Pian oli melkein koko valtakuntaan levinnyt tuo aivan uskomaton
huhu, että Riibenlinna oli valloitettu tanssien ja leikkien, ja
neitosten laulu: "Nuoren Eerik kuninkaamme eestä!" oli pian yleisenä
kansanlauluna. Tieto tästä oli ilahduttanut sekä kuningatarta että
nuorta kuningasta, ja tämän sanoman ensimäisenä tuojana drotsi
Pietari oli vastaanotettu kaksinkertaisella ilolla Nyborgin linnassa,
jossa tärkeät asiat vaativat hänen läsnäoloaan valtaneuvostossa.
Myöskin matkansa päätarkoitukseen nähden, toi drotsi Pietari parempia
tietoja kuin mitä oli odotettu. Hän oli huomannut kansan enimmäkseen
olevan uskollisen kuningashuoneelle ja vihaavan Stig-marskia ja
hänen liittolaisiaan. Hän toi tärkeitä tietoja, jotka koskivat
salakapinoitsijoita ja kuninkaanmurhaajia. Silminnäkijänä hän voi
kuvata marskin varustukset Helgenaesissä ja Hjelmissä, ja huomattiin,
etteivät ne olleet läheskään niin peloittavia kuin miksi herttuan
kertomukset ja epämääräiset, levottomuutta herättävät huhut ne
kuvasivat.
Sillaikaa kun muhkeasti varustauduttiin Nyborgissa pidettävää
Danehovea varten, joilla nuori kuningas ensi kertaa tulisi esiintymään
tuomarinistuimella, kokoontui valtaneuvosto joka päivä. Drotsi Pietari
ei salannut epäilevänsä herttuan hankkeita. Hänen haavoittunut
käsivartensa oli herättänyt osanottoa, ja hänen kertomuksensa ryövärien
hyökkäyksestä tiellä antoi aihetta monenlaisiin arveluihin, jotka
hänen mielestänsä vielä olivat jotensakin epävarmoja, ja joihin hän ei
pannut minkäänlaista merkitystä. Vanha ritari Jon ja mestari Martinus
saivat tässä lisää vahviketta epäilyksiinsä herttuasta, jotka yhdessä
Viborgissa tapahtuneitten epäilyttävien liikkeitten kanssa olivat
aiheuttaneet heidän ja kuninkaallisen perheen äkkinäisen ja salaisen
matkan Nyborgiin. Näitä epäluuloja piti kuningatar arvottomina ja aivan
perättöminä, ja hänen osanottava puheensa herttuasta saattoi drotsi
Pietarin hyvin levottomaan mielentilaan.
Nuoren, ritarillismielisen kuninkaan mielestä oltiin myöskin liian
arkoja ja varovaisia. "Onhan minun sukulaiseni, herttua, sekä ritari
että ruhtinas", sanoi hän taas eräänä päivänä, asian ollessa esillä
valtaneuvostossa. "Tietäähän hän, että rikkoessaan lakia ja asetuksia,
hän kadottaa kunniansa ja joutuu kaikkien pilkattavaksi!"
"Jos hän ei tottele Jumalan lakia omassa sydämessään, nuori herrani ja
kuninkaani", vastasi mestari Martinus, "niin ei ainakaan ritarilaki
häntä sido, sillä tämä laki ei vielä oikeastaan ulotu häneen. Hän on
kyllä ruhtinas ja hänessä on kuninkaallista verta, mutta ritarilyöntiä
hän ei vielä koskaan ole muodollisesti vastaanottanut. Teidän
korkeastiautuas isänne, jonka kädestä yksin hän arvonsa mukaisesti
olisi voinut sen vastaanottaa, siirsi ehkä tämän suosionosoituksen
kauemmaksi kuin mitä näinkin kireissä suhteissa olisi ollut
tarpeellista."
"Hyvä, silloin minä annan hänelle ritarilyönnin heti kun itse olen sen
vastaanottanut ja olen oikeutettu sitä jakamaan!" sanoi pieni kuningas.
-- "Otto-sedän täytyy lyödä minut ritariksi ennen kruunausta. Täytyyhän
minun ensiksi päästä jalon ritarisäädyn jäseneksi, ennenkuin minut
kruunataan Tanskan kuninkaaksi."
Ritari Jon hymyili ja pudisti harmaata päätään, mutta drotsi Pietari
silmäili kuninkaallista oppilastaan ilolla. Hänen mielestään nuoren
kuninkaan toivomus osoitti hänen kunnioittavan sekä kruunua että
ritarisäätyä, ja hän huomautti, ettei se ollut harvinaista alaikäisten
kuninkaiden ja ruhtinaiden kesken, ja että jo Kaarlo Suuren ja hänen
poikansa ajoilta oli olemassa esimerkki, jota ritarisääty kunnioitti ja
seurasi.
"Mutta ritarilyönnin ohella alaikäisyys loppuu, ritarilain mukaisesti",
huomautti vanha Jon Litle, "ja valtakunnan perustuslait kieltävät meitä
julistamasta kuningasta lailliseen ikään ennenkuin hän on saavuttanut
määrätyn ikävuoden".
"Se on ymmärrettävää, jalo ritari Jon!" vastasi drotsi Pietari.
"Tässä kohden saa ritarilaki väistyä sen korkeamman lain tieltä, joka
perustuu kansojen hyvinvointiin ja rauhaan. Minun mielestäni alaikäisen
kuninkaan ei tarvitse olla alempiarvoinen kuin hänen ritarillinen
palvelijansa."
Kuningatar ja mestari Martinus kannattivat drotsi Pietarin ja nuoren
kuninkaan mielipidettä, ja vanha ritari Jon myöntyi hartioitaan
kohauttaen, koska ei pitänyt asiaa kovinkaan tärkeänä. Hänen mielestään
oli valtakunnan suhde herttuaan vakavampi ja tärkeämpi asia. Hän
esitti niin selvästi, miten tärkeää oli peittää kaikki epäluulot
herttuaa kohtaan ja antaa hänelle sama osa valtakunnanhoidossa ja
holhoustoimessa kuin kuningattarelle, että itse mestari Martinus,
joka oli eniten sitä vastaan, ei voinut tehdä vastaväitteitä.
Kuningattarella oli vähimmin arveluita tämän asian suhteen, ja drotsi
Pietarin henkilökohtaisten epäluulojen täytyi väistyä välttämättömyyden
ja lainkuuliaisuuden tieltä. Kun näin tärkeät asiat pidättivät
valtaneuvosta, koetti drotsi Pietari turhaan saada tilaisuutta
puhuakseen ritari Jonin kanssa Inge neidosta ja hänen matkastaan
Ruotsiin. Joka kerran kun hän alkoi puhua siihen suuntaan keskeytti
valtaneuvos hänet, niinkuin hän ei olisi mitään ymmärtänyt.
Danehoven avauspäivä oli käsissä. Kuningattaren molemmat veljet,
Brandenburgin markkreivit, olivat tulleet päivää ennen Nyborgiin,
jätettyään kaksi päivää sitten herttuan Riiben leiriin. Mutta herttua
itse ei ollut vielä saapunut Nyborgiin. Danehoven avauksen siirtäminen
hänen tuloonsa, soti valtakunnan ja kruunun arvoa vasten, ja herttuan
näennäinen välinpitämättömyys näin tärkeään kokoukseen, jossa hänen
läsnäolonsa ensiksi ja etupäässä oli välttämätön, ihmetytti kaikkia.
Etenkin kuningatarta loukkasi tämä huomaavaisuuden puute, joka oli
niin jyrkästi ristiriidassa herttuan tavallisen kohteliaisuuden ja
ritarillisen käytöksen kanssa.
Danehove pidettiin kuitenkin tavalliseen tapaansa ensimäisinä
helluntaipäivinä. Valtaneuvosto käsitteli valtakunnalliset ja yleiset
oikeusjutut, jotka sitten sekä kuningatar, että nuori kuningas
vahvistivat; jälkimäinen yhdessä äitinsä kanssa vahvisti myös kirkkojen
ja luostarien lahjakirjeet, joiden alle hän kirjoitti "tanskalaisten
ja slaavien kuningas, virolaisten suuriruhtinas". Mutta pääasiaa,
kuninkaan holhousta ja valtakunnan hoitoa hänen alaikäisyytensä aikana,
ei voitu ratkaista. Molemmat helluntaipäivät olivat ohitse, eikä
herttua vielä ollut tullut.
Toisen helluntaipäivän iltana drotsi Pietari oli lähtenyt linnasta
asuntoonsa, jossa hän aikoi osan yöstä järjestellä seuraavan päivän
Danehoveasioita. Hän istui yksin salakammiossaan. Hän muisti vanhan
Hennerin varoitukset ja kreivi Gerhardin puheet herttuasta ja hän
tuli levottomaksi ja kiihtyneeksi. Hänen mieleensä välähti rohkea
ajatus: ehkä nyt holhojavaalissa voisi oikeudenmukaisesti sivuuttaa
herttuan. Samassa hän kuuli hevoskavioiden töminää linnanpihalta,
ja linnnanvartio puhalsi käyrätorviinsa, mikä oli sallittu vain
ruhtinaallisen henkilön saapuessa. Hän kiirehti ikkunaan ja näki
herttuan melkoisen ritarijoukon seuraamana ratsastavan suurella
komeudella linnaan. Herttuan seurassa hän näki kolme ritaria,
joiden kypäränsilmikot olivat suljetut. Vaakunamerkeistä hän tunsi
heidät hämmästyksellä marskin uskaliaimmiksi liittolaisiksi, joista
hänellä oli varmat todistukset, että he olivat henkilökohtaisesti
ottaneet osaa kuninkaanmurhaan. Hän heitti nopeasti vaippansa ylleen,
tarttui höyhenhattuunsa ja kiirehti linnaan, jossa ritari Jon,
henkivartiopäällikkönä jo oli vastaanottanut herttuan ja heti tämän
kiivaista vaatimuksista toimittanut hänelle salaisen keskustelun
kuningattaren ja hänen veljiensä kanssa.
Suurella levottomuudella kuuli drotsi Pietari tämän jo heti
henkivartiosalin ovella, jossa pieni Åke Jonson seisoi vartijana
kynttiläpoikien parvessa. Drotsi astui nopeasti henkivartiosaliin ja
lähestyi ritari Jonia. Vanha herra asteli ajatuksiinsa vaipuneena
kuninkaallisiin huoneisiin johtavan oven edessä. Hän ei näyttänyt
olevan halukas ryhtymään puheisiin kenenkään kanssa. Hän kumarsi
äänettömänä drotsille ja jatkoi kävelemistään. Drotsi Pietari yskähti
pari kertaa ja näytti turhaan koettavan saada tilaisuutta ilmaista
hänelle arveluitaan.
"Valtaneuvoston täytyy välttämättä kokoontua vielä tänään!" sanoi hän
viimein hiljaa, kun ritari Jon taas kääntyi astuakseen hänen ohitsensa.
"Sen nykyinen päämies on kuningattaren luona!" vastasi vanhus, jatkaen
kävelemistään.
"Eikö täällä siis voi mihinkään ryhtyä?" kuiskasi kärsimätön drotsi,
kun vanhus taas kulki hänen ohitsensa. "Herttuan seurueessa on
kavaltajia. -- Kuningatar on soaistu. -- Tänä hetkenä ehkä ratkaistaan
maan ja valtakunnan kohtalo."
"Se on Jumalan kädessä!" vastasi vanha herra, ja kyynel kimalteli
hänen silmissään. "Hän saattaa sokeatkin näkeviksi." Hän kääntyi
ja astui takaisin saliin, jossa hän teki eräälle henkivartijoista
välinpitämättömän kysymyksen ja näytti laskevan leikkiä.
"Jos ei täällä tapahdu ihmeitä", sanoi drotsi Pietari kiivaasti, kun
vanha valtaneuvos taas seisattui hänen viereensä, "niin täytyy teidän
tai minun avata ajoissa kuningattaren ja kansan silmät!"
"Hurja mies, mitä te ajattelette?" kuiskasi Jon ritari kiivaasti.
"Aiotteko te syöstä koko maan onnettomuuteen kiihkossanne? --
Rauhoittukaa, nuori ystäväni!" lisäsi hän nopeasti? tarttuen hänen
käteensä ja vetäen hänet nopeasti syrjempään. "Muuten te teette
onnettomuuden vieläkin suuremmaksi. Sanotaan muutamien marskin
ystävien olevan täällä muka heidän asiaansa puoltamassa. Vaikka me
tietäisimmekin varmasti, mitä me nyt vain pelkäämme -- niin täytyy
meidän vaieta ja olla varovaisia."
"Mitenkä? Sittenkin, vaikka minä huomenna voisin ilmaista
kuningattarelle ja koko kansalle meidän uuden valtakunnanhoitajamme
olevan maankavaltajan?"
"Silloinkin! Tänä hetkenä on valtakunnan kohtalo hänen käsissään. Jos
me julkisesti rikomme välimme hänen kanssaan, niin me asetamme itse
hänet kapinallisten etunenään. Nyt täytyy hänen, vastoin omaa tahtoaan,
meidän kanssamme tuomita heidät. Siksi kunnes Stig-marski on voitettu,
jääköön herttua paikoilleen! Häntä on kunnioitettava valtaistuimen
tukena, vaikka hän olisikin meidän pahin vihollisemme. Ainoa, minkä me
voimme tehdä, on varoittaa kuningatarta ja vartioida häntä ja nuorta
kuningasta. Olkaa nyt rauhallinen niinkuin minä -- ja iloinen, jos
voitte!"
Tämä salainen puhelu tuli äkkiä keskeytetyksi, sillä kuningattaren
hovimarsalkka astui henkivartiosaliin, pyytäen ritari Jonia ja
drotsi Pietaria saapumaan illallisille, jotka kuningattaren käskystä
vietettäisiin herttuan tervetulijaisjuhlana.
"Siinä te näitte!" sanoi drotsi Pietari hovimarsalkan mentyä. "Meidän
oivallinen, kaunopuhelias valtakunnanhoitajamme on korkeimmassa
suosiossa."
"Se on ehkä kylläkin viisasta!" vastasi ritari Jon. "Ei ole niinkään
helppoa pettää meidän jaloa valtijatartamme. Joka tapauksessa meidän
täytyy koettaa esiintyä tyyninä ja iloisina. Suokaa minun siinä
taidossa olla teidän opettajananne! Jos te tahdotte olla valtiomies,
drotsi Pietari, niin täytyy teidän ensi sijassa olla kasvojenne herra."
Näennäisesti tyynenä ja lausuen jonkun leikillisen sanan, ritari Jon
jätti nuoren, vakavan ystävänsä ja lähetti toisen päällikön paikalleen.
Senjälkeen hän poistui drotsin kanssa kuninkaallisiin huoneisiin
johtavasta ovesta.
Pian kokoontuivat kaikki hovin virkamiehet, valtaneuvokset ja Danehoven
arvokkaimmat miehet suureen ritarisaliin, jossa kuningattaren
hovinaiset jo odottivat häntä, ja minne kuningatar vähän senjälkeen
saapui, komea surupuku yllään, veljiensä ja nuoren Eerik kuninkaan
seurassa. Herttua esiintyi kuningattaren vasemmalla puolen. Hänellä oli
myöskin komea surupuku. Hänen rohkeasta vallitsijakatseestaan ilmeni
suuri määrä itserakkautta, ja hän näytti peittävän iloansa onnesta,
jota hän ei enää epäillyt, vaikka hän sen vielä näkikin etäisyydessä
kajastavan. Ritari Jon tervehti häntä ritarillisella kohteliaisuudella,
iloiseen ja luontevaan tapaansa, drotsi Pietarin ottaessa huomioon
vain välttämättömimmän kohteliaisuuden vaatimukset. Mutta muut
valtaneuvokset osoittivat hänelle kunnioitusta, josta ilmeni enemmän
pelkoa kuin mielisuosiota.
Drotsi Pietari katseli kuningatarta tarkkaavaisesti. Hän luuli
näkevänsä hänen kasvoillaan rauhallisen tyytyväisyyden ilmeen, jonka
jalo arvokkaisuus ja puoleksi surumielinen sävy eivät olleet räikeässä
ristiriidassa hänen surupukunsa kanssa. Hän loi vakavan katseen drotsi
Pietariin, ja tämä oli siitä lukevinaan moitteen epäluuloistaan
kuningattaren viisauden ja ihmistuntemuksen suhteen. Hänestä tuntui
niinkuin kuningatar tahtoisi koko käytöksellään saattaa häpeään ja
poistaa kuningashuoneen ystävien kaikki epäilykset ruhtinaallisen
herran oikeamielisyydestä, jonka hän ilman epäluuloja uskalsi osoittaa
olevan maan tärkeimmän miehen.
Niin pian kuin yleinen tervehtiminen oli ohitse ja tavalliset
hovitavan vaatimat kohteliaisuussäännöt olivat täytetyt, vei hän itse
herttuan valtakunnan huomattavimpien miesten joukkoon, jotka hän
muutamin sanoin esitti hänelle. Sen jälkeen hän kääntyi ritari Jonin
ja muiden valtaneuvosten puoleen. "Meidän ruhtinaallinen ystävämme
ja sukulaisemme", sanoi hän, "huolehtiessaan maan ja kuningashuoneen
parhaasta, on jalomielisyydessään joutunut sekä minun että teidän
väärinkäsityksen alaiseksi. Hän on kieltäytynyt vastaanottamasta
valtakunnanhoitajan tointa tällä Danehovella, niiden huhujen tähden,
jotka hänen vihollisensa ovat levittäneet siitä epäluulosta, joka
täällä vallitsee häntä kohtaan, ja puolueesta, joka sen tähden tahtoo
kiihoittaa kansaa täällä Danehovella ja aikaansaada riitaisuuksia
valtakunnassa. Kuultuaan kuitenkin tämän huhun perättömäksi hän
ei ole kauempaa arvellut tulemasta tänne, voidakseen kaikissa
suhteissa puhdistautua. Hän tuo meille sitäpaitsi sen tärkeän ja
rauhoittavan tiedon, että marski Stig on nöyrtynyt ja jättänyt oman
ja kanssarikollistensa asian Danehoven käsiteltäväksi. Herttua on
viisaasti koettanut välttää turmiollista kansalaissotaa ahdistamatta
kapinallisia, vaan hän on kokoomalla lukuisan sotajoukon peloittanut
heidät. Hän on itse uskaltanut tunkeutua marskin varustusten sisään
koettaen häntä taivuttaa hyvällä tottelemaan maalakia. Hän tuo tälle
Danehovelle suojassaan kolme marskin ystävää, niin ettei voitaisi
sanoa meidän vaarallisimpienkaan ystäviemme tulleen tuomituiksi
kuulustelematta ja puolustamatta. Minun mielestäni tämä toimenpide on
yhtä kiitettävä ja oikeudenmukainen kuin rohkea, ja minä iloitsen,
voidessani vilpittömästi onnitella meitä ja Tanskaa, lausuessani jalon
herttua Waldemarin tervetulleeksi meidän keskeemme!"
Viimeiset sanat hän kohdisti herttualle. Tämä astui esiin ja kumarsi
syvään kuningattarelle, vastaten vapaasti ja korusanoin tähän
kunnioittavaan vastaanotto-tervehdykseen. Näennäisellä innostuksella
hän ilmaisi uskollisuutensa kuningatarta ja nuorta kuningasta kohtaan,
ja hän ylisti kuningashuoneen uskollisia miehiä hyvin nöyrällä ja
mielistelevällä kaunopuheliaisuudella, joka ei ollut vaikuttamatta
koolla olevien herrojen suurimpaan enemmistöön.
Sitten avattiin ruokasalin ovet. Herttua saattoi kuningattaren pöytään,
ja nuori kuningas istui hänen oikealle puolelleen.
Ensi kerran poikkesivat kuningatar ja nuori kuningas siitä surullisesta
hiljaisuudesta, joka oli vallinnut hovissa kuningas Eerik Kristofferin
pojan kuoleman jälkeen. Tämä herttuan tervetuliaisjuhla ei ollut
kuitenkaan mitenkään meluava; ei kuulunut laulua eikä soittoa, ei
äänekästä iloa, ja heti illallisen päätyttyä hajaantui seura. Herttua
vetäytyi siihen osaan linnaa, joka tavallisesti Danehoven aikana oli
hänelle varattu. Ritari Jon asettui taas henkivartiopäällikönpaikalleen
kuninkaallisten huoneiden edustalle, ja drotsi Pietari poistui mitä
levottomimmassa jännityksessä asuntoonsa.
Kun totinen drotsi astui arkihuoneeseensa, näki hän kreivi Gerhardin
istuvan leveässä nojatuolissa pöydän ääressä ja maistelevan
viinipikarista, sillaikaa kun vanha emännöitsijä Dorthe, joka taas
hoiti isäntänsä taloutta, kattoi pöytää. Drotsin viittauksesta poistui
toimelias imettäjä heti tuvasta, hänen tervehtiessään levottomassa
jännityksessä vierastaan.
"Tervetuloa kotiin, hyvä ystäväni!" sanoi kreivi nousten iloisena ja
joi rauhallisesti pikarinsa pohjaan sekä laski sen pöydälle. "Minä olen
istunut täällä vähän aikaa ja koonnut voimia hyvällä viinillänne. Jos
teidän kasvatusäitinne on imettänyt teidät sillä, niin eipä ole ihme
että te olette voimakas ja vahva. Hän on erinomainen emännöitsijä. Te
ette ikinä saa parempaa, vaikka saisitte enkelin vaimoksenne. Olipa
onni ettei hän tullut hirtetyksi tai elävänä haudatuksi naisellisen
kunniansa tähden. No, miten jaksatte? Enkö minä ole tervetullut?
Näyttäähän siltä kuin teidät olisi tuomittu lainsuojattomaksi
Danehovessa tai haastettu Riibe-oikeuteen."
"Te olette sydämellisesti tervetullut, jalo kreivi Gerhard!" vastasi
drotsi, ojentaen hänelle kätensä. -- "Jos minä en ole rauhallisen
enkä iloisen näköinen, niin se ei ole teidän syynne. Minä näen teidän
pysyvän sanassanne, ja te olette rehellinen ennustaja. Herttua on
tullut vasta tänä iltana. Huomenna hän on minun ja kuningashuoneen
valtias. Mutta mitä uusia tietoja teillä taas on? Mitä olette saanut
selville?"
"Erinomaisia asioita, hyvä ystäväni! Te olitte yhtä lähellä tulla
elävänä haudatuksi kuin teidän imettäjänne. Nordborgin linnassa
olisitte saanut istua. -- Maantierosvon kielenkahleet sain irroitetuksi
asettamalla hyvän miekkani hänen kurkulleen. Hänen oli käsketty
nitistää poikki teidän kaulanne, ellette olisi tahtonut antaa vangita
itseänne elävänä. Olihan teillä taskussanne tärkeät todistukset
kuninkaanmurhaajista."
"Senkövuoksi? -- No niin, nyt alan ymmärtää!" vastasi drotsi Pietari.
-- "Mutta mitä muuta vielä?"
"Odotappas hiukan, kunnon ystäväni! Ei tässä eletä vain
lavertelemisesta. Teidän kirotut valtioasianne ovat näinä päivinä
vieneet melkein kaikki voimat minulta." Näin sanoen kreivi Gerhard
istuutui taas rauhallisesti tuoliinsa ja täytti pikarin, drotsin
kärsimättömästi odotellessa häneltä tärkeitä lisätietoja.
"Herttua se vasta hieno herra on!" jatkoi kreivi taas, tyhjennettyään
viinipikarin ja kehuttuaan sen hyvyyttä. "Minua sanotaan huimapääksi,
joka lyö suoraan eteensä ja kulkee mutkittelematta suorinta tietä.
Mutta saattepa nyt nähdä, että osaan minäkin kulkea ketunjahdilla, ja
etten minä vältä pahimpiakaan mutkia ja kiertoteitä -- --"
"Sen uskon sydämeni pohjasta, rakas kreivi Gerhard! Mutta Jumalan
nimessä elkää todistelko sitä minulle tällä kertaa! Mitä te tiedätte?
-- Mitä hankkeita on herttualla? -- Mikä esti hänet saapumasta
Danehoveen? Missä hän on viipynyt?"
"Hiljempaa, hiljempaa toki, hyvä ystäväni! Ei voi vastata kaikkeen
yhdellä kertaa. Hän ei ole nukkunut kolmeen viimeiseen vuorokauteen,
enkä minäkään. Sen te kyllä huomaatte minusta. Minä olen ratsastanut
kuoliaaksi kolme hevosta ja pysyn tuskin itse pystyssä. Mutta kuulkaa
nyt kaikki alusta asti. Silloin kun me tanssimme Riiben somien tyttöjen
kanssa, vetelehti herttua, niinkuin te tiedätte, laiskana leirissään
Riiben luona. Mutta pyhän Germanuksen päivänä -- antakaa kun katson! --
se oli viime toukokuun 28:tena päivänä -- se oli Danehoven ensi päivä
-- silloin hän oli varmasti Schleswigissä ja laati piispan ja oman
neuvostonsa läsnäollessa Lybekin kauppiaitten eduksi, kauppasopimuksen,
jolla oli seuraava sisältö -- --"
"Teettekö pilaa minusta, kreivi Gerhard, mitä ihmeessä on kruunulla ja
valtakunnalla tekemistä näiden kaupustelijoiden kanssa?"
"Enemmän kuin te uneksittekaan, hyvä ystäväni!! Kauppakirjan sisältöä
teidän ei tarvitse kuulla, koska minä en enää sitä muista, eikä se
kuulu koko asiaan. Mutta huomatkaa: hän ryhtyi julkiseen, mitättömään
hallinnolliseen toimenpiteeseen Schleswigissä samana päivänä, jona
hänet täällä piti valittaman valtakunnanhoitajaksi ja kuninkaan
holhoojaksi! Kas, siinä valtiollinen arvoitus, josta jälkimaailma saa
kovan pähkinän pureskellakseen, mutta minäpä voinkin selittää teille
sen arvoituksen. Hän oli vähän sitä ennen ollut Helgenaesissa marski
Stigin luona --"
"Kaiken sen me tiedämme", keskeytti drotsi hänet kärsimättömänä. "Sitä
hän ei ole salannut; mutta se on juuri laskettu hänelle kunniaksi,
todistukseksi hänen uskollisuudestaan ja rohkeasta uutteruudestaan
kuningashuoneen puolesta."
"Hyvä, jos te tiedätte kaikki, viisas herra drotsi, niin olette te ehkä
myöskin Pitkäsääri-vanhustani viisaampi, saadaanpas nähdä --!"
"Teidän hovinarrinneko? -- --"
"Niin juuri, tehän tunnette kyllä hänet. Ajottain hän kyllä on
mielenviassa, kuvitellen olevansa kuollut kuningas, lyödessään toisen
silmäni puhki, mutta silloin kun hän ei ole hullu ja haluaa näyttää
ihmiselle pitkän nenän, on hän saatanan terhakka mies, jolle voi nauraa
itsensä melkein kuoliaaksi."
"Mutta, hyvä Jumala, mitä tekemistä narrilla on valtioasioiden kanssa?
Elkää toki unohtako sanoa minulle sanottavaanne tuon hassuttelijan
tähden!"
"Kunnia Pitkäsäärelle, hyvä ystäväni! Semmoinen narri voi olla koko
valtaneuvostoa viisaampi; hän on kolme päivää ollut puettuna rautaan
kiireestä kantapäähän asti ja näytellyt marskin uskottua palvelijaa
Mads Jydea. Hän oli hiuskarvalleen tuon raa'an miehen näköinen ja
osasi aivan mestarillisesti matkia hänen juutilaista murrettaan. Täten
hän sai selville sen minkä minä jo aavistin, ja minkä vanha Henner
oli huomannut ollessaan marskin vankina. Herttuan pysyessä poissa
Danehovelta, nostettaisiin täällä marskin ja hänen ystäviensä johdolla
kapina Danehoven ensimäisenä päivänä. Mutta senpä minä sain estetyksi
sulkemalla kaikki lauttauspaikat kolmeksi päiväksi, niin ettei
ainoakaan kapinallinen päässyt tulemaan tälle puolen."
"Jumalani, mitä minä kuulenkaan? Mitä täällä silloin olisikaan
tapahtunut?"
"Teeskennellyssä kapinassa herttuaa vastaan, johon uskottiin kansan
tahtovan ottaa osaa, otettaisiin hämmingissä kuningatar ja nuori
kuningas vangiksi. Me pakoitimme vangitun maantierosvon kertomaan
heille teidän istuvan hyvässä säilössä vangittuna Nordborgin linnassa,
ja siitä valheesta hän sai jälleen vapautensa. Sillaikaa kun
kuninkaalliset vangit Alfkreivin avulla toimitettaisiin Tönsbergiin,
menisi herttua joukkoineen Viborgiin, ja muka maata pelastaakseen
huudattaisi sulasta armosta ja säälistä itsensä kuninkaaksi. Että hän
28:tena päivänä kapinan aikana oli ollut Schleswigissä, se täytyi
voida asiakirjalla todistaa, niin että kunnon herra voisi puhdistautua
kaiken sen varalta mitä tapahtuisi. Sen viivan, minkä minä tein hänen
laskuihinsa, taisi hän huomata ennenkuin minä odotinkaan, sillä hän
on päätäpahkaa ratsastanut Schleswigistä voidakseen olla täällä tänä
iltana."
"Tulkaa, kreivi Gerhard!" huudahti drotsi Pietari pelästyneenä.
"Sellaiset asiat kuuluvat salakammioon. Minua huimaa niitä
ajatellessani. Jos te voitte antaa minulle varmat todisteet näin
hirvittävästä kavalluksesta, niin täytyy hänet syöstä, maksakoon se
vaikka minun henkeni."
Drotsi Pietari veti nopeasti vieraansa mukaansa salakammioonsa, niissä
hän kirjoitti muistiin jokaisen sanan, minkä kreivi sanoi, ja jokaisen
asianhaaran, joka voisi valaista hänen kertomuksensa todenperäisyyden.
Hovinarria kuulusteltiin myöskin, ja hänen kertomuksensa kirjoitettiin
sananmukaisesti muistiin. Kreivi Gerhard pani alle sinettinsä,
tarjoutuen valallaan ja hyvällä miekallaan hyvittämään sen mikä
puuttui muodollisista todistuksista. Juhlallisin ilmein painoi myöskin
hovinarri siihen sinettinsä aseenkantajatakkinsa napilla.