Lukematon joukko ihmisiä oli kokoontunut kaikilta Själlandin kulmilta
Skjelskjöriin, saadakseen nähdä nuoren kuninkaan. Kaupunki, joka
kuningas Kristofferin ja Henrik Aemeldorfin sotien aikana oli puoleksi
poltettu, ei ollut vielä toipunut entiseen kukoistukseensa, eikä voinut
vastaanottaa kymmenettäkään osaa monista vieraista. Kaikki lähikylät
olivat sen vuoksi täynnä matkustajia. Kansan lukuisaan kertymiseen oli
sitäpaitsi syynä huhu, minkä mukaan kuningas Eerik Kristofferinpojan
murhaajat olivat muka luvanneet saapua tänne henkilökohtaisesti
tuomiotaan kuulemaan, mutta että he aikoivat puolustaa asiaansa kansan
kuullen ja panna vastalauseensa lainsuojattomaksi julistusta vastaan.
Suuri joukko näiden mahtavien aatelismiesten ystäviä ja liittolaisia
oli senvuoksi kokoontunut tänne. Jo iltasella syntyi majataloissa ja
kaduilla tappeluita eri puoluelaisten välillä, ja kaupunginvoudin
täytyi kutsua kuninkaallista sotaväkeä avuksi järjestystä ylläpitämään.
Kun seuraavana aamuna soitettiin aamujumalanpalvelukseen Nikolain
tornista, kokoontui jo kansaa käräjäpaikalle, ja hovikartanon
edustalla olevalle torille, josta saattoi nähdä kuninkaallisten
ratsastavan Danehovelle. Mutta kului tunti toisensa jälkeen,
eikä kuninkaallisia alkanut näkyä. Paitsi linnan vartijoita
ympäröivät linnaa kuninkaalliset sotamiehet, ja kuningattaren
henkivartioratsumies-osaston etunenässä linnanportin edustalla olivat
sekä drotsi Pietari että kreivi Gerhard. Drotsi Pietari kannatti vielä
olkasiteessä haavoittunutta oikeaa käsivarttaan, mutta taitavana
miekkailijana hän osasi pidellä miekkaansa vasemmallakin. Toivottiin,
että kaikki levottomuudet juhlan aikana oli saatu ehkäistyksi,
senvuoksi oli katsottu viisaimmaksi selvittää asiat herttuan kanssa
myöhemmin. Linnan lähimpiin taloihin oli drotsi salaa sijoittanut
loput kuningattaren henkivartioratsumiehistä, joiden luultiin vielä
olevan laivoissa. Näiden drotsin uskollisimpien soturien oli käsketty
rynnätä ja piirittää herttua samana hetkenä, jona he näkivät drotsin
paljastavan miekkansa.
Vähän matkan päässä kreivi Gerhardista ja drotsi Pietarista istui
herttua kimaltelevissa panssarivarustuksissaan oriinsa selässä,
ritariensa ja lukuisien slesvigiläisten ratsumiestensä keskellä.
Hän näytti jännittyneeltä ja levottomalta. Hän katseli lukuisaa
kansanjoukkoa tarkkaavin ja tutkivin katsein. Drotsi Pietarin synkät,
totiset kasvot eivät näyttäneet miellyttävän häntä enempää kuin kreivi
Gerhardin reipas olento.
Kansa alkoi tulla rauhattomaksi pitkästä odotuksesta, ja drotsi Pietari
kuiskasi tyytymättömänä kreivi Gerhardille: "Siihen on meidän hyvä
varovainen kanslerimme syypää." Kuului jo sieltä täältä murinaa ja
suuttumuksen huudahduksia.
"Kylläpä tässä saadaan vahtailla ja odotella saamatta edes kurkun
kastiketta!" murahti paksu, vanhempi porvari, joka seisoi vahdissa.
"Jumala ei luonut kiirettä, ukkoseni!" vastasi pitkäpartainen
slesvigiläinen ratsumies. "Eipä tarvitse teidän kuninkaanne juuri
parran ajamisen tähden liikoja viivytellä. Mutta kai hänet ensin
kapaloidaan ja imetetään. Täytyy kai kuningattarenkin laittautua
kauniiksi ja koreaksi, ettei drotsi Hessel kävisi hänelle uskottomaksi
teidän nuorten tyttöjenne ja vaimojenne vuoksi."
Ratsumiehet yhtyivät raa'asti nauraen tähän kömpelöön ivaan.
"Kansa on iloista, ja siitä minä pidän!" sanoi kreivi Gerhard joka
kuuli naurun, mutta ei tiennyt mille naurettiin. Drotsi Pietari oli
kuullut hävyttömät sanat, hän kihisi suuttumuksesta, mutta katsoi
vastakkaiseen suuntaan, eikä ollut sitä kuulevinaan. Naurua jatkui, ja
se uusiintui muista samankaltaisista puheista.
"Hiljaa, miehet! Puhukaa kunnioituksella kuninkaallisista!" sanoi
herttua miehilleen teeskennellyllä ankaruudella. "Niin, olkaa
varuillanne, miehet!" sanoi yksi herttuan ritareista: "Drotsin vasemman
käden kanssa on paras olla leikkiä laskematta. Ja te, hyvä mies!"
sanoi hän porvarille. "Te muistatte kyllä mitä Skjelskjörille maksaa
kuninkaanvalan vastustaminen."
"Se oli tosi puhetta, ankara herra ritari!" murahti porvari. "Jos me
nyt emme tahdo antaa toista kertaa polttaa talojamme, niin lienee
parasta ulvoa susien kanssa, ja taipua nulikkavallan ja hamehallituksen
alle."
"Hiisi vieköön sellaisen surkeuden!" sanoi toinen, "rupeavatko nyt
kaikki tanskalaiset miehet alistumaan tohvelin alle ja nulikkapiiskan
mukaan tanssimaan?"
"Sinä näyt haluavan tulla julistetuksi lainsuojattomaksi ennen iltaa,
hyvä mies!" sanoi pitkä mies, jolla oli yllään munkinpuku. "Kyllä
siihen joutuu parin hyvän sanan tähden."
"Oletteko kuullut uutisia, hurskas herra?" kysyi paksu kuoripoika
munkilta. "Lundin arkkipiispa julistaa tänään kirkon pannaan
Stig-marskin ja hänen ystävänsä."
"Pannaan, pannaan!" mutisi toinen toiselle.
"Ovatko he aivan hulluja!" sanoi kookas mies, haarniska ja sininen,
suuri vaippa yllään.
"Näyttääpä nuori herra alottelevan tiukasti!" sanoi ivaillen joku hänen
vieressään. "Kylläpä hänellä on pitkä kapalovyö, kun on siihen kietonut
itse arkkipiispankin."
"Ei omena putoa kauaksi puusta!" huomautti paksu porvari, ja hänen
vierustoverinsa alkoi hyräillä:
Suden pentu kasvaa vähittäin
Ja terävät on hampaat suussa.
"Mitä muuta olisitte voineet odottaa?" vastasi slesvigiläinen
ratsumies. "Kaikki suden sukulaiset ulvovat, sanotaan meilläkin."
Se kuningattaren ratsumiehistä, joka oli slesvigiläistä lähinnä, oli
jo kauan istunut satulassaan kuin tulisilla hiilillä. "Jos täällä on
susia joukossamme", huudahti hän nyt leveällä pohjoisjuutilaisella
murteella, "niin kyllä ne ennemmin ovat teidän slesvigiläisten kuin
meidän joukossamme!"
"Sitä nuuskimaan olisi hyvä vainukoira tarpeen!" vastasi slesvigiläinen.
"Meillä ovat koirat myöskin nopeita ja uskollisia", sanoi
pohjoisjuutilainen, "mutta alhaalla Gottorpin luona ne ovat vieläkin
nopeimpia, sen taitaa autuas Aabel kuningas, teidän herttuanne isoisä,
tietää. Hänen jälestään juoksee joka yö kolme tulista koiraa, ajaen
hänet paholaisen luo helvettiin."
"Sen, joka häpäisee meidän herttuaamme tai hänen sukuansa, lyön minä
kuoliaaksi!" huudahti slesvigiläinen ratsumies ja vetäsi miekkansa.
"Ja siltä, joka pilkkaa minun kuningatartani tai drotsiani, lyön minä
pois nenän ja korvat!" vastasi kuningattaren ratsumies ja heilautti
jo miekkaansa. Useat muutkin sekaantuivat kinasteluun, ja vaikka
oli ankarasti kielletty paljastamasta miekkaa ennenkuin oli siihen
käsketty, nähtiin jo monen miekan välähtelevän sekä herttuan että
kuningattaren ratsumiesten parvessa.
"Hiljaa!" huusi herttua levottomana ja katsoi ympärilleen joka taholle.
"Joka lyö ensimäisen lyönnin ilman päällikkönsä käskyä se on kuoleman
oma!" huusi drotsi Pietari, -- ja useimmat miekat pistettiin takaisin
huotraan, kovaäänisen riidan aletessa hiljaiseksi mutinaksi.
"Kuninkaalliset! Kuninkaalliset!" kaikui huuto levottomasta
väkijoukosta, ja hetken oli aivan hiljaista. Samassa näkyivät
kuningatar ja nuori kuningas ratsain. He ratsastivat komeassa
kulkueessa linnanportista, heitä ympäröivät ritari Jon ja Rimordson,
sekä kaksitoista henkivartijaa ja Martinus kansleri. Hengellinen
herra istui yllään dominikaanikaapu, ja kiiltävät valkeakantaiset
kengät jalassaan, ratsunsa selässä, mutta hän oli hyvin kalpea ja
pelästyneen näköinen. Suuri joukko kansaa tervehti heti kuningasta
iloisesti huutaen. Tappelu herttuan ja kuningattaren miesten välillä
näkyi tauonneen. Mutta samassa huusi voimakas ääni joukosta: "Eläköön
Stig-marski ja hänen ystävänsä! Pois, pois, kaikki tyrannit!"
Herttua katsoi pikaisesti taakseen. Drotsi Pietari piti häntä tarkasti
silmällä ja piteli vasenta kättään miekkansa kahvalla. Eläköönhuudot
kuninkaalle jatkuivat. Mutta nyt huudettiin toiselta taholta: "Eläköön
herttua! Eläköön Waldemar Eerikinpoika!" Tähän yhtyivät useat
porvareista ja kaikki slesvigiläiset ratsumiehet. Herttua kääntyi
taas katsomaan taakseen; hän kohotti hattuansa tervehtien rohkeasti
kansaa. Drotsi Pietari huomasi tuon tervehdyksen sovituksi merkiksi,
sillä nyt tervehtivät herttuaa molemmilta puolin ne samat äänet, jotka
juuri äsken olivat yhtyneet kapinahuutoon Stig-marskille. Drotsi ei
voinut enää kauvemmin hillitä suuttumustaan. "Alas, alas petturit!"
huusi hän paljastaen vasemmalla kädellään välkkyvän miekkansa. Samassa
ryntäsivät salassa olleet ratsumiehet esiin joka talosta ja piirittivät
torin. Herttua Waldemar katseli ihmetellen tätä odottamatonta
liikettä. "Kapinaa! Kavaltajia!" huusi hän. "Puolustakaa laillista
valtionhoitajaanne, urheat tanskalaiset! Ottakaa kiinni drotsi! Hän on
petturi. Eteenpäin!" huusi hän ratsumiehilleen. Mutta ennenkuin hän
yleisessä sekasorrossa ehti saada soturinsa taistelujärjestykseen,
hyökkäsivät drotsi Pietari ja kreivi Gerhard kuningattaren ratsumiesten
kanssa niin kiivaasti häntä kohti, että hänen väkensä kanssa
täytyi suurimmalla kiireellä paeta. Ei ainoakaan heistä ruvennut
puolustautumaan, vaan kaikki pakenivat solan kautta, jota ei vielä
ollut sulettu ja joka johti ulos kaupungista.
"Herttuan jälestä! Petturien jälestä! Hän on kuninkaanmurhaajien
päämies!" huusi drotsi, ja kuningattaren ratsumiesten etunenässä hän
lähti ajamaan takaa pakenevia.
Tämän sekasorron aikana, jota lisäsi ihmisjoukon huudot ja hälinä,
olivat ritari Jon, Rimordson sekä kansleri ja kaksitoista henkivartijaa
silmänräpäyksessä muodostaneet taajan piirin nuoren kuninkaan
ympärille, ja odottamatta tämän kapinan selviämistä, he kiirehtivät
hänen kanssaan linnan torin yli kiihoittuneen kansanjoukon läpi alas
vuonolle.
Kuningatar oli rohkeasti ratsastanut uskollisten henkivartijoidensa
keskelle, ja hän oli kohta heidän etunenässään kreivi Gerhardin ja
drotsi Pietarin kanssa. Heidän edessään pakeni herttua joukkoineen
taakseen katsomatta kuin pelon lamauttamana.
"Mutta, jalo kuningatar!" sanoi drotsi Pietari, "teidän läsnäolonne
täällä on liian uhkarohkea".
"Minä en tunne itseäni missään turvallisemmaksi kuin teidän ja
urhollisen kreivi Gerhardin luona!" vastasi hän luottavaisesti.
"Olisipa häpeä!" huudahti kreivi Gerhard, "jos me nyt emme olisi
voittamattomia".
Kaupungin ulkopuolella niinkutsutulla Trandrupin kentällä, jossa
Henrik Aemeldorf oli voittanut kuningas Kristofferin, komensi herttua
vasta ratsumiehensä pysähtymään ja kääntämään hevosensa. Kun herttua
oli ennättänyt täällä kyllin etäälle, käytti hän välimatkaa hyväkseen
järjestääkseen pikaisesti miehensä taisteluasemaan. Samassa drotsi
Pietari kuuli hurjia hyökkäyshuutoja takaansa. Hän katseli taakseen
ja huomasi joukon rautapukuisia ratsumiehiä, joiden joukossa hän
luuli tuntevansa Jaakko kreivin ja molemmat Danehovella olleet
lainsuojattomat ritarit.
"Te olette uskaltanut liian etäälle, jalo kuningatar!" sanoi hän
levottomana. "Petturit ovat yllättäneet meidät. Miehet, asettukaa
kuningattaren ympäri! Elkää väistykö hänen vierestään, kreivi Gerhard!"
"Tuhat tulimmaista!" murahti kreivi Gerhard. "Jääkää te ennemmin
keskustaan, drotsi Hessel!" Mutta drotsi ei kuunnellut hänen puhettaan.
Kuningattaren ratsumiehet olivat heti totelleet heidän päällikkönsä
käskyä ja muodostaneet piirin hallitsijattarensa ympäri. Kuningatar
pysyttelihe keskellä kehää, katsellen joka taholle ympärilleen. Hän
oli valahtanut kalpeaksi, mutta hän kokosi kaikki voimansa ja piti
tarkasti silmällä kaikkia vihollisen liikkeitä. Kreivi Gerhard ratsasti
nelistäen ympäri kehää päristellen kuin villi leijona häkissään.
Vihollinen tunkeili esiin kummaltakin puolen. Drotsi Pietari antoi
kehän laajeta ja höllin ohjin, miekka vasemmassa kädessään hän hyökkäsi
herttuaa ja hänen ratsumiehiään kohti.
"Kääntykää te nyt lainsuojattomia vastaan, kreivi Gerhard!" sanoi
kuningatar rauhallisesti.
Tämä olikin taitavan sotapäällikön tarkoitus. Hän hyökkäsi kehän
ulkopuolelle huutaen: "Eteenpäin kaaressa! Seuratkaa minua!"
Molemmat laajenneet puolikaaret olivat siten pian muodostuneet
kahdeksi tiheäksi linjaksi, taistellen kumpikin vastakkaiseen suuntaan
jakaantuneina, kaksinkertaisesti voimakkaampaa vihollista vastaan.
Keskelle kenttää jääden, oli kuningatar pakoitettu näkemään verisen ja
kiivaan taistelun, jossa moni hänen uskollisista miehistään menetti
henkensä. Hänen poskensa hehkuivat innostuksesta ja osanotosta.
Hän katsoi vuoroon drotsi Pietariin ja vuoroon kreivi Gerhardiin
päin. Mutta useimmin viivähti hänen katseensa urheaa kreivi
Gerhardia ihailemaan, joka taisteluinnossaan iloisesti heilutti
miekkaansa ja näytti joka miekan iskulla tunkevan vihollisensa
askeleen taapäin. Välimatka molempien ratsujoukkojen välillä piteni
joka silmänräpäyksessä. Kuningatar oli innolla seurannut kreivi
Gerhardin urhokasta etenemistä. Nyt hän taas kääntyi drotsi Pietariin
päin ja huudahti kauhusta: Hän näki tämän ratsumiesten joutuneen
epäjärjestykseen, ja drotsi itse suistui hevosensa selästä keskelle
herttuan väkeä, jotka raivokkaasti huutaen syöksyivät hänen kimppuunsa.
"Armias Jumala, he tappavat hänet!" huusi kuningatar. "Pelastakaa,
pelastakaa drotsi Pietari, jalo kreivi!" Vaarasta välittämättä hän
ratsasti näin huutaen keskelle kreivi Gerhardin ratsumiesparvea, jotka
olivat vähällä saada lainsuojattomat kokonaan karkoitetuksi kentältä.
Hän tunkeutui aivan kreivi Gerhardin luokse, toistaen kehoituksensa.
"Jumalan nimeen sitten niinkuin te tahdotte, arvoisa kuningatar!"
vastasi kreivi Gerhard. "Mutta te riistätte voiton meidän käsistämme.
-- Eteenpäin miehet! Elkää välittäkö minusta!" Hän käänsi hevosensa
kiirehtiäkseen drotsi Pietarin avuksi ja saadakseen hänen
taistelurivinsä järjestymään. Mutta suuri osa hänen omia ratsumiehiään
teki saman käännöksen, ja siten syntyi epäjärjestys, kun toiset
ryntäsivät eteenpäin ja toiset taapäin. Lainsuojattomat tunkeutuivat
taas esiin hurjasti huutaen; ja vastakkaiselta puolelta herttua
ahdisti voitokkaasti drotsin ratsumiehiä, jotka olivat kadottaneet
päällikkönsä. Kreivi Gerhard pysäytti pakenevat joukot ja pyysi heitä
kääntymään. Mutta hän huusi turhaan, hänen oli mahdoton enää koota
hajaantuneita ratsumiehiä. Vihollinen tunkeutui voittaen molemmilta
puolin, ja hirvittävä temmellys vallitsi kaikkialla hänen ympärillään.
"Kaikki on menetetty! Meidän täytyy paeta, jalo kuningatar!" huusi hän
nyt suuttuneena ja kääntyi sivulleen, missä kuningatar juuri äsken
oli ratsastanut, mutta siellä ei häntä näkynyt. Yksi kuningattaren
ratsumiehistä oli heittänyt vaippansa hänen ylleen ja hän oli
kadonnut sekasorron vallitessa. -- Kreivi Gerhard ei eroittanut häntä
mistään meluavien ja taistelevien ratsumiesparvien joukosta. Nyt hän
raivostui, ja huitoi joka suuntaan niin hurjasti, ettei ystävä eikä
vihollinen uskaltanut lähestyä häntä. Hänen tuijottava silmänsä etsi
vain kuningatarta, mutta hänestä tuntui niinkuin sekin olisi tullut
soaistuksi. Taistelukenttä ja koko maailma pyöri hänen silmissään,
ja kun hän palasi tajuntaan, huomasi hän olevansa yksin autiolla
taistelukentällä, ympärillään vain kuolleita ja haavoittuneita
sotilaita. Hänen silmänsä oli vahingoittumatta, mutta se, joka hänelle
oli vieläkin kalliimpi, oli kadonnut. Hän kannusti tulista orittaan, ja
se kantoi hänet kiitäen ruumiiden yli kaupunkiin.