Heti senjälkeen, kun Viron Avustamisen Päätoimikunnan ja kenraali
_Wetzerin_ välillä oli tehty sopimus vapaaehtoisten joukkojen
ylijohdosta, ryhtyi viimemainittu panemaan kuntoon esikuntaansa. —
Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunta matkusti tammikuun 17 p:nä
Tallinnaan asettuen sinne asumaan.
Esikunta majoitettiin raatihuoneen torin läheisyydessä sijaitsevaan
hotelli St. Petersburgiin, joka kokonaisuudessaan oli luovutettu
suomalaisen apuretkikunnan käytettäväksi, ja jonne sittemmin
sijoitettiin retkikunnan Pääintendenttuuri, Etappi y.m.
Jo alusta alkaen oli tarkoitus siirtää esikunta lähemmäksi rintamaa ja
jäädä Tallinnaan vain siksi aikaa, kunnes sopiva paikka löydettäisiin
ja voitaisiin saattaa asianmukaiseen kuntoon. Tapan kauppalaa,
Narvan ja Tarton rautateiden risteyksessä, ajateltiin ensimmäiseksi
sijoituspaikaksi suomalaiselle esikunnalle. Sinne muutosta ei
kuitenkaan tullut mitään. Esikunta majaili Tallinnassa toista viikkoa
järjestäytyen ja hankkien tarpeellisia varustuksia tulevaa toimintaansa
varten — liian suurenmoisia, kuten sittemmin kävi selville.
Alkuaan oli kenraali _Wetzerin_ suunnitelma ollut, että hän
suomalaisten joukkojen ylipäällikkönä ja eversti _Laidoner_ Viron
armeijan ylipäällikkönä tulisivat olemaan yhdenarvoisia. Täten
suomalaiset rykmentit olisivat tulleet hyvin itsenäiseen asemaan
muodostaen tasa-arvoisen tekijän Viron armeijan rinnalla. Mutta sen
kautta sodan johdon yhtenäisyys olisi joutunut vaaraan. Niinkauankuin
virolaisten joukot olivat vähälukuiset ollen vain vähän enemmän kuin
kaksi kertaa suuremmat suomalaisia joukkoja, jotka kuitenkin toisaalta
olivat paljon paremmin järjestettyjä puhumattakaan niiden suuremmasta
taisteluinnosta ja -kelpoisuudesta, oli tosiasiallinen tasa-arvoisuus
niiden välillä olemassa. Mutta virolaisten joukkojen lukumäärä kasvoi
päivä päivältä, ja niiden taistelukuntokin lisäytyi vähitellen,
mutta varmasti. Tammikuun 16 p:nä virolaisten joukkojen lukumäärä —
suomalaisia vapaaehtoisia siihen lukematta — oli seuraava: upseereja
992, sotilaita n. 10.000, kevyitä konekiväärejä 94, konekiväärejä 170
ja tykkejä 43.
Niin ollen täytyi suomalaisten vapaaehtoisten ylipäällikön suhteen
Viron armeijan ylipäällikköön muodostua toiseksi kuin kenraali _Wetzer_
oli ajatellut. Senvuoksi tohtori _Louhivuori_ pyysi yksityisessä
keskustelussa eversti _Laidoneria_ uskomaan kenraali _Wetzerin_
komentoon, mikäli se havaittiin mahdolliseksi, suomalaisten rykmenttien
lisäksi virolaissakin joukkoja. Eversti _Laidoner_ lupasikin tehdä sen.
Kun tohtori _Louhivuori_ pian senjälkeen, tammikuun 19 p:nä,
tavatessaan kenraali _Wetzerin_ Tallinnassa ilmoitti hänelle eversti
_Laidonerin_ suostumuksesta, sai hän samalla kuulla kenraali
_Wetzerin_ aikovan asettua kaikkine joukkoineen Tapaan järjestääkseen
ja harjoittaakseen niitä ja ollakseen sitten tarpeen tullen käsillä.
Tapaan piti Viroon jo osittain saapuneen Pohjan Poikain rykmentin
lisäksi Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukonkin siirtyä, sittenkuin se
olisi suorittanut Narvan valloituksen.
Ensimmäinen »Käsky Suomen Vapaajoukoille Virossa» ilmestyi Tallinnassa
tammikuun 20 p:nä. Sen ensimmäinen kohta kuuluu:
»Viron hallituksen, Helsingissä olevan Viron Vapaaehtoisen
Apuretkikunnan ja minun välillä kuluvan tammikuun 9 p:nä tehdyn
kirjallisen sopimuksen mukaan olen vastaanottanut kaikkien Virossa
toimivien Suomen Vapaajoukkojen päällikkyyden, jolloin minulla näiden
joukkojen ylipäällikkönä on ylin määräämisvalta kaikkiin puhtaasti
sotilaallisiin asioihin, kuten näiden joukkojen järjestelyyn,
samoinkuin niiden taistelujohtoonkin, nähden, viimeksimainitussa
tapauksessa kuitenkin Viron armeijapäällystön alaisena, josta
asianomaisille joukkojen päälliköille tiedoksi ja noudatettavaksi
ilmoitan.
Täysin tietoisena minulle uskottujen joukkojen johdon vaikeudesta
toivon halun yhteisen päämäärän saavuttamiseksi antavan meille
yksimielisyyttä ja voimaa ja kaikkien työtovereitteni, joukkojen
päälliköistä sotamiestä myöten, vilpittömin mielin antavan minulle
tukeansa.»
Tammikuun 25 p:nä _Laidoner_, jonka Viron hallitus tammikuun
20 p:nä oli koroittanut Narvan ja Tarton valloitusten johdosta
kenraalimajuriksi, nimitti kenraali _Wetzerin_ etelärintaman
komentajaksi määräten samalla hänelle uskotun rintaman lähimmäksi
tehtäväksi Valkin ja Vörun kaupunkien valloittamisen. Kenraali
_Wetzerin_ komentoon tuli täten suomalaisten rykmenttien lisäksi 2:sen
divisioonan esikunta ja seuraavat joukko-osastot:
I. Moisakylän ryhmä: 6:s rykm. (1 pataljoona), 2 tykkiä ja 2
kapearaiteista panssarijunaa.
II. Viljandin-Valkin ryhmä: 3:s rykm. (2 pataljoonaa), 1 patteri (2
tykkiä), Viljandin suojeluspataljoona, 1 eskadroona ja _Balahovitshin_
joukot (2 komppaniaa, 1 eskadroona ja 4 tykkiä).
III. Tarton-Valkin ryhmä: Tarton suojeluspataljoona, Tarton
sissipataljoona, 2 tykkiä ja 3 panssarijunaa.
IV. Tarton-Vörun ryhmä: 2:nen rykm. (2 pataljoonaa ja 4 tykkiä),
Tallinnan suojeluspataljoona (1 pataljoona ja 2 tykkiä) ja 2:sen
ratsurykmentin 1 eskadroona.
V. Tartossa reservissä: Järvamaan suojeluspataljoona ja
raskastykistö-osasto (2 tykkiä).
Suomalaisten joukkojen keräämisestä Tapaan harjoittelemaan ei niin
ollen voinut tulla mitään. Ensimmäistä Suomalaista Vapaajoukkoa
tarvittiin yhä Narvan valloituksen jälkeenkin tukemaan itäistä
rintamaa, jossa bolshevikien vastahyökkäys oli odotettavissa. Kenraali
_Wetzerin_ oli siirryttävä Tarttoon, johon eteläisen rintaman
keskusjohto oli sijoitettu. Suomalaisten Vapaaehtoisten Joukkojen
Esikunta siirtyi luonnollisesti hänen mukanaan, joskin se suomalaisten
joukkojen esikuntana olisi paremmin voitu sijoittaa molempien
vapaajoukkojen toiminta-alueen keskipistettä lähempänä olevaan Tapaan.
Pohjan Poikain rykmentti taas oli määrätty ottamaan osaa tulossa
oleviin taisteluihin eteläisellä rintamalla.
Tammikuun 28 p:nä Suomalaisten Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunta
saapui Tarttoon, jossa se sijoitettiin hotelli »Londoniin». Jo samana
iltana suomalaiset oli kutsuttu »Wanemuine» teatteriin vierasvaraisten
tarttolaisten järjestämiin vastaanottojuhlallisuuksiin. Tästä juhlasta,
josta m.m. ilmeni tarttolaisten sydämellinen suomalaisystävyys,
mainittakoon tässä muutama sana.
Suomalaisen Pääesikunnan korkeimpana edustajana oli kenraali _Wetzerin_
poissaollessa hänen esikuntapäällikkönsä, eversti _Lindberg_, Pohjan
Poikain komentaja, eversti _Kalm_ oli myöskin saapuvilla lukuisten
upseerien kera. Eräs mukana ollut esikunnan upseeri kertoo juhlasta
m.m.:
»Joukko Tarton suloisia naisia otti meidät kukin vastaan.
Kaupungin korkeimpia viranomaisia oli myöskin läsnä. Avarat
tilat täyttyivät vähitellen suomalaisilla miehillä ja naisilla.
Kukkasia sateli ehtimiseen lehteriltä — sinne ylös piiloon arimmat
vastaanottajattaremme olivat kätkeytyneet. ‒ ‒ ‒ Hilpein mielin
istuttiin sitten pitkän pöydän ääreen. Pidettiin muutamia lyhyempiä
puheita, ja juotiin sekä Viron että Suomen maljoja. Sitten seurasi
tanssia ja kahvia, taas tanssia ja likööriä. Välillä laulettiin ja
soitettiin. Oli sekä hauskaa että juhlallista. Ilta ei milloinkaan
häipyne siellä olleiden mielestä.»
Esikunnan lopullinen järjestäytyminen alkoi Tartossa. Se tuli
henkilökunnaltaan olemaan sangen suuri. Tämä seikka riippui epäilemättä
suureksi osaksi esikunnan vielä toistaiseksi hyvin epämääräisestä
asemasta, eihän ollut vielä varmaa, tulisiko se olemaan koko
etelärintaman, vai ainoastaanko suomalaisten rykmenttien esikuntana.
Kaiken kaikkiaan tuli esikuntaan kuulumaan: 1 kenraali, 1 eversti, 3
majuria, 1 sotatuomari, 4 kapteenia, 7 luutnanttia, 5 vänrikkiä, 4
kanslianeitosta, 36 vääpeliä, 1 etsivä, 4 kersanttia, 1 alikersantti ja
15 sotilasta; yhteensä 83 henkilöä. Näistä kuului sisäasiainosastoon 1
eversti, 1 luutnantti, 1 vänrikki, 1 konekirjoittajatar ja 3 vääpeliä,
operatiiviosastoon 1 majuri, 1 kapteeni, 1 luutnantti ja 1 vääpeli,
intendenttuuriin 1 majuri, 1 kapteeni, 1 luutnantti ja 6 vääpeliä,
komendanttuuriosastoon 2 kapteenia, 2 luutnanttia, 1 vänrikki, 1
konekirjoittajatar, 5 vääpeliä, 3 kersanttia, 1 alikersantti ja 8
sotilasta, kenttälennätinosastoon, joka toimi sekä Tallinnassa että
Tartossa, 3 vänrikkiä, 1 kanslianeitonen, 20 vääpeliä, 1 kersantti ja 5
sotilasta, saniteettiosastoon 1 majuri ja 1 kanslianeitonen sekä loput
kenraali _Wetzerin_ välittömään käskynalaisuuteen.
Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunnan suuruus kävi vielä
silmäänpistävämmäksi, kun kenraali _Laidoner_ määräsi kenraali
_Wetzerin_ apulaiseksi etelärintaman joukkojen johtoon eversti
_Puskarin_, joka samalla kuitenkin oli pysyvä edelleen 2:sen
divisioonan komentajana, ja 2:sen divisioonan esikunnan olemaan myöskin
etelärintaman joukkojen esikuntana. Huomioon on vielä otettava, että
Pohjan Poikain rykmenttiä lukuunottamatta kaikki muut etelärintaman
joukko-osastot olivat aikaisemmin kuuluneet 2:sen divisioonan johdon
alaisuuteen, joten olot siis suurimmaksi osaksi pysytettiin ennallaan.
Viro tarvitsi ehdottomasti suomalaisia apujoukkoja, joita
varten Suomen valtionhoitaja oli katsonut välttämättömäksi oman
ylipäällikön. Kenraali _Wetzer_ taas oli kokoonpannut esikuntansa
paljon huomattavampaa asemaa ja toimintaa varten kuin se, mikä sille
todellisuudessa sitten tuli.
Suomalaisten joukkojen ylipäällikön ja esikunnan asema kävi senkin
kautta entistä kierommaksi ja puolinaisemmaksi, että Narvan rintamalla
toimiva Ensimmäinen Suomalainen Vapaajoukko oli rintamalla ollessaan
1:sen virolaisen divisioonan johdosta riippuvainen ja etelärintamalla
taisteleva Pohjan Poikain rykmentti oli kosketuksissa myöskin 2:sen
virolaisen divisioonan esikunnan kanssa saaden siitä käskyjä ja
ohjeita. Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunnalle ei jäänyt siis
kokonaisuudessaan suomalaistenkaan rykmenttien komentoa.
Sen merkitys supistui siten jo alunpitäen sangen vähiin. Etupäässä vain
intendenttuuri oli läheisemmässä yhteistyössä molempien suomalaisten
rykmenttien kanssa. Sittenkuin apuretkikunnan pääintendentti,
tohtori _Göös_ sai Pääintendenttuurin pystyyn Tallinnassa, siirtyi
intendenttuuriasiainkin pääpaino pois Suomalaisten Vapaaehtoisten
Joukkojen Esikunnasta.
* * * * *
Kuten aikaisemmin jo on mainittu, ei ollut toistaiseksi Suomen etujen
mukaista antaa suomalaisia vapaaehtoisia joukkoja käytettäviksi
sotaliikkeihin Viron kansallisten rajojen ulkopuolelle. Sittenkuin
Viron rajat saavutettaisiin, olivat suomalaiset täyttäneet omasta
puolestaan Päätoimikunnan ja Viron väliaikaisen hallituksen välillä
tehdyn sopimuksen ehdot.
Kun Narvan rintamalla Viron kansallinen raja oli saavutettu Narvan
valloituksen kautta ja sen ylimeno saattoi tulla kysymykseen, kirjoitti
tohtori _Louhivuori_ kenraali _Wetzerille_ tammikuun 26 p:nä m.m.:
»Pari päivää sitten olin valtionhoitajan luona, ja hän pani suurta
painoa siihen, että vapaaehtoiset eivät kulkisi Viron rajojen ylitse,
vaan pysyisivät Virossa siksi, kunnes mahdollisuuksia avautuu
niiden käyttöä varten laajakantoisempien poliittisten päämäärien
saavuttamiseksi.»
Vastauksessaan tammikuun 28 p:ltä kenraali _Wetzer_ kirjoittaa samasta
asiasta:
»Suomalaisten apujoukkojen kulkua Viron alueen ulkopuolelle koskevassa
kysymyksessä olen jo viikko sitten ollut pakotettu tekemään päätökseni.
Pyydettiin näet, että _Ekström_ Narvan valloituksen jälkeen valtaisi
Jamburginkin. Onneksi minä olin tällöin Narvassa ja tuntien
valtionhoitajan katsantokannan asiassa kielsin tämän operatsionin
suorittamisen suomalaisilla joukoilla nojautuen tällön sopimukseen.»
Nämä kaksi kirjettä ovat tärkeitä todistuskappaleita. Eräällä taholla
on näet tahdottu väittää, että Ensimmäinen Suomalainen Vapaajoukko
tällöin olisi osoittautunut tottelemattomaksi kieltäytymällä
seuraamasta päällikköään Narovajoen ylitse. (Viron rajojen
ylikulkemiskysymykseen tullaan palaamaan myöhemmin kummankin rykmentin
toimintaa käsiteltäessä, se näet näytteli sangen huomattavaa osaa
rykmenttien loppuaikoina.)
Tammikuun 28 p:nä kenraali _Wetzer_ julkaisi ensimmäisen vironkielisen
päiväkäskynsä etelärintaman sotajoukoille. Se kuuluu suomennettuna:
»Virolaiset sotilaat!
Viron sotaväen ylipäällikön käskyn perusteella olen ottanut vastaan
eteläisen rintaman johdon.
Suomalainen vapaaehtoinen rykmentti, Pohjan Pojat, saapui tänne minun
kerallani virolaisille veljillemme avuksi.
Yhteiset vainolaisemme — bolshevikien ryövärijoukot — seisovat vielä
nykyään pienellä osalla Viron tannerta, mutta minä uskon, että meidän
yhteisin, toisiamme tukevin iskuin onnistuu heittää heidät maasta yli
teidän kauniin Vironne rajojen.