Samalla kuin Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunta tammikuun 26
p:nä sai käskyn siirtyä Tarttoon, antoi kenraali _Wetzer_ määräyksen
perustaa Tallinnaan etappiosaston, johon etappikomendantiksi
siirrettiin Pohjan Poikain rykmentistä luutnantti _Henrik Nykänen_.
Etappikomendanttuuri sijoitettiin hotelli St. Petersburgiin, joka oli
muodostunut suomalaisten varsinaiseksi keskuspaikaksi Tallinnassa.
Etapin järjestäytyminen alkoi heti senjälkeen. Paitsi komendanttia,
kuuluivat Etappiin hänen päällikkyytensä alaisina: adjutantti,
kansliapäällikkö, postimestari, majoitusmestari, joka huolehti
kaupunkiin saapuvien suomalaisten upseerien ja sotilaiden
muonittamisesta ja majoittamisesta, etsiväosasto, jossa päällikön
lisäksi oli puolisenkymmentä etsivää, sekä patrulliosasto, johon
kuuluvat sotilaat valvoivat yhdessä virolaisten patrullien kanssa
järjestystä kaupungilla.
Helmikuun 2 p:nä Etapin vahvuus oli seuraava: upseereja 2, aliupseereja
17, miehistöä 3 ja muita henkilöitä 2. Kuitenkin henkilökunta oli usein
Etapin toiminta-ajalla suurempi. Molemmista suomalaisista rykmenteistä
komennettiin sitäpaitsi tarvittaessa lisävoimia, etupäässä sotilaita.
Kaikkien vapaajoukkoihin kuuluvien henkilöiden oli määrä Tallinnaan
saapuessaan ja sen kautta Suomeen tai rintamalle matkatessaan
ilmoittautua Tallinnan Etapissa, josta Suomeen lomalle lasketuille
ja komennetuille sekä sieltä palaaville upseereille, sotilaille ja
virkailijoille annettiin tarpeelliset laiva- ja junaliput.
Upseerit, apuretkikunnan asioilla kulkevat siviilihenkilöt ja samassa
hotellissa sijaitsevain suomalaisten virastojen virkailijat, jotka
miltei poikkeuksetta asuivatkin samassa talossa, söivät apuretkikunnan
laskuun viikoittain jaetuilla ruokakupongeilla hotelli St. Petersburgin
ruokasalissa. Sotilaat taas saivat sekä ruo'an että majapaikan
Tallinnan suomalaisesta sotilaskodista.
Luutnantti _Nykäsen_ jälkeen, joka helmikuun alkupäivinä komennettiin
Tallinnan suomalaisen sotilassairaalan intendentiksi, toimi
etappikomendanttina vääpeli, sittemmin vänrikki _Ketonen_ maaliskuun
lopulle ja hänen jälkeensä vääpeli _Koskinen_. Valitettavaa on, että
Etapin henkilökunta ei kokonaisuudessaan vastannut niitä vaatimuksia,
joita sille oli asetettava. Muutamia ikäviä tapauksia johtuikin siitä.
Tallinnan Etapilla oli kaiken aikaa verrattain paljon työtä. Varsin
raskaita olivat henkilökunnalle, joka työskenteli kahdessa vuorossa
läpi vuorokauden, ne päivät, jolloin rintamalta palanneet suomalaiset
pataljoonat ennen kotimatkaa oleskelivat Tallinnassa. Järjestystä
koetettiin pitää yllä, mutta useinkin se osoittautui ylivoimaiseksi
tehtäväksi rintamasotilaiden hillittömyyden vuoksi.
Sittenkuin kenraali _Wetzerin_ esikunta lakkautettiin, siirrettiin
Tallinnan Etapin ylivalvonta retkikunnan pääintendentille, tohtori
_Göösille_, jolle toimi tuotti suuren työnlisäyksen vaivalloisten
tilitysten aikana. Tämä suomalaisten joukkojen rintamalta paluun
aika olikin kaikin puolin tukalin. Tohtori _Göösin_ pyydettyä
senvuoksi vapautusta »poliisitoimestaan» Päätoimikunta määräsi
kansliapäällikkönsä, luutnantti _Yrjö Peltosen_ ottamaan huostaansa
suomalaisten vapaajoukkojen etappipäällikön tehtävät.
Tällöin suunniteltiin parastaikaa suomalaisen apuretkikunnan
uudistamista, jolloin Etappikin olisi saanut uusia, tärkeitä tehtäviä.
Mutta uuden retkikunnan suunnittelut raukesivat. Luutnantti _Peltonen_
käväisi vain Tallinnassa hiukan järjestämässä asioita. Epävarmuus
jatkui, kunnes Etappi yhdessä muiden Tallinnassa vielä olevien
suomalaisten virastojen kanssa sai käskyn lopettaa toimintansa ja
valmistautua lähtemään Helsinkiin toukokuun 24 p:nä.
* * * * *
Viron Avustamisen Päätoimikunnan edustuksesta Virossa huolehtiva
Emissariaatti sijaitsi samassa hotellissa kuin muutkin suomalaiset
virastot. Emissaarilla, tohtori _Lauri Kettusella_ oli varsinaisena
tehtävänä edustaa Päätoimikuntaa Viron hallituksen, armeijan
ylipäällikön, suomalaisten vapaaehtoisten ylipäällikön ja muiden
viranomaisten luona Virossa. Hän kävi suunnilleen pari kertaa viikossa
kenraali _Laidonerin_ luona audienssilla esittäen Päätoimikunnan
ja suomalaisten joukkojen toivomuksia. Kun Suomen hallituksella ei
tähän aikaan vielä ollut omaa edustajaansa Virossa, vaan se käytti
eräissä tapauksissa tiedonantojen ja toivomustensa välittäjänä Viron
Avustamisen Päätoimikuntaa, joutui tohtori _Kettunen_ esittämään
niitä Viron hallitukselle ja välittämään niihin vastaukset. Hän
nautti kaikkien virolaisten viranomaisten puolelta suurta arvonantoa
vaikuttaen siten suuriarvoisesti suomalaisen apuretkikunnan ja Viron
viranomaisten hyvän suhteen säilymiseen, jota kaikenlaiset pikku seikat
välistä yrittivät järkyttää.
Tohtori _Kettusen_ kosketus kenraali _Wetzerin_ esikuntaan ja
rintamalla oleviin suomalaisiin rykmentteihin jäi perin vaillinaiseksi,
kun niissä Päätoimikunnalla ei ollut minkäänlaista edustusta. Tämä
oli sitäkin valitettavampaa, kun läheinen yhteys Päätoimikunnan
ja rykmenttien välillä olisi voinut estää monen turmiollisen
väärinkäsityksen syntymisen ja pitää yllä kotimaan tuoreiden
tietojen keskeytymätöntä toimittamista rintamasotilaille ja heidän
toivomuksiensa välitöntä esittämistä Päätoimikunnalle ja sen edustajan
kautta myöskin Viron viranomaisille. Poistaakseen edes osaksi tätä
puutetta tohtori _Kettunen_ suunnitteli erikoisen pienen sotilaslehden
perustamista apuretkikuntaa varten ja varsinaisten valistustyöntekijäin
lähettämistä kumpaankin rykmenttiin, ikävä kyllä, näitä suunnitelmia,
jotka olisivat voineet johtaa hyviin tuloksiin, ei ehditty toteuttaa,
ennenkuin voittamaton koti-ikävä teki lopun kummastakin rykmentistä.
Varsinaisen edustajatehtävänsä lisäksi tohtori _Kettusella_ oli toimena
tarkastaa suomalaisten puolesta laivakulkua Suomeen ja erityisesti
siviilimatkustajia. Yhdessä Tallinnan Etapin siihen määräämän
henkilön kera tohtori _Kettunen_ esti »sotasaaliin» kuljettamisen
»Väinämöisellä» Suomeen. Tämä tehtävä tuotti huolia ja vastuksia
aivan rajattomiin, kun »sotasaaliin» omistajat eivät suinkaan
aina olleet suostuvaisia luopumaan siitä ilman muuta. Enimmäkseen
koetettiin salakuljettaa vain kaikenlaista rihkamaa ja aivan arvottomia
muistoesineitä, jotka nekin otettiin pois. Sattui kuitenkin, että
jotkut upseerit yrittivät viedä laivaan hevosen tai jonkin konekiväärin
väittäen niitä sotasaaliikseen, jonka kuljetukseen heillä muka oli
oikeus. Kaikki arvoesineet, aseet, ampumatarpeet y.m.s., joiden voitiin
epäillä olevan Virossa luvattomalla tavalla hankittua, otettiin pois,
ja senkin vähän, joka jonkun onnistui saada piilotetuksi tarkastajilta,
suomalaiset viranomaiset takavarikoivat Helsingin rannassa.
Tämä melkein pikkumaisuuksiin menevä tarkkuus palaavien rykmenttien
ja yksityisten retkeläisten tavaroiden tarkastuksessa kotimaan matkan
edellä herätti aikoinaan suurta harmia asianomaisissa, mutta se on
kuitenkin koitunut heille itselleen hyväksi. Sen avulla voidaan näet
todistaa suomalaisten apuretkeilijöiden kotimaahan kuljettamista
suurista ryöstöomaisuuksista kertovat huhut perättömiksi.
Emissariaatti, jossa tohtori _Kettunen_ työskenteli yhden apulaisen
kera, jatkoi toimintaansa huhtikuun 4 p:ään, jolloin Viron Avustamisen
Päätoimikunta päätti lakkauttaa sen, koska se oli jo silloin menettänyt
merkityksensä. Suomen hallitus oli sitäpaitsi lähettänyt Viroon
senaattori _Kairamon_ varsinaisena poliittisena edustajanaan, joten
siinäkään suhteessa emissaarilla ei enää ollut mitään tehtävää.
* * * * *
Hotelli St. Petersburgissa toimi vielä Suomalaisen Apuretkikunnan
Tiedusteluosaston keskuskanslia, jonka päällikkönä vänrikki
_Sopanen_ toimi avustajinaan vänrikit _Öhman_ ja _Berg_ sekä eräs
konekirjoittajatar.
Tiedusteluosasto, jolla oli kaksi haaraosastoa, toinen, vänrikki
_Saarisen_ johtama Narvan rintamalla, toinen, vänrikki _Sulo Nykäsen_
johtama etelärintamalla, oli verrattain hyvin järjestetty. Se lähetti
tarkkoja tiedonantoja tilanteesta rintamalla ja sen takana paitsi Viron
sotilasjohdolle ja Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikuntaan myöskin
Suomeen, jonka viranomaisille oli oman maan turvallisuuden kannalta
katsoen tärkeää saada ensiluokkaisia tietoja Viron rintamilta. Se oli
siihen aikaan parhaiten järjestetty tiedusteluosasto Virossa.
Eteläisen rintama-alueen tiedusteluosasto oli kaikkein suurin näistä
kolmesta sekä henkilökunnaltaan että toiminnaltaan. Senvuoksi lyhyt
kuvaus sen toiminnasta saakoon tässä sijan.
Eteläisen rintama-alueen tiedusteluosasto perustettiin helmikuun
1 p:nä. Sen keskusjohto sijaitsi Tartossa suurimman osan
toimintakauttaan talossa N:o 8 Jaakobinkadun varrella. Se jakautui 6
alaosastoon: esikunnan kansliaan, komendanttuuriin, valvontaosastoon,
karttaosastoon, sanomalehtiosastoon ja propagandaosastoon.
Sillä oli sitäpaitsi kolme haaratoimistoa Valkin ja Vörun kaupungeissa
sekä Ruhjan kauppalassa.
Toiminta-alue käsitti koko eteläisen rintama-alueen Riian lahdesta
Pihkovaan saakka ja Peipusjärven rannan Oudovaan asti Näin laajalle
alueelle ulottuvaa toimintaa varten tarvittiin tietysti suuri
henkilökunta. Niinpä Eteläisen rintama alueen tiedusteluosastolla
olikin palveluksessaan 100—140 henkilöä, joista upseereja 14, sotilaita
30, kanslianeitosia puolisentusinaa ja loput siviilihenkilöitä.
Tulkkeja oli käytettävänä 5, jotka hallitsivat yhteensä kahdeksaa eri
kieltä. Lukuunottamatta vänrikki _Nykästä_ oli Eteläisen rintama-alueen
tiedusteluosaston palveluksessa vain kolme suomalaista, joista yksi
adjutanttina.
Paitsi varsinaista tiedustelutoimintaa, jonka avulla hankittiin tietoja
sekä Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunnalle ja suomalaisen
tiedusteluosaston keskuskanslialle Tallinnaan että virolaiselle 2:lle
divisioonalle, tiedusteluosasto toimitti eteläisen rintaman alueella
kotitarkastuksia ja vangitsemisia. Useita rintamantakaisia bolshevikien
vakoojia ja paikallisia bolshevikijohtajia otettiin kiinni.
Vänrikki _Nykäsen_ johtama tiedusteluosasto antoi kaiken kaikkiaan
105 raporttia bolshevikien rintamasta ja etenkin heidän asemastaan ja
toiminnastaan sen takana. Nämä raportit, joista muutamia tärkeimpiä
karttaluonnokset valaisivat, olivat usein hyviä. Niinpä sekä kenraali
_Wetzer_ että tiedusteluosaston keskuskanslian päällikkö lausuivatkin
kiitoksensa Eteläisen rintama-alueen tiedusteluosaston toiminnasta.
Suomalaisten vapaaehtoisten joukkojen suurimmaksi osaksi jo lähdettyä
Virosta tiedusteluosastot jatkoivat toimintaansa, jotta keskeytystä
niiden työssä ei tapahtuisi, jos uusi suomalainen apuretkikunta
saataisiin aikaan. Kun sittemmin kysymys uudesta apujoukosta
Suomen puolelta raukesi, sai koko tiedusteluosasto rintamalla
toimivine haarajaostoineen huhtikuun lopussa käskyn lopettaa työnsä.
Likvideerauksen tultua loppuun suoritetuksi myöskin Eteläisen
rintama-alueen tiedusteluosasto toukokuun 10 p:nä lakkasi toimimasta.
* * * * *
Tässä yhteydessä on syytä kosketella hiukan posti- ja laivayhteyttä
kotimaan ja vapaaehtoisten välillä.
Postinkulku oli yleensä koko retkikunnan ajan sangen epäsäännöllistä
riippuen vaillinaisesta järjestelystä. Kotimaan sanomalehdet ja kirjeet
tulivat asianomaisille vapaaehtoisille vanhentuneina — milloin ne
ylipäänsä ollenkaan saapuivat perille. Tämä oli luonnollisesti osaltaan
omiaan lisäämään rintamalla olevien joukkojen koti-ikävää.
Virossa oli suomalaisille vapaajoukoille myönnetty oikeus lähettää
kirjeensä ja pakettinsa kenttäpostina, varustettuina vain »Kenttäposti»
merkinnällä. Mutta vasta sitten, kun Suomenkin postihallitus
valtioneuvoston kehoituksesta helmikuussa oli suostunut kuljettamaan
tällä merkinnällä saapuneet lähetykset maksutta määräpaikkaansa
Suomessa, saivat suomalaiset vapaajoukot Virossa tosiasiallisesti
vapaakirjeoikeuden.
Päätoimikunnan Helsingissä sijaitsevan kanslian yhteydessä oli
postitoimisto, jonka kautta posti Viroon ja sieltä takaisin kulki.
Tallinnassa Suomen sikäläinen konsulaatti aluksi huolehti sekä Suomesta
tulevan että sinne menevän postin edelleen toimittamisesta. Kun
kuitenkin konsulaatissa tarpeettomasti vitkasteltiin tässä suhteessa,
siirrettiin posti kulkemaan Tallinnan Etapin postitoimiston kautta. Sen
kuriirit veivät postin Rakvereen, Narvaan. Tarttoon ja Valkiin sekä
hakivat sen niistä.
Parhaiten tehtävänsä tasalla lienevät olleet rykmenttien omat
postitoimistot, joissa ymmärrettävistä syistä ei vitkasteltu. Tallinnan
Etapin postitoimiston toiminta sen sijaan oli etenkin alkuaikoina
säännötöntä. Vasta myöhemmin se saatiin tyydyttävään kuntoon.
Laivayhteyttä Helsingin ja Tallinnan välillä välittivät Viron
Avustamisen Päätoimikunnan Viron hallituksen laskuun vuokraamat
Suomen valtion jäänmurtajat »Silatsch» ja »Väinämöinen», jälkimmäinen
myöhemmin yksin.
Suomesta Viroon matkustettaessa komennustodistukset ja matkaliput
oli viseerattava Päätoimikunnan kansliassa — joka aluksi sijaitsi
nykyisessä Presidentin linnassa, sitten »Heimolan» talossa, sitten
talossa N:o 21 Bulevardinkadun varrella ja loppuajan nykyisessä
Stenmanin taidesalongissa, Länsi-Heikinkatu 10, siirtyäkseen myöhemmin
syksyllä 1919 yhdessä apuretkikunnan intendenttuurin kera Suomenlinnaan
— tai Viron konsulaatissa sekä senjälkeen Helsingin kaupungin
komendanttihallituksessa. Tallinnasta lähdettäessä Suomeen sikäläinen
suomalainen Etappi huolehti Emissariaatin avustamana matkalippujen
viseeraamisesta.