Helsingissä.
Viron Tasavallan Hallituksen puolesta on minulla kunnia ilmaista
lämmintä kiitollisuutta suomalaiselle Viron Avustamisen
Päätoimikunnalle sen lopettaessa toimintansa nykyisessä muodossaan
siitä suuresta työstä ja vaivasta, mitä Toimikunnalla on ollut
järjestäessään Virolle erittäin tärkeää avunantoa. Erityisellä
kiitollisuudella käännyn Toimikunnan puheenjohtajan, senaattori
_Louhivuoren_ puoleen, joka on henkilökohtaisella huolenpidollaan ja
tarmollaan näytellyt niin tärkeää osaa avunannon järjestämisessä.
Samalla tuon julki ja pyydän Hallituksen puolesta välittämään
suurimman kiitoksen ja kunnioituksen tunteet myös kaikille niille
unohtumattomille Suomen veljeskansan sotureille, jotka uhrautuvaisesti
ja urhoollisesti ovat taistelleet Viron vapauden puolesta, samoinkuin
koko Suomen yhteiskunnalle, joka lämpimällä myötätunnolla ja runsaalla
kannatuksella on ottanut Viron avustamiseen osaa.
_O. Strandman._
Viron Tasavallan Hallituksen Pääministeri.
_Th. Käärik_. sihteeri.
Tallinnassa 15 p. toukok. 1919.
3466.»
Ensimmäisen suomalaiskomppanian Viroon lähdön kaksivuotispäivän
johdosta »Iltalehti» kirjoittaa joulukuun 31 p:nä 1920 otsakkeella
»Kunniakas kaksivuotismuisto»:
»_Sankariajaksi_ tahtoisimme sitä aikaa kutsua huolimatta siitä,
että maamme silloin oli köyhempi elämän välttämättömyystarpeista
kuin ehkä koskaan ennen tai jälkeen. Suomen kansassa sykki noina
nälkäkuukausinakin voimakkaana se päättävän toiminnan ja ripeän
alotteen henki, joka omassa vapaussodassamme oli herännyt ja joka
kaikkina aikoina on historiaa tehnyt. Niinpä tuli myös Viron
aseellisesta auttamisesta Suomen kansan historiallinen teko, jonka
seuraukset ovat olleet paljo ratkaisevampia kuin kaikkein suurin
osa siitä 'historiasta', jota suunsoitolla ja pykälätaistelulla
tässä maassa sittemmin on tehty. Viron vapaustaistelun aseellinen
avustaminen on niitä momentteja kansakunnan elämässä, joista virtaa
itseluottamusta ja uskoa veltompien ja pahempienkin päivien varalle.
Kohottavia muistoja oman itsetuntonsa ylläpitämiseksi tarvitsee
jokainen kansa, tekoja, joista se saa tyydytystä ylevimmille
käsityksilleen omasta itsestään ja kutsumuksestaan inhimillisen
kulttuurin palveluksessa.
Näitä momentteja ei aikaisemminkaan ole puuttunut Suomen kansan
historiallisista vaiheista, vaikka niiden oikeata merkitystä
on ollut peittämässä »vieras lippu». Liiallinen vaatimattomuus
suomalais-kansallisessa historiankäsittelyssä on luullaksemme myös
ylläpitänyt lapsipuolisuuden tuntoa kansassamme Ja kuitenkin on —
niinkuin on tehnyt heimokansamme unkarilaiset Europaan tunkeutuvia
turkkilaisia vastaan — Suomen kansa vuosisatoja taistellut
etuvartiotaisteluja slaaveja vastaan ponnistellen henkeen ja
vereen länsimaiden viljelyksen säilyttämiseksi Laatokan ja Nevan
vaiheilla. Ruotsin lipun alla suomalaiset joukot taistelivat
tietysti ensi kädessä Ruotsin politiikan, Ruotsin etujen ja
suuruuden puolesta, mutta ainakin kerran tämä taistelu sai
maailmanhistoriallisen perspektiivin: kolmikymmenvuotisessa sodassa.
Silloin esiintyi suomalainen sotilas Keski-Europassa protestanttisen
maailmankatsomuksen päättävänä puolustajana sen ajaa vanhoillisia ja
taantumuksellisia mahteja vastaan. Täysin johdonmukaisesti liittyy
osanottomme Viron vapaussotaan siihen historiallisten taistelujen
sarjaan, jota Suomen kansa on käynyt slaavilaista itää ja niitä
sortajamahteja vastaan, jotka ovat tahtoneet kansoilta kieltää
omantunnon ja vakaumuksen vapauden. Satunnaiselta näyttävällä teolla,
Suomen apuretkikunnalla Vireen, on siis ollut juurensa syvällä siinä
kutsumuksessa, jonka historia meidän lapsipuolena itseään pitäneelle
kansallemme on antanut.»
Niistä lukuisista sähkösanomista, joita Viron Alistamisen
Päätoimikunnan puheenjohtaja, tohtori _Louhivuori_ sai Virosta
ensimmäisen suomalaisavun vuosipäivänä joulukuun 30 p:nä 1919,
julkaistakoon tässä seuraava, kenraali _Laidonerin_ lähettämä:
»Tänään vuosi sitten ensimmäiset suomalaiset vapaaehtoiset astuivat
Eestin maakamaralle kiiruhtaen poikki lahden halun ajamina olla meille
eestiläisille avuksi taistelussamme itsenäisyytemme puolesta.
Jos kohta olikin pieni se asevoima, joka aluksi kiirehti avuksemme,
niin urheiden suomalaisten vapaaehtoisten meille tarjoama siveellinen
tuki oli sitä suurempi. Eestiläiset ja suomalaiset ovat yhdessä
taistelleet sekä yhteisillä taistelukentillä saavuttaneet yhteisiä
voittoja. Eestin kansa ei ole unohtava niitä kohtalokkaita aikoja,
jolloin suomalaiset purjehtivat poikki meren ja ojensivat auttavan
kätensä veljeskansalleen.
Eestin Meri- ja Maa-armeija muistaa tänään kaatuneita sankarillisia
suomalaisia ja muistelee mitä hartaimmin kiitollisuuden tuntein
suomalaisia veljiä, jotka vaikeana hetkenä kenraali _Wetzerin_ ja
everstien _Kalmin_ ja _Ekströmin_ johdolla kiiruhtivat meitä auttamaan.
Samalla sallikaa, että Eestin Armeijan nimessä julkilausun mitä
syvimmän kiitollisuuteni Teille ja kaikille Avustustoimikunnan
jäsenille. Olemme vakuuteltuja, että yhteinen taistelu ja yhdessä
vuodatettu veri on muodostava lujimman mahdollisen siteen kahden
veljeskansan välille.
Tallinnassa 30. XII. 1919.