Sotilaskodin johtajatar, neiti _Sandra Laihia_ kertoo:
Tallinnan suomalainen sotilaskoti ansaitsee mielestäni tulla edes
jonkinverran tunnetuksi, onhan se ollut Viron apuretkikunnan jäsenille
— ei pelkästään sotilaille — hiukan enemmän kuin tämäntapaiset
laitokset tavallisesti ovat.
Tämä pieneksi aiottu, sittemmin olosuhteiden pakosta suureksi
muodostunut koti pantiin pystyyn — voi melkein sanoa — käden
käänteessä. Eräänä päivänä helmikuun alussa pastori _Thure af
Björksten_, joka paria päivää myöhemmin matkusti rintamalle Pohjan
Poikain mukana, ja silloinen Tallinnan etappikomendantti tulivat
luokseni kertoen, että he olivat ajatelleet sotilaskodin perustamista
Tallinnaan sekä pyysivät minun apuani sen kuntoon panemiseksi.
Sanottiin, että se pitäisi saada valmiiksi parissa päivässä, vaikk'ei
ollut edes huoneistoa tiedossa puhumattakaan kaikesta muusta, jota
sellaiseen laitokseen tarvitaan. Lupasin tehdä parhaani.
Etappi hankki huoneiston, aloitimme puhdistustyöt, puhuimme asiasta
tallinnalaisille ystävillemme ja suojelijoillemme, herra ja rouva
_Slempelille_ (rouva suomalainen). He innostuivat asiaan, lupasivat
avustaa ja saivat tallinnalaisen »Frauenverein» yhdistyksen ja useita
yksityisiä henkilöitä asiaa kannattamaan. Tämän yhdistyksen ja
yllämainittujen henkilöiden avulla saimme kodin todellakin kahdessa
päivässä pystyyn.
Avustajamme hankkivat talouskalut sekä jonkinverran liinavaatteita
ja rahalahjojakin, jotta voimme ostaa sen, mitä puuttui. Huonekalut
sänkyjä lukuunottamatta saimme lainaksi. Sängyt luovutti meille Viron
intendenttuuri, josta saimme myöskin patjat, tyynyt ja peitteet sekä
jonkinverran lakanoita.
Siten jouduin johtamaan tätä laitosta, jonka katolla Suomen ristilippu
viimeisenä koko Tallinnassa konsulaattiamme lukuunottamatta liehui
muistuttamassa virolaisille sitä suurta urotyötä, jonka tämän kodin
pojat olivat heidän hyväkseen tehneet.
Koti sijaitsi talossa N:o 21 Pikku Kompassikadun varrella kahdessa
eri rakennuksessa käsittäen kaikkiaan parikymmentä pienenpuoleista
huonetta. Kodissa olisi ollut paikkoja ainoastaan 50 hengelle,
mutta kun rintamalta palaavilla ja sinne menevillä ei, enempää kuin
Tallinnaan majoitetuillakaan sotilailla ollut muuta asuinpaikkaa
koko kaupungissa, täytyi sinne väliin majoittaa jopa pariinsataankin
henkeen. Tavallinen asukasluku oli melkein aina sadan vaiheilla.
Alussa oli ajateltu, että pojat itse hoitaisivat huoneittensa
siivouksen y.m. tehtäviä, mutta käytännössä siitä ei tullut mitään,
joten heille jäi lopulta vain perunain kuoriminen. Sekin suoritettiin
harvoja poikkeuksia lukuunottamatta vastenmielisesti ja vain pelosta,
että kuorittujen perunain puutteessa seuraava ateria tulisi olemaan
hapankaalikeittoa, sellainen näet oli rangaistus, joka kohtasi sekä
»syyllisiä» että »syyttömiä». Muuten tässä ruo'asta puhuttaessa
tahdon mainita, että pojat pitivät erittäin suuressa arvossa
kokonaisia perunoita ja sian- tai naudanlihakastiketta, joita olikin
ruokalistallamme melkein joka päivä.
Kodin henkilökuntaan kuului viisi henkeä, niin, johtajatar,
isännöitsijä, keittäjä, siivooja ja hevosmies. Tallinnan Etappi
suoritti henkilökunnan palkat.
Pieni kirjastokin oli kodilla. Siitä saamme kiittää joitakuita
kustannusliikkeitämme sekä useita yksityisiä henkilöitä, jotka
lähettivät kirjoja melko runsaasti. Sanoma- ja aikakauslehtiä saimme
suoraan toimituksilta. Runsaasti saimme niinikään lahjoina erilaisia
seurapelejä, jotka aina iltaisin olivat ahkerassa käytännössä.
Joka keskiviikkoilta toimeenpantiin yksinkertaisia teeiltoja, joihin
tavallisesti kokoutui runsaasti sekä upseereja että sotilaita ja
myöskin Tallinnassa olevia retkikuntaan kuuluvia siviilihenkilöitä.
Jonkin kerran hallituksemme sikäläinen edustaja ja useat muutkin
huomattavat valtiolliset toimihenkilöt kunnioittivat sotilaskotia
läsnäolollaan.
Ohjelman hankkiminen tuotti alussa suurta hankaluutta, mutta
pelastus tässä suhteessa tuli virolaiselta taholta, sotaministeriöön
jättämääni anomukseen saada torvisoittokunta joka keskiviikkoillaksi
sotilaskotiimme näet suostuttiin. Nyt meillä oli siis varmasti tiedossa
ainakin teetä ja voileipiä sekä sotilasmusiikkia. Lisäksi oli aina
vaihdellen viulunsoittoa, soololaulua, lausuntoa, puheita ja esitelmiä
y.m.s. Vuorotellen suomalaiset neitoset ja ystäviemme tallinnalaisten
rouvien tyttäret huolehtivat tarjoilusta näissä illatsuissa. Menojen
korvaamiseksi kannettiin kupillisesta teetä ja voileivästä maksua yksi
markka.
Kerran talvella, maaliskuun alkupuolella, järjestettiin tällainen
teeilta suurenmoisesti »Estonian» konserttisaliin. Taiteilija _Väinö
Sola_ oli tällöin hyväntahtoisesti luvannut uhrautua meille koko
illaksi, eikä silloin oma pieni salimme tietystikään voinut tulla
kysymykseen.
En saata tässä yhteydessä olla puhumatta pojistamme, varsinkaan, mitä
heidän käytökseensä tulee.
Kuten jokainen arvaa, on järjestyksen pito laitoksessa, jonka
vakinaiset ja tilapäiset asukkaat kuuluvat vapaajoukkoon, sangen
vaikeaa, eikä sitä kaikista ponnistuksista huolimatta voi saada
mallikelpoiseksi. Ylipäänsä kodin varsinaiset, s.o. Tallinnan Etappiin
kuuluvat, asukkaat käyttäytyivät kaikin puolin kunnollisesti. Mitä taas
tilapäisesti matkan varrella sotilaskotiin majoittuneihin tulee, jotka
viipyivät muutaman päivän tai viikonverran, niin heidän esiytymisensä
jätti paljon toivomisen varaa. Joukossa oli tietysti paljon
mallikelpoisesti käyttäytyviä, mutta, ikävä kyllä, toisenlaisiakin oli.
Joukkohan oli niin suuri, ja seurakunnan sanotaan olevan sekalaista
Yhteistä kaikille oli kuitenkin se, että he olivat urhoollisia poikia.
Olin tekevinäni sen havainnon, että rintamalta palaava joukko oli aina
vallattomampi kuin sinne menevä. Tämä huomioni ei kuitenkaan kohdistu
suinkaan kaikkiin, oli näet paljon sellaisiakin, jotka rintamalta
tullessaan sanoivat: »On niin hauskaa taas päästä kodikkaaseen
ympäristöön ja kodin rauhaan.» Todella näki, että he nauttivat siitä.
Sellaiset pojat palasivat aina uudelleen, kun vain suinkin rintamalta
pääsivät pariksi, kolmeksi päiväksi sotilaskotiin lepäämään.
Erittäin hauskana ilmiönä tahdon vielä mainita, että pojat heti kodin
tultuaan huomasivat tuoreet kukat, joita aina oli verrattain runsaasti,
ja kiittävin lausein ilmaisivat mielihyväänsä.
Kevään tullen sotilaita alkoi palata rintamalta yhä enemmän.
Toiset menivät lomalle, toiset olivat kokonaan vapautuneet. Tätä
kotimaahan siirtymistä kesti koko kevään, kunnes sitten kesän alussa
suomalaisten koko toiminta loppui, ja mekin saimme hajoittaa kotimme,
jota parhaimpamme mukaan olimme koettaneet pitää hyödyllisenä ja
tarkoitustaan vastaavana.