Ensimmäiset kappaleet itsenäisyysmanifestia ilmestyivät katujen
varsille ilmoitusseiniin ja kauppojen näyteikkunoihin iltapäivällä
vahvistaen jo aikaisemmin päivällä kansanjoukkoihin levinneitä
itsepintaisia huhuja Viron julistamisesta itsenäiseksi tasavallaksi.
Suuret ihmisjoukot keräytyivät lukemaan julistuksia. Lähelle päässeet
lukivat niitä ääneen taakse jääneille.
Maapäivien vanhintenneuvoston helmikuun 24 p:nä 1918 päiväämä
»Manifesti kaikille Viron kansalaisille» alkaa julistamalla Viron sen
historiallisissa ja maantieteellisissä rajoissa siitä päivästä lähtien
itsenäiseksi, demokraattiseksi tasavallaksi, jossa vain maapäivien
valitsema Viron pelastuskomitea oli toistaiseksi oikeutettu käyttämään
korkeinta valtaa. Nuori tasavalta oli oleva poliittisesti täysin
puolueeton, josta syystä naapurivaltioiden toivottiin kohtelevan
sitä sellaisena. Sotaväki oli ensi tilassa vähennettävä siihen
määrään, joka oli tarpeen sisäisen järjestyksen ylläpitoon. Venäjän
armeijassa vielä palvelevat virolaiset sotilaat oli kutsuttava kotiin
ja vapautettava sotapalveluksesta. Lisäksi taattiin 1:o kaikille
tasavallan asukkaille uskontoon, kansallisuuteen ja poliittisiin
mielipiteihin katsomatta tasa-arvo lain ja tuomioistuinten edessä,
2:o kansallisille vähemmistöille kansallis-sivistyksellinen
autonomia ja 3:o sanan-, paino-, uskon-, kokoutumis-, yhdistys- ja
lakkovapaus, samaten yksilön ja kotilieden koskemattomuus. Poliittiset
vangit tultaisiin heti vapauttamaan, ja ensi tilassa ryhdyttäisiin
ajanmukaista lainsäädäntötietä vakiinnuttamaan kansalaisten
ja yhteiskunnan turvallisuutta. Maakuntien, sekä kaupunki- ja
maalaiskuntien itsehallintoelimet määrättiin ryhtymään bolshevikien
keskeyttämää toimintaansa jatkamaan. Niiden alainen kansanmiliisi ja
kansalaisten itsepuolustusjärjestöt sekä kaupungeissa että maaseudulla
oli heti perustettava yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi. Päivän
polttavien kysymysten, kuten maa- ja työläiskysymyksen sekä raha- ja
elintarveasioiden, järjestämiseen ajanmukaisella tavalla ryhdyttäisiin
heti, kun se suinkin kävisi mahdolliseksi.
Manifesti päättyy sanoihin:
»Viro! Seisot toivorikkaan tulevaisuuden edessä, jolloin voit vapaasti
ja itsenäisesti määrätä ja johtaa kohtalosi! Ryhdy rakentamaan
kotiasi, jossa järjestys ja oikeus vallitsevat, jotta voisit olla
kelvollinen jäsen sivistyskansojen perheessä! Kaikki isänmaan pojat ja
tyttäret, ryhtykäämme yhtenä miehenä kotimaan pyhään rakentamistyöhön!
Esivanhempiemme hiki ja veri, jotka on vuodatettu tämän maan edestä,
vaativat sitä, jälkeemme tulevat sukupolvet velvoittavat meitä siihen.
Eläköön itsenäinen, demokraattinen Viron tasavalta! Eläköön kansojen
rauha!»
Julistus herätti mitä erilaisimpia tunteita lukijoissa. Otettu askel
tuntui virolaisista niin rohkealta, että sen onnistumiseen ei jaksettu
uskoa. Satamasta päin kuului vielä bolshevikien kiväärien pauketta.
Lännestä taas lähestyvien saksalaisten tykkien jyske kantautui
kaupunkiin.
itsenäinen Viro! Vapaa Viron kansa! ne olivat ajatuksia, joiden
toteutumista ei vuosisatojen kuluessa oltu uskallettu unelmoidakaan.
Silloinen hetki tuntui siihen kaikkea muuta kuin sopivalta.
Nuoren tasavallan asema oli perin horjuva. Se seisoi huonosti
varustettuna, vain pienen kantajoukon ympäröimänä, kahden hyvin
varustetun, sille vihamielisen armeijan välissä. Tosin virolaisten
rykmenttien edustajat olivat tammikuun 12 p:nä 2:sessa virolaisten
sotilaiden kongressissa Tallinnassa asettuneet kaikista bolshevikien
varoituksista ja uhkauksista huolimatta kannattamaan Viron julistamista
itsenäiseksi. Mutta rykmentit olivat kaukana toisistaan, ilman
lujaa yhtenäisyyttä ja keskellä bolshevikien suuria sotalaumoja.
Sitäpaitsi oli tietämätöntä, kuinka suuri osa sotilaista enää,
bolshevikien kiivaan agitatsionin jälkeen, oli valmis kannattamaan
pelastustoimikuntaa.
Suurimmalle osalle omaa kansaa ajatus itsenäisyydestä oli vieras. Se
ei ollut vielä päässyt tunkeutumaan kansan sydämeen. Vasta pitkät,
katkerien opetusten kyllästämät väkivallan kuukaudet voivat tehdä
vapauden ja itsenäisyyden Viron kansan enemmistölle elämän tärkeimmäksi
kysymykseksi.
Itsenäisyysmiesten rohkea toiminta näyttää siis olleen todellista
uhkapeliä. Mutta samalla se oli voimakkaan tulevaisuuden näkemyksen
johtamaa työtä. Jos he eivät olisi tällöin epäröimättä ryhtyneet työhön
— vetäen mukaansa vastahakoisetkin —, olisivat myöhemmät tapaukset
tehneet Viron itsenäisyysaikeet tyhjiksi vuosikymmeniksi, ehkäpä
ainiaaksi.
Itsenäisyysjulistuksen päivänä Tallinnassa harvat vain iloitsivat
manifestia lukiessaan. Paljon enemmän oli niitä, jotka suoranaisella
vihamielisyydellä suhtautuivat Viron itsenäisyysajatukseen. Ne olivat
Viron venäläisiä, baltilaisia ja bolshevikeja, jotka pilkallisesti
nauraen lukivat manifestia. Suurin osa kansasta ei tiennyt, mitä
ajatella ja odottaa, ja odotti tylsällä uteliaisuudella tapahtumien
kehittymistä edelleen.
Mutta pelastustoimikunta jatkoi kuumeisella kiireellä työtään. Oli
päivänselvää, että jokainen minuutti oli kallis. Paljon saattoi
riippua sen toiminnasta näinä muutamina tunteina. Päiväkäskyllään N:o
1 se kielsi itsenäisyysmanifestissa julistetun Viron puolueettomuuden
säilyttämiseksi virolaisia sotilaita ottamasta osaa Saksan—Venäjän
sotaan ja kehoitti kaikkia kansalaisia mahdollisuuksien mukaan estämään
valtion omaisuuden maasta vientiä ja hävittämistä. Päiväkäskyllä N:o
2 seuraava päivä (25.2.) määrättiin kansalliseksi juhlapäiväksi, jona
itsenäisyysmanifesti oli luettava kaikissa kirkoissa ja kouluissa.
Päiväkäsky N:o 3 julisti tyhjiksi kaikki bolshevikien antamat käskyt
yksityisomaisuuden takavarikoimisesta ja määräsi kaiken anastetun
omaisuuden luovutettavaksi takaisin oikeille omistajille.
Väliaikaista hallitusta ryhdyttiin kiireesti panemaan kokoon.
Pelastustoimikunnan päiväkäskyllä N:o 5 tämän Viron ensimmäisen
hallituksen kokoonpano määrättiin seuraavaksi: 1. ministeristön esimies
ja sisäministeri _Konstantin Päts_, 2. varaesimies ja oikeusministeri
_Jüri Wilnis_, 3. ulkoasiainministeri _Jaan Poska_, 4. sotaministeri
_Anders Larka_, 5. raha- ja valtiovarainministeri _Juliann
Kukk_, 6. maanviljelys- ja elintarveministeri _Jaan Raamot_, 7.
kulkulaitosministeri _Ferdinand Petterson_, 8. työ- ja huoltoministeri
_Willem Maasik_, 9. sivistysministeri _Peeter Pöld_ ja 10. kauppa- ja
teollisuusministerin salkkua hoiti aluksi _Konstantin Päts_, kunnes
sittemmin tälle paikalle nimitettiin vakinaiseksi _August Hanko_.
Lähestyvien saksalaisten joukkojen komentajalle päätettiin ilmoittaa
Viron julistautumisesta itsenäiseksi. Manifesti käännettiin saksaksi,
ja sotaministeri ja tohtori _Konik_ lähetettiin Pääskylään jättämään
sitä saksalaisille ja neuvottelemaan heidän päälliköittensä kanssa. He
eivät saaneet kuitenkaan juuri mitään aikaan ja palasivat Tallinnaan
ilmoittaen, että saksalaiset joukot marssivat seuraavana päivänä
kaupunkiin.
Siitä huolimatta hallitus jatkoi juuri alkanutta toimintaansa. Kaduille
järjestettiin lukuisat, asestetut patrullit, joista muutamilla
oli konekiväärejäkin. Järjestys pysyi hyvänä. Mutta vain harvat
tallinnalaiset saattoivat nukkua seuraavana yönä. Hurjia huhuja oli
liikkeellä. Milloin kerrottiin bolshevikien aikovan yön kuluessa
hyökätä kaupunkiin toimeenpanemaan verilöylyä. Milloin taas väitettiin
varmalta taholta kuullun, että bolshevikien sotalaivat olivat saaneet
käskyn ryhtyä yöllä pommittamaan kaupunkia. Suurten talojen asukkaat
järjestivät kaiken varalta vartiomiehiä suojakseen. Pommituksen
alkaessa oltiin valmiit piiloutumaan kellareihin.
Satamassa bolshevikit lastasivat myöhään yöhön saakka aluksiinsa
kaikenlaista tavaraa: monenlaisia aseita, ampumatarpeita,
kuljetusvälineitä, koneita, vaatteita, ruokatarpeita, kynttilöitä
y.m.s. Kukin koetti ottaa mukaansa mahdollisimman paljon. Yleisen
hämmingin vallitessa ei poiskuljetettavan tavaran valinnassa noudatettu
pienintäkään johdonmukaisuutta. Yöksi punaiset vetäytyivät laivoihinsa,
joilta he kuitenkin tekivät vielä aamupuolella hajanaisia yrityksiä
rynnätä jälleen maihin. Suojelusjoukkojen konekivääri- ja kiväärituli
pakotti heidät kuitenkin luopumaan sellaisista aikeista. Virolaisten
puolelta laukaustenvaihdossa eräs koulupoika sai surmansa ja muutamia
suojeluskuntalaisia haavoittui.
Bolshevikien alukset jäivät satamaan koko yöksi. Saksalaisten joukkojen
saavuttua seuraavana päivänä kaupunkiin ne jättivät kiireesti sataman
ja vetäytyivät kauemmaksi merelle.
Väliaikaisen hallituksen toimesta lähetettiin yön kuluessa upseereista
kokoonpantu joukko-osasto Narvan maantielle, jota pitkin kerrottiin
bolshevikeille saapuvan apujoukkoja. Yö kului kuitenkin täysin
rauhallisesti. »Päewalehen» kirjapainossa väliaikaisen hallituksen ja
muiden uusien valtioelinten päiväkäskyjen painattamista kesti koko yön.
Seuraavana aamuna kadut olivat jälleen jo varhain täynnä väkeä.
Muutamat talot olivat liputetut, mutta useimmat niistäkin Saksan
väreillä. Vain kolmen seurakunnan papit olivat totelleet määräystä
kiitosjumalanpalveluksen toimittamisesta. Niiden kirkkojen kellot
soivat juhlallisesti; muut vaikenivat synkkinä, suljetuin ovin.
Jo puolenpäivän aikaan 25 p:nä ensimmäiset saksalaiset joukot saapuivat
kaupunkiin. Joskin väliaikainen hallitus sai vielä muutamia päiviä
nimellisesti toimia, niin tosiasiallisesti Viron lyhyt vapaudenaika
päättyi jo tällöin.