheenjohtajan toimesta ja Päätoimikunnan
jäsenyydestä huhtikuun 29 p:nä. Tohtori _Holma_ valittiin hänen
tilalleen, mutta hänen seuraavassa heinäkuussa lopullisesti
kieltäydyttyä ottamasta vastaan puheenjohtajan tointa joutui
Päätoimikunnan siihenastinen varapuheenjohtaja, tohtori _Ivalo_,
hoitamaan puheenjohtajan tehtäviä.
Silloista tilannetta Suomen ja Viron välillä tohtori _Louhivuori_
eräässä selonteossa huhtikuun 22 p:ltä kuvaa seuraavasti:
»Mainittakoon vielä, että mieliala Virossa on tällä kertaa Suomelle
_erittäin epäedullinen_. Virolaiset itse väittävät sen johtuvan
pääasiallisesti siitä, että osa suomalaisia joukkoja käyttäytyi viime
aikoina sopimattomasti ryöväten ja juopotellen. Kun kuitenkin näihin
ikävyyksiin otti osaa vain pieni osa miehistä, on kohtuutonta syyttää
suomalaisia joukkoja siitä, semminkin, kun virolaiset, viivyttämällä
vastausta uusiin esityksiimme, suoranaisesti aiheuttivat joukoissa
tyytymättömyyttä ja kurittomuutta. Edelleen väitetään, että suomalaiset
liikemiehet ovat koettaneet rikastua käyttämällä Viron valuuttapulaa
hyväkseen ja tarjoamalla liian alhaisia hintoja, jos suomalaisia
liikemiehiä tässä tarkoituksessa on päässyt Viroon matkustamaan,
on se virolaisten syy. Päätoimikunta on nimenomaan juuri tällaista
välttääkseen kieltänyt matkaluvan suomalaisilta liikemiehiltä, mutta
virolaiset ovat antaneet sen niille samoille, joilta me olemme
kieltäneet.
»Pääsyynä on, ja sitä eivät Viron lähettiläs ja Viron sotaministerin
edustaja täällä eilisessä keskustelussani heidän kanssaan tahtoneet
kieltääkään, se, että sosialistimme ovat tehneet Virossa kiihoittamalla
epäilyksen alaisiksi suomalaisten tarkoitukset heidän avustaessaan
Viroa. Eräs virallinen, salassa pidetty sähkösanoma, josta olen
onnistunut saamaan tiedon, osoittaa, samoinkuin Viron eri ministerien
ahkeraan tapahtuva seurusteleminen täkäläisissä sosialistipiireissä,
samalla kuin välttävät niitä piirejä, jotka ovat Virolle annetun
avun takana, että myöskin Viron hallitus, nyt eroavakin, on mukana
Suomen apua vieromassa, kun sen tarve nykyhetkellä ei ole enää yhtä
välttämätön kuin talvella. — Mainittakoon edelleen se mahdollisuus,
että hra _Rei_ tulee pääministeriksi, kuvaavana sille mielialalle,
mikä nyt näkyy Virossa olevan vallalla. Tällä taustalla on meidän nyt
asemaamme ja asioita arvosteltava.»
Se, että erinäiset virolaiset piirit olivat hyvin läheisessä
tekemisessä Suomen sosiaalidemokraattien kanssa, ilmenee myöskin
sosialistiedustajien lausunnoista Aunuksen retken johdosta sosialistien
taholta tehtyä välikysymystä käsiteltäessä eduskunnassa. Niinpä
kansanedustaja _Helo_ lausui tällöin, huhtikuun 19 p:nä 1919, suoraan
m.m:.
»Tiedämmehän, että esim. virolaiset nykyään eivät ole lainkaan
kiitolliset siitä avusta, minkä ovat meiltä saaneet. Onpa kuultu
virolaisten lausuvan ilonsa siitä, että heidän suomalaiset auttajansa
nyt ovat poistuneet.»
Kansanedustaja _Kotonen_ lausui toisesta samanaiheisesta
välikysymyksestä keskusteltaessa huhtikuun 29 p:nä m.m.:
»Näin me menettelemme ensinnäkin siitä syystä, että me, kuten jo
viittasin, vakavasti epäilemme, ovatko rajantakaisista heimolaisistamme
muut kuin ehkä jotkut määrätyt piirit ollenkaan halukkaat turvautumaan
meidän apuumme, joka esim. Viron veljeskansallemme on käynyt yhtä
kalliiksi kuin Suomen nimellekin (?!). Toinen syy vastustukseemme on
se, että meidän käsittääksemme kansamme tulee tarkoin varoa ryhtymästä
mihinkään toimenpiteisiin, jotka antavat itäiselle naapurille
näennäistäkään aihetta nyt tai vastaisuudessa käydä kimppuumme.»
Sosialistiemme tiedonannot saavat yhä räikeämmän värityksen, kun
tarkastaa edelläolevia lausuntoja Viron virallisten selitysten taustaa
vastaan.
Toukokuun 15 p:nä 1919 eduskuntamme sai vastaanottaa
seuraavan-sisäitöisen sähkösanoman:
»Suomen eduskunnalle, Helsinki.
Viron kansan tahdosta kokoutunut perustava kokous tervehtii
sydämellisimmin Suomen veljeskansaa sen edustajain kokouksessa. Ikinä
ei Viron kansa unohda sitä apua, minkä Suomen urhoolliset pojat sen
vaikeassa taistelussa valtiollisen itsenäisyyden puolesta toivat.
Viron kansa uskoo vahvasti, että ystävyyden siteet kahden veljeskansan
välillä eivät koskaan katkea, vaan yhä hiljenevät ja syvenevät.
Eläköön vapaa, itsenäinen, riippumaton Suomi!
Viron perustavan kokouksen nimessä sen esimiehistö.
Puhemies _Rei_.
Sihteeri _Marina_.»
Kaikenlaisten aikaisempaa Viron avustustyötä tarkoituksellisesti
halventavien huhujen ja juttujen johdosta Päätoimikunta katsoi
tarpeelliseksi julkaista huhtikuun lopussa sanomalehdissä seuraavan
selityksen ja oikaisun:
»Koska sosiaalidemokraattisessa sanomalehdistössä ja viimeksi
välikysymyskeskustelussa eduskunnassa on lausuttu väite, että
sosiaalidemokraattien taholla alussa suhtauduttiin suopeasti Viron
aseelliseen auttamiseen, mutta tästä luovuttiin, kun huomattiin,
millaisia henkilöitä Viron vapaustaisteluun täältä läksi, on syytä
huomauttaa, että Viron Avustamisen Päätoimikuntaan lupautuivat
jäseniksi tri _Julius Ailio_, tri _Hannes Ryömä_ ja prof. _Väinö
Voionmaa_, mutta ilmoittivat he jo sille kokoukselle, jossa Viron
Avustamisen Päätoimikunta asetettiin, että puolue ei sallinut heidän
liittyä toimikunnan jäseniksi. Silloin vasta aloitettiin vapaaehtoisten
värväystä, eikä vielä keitään vapaaehtoisia oltu Viroon lähetetty.
»Samalla Viron Avustamisen Päätoimikunta ilmoittaa, että huhut
ryöstöistä ja muista tihutöistä, joita muka suomalaiset vapaaehtoiset
Virossa olisivat tehneet, ovat sekä Viron viranomaisten antamien
lausuntojen että Viron Avustamisen Päätoimikunnan toimeenpanemien
tutkimusten mukaan perättömiä. Se, että väestö Virossa on erinäisillä
seuduilla erittäin vastahakoisesti täyttänyt majoitus- ja
muonitusvelvollisuutensa, on saattanut sekä suomalaisia vapaaehtoisia
että Viron omaa sotaväkeäkin käyttämään pakotusta. Huhut ryöstöistä
ovat osoittautuneet liioitelluiksi, sillä jokaisen joukko-osaston
saapuessa on laivalla toimeenpantu tarkka virallinen tavarain tarkastus
ja on palaavilta vapaaehtoisilta otettu, jotta estettäisiin kaikki
mahdollisuuskin väärinselityksille, pois joku määrä aivan vähäpätöistä
rihkamaa, mitä muutamilla sotilailla ja upseereilla on ollut
mukanaan ja mistä on ollut syytä epäillä, että se olisi sotatoimien
yhteydessä joutunut heidän haltuunsa. Tämä rihkama on ollut yleensä
vailla kaikkea myyntiarvoa. Viidessä tapauksessa, jossa suomalainen
upseeri on estänyt virolaisia tullimiehiä tarkastusta toimittamasta,
on Viron Avustamisen Päätoimikunta hankkinut Suomen viranomaisilta
avustusta tullitarkastuksen toimittamiseen ja on tarkastus osoittanut,
että estämisen syynä upseerin puolelta on ollut turhanpäiväinen
vastustelunhenki.
»Osa vapaaehtoisia on varsinkin paluumatkallaan käyttäytynyt
juovuspäissään sopimattomasti, mutta on aivan väärin syyttää koko
tuhansiin nousevaa vapaaehtoista armeijaa muutaman kymmenen kelvottoman
toverin takia.
»Yhtään valitusta Viron sotilas- tai siviiliviranomaisten taholta
suomalaisia vapaaehtoisia vastaan ei Viron Avustamisen Päätoimikunta
ole saanut, joka sekin lienee osotuksena kotimaassa esitettyjen
syytösten aineettomuudesta.»
Mahdollisuudet uuden retkikunnan aikaansaamiseksi huononivat tällä
välin huononemistaan. Viron avustaminen oli Suomessa joutunut pois
päiväjärjestyksestä. Aunuksen retki oli kokonaan syrjäyttänyt sen.
Suuria määriä Suomen nuorisoa liittyi nyt tällä kertaa Aunuksen
vapaaehtoisiin suomalaisiin joukkoihin tukeakseen aunukselaisia heidän
vapaustaistelussaan.
* * * * *
Sittenkuin toukokuun keskivaiheilla, jolloin sotilaallinen tilanne
oli muuttunut virolaisille jälleen erittäin epäedulliseksi, vastikään
kokoutuneen perustavan kokouksen asettama, uusi, _Strandmanin_ johtama
hallitus anoi apua Suomesta, näytti vapaaehtoisten saanti Viroon
melkoisen vaikealta. Siitä huolimatta Päätoimikunta päätti koettaa
saada Viron avuksi vaikkapa vain 500-miehisen, hyvin järjestetyn ja
varustetun suomalaisjoukon sillä ehdolla, että Suomen hallitus yhä
edelleen olisi suostuvainen kaikin puolin tukemaan yritystä. Sittenkuin
Suomen hallitus oli suostunut Päätoimikunnan asettamiin ehtoihin ja
myöntänyt tarpeelliset käyttövarat, ryhdyttiin uuden retkikunnan
kokoonpanoon, joskin melkoisin epäilyksin. Apujoukon johtajaksi saatiin
lupautumaan jääkärikapteeni _Kumlin_, joka ryhtyi laatimaan luetteloa
muista upseereista. Suomenlinnasta saatiin miehistön kokoamista varten
kasarmi, joka pantiin kuntoon, ja jonne jo joitakuita vapaaehtoisiksi
ilmoittautuneita sijoitettiin.
Kävi kuitenkin pian ilmi, että Päätoimikunnan epäilykset pienenkin
joukon kokoonpanoon tarpeellisen vapaaehtoismäärän saamiseen
nähden olivat enemmän kuin perusteltuja. Viron hallituspiirien
vitkastelun ja epäröinnin kautta oli menetetty otollinen hetki, ja
nyt osoittautui erittäin vaikeaksi saada vapaaehtoisia värvätyksi
retkelle. Todennäköisesti olisi kuitenkin pitemmän ajan kuluessa voitu
saada tarpeellinen määrä kunnollisia vapaaehtoisia uutta retkikuntaa
varten. Mutta sillä välin tilanne Viron rintamilla jälleen muuttui.
Virolaiset pääsivät pahimmasta pinteestä, alkoivatpa vielä voimakkaan
etenemisenkin, eivätkä niin ollen kaivanneet suomalaista apua.
Tästä syystä Suomen hallitus kesäkuun alkupäivinä katsoi uuden
retkikunnan Viroon lähettämisen tarpeettomaksi. Viron sotilasedustaja
Helsingissä lähetti puolestaan kesäkuun 13 p:nä seuraavan ilmoituksen
Viron Avustamisen Päätoimikunnalle:
»Suomalaisten apujoukkojen suhteen ilmoitti minulle eilen v.t.
ulkoasiainministeri _Tönisson_ telefoonissa, ettei Eestin Hallitus
ole tilaisuudessa niitä heti paikalla käyttämään muuttuneen tilanteen
takia. Jos onnistutaan lopettamaan vihollisuudet saksalaisten kanssa,
josta on toiveita, ei senjälkeen enää tarvita apujoukkoja. Jos sota
saksalaisia vastaan syttyy uudelleen, silloin kyllä tarvittaisiin
apua, mutta arvattavasti tilanne siinä tapauksessa tekee mahdottomaksi
saada suomalaista apua sillä rintamalla. Hallitus pyytää kuitenkin,
että kaiken varalta Päätoimikunta vielä ei lopettaisi toimintaansa
kokonaan, sillä tilanne ei ole meille läheskään vielä selvinnyt.
Kiitollisuudella ja kunnioittaen
_A. Hanko._»
Tämän johdosta ja koska epämääräisen tilanteen pitkittäminen viikosta
viikkoon katsottiin turhaksi, päätti Päätoimikunta kesäkuun 16 p:nä
saattaa sekä Suomen että Viron hallituksen tietoon lakkauttavansa
toimintansa ja pysyvänsä koossa vain loppulikvidatsionia varten.
Vapaaehtoisten värväys lopetettiin, ja jo saapuneet miehet laskettiin
kotiin. _Viron avustaminen Suomen puolelta oli päättynyt._
Lopettaessaan toimintansa Viron Avustamisen Päätoimikunta sai
vastaanottaa Viron tasavallan pääministeriltä vironkielisen kirjelmän,
joka suomennettuna kuuluu: [Kirjelmä on, kuten päivämäärästä näkyy,
kirjoitettu ennen uutta avunpyyntöä Viron puolelta, mutta sopinee
parhaiten tässä yhteydessä julkaistavaksi.]
»VIRON TASAVALTA.