Kohta kun Viron avustustoimikunta joulukuun 20 p:nä oli valittu,
kokoutui se henkivakuutusyhtiö »Salaman» huoneistossa, jossa useimmat
kokoukset myöhemminkin pidettiin. Vain muutamia jäseniä saapui
sinne, mutta toiminta päätettiin kuitenkin viipymättä panna alkuun.
Puheenjohtajaksi valittiin tohtori _Louhivuori_ ja varapuheenjohtajaksi
tohtori _Ivalo_. Ylläpitämään yhteyttä sotilastoimikunnan kanssa ja
ottamaan osaa sopimuksen tekoon Viron hallituksen kanssa valtuutettiin
senaattori _Frey_ ja valvomaan taloudellisia asioita pankinjohtaja
_Honkajuuri_. Myöhemmin valittiin hänen kanssaan tarkastamaan
intendenttuurin toimintaa johtaja _Lavonius_. Kansliapäällikkönä
ja sihteerinä toimi toistaiseksi tohtori _af Heurlin_. Kaikki
toimikunnan jäsenet suorittivat työnsä koko ajan ilman mitään palkkaa
tai palkkiota, samoinkuin myöskin toimikunnan myöhemmin valitut
rahastonhoitajat ja useimmat alatoimikuntien puheenjohtajista.
Kokouksessa joulukuun 27 p:nä hyväksyttiin lopullisesti toimikunnan
nimeksi: Viron Avustamisen Päätoimikunta, ruotsiksi: Centralkommittén
för Estlands Undsättning.
Alkuaika käytettiin järjestelytyöhön. Maaseudun paikalliset toimikunnat
ja värväystoimistot alistettiin Päätoimikunnan välittömään johtoon,
samaten maisteri _Ruuthin_ johtama sotilastoimikunta, jota yleensä
siitä lähtien kutsuttiin sota-asiaintoimikunnaksi. Päätoimikunnan
alaisina työskenteli vielä erikoisia toimikuntia sairashoitoa,
propagandaa, varainkeruuta ja raha-asioita varten sekä kanslia- ja
huoltokomiteat. Päätoimikunnan rahastonhoitajaksi hyväksyttiin rouva
_Gunilla Giers_ ja sihteeriksi ylioppilas _Erkki Lepistö_.
Päätoimikunnan puheenjohtaja, tohtori _Louhivuori_ teki toisessa
kokouksessa selkoa siihenastisesta toiminnasta seuraavaan tapaan:
Joukkoihin oli otettu etupäässä sotilaallista kokemusta omaavia,
joten tämän puolen voitiin katsoa olevan järjestyksessä. Viron
hallituksen kanssa oli ryhdytty neuvotteluihin yli sovitun miesluvun
ilmoittautuneiden kustantamisesta. Niitä oli siihen mennessä kertynyt
jo tuhatkunta miestä. Tohtori _Kallas_ oli ilmoittanut puheenjohtajalle
virolaisten nyttemmin saaneen englantilaisilta kiväärejä ja
konekiväärejä sekä ampumatarpeita niihin. Suomesta oli annettu 20
vanhempimallista tykkiä ja 500 ammusta kutakin varten. Vastikään
virolaiset olivat pyytäneet saada vielä lisäksi 4 uusimallista
pikatykkiä ja 4 nykyaikaista kenttätykkiä. Tallinnaa vastaan
hyökkäävien bolshevikien lukumäärän virolaiset olivat arvioineet
10.000:ksi. Heillä itsellään oli n. 5.000 miestä, joiden mielet
olivat aivan masentuneet. Vain suomalaisten pikainen tulo saattoi
enää pelastaa virolaisten aseman. Ensimmäinen vapaaehtoinen komppania
lähtisikin Viroon jo seuraavana sunnuntaina luutnantti _Anto Eskolan_
johdolla.
Koska tilanne Virossa oli mitä kriitillisin, päätti Päätoimikunta
tohtori _Louhivuoren_ ehdotuksesta kääntyä sähköteitse avunpyynnöllä
ulkovaltojen puoleen. Sähkösanoman sanamuodon laatiminen ja sen
lähettäminen jätettiin puheenjohtajan, rehtori _Hornborgin_, johtaja
_Lavoniuksen_ ja sihteerin tehtäväksi.
Sähkösanoma, joka päivää myöhemmin lähetettiin presidentti _Wilsonille_
ja tohtori _Holstille_ Englannin hallituksen tietoon saatettavaksi,
kuuluu suomeksi:
»Tuho uhkaa Viron valtiota. Venäläiset bolshevikit ovat valloittaneet
eteläisen ja itäisen osan maata ja murhaten ja ryöstäen tunkeutuneet
lähelle pääkaupunkia. Suomessa, jonka armeija tarvitaan suojaamaan
omaa maata, kerätään kiireesti vapaaehtoisia joukkoja tukemaan Viron
hallitusta, jonka yleisellä ja yhtäläisellä vaalioikeudella valittu
kansaneduskunta on asettanut. Näinä päivinä lähetetään ensimmäiset
joukko-osastot Viroon. Taistelu suurta ylivaltaa vastaan käy ajan
pitkään raskaaksi, joskin Englannin sotalaivat suojelevat pääkaupunkia
hyökkäyksiltä meren puolelta. Kiireisin apu länsivaltojen puolelta
maihinnousujoukkojen ja ampumatarpeiden muodossa on välttämättä
tarpeen, jotta voitaisiin pelastaa Viro täydelliseltä hävitykseltä
ja estää bolshevikeja ottamasta haltuunsa Itämeren koko itärantaa.
Vaikkapa vain lyhytaikaisestikin onnistuneena tämä suunnitelma tukisi
bolshevistista liikettä näissä maissa siveellisesti ja aineellisesti.
Viron Avustamisen Päätoimikunnan puolesta puheenjohtaja tri
_Louhivuori_.»
Samansuuntainen sähkösanoma lähetettiin myöskin Skandinaavian maihin:
suurkäräjien presidentti _Mowinckellille_ Kristianiaan, professori
_Höffdingille_ Kööpenhaminaan ja johtaja _Palmelle_ Tukholmaan. Siinä
tiedusteltiin lopussa mahdollisuuksia saada näistä maista kiireellistä
apua Virolle, asia kun oli koko Pohjolalle yhteinen ja tärkeä.
Johtaja _Palme_ vastasi vuoden viimeisenä päivänä selittäen Ruotsin
lakien rankaisevan värväyksestä ja ilmoitti sisäpoliittisen tilanteen
maassa tekevän huomattavamman avunannon mahdottomaksi. Norjasta
ei tullut mitään vastausta. Vain Tanskassa ryhdyttiin puuhaamaan
suomalaisen Päätoimikunnan alaista retkikuntaa, jonka vaiheista
myöhemmin mainitaan hiukan lähemmin.
Täten siis suomalaiset olivat Viron avustamisessa jääneet melkein
ilman tukea muiden maiden puolelta, ellei ota lukuun Englannin
laivastoa ja aselähetyksiä. Tosin Virossa jo tähän aikaan oleili pieni
ruotsalaisjoukko, jota nimitettiin »Rootsi korpukseksi», mutta sen
merkitys oli mitätön ja osuus Viron vapaussotaan vieläkin mitättömämpi.
Koko pitkän olemassaolonsa aikana se oli rintamalla käymässä vain
muutaman kerran.
Päätoimikunnan kokouksessa joulukuun 31 p:nä puheenjohtaja ilmoitti
ensimmäisen suomalaiskomppanian edellisenä päivänä lähteneen Viroon.
Viron baltilaisen aateliston edustaja oli käynyt puheenjohtajan luona
kertoen n. 700 baltilaisen ottavan osaa taisteluun bolshevikeja
vastaan, mutta epäilevän virolaisen päällystön kykyä. Hän oli pitänyt
toivottavana, että suomalaiset asettaisivat ylipäällikön tai ainakin
ylipäällikölle suomalaisen yleisesikuntapäällikön. Kertoja oli edelleen
maininnut yleisestä sotilaallisesta asemasta, että virolaisia oli
rintamalla vain n. 300 luotettavaa miestä ja Tallinnassa tuhatkunta
kunnollista ratsumiestä, ja että virolaiset suojeluskunnat olivat
osoittautuneet kelvottomiksi.
Päätoimikunnan nimessä oli julkaistu sanomalehdissä kehoituksia tukea
kaikin tavoin Viron avustamista. Sisäasiainministerin suostuttua
yleisen rahankeräyksen toimeenpanoanomukseen oli sen järjestämiseen
ryhdytty. Rahainkeruu tuotti hyviä tuloksia. Tammikuun 17 p:nä, jolloin
vasta pieni osa keräyslistoja oli palautettu, neiti _Paula af Heurlin_
varainkeruutoimikunnan puolesta ilmoitti kertyneen jo n. 110.000
markkaa, joista toiminimi Kontro & Kuosmanen yksinään oli lahjoittanut
Smk. 25.000:—.
Kaiken kaikkiaan saatiin Suomessa kerätyksi apuretkikuntaa varten
keräyslistoilla Smk. 383.758:—, yleisinä lahjoituksina Smk. 234.840:—,
iltamilla Smk. 118.442:— ja kehysmerkkien myynnillä Smk. 8.050:—, siis
yhteensä Smk. 745.090:—.
Ulkoasiainministeri taas oli arvellut mahdolliseksi, että Suomen
hallitus voisi antaa käyttövaroja, jos vapaaehtoisia lähetettäisiin
Viroon yli sovitun määrän, joten tämänkin vaikean kysymyksen
ratkaisu myönteiseen suuntaan kävi mahdolliseksi. Kuten tunnettua,
nousi retkikunnan osanottajien lukumäärä myöhemmin 3.500 henkeen.
Viron hallitus kustansi lopullisesti, lupauksensa mukaan, kaikkien
retkikuntalaisten varustamisen ja palkkauksen, samoinkuin yleensä
muutkin varsinaisesta avustustoiminnasta koituneet menot.
Päätoimikunnan kahdessa seuraavassa kokouksessa, tammikuun 3 ja 7 p:nä
1919, käsiteltiin kysymystä ylipäällikön asettamisesta suomalaisille
joukoille, minkä Suomen valtionhoitaja, kenraali _Mannerheim_ oli
katsonut välttämättömäksi, etenkin, jos joukkoja lähetettäisiin enemmän
kuin 2.000 miestä ja niille toivottaisiin hallituksen kannatusta.
Valtionhoitaja oli suositellut kolmea suomalaista kenraalia pitäen
omasta puolestaan kenraalimajuri _Martin Wetzeriä_ sopivimpana. Tosin
valtionhoitaja oli ilmoittanut esittävänsä ylipäällikön asettamista
vain omana käsityksenään, eikä tahtovansa millään tavoin sitoa
Päätoimikunnan toimintavapautta tässä suhteessa. Mutta oli ilmeistä,
että Suomen hallituksen kannatus tulisi oleellisesti riippumaan siitä,
missä määrin mainittu ehdotus otettaisiin huomioon.
Päätoimikunnan keskuudessa vallitsi kuitenkin jonkinlaista epäröintiä.
Apuretkikunta oli jo valmiiksi järjestetty ja sitä koskevat sopimukset
Viron väliaikaisen hallituksen kanssa tehty. Vapaaehtoisten joukkojen
lähettämisestä oli neuvoteltu Viron hallituksen kanssa sillä pohjalla,
että joukot, joskin muodostaen kaksi eri kokonaisuutta (rykmenttiä),
olisivat Viron sotavoimien ylikomennon alaiset, ilman omaa
ylipäällikköä. Baltilaiselta taholta tulleet esitykset suomalaisesta
ylipäälliköstä, jonka alaisena m.m. baltilaiset pataljoonat
taistelisivat, Viron Avustamisen Päätoimikunnan puheenjohtaja oli
torjunut ilmoittaen, että vasta jos Viron hallitus sellaista esittäisi,
voitaisiin ottaa harkittavaksi, olisiko suomalaiselta taholta
ryhdyttävä sensuuntaisiin toimenpiteihin. Ottaen kuitenkin huomioon
valtionhoitajan kannan Päätoimikunta katsoi retkikunnan menestykselle
parhaaksi valita kenraali _Wetzerin_ vapaajoukkojen ylipäälliköksi.
Hänen ja Päätoimikunnan välillä tehtiin allaolevan sisältöinen
»VÄLIKIRJA.
Viron Avustamisen Päätoimikunnan ja kenraalimajuri _Wetzerin_ välillä
tehdään seuraava sopimus:
I. Kenraalimajuri _Wetzer_ ottaa käsiinsä niiden suomalaisten
vapaajoukkojen ylipäällikkyyden, jotka Viron hallituksen
ja Päätoimikunnan välisen 23 p. joulu k. 1918 tehdyn
sopimuksen mukaisesti on muodostettu Viron avustamiseksi sen
itsenäisyystaistelussa, sekä myös myöhemmin muodostettavien osastojen
päällikkyyden.
II. Kenraalimajuri _Wetzerillä_ on oikeus toimikunnasta riippumatta
järjestää vapaajoukkojen sotilaallinen organismi sekä johtaa
niiden taistelutoimintaa, kuitenkin huomioon ottaen vapaaehtoisten
sotilaiden oikeuden liittyä joko _Ekströmin_ tai _Kalmin_ osastoon tai
mahdollisesti myöhemmin muodostettavaan osastoon.
III. Kenraalimajuri _Wetzer_ on oikeutettu 4.000 Smk:n
kuukausipalkkioon sekä 100.000 Smk:n henkivakuutukseen siltä ajalta,
jona hän toimii vapaajoukkojen päällikkönä.
IV. Kenraalimajuri _Wetzer_ sitoutuu noudattamaan Viron hallituksen
ja Viron Avustamisen Päätoimikunnan välistä sopimusta sekä siihen
mahdollisesti tehtäviä muutoksia ja lisäyksiä alistuen Viron
hallituksen alaiseksi.
V. Toimikunta on oikeutettu saamaan kenraalimajuri _Wetzeriltä_
säännöllisiä tietoja suomalaisten vapaajoukkojen toiminnasta,
vaiheista ja tilasta, samoinkuin voimasuhde- ja nimiluettelot.
VI. Toimikunnan ja kenraalimajuri _Wetzerin_ väliset asiat välittää
toimikunnan Virossa oleva asiamies, joka on oikeutettu seuraamaan
kenraalimajuri _Wetzerin_ esikuntaa.
VII. Toimikunta on oikeutettu antamaan lausunnon vapaajoukon upseerien
kansalaiskunnosta, jos sellaiseen syytä ilmenee, mutta kenraalimajuri
_Wetzer_ yksinään lopullisesti ratkaisee nimitykset.
Helsingissä tammikuun 9 p:nä 1919.
Viron Avustamisen Päätoimikunnan puolesta _O.W. Louhivuori. Alexander
Frey._
_Martin Wetzer_, kenraalimajuri.»
Samalla Päätoimikunta päätti ilmoittaa kenraali _Wetzerille_, että
hänen esikuntapäällikökseen oli saatava suomenkielentaitoinen
suomalainen upseeri, eikä ruotsalaista tai tanskalaista, jollaisia oli
tarjolla, kun taas valtionhoitaja oli ollut haluton antamaan siihen
toimeen Suomen armeijan upseereja.
Asia saatiin lopuksi tyydyttävästi järjestetyksi, ja jo tammikuun 17
p:nä tohtori _Louhivuori_ voi ilmoittaa Päätoimikunnalle kenraali
_Wetzerin_ samana päivänä matkustaneen esikuntineen Viroon. Samoihin
aikoihin lopetettiin vapaaehtoisten värväys, joka oli tuottanut niin
hyviä tuloksia, että uusienkin joukkojen muodostaminen olisi tarpeen
tullen ollut mahdollista.
Kokouksessaan tammikuun 7 p:nä Päätoimikunta päätti jättää
sairashoitotoimikunnan huoleksi vapaaehtoisten joukkojen rokottamisen
tyfuksen ja rokon varalta ja sota-asiaintoimikunnan tehtäväksi
järjestää kanttiineja vapaaehtoisia varten Viroon, koska oli havaittu,
että heille annetut ruoka-annokset eivät ainakaan rasvaan nähden olleet
riittäviä. Valitettavaa on, että kanttiineja ei kuitenkaan saatu aikaan.
Retkikunnan pääintendentiksi Päätoimikunta valitsi tammikuun 3 p:nä
tohtori _Hjalmar Göösin_, joka samalla oikeutettiin hankkimaan
tarpeellinen määrä apulaisia ja valtuutettiin ryhtymään toimiin
Pääintendenttuurin järjestämiseksi.
Tammikuun puolivälissä, samaan aikaan kuin kaikkialla maassamme
vietettiin »Viron viikon» suuria juhlia apuretkikunnan tukemiseksi,
Päätoimikunta ja koko avustusliike joutuivat sangen kiusalliseen
asemaan n.s. _Rein_ skandaalin takia. Ministeri _Rein_ kirjoitus,
jonka »Suomen Sosialidemokraatti» juuri tähän aikaan julkaisi, herätti
kaikkialla maassamme hyvin kiusallista huomiota ja vahingoitti hyvin
suuressa määrässä Viron asiaa Suomessa tehden melkein lopun kaikesta
innostuksesta juuri »Viron viikon» juhlien aikana. Jos tämä Viron
väliaikaisen hallituksen jäsenen varomaton esiytyminen olisi tullut
maassamme tunnetuksi vapaaehtoisten värväyksen aikana, niin on sangen
epäiltävää, olisiko Viroa varten saatu kokoon kahta suomalaista
rykmenttiä.
Asian johdosta Päätoimikunnan puheenjohtaja matkusti Tallinnaan pää-
ja sotaministerin puheille ja ilmoitti jyrkässä muodossa, että ellei
Viron taholta osoitettaisi, etteivät sen hallitus ja kansa olleet
ministeri _Rein_ lausumien mielipiteiden takana, kävisi Päätoimikunnan
työ mahdottomaksi ja suomalaisten avunanto keskeytyisi. Pääministeri
_Päts_ ilmoitti, että Viron hallitus kovin valitti tapahtumaa, ja
että ministeri _Rei_ itse hyvin ymmärsi, mitä seurauksia se tulisi
tuottamaan koko maalle. Hän toivoi asian päättyvän niin, että
suomalaisten taholta ei olisi syytä enempiin toimenpiteihin. Juttu
loppui siten, että ministeri _Rei_ katsoi parhaaksi viipymättä erota
hallituksesta ja astui vapaaehtoisena Viron armeijaan.
Virolaiset eivät vielä Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon
saavuttuakaan pitäneet asemaansa kyllin lujana, vaan pyysivät
uusia apujoukkoja Suomesta. Niinpä maisteri _Kaukoranta_ ilmoitti
Päätoimikunnan kokouksessa tammikuun 17 p:nä, että Viron hallitus
oli valtuuttanut sotilasedustajansa Helsingissä, ministeri _Hankon_
pyytämään suomalaisten vapaaehtoisten joukkojen lisäämistä, koska
Narvan ja Valkin suunnalla apu oli tarpeen. Päätoimikunta päätti
anomuksen johdosta ryhtyä suullisiin neuvotteluihin Viron väliaikaisen
hallituksen kanssa.
Halukkaita retkelle olisi epäilemättä vieläkin ollut, vaikka ei niin
runsaasti kuin aikaisemmin. Mutta kuitenkaan ei Viroon Pohjan Poikain
1:sen pataljoonan tammikuun 12:ntena ja 2:sen pataljoonan 23:ntena
saavuttua Tallinnaan enää lähetetty suurempia suomalaisjoukkoja.
Kapteeni _Emil Hiukan_ johdolla matkusti kuitenkin n. 60-miehinen
kenttätykistöpatteri vielä virolaisten avuksi, sittenkuin
valtionhoitaja oli helmikuun alussa antanut siihen luvan. Mutta
tämä joukko-osasto ei ottanut osaa mihinkään taisteluun. Se palasi
kotimaahan yhdessä Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon kera.
Päätoimikunta asettui helmikuun 4 p:nä kannattamaan kapteeni _Eskolan_
anomusta saada värvätä komppaniansa lisäykseksi 100 miestä ja helmikuun
27 p:nä kenraali _Welzerin_ ehdotusta, että eversti _Ekström_, jonka
rykmentin miesluku ei milloinkaan ollut noussut tuhanteenkaan ja
oli viime aikoina vielä huomattavasti vähentynyt, saisi hankkia
lisämiehistöä Suomesta. Mutta kumpikaan aie ei kuitenkaan ennättänyt
toteutua. Sen sijaan Suomen Punainen Tähti lähetti Päätoimikunnan
suostumuksella Viroon eläinlääkärin ja 12 sisarta sairaiden ja
haavoittuneiden hevosten hoitoa varten.
Vapaajoukkoja varten saatiin vielä kapellimestari _A. Liljeströmin_
johtama soittokunta, joka katusoitolla Suomessa kerättyään varoja
torvien ostoon matkusti Tallinnaan tammikuun 27 p:nä. Sieltä se sai
käskyn siirtyä helmikuun 2 p:nä Rakvereen, Ensimmäisen Suomalaisen
Vapaajoukon silloiseen majapaikkaan, josta se muutaman päivän kuluttua
matkusti Pohjan Poikain rykmentin luo Valkiin. Siellä soittokunta
jaettiin kahteen osaan. Pohjan Poikain rykmentille tuli johtaja ja 19
soittajaa, Ensimmäinen Suomalainen Vapaajoukko taas sai johtajan ja
15 soittajaa. Soittokunnan ylikapellimestari _Liljeström_ merkittiin
päivämäärällä 2.2.19 retkikunnan upseeriluetteloon majurina, ja
varakapellimestari _Kaartotie_ sai soittovänrikin arvon.
Kokouksessaan tammikuun 17 p:nä Päätoimikunta päätti lähettää pari
henkilöä Viroon edustajikseen. Toisen niistä piti asettua kenraali
_Wetzerin_ esikuntaan, toisen jäädä Tallinnaan valvomaan apuretkikunnan
etuja. Toiseksi hyväksyttiin tohtori _Kettunen_, toiseksi tohtori
_Harri Holma_, joka kuitenkin helmikuun 1 p:nä valittiin Päätoimikunnan
kansliapäälliköksi. Täten tohtori _Kettunen_ apuretkikunnan emissaarina
Tallinnassa jäi Päätoimikunnan ainoaksi edustajaksi Virossa.
Suomalaisten apujoukkojen saavuttua sotaonni oli kääntynyt
ratkaisevasti virolaisten puolelle. Virolaiset joukot valtasivat
tammikuun 14 p:nä Tarton. Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon 1:nen
komppania tunkeutui neljä päivää myöhemmin Narvaan. Virolaiset
saavuttivat kaikkialla maansa itäisen rajan, ja senjälkeen taistelujen
pääpaino siirtyi eteläiselle rintamalle, jossa Pohjan Poikain rykmentti
muutamien virolaisten joukkojen tukemana helmikuun 1 p:nä valloitti
Valkin kaupungin. Loistava, joskin verinen Luhde Grosshofin voitto,
joka ratkaisi Valkin kohtalon, kohotti innostuksen Suomessa ja Virossa
korkeimmilleen. Eversti _Kalm_, kenraali _Wetzer_ ja Päätoimikunta
saivat vastaanottaa onnittelusähkösanomia ja kirjelmiä sekä Suomesta
että Virosta loistavien voittojen johdosta. Niistä mainittakoon tässä
vain Suomen valtionhoitajan sähkösanoma kenraali _Wetzerille_: »Olen
ottanut ilolla vastaan tiedon tärkeästä Valkin valloituksesta, jonka
kautta Suomen pojat ovat tuottaneet kunniaa maallemme ja kansallemme.
_Mannerheim_.» Myöskin Viron sotaväen ylipäällikkö, kenraalimajuri
_Laidoner_ sai vastaanottaa lukuisia onnitteluja Valkin ja samaan
aikaan tapahtuneen Vörun kaupungin takaisin valloittamisen johdosta.
Tuskin pari viikkoa levättyään Pohjain Poikain rykmentti riensi
jälleen tuleen, tällä kertaa Marienburgin suuntaan. Helmikuun 21 p:nä
Marienburg joutui kiivaan taistelun jälkeen Pohjan Poikain haltuun.
Tämän pelottoman ja vaarallisen sotaliikkeen kautta Pohjan Poikain
maine yhä lujittui ja kasvoi, ja Marienburgin valtaus, vaikkakaan
se ei jäänyt pysyväiseksi, huojensi huomattavasti raskasta painetta
virolaisten eteläisellä rintamalla.
Tohtori _Louhivuori_, joka oli Tallinnassa läsnä siellä helmikuun
24 p:nä suurenmoisesti vietetyissä Viron itsenäisyyden vuosipäivän
juhlallisuuksissa, esitti Viron hallitukselle ja kohta senjälkeen
suuressa paraatissa Pietarintorilla Suomen hallituksen tervehdyksen.
Se oli hänen kehoituksestaan päätetty lähettää veljeskansan
hallitukselle siitä huolimatta, että Suomi ei vielä ollut tunnustanut
Viron itsenäisyyttä, eikä hallituksemme ollut lähettänyt edustajaansa
Tallinnaan. Tervehdys kuului:
»Suomen hallitus on valtuuttanut minut esittämään Viron hallitukselle
ja armeijalle kunnioittavat onnentoivotuksensa Viron vapautuksen
vuosipäivänä. Yhteiset ovat olleet Viron ja Suomen kansoille ne
vaikeudet, joita vastaan ne ovat saaneet kansallista olemassaoloansa
puolustaa. Taistelulla samaa, koko sivistynyttä maailmaa uhkaavaa
vihollista vastaan molemmat kansat ovat saavuttaneet vapautensa.
Yhteiset ovat ne vaarat, jotka molempien kansojen verellään ostamaa
itsenäisyyttä vastaisuudessa näyttävät uhkaavan. Mutta monet ovat
myöskin muut siteet, jotka kansojamme yhdistävät. Yhteinen alkukoti
on Viron ja Suomen heimoilla ollut, ja muisto tästä ei ole koskaan
kadonnut kansojemme tajunnasta. Rajanaapuruutemme tulee tuottamaan
yhteisiä pyrkimyksiä vastaisuudessakin niin hyvin sivistyksellisessä
kuin taloudellisessakin suhteessa, jonka ohella maittemme läheisyys
muutenkin velvoittaa kehittämään ystävällisiä suhteita valtioittemme
välillä. Tänä Virolle suurimerkityksisenä päivänä Suomen hallitus
tietäen, että Suomen kansa, joka on ollut valmis uhraamaan parhaita
poikiaan Viron vapauden puolesta, myöskin kaikkein läheisimpänä ja
lämpimimmällä myötätunnolla seuraa Viron kansan kohtalojen kehitystä,
pyytää lausua julki sen hartaan toivomuksen, että Viron hallituksen
ja kansan yhteiset pyrkimykset Viron vapauttamiseksi pian johtaisivat
lopulliseen ja Viron etujen mukaiseen tulokseen ja Viro vapaana ja
itsenäisenä pääsisi rauhan toimissa kehittämään kansallista elämäänsä.»