Puoliyön aika oli jo ohitse. Drotsi Pietari astui levottomana
edestakaisin makuuhuoneessaan. Hän oli saanut ritarilliset vieraansa
rauhoitetuiksi ja toimitetuiksi levolle. Mutta kuninkaallinen
haavalääkäri ei tullut, ja hovinarri ei tahtonut uskoa, että hänen
herransa oli päässyt vaarasta. Kreivin makuuhuoneeseen vievän oven
vieressä istui totinen ilveilijä valmiina tulemaan avuksi pienimmänkin
liikahduksen kuullessaan. Drotsi Pietari ei myöskään ajatellut
nukkumista. Hän ei ollut levoton haavoitetun ystävänsä puolesta,
mutta tahtoi olla heti valmis auttamaan, jos valvojavaimo kutsui.
Sitäpaitsi oli hänen mielensä niin kiihtynyt, ettei hän voinut
ajatellakaan lepoa. Tapahtuma Henner Friserin ja pienen Åsen kanssa ja
hänen varma otaksumisensa kuninkaan salaisesta osallisuudesta tähän
asiaan tekivät hänet levottomaksi. Hänen mieleensä johtui myöskin
viekkaan kamaripalvelija Raanen pako ja se kosto, jota hän syystä
kyllä voi odottaa tältä kuninkaan suosikilta. Nuo tärkeät epäluulot
salaliitosta, josta hän turhaan oli tahtonut puhua kuninkaan kanssa,
näyttivät hänestä nyt yön hiljaisuudessa sitä painavimmilta mitä
enemmän hän niitä ajatteli. Hänen mieltään piti vireillä myöskin
hänen taistelunsa kreivi Gerhardin kanssa ja syy siihen. Tuo hänen
ja kuningattaren kunniaa alentava huhu, jonka hän vasta tässä
tilaisuudessa oli kuullut, huolestutti häntä erityisesti, ja hän tutki
tunnon tarkalla harkinnalla elämänsä koko viimeistä vuotta, siitä
päivästä asti, jolloin hän ensikerran oli puhellut Agnes kuningattaren
kanssa Helsingborgin turnajaisissa. Hän ei voinut salata itseltään,
että kuningattaren kauneus ja jalo naisellinen olento, sekä myöskin
hänen peloton ja suora luonteensa vaikuttivat omituisella voimalla
häneen. Epäilemättä hän sai kiittää viisaan kuningattaren suosiota
nopeasta kohoamisestaan, tultuaan halvasta ritarista valtakunnan
drotsiksi, ja vaikka häntä syvästi loukkasi se, että häntä senvuoksi
kutsuttiin onnenonkijaksi, joka naissuosion kautta oli ylentynyt,
niin ei tämä kadehtijoiden tavallinen panettelu kuitenkaan voinut
kuolettaa hänen rinnastaan voimakasta itsetietoisuuden tunnetta: hän
oli varmasti vakuutettu olevansa pätevä siihen asemaan, joka hänellä
oli, ja ettei kuningashuoneella tänä vaarallisena aikana ollut
toimeliaampaa palvelijaa. Hänen tärkeä kutsumuksensa nuoren Eerik
prinssin kasvattajana ja asemestarina, oli myöskin tärkeä maalle ja
valtakunnalle, antaen hänen elämälleen ja toiminnalleen erikoisen
merkityksen, josta hän ei voinut olla tuntematta jonkinlaista ylpeyttä,
ja rohkeiden toiveittensa huumaamana hän tunsi kohta pitelevänsä koko
tulevan sukupolven ja Tanskan kohtaloa käsissään. Hän seisoi korkealla
ja vaarallisella asteella horjuvan valtaistuimen lähellä, ja hänen
täytyi varoa itseään ettei pyörtyisi ja putoaisi. Häijyn vihollisen
ei tarvitseisi muuta kuin yhdellä sanalla kuiskata kuninkaan korvaan
mitä huhut kertoivat nuoresta drotsista ja kuningatar Agneksesta,
saattaakseen hänet kahdenkymmenenneljän tunnin kuluessa elinajaksi
Sjöborgin vankitorniin, ja vaikka tutkimatta ja tuomiotta suoraan
teloitettavaksi. Näiden levottomien ajatusten risteillessä hänen
mielessään, koputettiin kiivaasti ovelle. Hän säpsähti tahtomattaan,
mutta tointui ja avasi nopeasti oven. Hämmästyneenä hän näki nuoren
aseenkantajansa, Klaus Skirmenin, seisovan ovessa kalpeana ja
hengästyneenä, kädessä kokoonkääritty pergamenttipaperi ja kaksi
miekkaa.
"Mitä nyt? Mitä asiaa sinulla on näin myöhään?" kysyi drotsi nopeasti.
-- "Sinä olet kalpea -- onko tapahtunut jokin onnettomuus? No, puhu,
poika, ja selitä?"
"Lukekaa, herra! lukekaa ja ottakaa miekkanne!" -- vastasi aseenkantaja,
ojentaen hänelle lehden ja toisen miekoista. Drotsi otti nopeasti
molemmat ja astui valon ääreen, jossa hän kalpeana ja tuijottavin
silmin katseli göötiläisiä kirjaimia ja kuninkaan tunnettua
nimikirjoitusta ja sinettiä. "Eroitettu!" -- sanoi hän -- "mutta
ei siinä kyllin -- tuomittu ilman laillista tutkimista salaiseen
vankeuteen! -- ja se toteutetaan ennen Danehoven alkamista. Mistä sait
tämän turman lehden käsiisi, Skirmen? Se on salainen kuninkaallinen
käskykirje! Vie se takaisin, tai henkesi on vaarassa!"
"Yhdentekevää, herra! Teidänkin henkenne on vaarassa! Kun teidät on
pantu vankeuteen, murhataan teidät salaisesti. Minä tiedän kaikki. Olen
sen kuullut omilla korvillani."
"Houritko? Onko se mahdollista? Raane siis kuitenkin --"
"Aivan oikein, herra! Kamaripalvelija Raane on saanut aikaan tämän
vangitsemiskäskyn. -- Lopun hän on itse hyvien ystäviensä kanssa
tekaissut. Hän istui riemuitsevana tämä kirje kädessään eräissä
juomingeissa linnassa yhdessä herttua Waldemarin, mestari Grandin,
Jaakko kreivin ja koko sen erinomaisen seuran kanssa, jonka mukana
tulimme Beltin yli. Minä etsin teidän käskystänne kuninkaan omaa
haavalääkäriä kreivi Gerhardia varten, ja minut neuvottiin linnassa
menemään läntiseen siipirakennukseen. Minun piti kulkea sen pimeän
käytävän läpi, joka johtaa herttuan huoneisiin. Ovi oli raollaan, sen
edessä oli uutimet; minä kuulin teidän nimenne mainittavan -- minä
piilottauduin uutimien taakse ja -- -- --"
"Ja kuuntelit? -- kerro vain, rehellisesti ja kauniisti tehty se ei
ollut! -- Ja sinä kuulit" -- --
"Sen mitä jo sanoin teille, herra; vaikken selvin ja puhtain sanoin.
Mutta kun ne sovitin toinen toisiinsa, voin kyllä arvata tarkoituksen.
Te katoaisitte, niin sanoivat, ja niin ettette enää pääsisi näkyville,
jos hovituulet ja kuninkaan mieli sattuisivat muuttumaan. Ennen kaikkea
ei teidän pitäisi saada vähintäkään vihiä tästä eikä päästä kuninkaan
puheille, ja huomenna varhain tai vielä tänä yönä teidät otetaan kiinni
ja salaisesti vangitaan."
"Huomenna, kolminaisuuden sunnuntaina, ennen Danehoven kokoontumista,
-- seisoo tässä, -- mutta niin aikaiseen kuin suinkin keskiyön
jälestä. No niin, niin kauan kuin tämä paperi on kädessäni, on
siihen vielä aikaa. Tässä on siis kysymyksessä kuka ensiksi pääsee
kuninkaan puheille, sitten riippuu siitä miten hän on nukkunut yönsä ja
kuunteleeko hän totuutta vai valhetta huomenna. Mutta mistä sinä sait
tämän helvetin kirjeen? Voivatko he olla niin typeriä, että päästivät
nuoran, kun se jo oli melkein kaulani ympärillä?"
"Minä en jättänyt piilopaikkaani, herra, ennenkuin olivat juoneet
niin kauan herttua Waldemarin, Jaakko kreivin ja Stig Andersenin
terveydeksi, että voi napsahuttaa jokaista nenälle. Minä tiesin,
että haavoitettu herra ei ollut erityisessä vaarassa, mutta te sitä
pahemmassa, enkä senvuoksi empinyt jäädä sinne. Kesti pitkään ennenkuin
Raane tuli päihinsä; sitten he joivat hänen maljansa Stig Andersenin
vaimon sukulaisena, ja senvuoksi että hän niin viekkaasti osasi
teeskennellä kuninkaalle ja kuitenkin oli ystävilleen ja sukulaisilleen
uskollinen. Herttua lupasi toimittaa hänelle vaimoksi rikkaan kreivi
Mindre-Alfin tyttären ja häntä tervehdittiin jo Tönsbergin kreivinä ja
sen asian kunniaksi hän joi niin perinpohjaisesti, että hänen täytyi
poistua saamaan raitista ilmaa. Minä en vitkastellut, ja kun olin yksin
hänen kanssaan pimeässä käytävässä, sain yhdellä kädenkäänteellä hänet
kumoon ja kirjeen otetuksi."
"Siis ei asia koskenut yksin minua, -- ja Raane oli samassa liitossa
kuningasta vastaan. Etkö sinä kuullut mitä he aikoivat sitten kun minut
olisi saatu murhatuksi vankilassa?"
"Oi kyllä, herra! Hirvittäviä asioita sodasta ja kapinasta ja Ruotsin
ja Norjan avusta, -- mutta minä en välittänyt muusta kuin teistä. --
Elkää miettikö enää hetkeäkään kauvempaa, herra! Jos tahdotte paeta,
ovat hevosemme heti satuloidut!"
"Ei, reipas Skirmen poikani! Sinä et ole milloinkaan nähnyt herrasi
väistyvän turnajaisissa tahi taistelussa, etkä nytkään näe! En voi
tässä tällä miekallani puolustaa elämääni ja kunniaani, mutta suokoon
Jumala että voin sen tehdä toisella aseella, jota voin käyttää itse
herraani ja kuningastani vastaan, silti olematta maankavaltaja.
Olkoon kieleni miekkanani, ja rehellisyyteni kilpenäni! Nyt en ole
kysymyksessä ainoastaan minä -- vaan kruunu ja valtakunta. Siis
Ruotsi ja Norja tukevat kapinaa? Hyvä on! Minun _täytyy_ päästä
kuninkaan luokse, vaikka kulkisi sinne tieni käärmeiden kautta. Mutta
siihen tarvitaan tyyneyttä ja voimaa. Kolmeen tuntiin ei ole mitään
odotettavissa. Koetan levätä niin kauan. Nyt valvon jo kolmannen yön.
Herätä minut heti kun päivä valkenee!"
"Mutta enköhän varmuuden vuoksi kokoo hiljaisuudessa talon miehet ja
anna heille aseita?"
"Se on laitonta, Skirmen! Jos en oikeudella voita vapautta ja elämää --
niin vääryydellä en ainakaan sitä halua. On jo hyvä, että tämä lehti
on minun kädessäni eikä kaupunginvoudin. Siitä minä vastaan Jumalan ja
ihmisten edessä. Hyvää yötä!"
Sillä rauhallisuudella, jonka ainoastaan hänen puhdas omatuntonsa ja
rohkea sekä täydellinen ylenkatseensa vihollisiaan kohtaan voivat
suoda hänelle, astui drotsi Pietari vuoteensa luo ja heittäytyi
levolle. "Aseta kynttilä kilvelleni ja anna sen palaa!" -- sanoi hän
uskolliselle aseenkantajalleen. -- "Ja nyt Herran haltuun! -- Minä olen
väsynyt."
Aseenkantaja totteli ja poistui isäntänsä huoneesta, mutta ei astunut
kolmea askelta ovesta; hän istuutui kivilattialle, nojaten selkäänsä
oveen, näin vartioiden herransa unta kunnes päivä valkeaisi.
Tuskin oli kukko vielä laulanut pihalla, kun Klaus Skirmen jo oli
noussut. Hän näki ensimäisen heikon päivänsarastuksen tunkevan
pienen ristikkoikkunan läpi pimeälle käytävälle. Hän avasi herransa
makuuhuoneen oven ja näki tämän nukkuvan hyvää, rauhallista unta.
Aseenkantaja malttoi tuskin herättää häntä. Mutta hän luuli nyt
kuulevansa kadulta askeleita ja hiljaista aseiden helskettä ja hän ei
viivytellyt enää herättää herraansa. "Aamu koittaa", sanoi hän -- "ja
on jo muitakin valveilla paitsi meitä. -- Tehkää nopeasti mitä aiotte,
herra!"
Drotsi Pietari hypähti ja tarttui miekkaansa; mutta hän malttoi
mielensä ja laski sen taas nopeasti luotaan. "Ei", sanoi hän, "sitä en
tahdo ottaa mukaani. Kenelläkään ei ole vielä oikeutta vangita minua.
Minä rohkenen herättää kuninkaan. On kysymyksessä yhtäpaljon hänen
turvallisuutensa kuin minun. Sinä seuraat minua! Voinet kai valalla
todistaa mitä olet kuullut?"
"Sen voin, herra! Mutta ottakaamme toki aseet mukaan! Kuka tietää
mitä voi tapahtua? Voudin väkeä ei saa puhumalla taipumaan, ja ritari
Lavella on vahtivuoro linnan henkivartiossa."
"Herra Lave? -- Jumalani! Pienen Ingeni isä! -- Hän oli herttuan
seurueen mukana Jyllannissa, ja häneen minä en luota. Hm, mutta ehkä se
kuitenkin on onneksi. Hän ei siis ollut illalla kavaltajien joukossa?"
"Ei, herra! Hän kuuluu saapuneen toissa päivänä ja asuu vanhan Jon
ritarin luona. Illalla hän sai vahtivuoron linnassa."
"Jos vanha, viisas Jon voi luottaa häneen, niin silloin voin minäkin.
Tule! Antaa miekkojen olla! Vanhurskas Jumala meitä auttakoon."
Sen enempää miettimättä drotsi Pietari kietoutui suureen punaiseen
viittaansa, pani korkean töyhtöhatun päähänsä ja astui ulos ovesta
lujin ja varmoin askelin. Aseenkantaja seurasi äänetönnä häntä, mutta
katsahti vielä kerran tyytymättömänä jätettyihin aseisiin. Hiljaa
astuivat drotsi Pietari ja hänen aseenkantajansa alas kiviportaita ja
lukitsivat oven jälkeensä. Pihalla oli autiota ja hiljaista. Vähän
etempää näkyi linna himmeässä aamuhämärässä. Se kohosi synkkänä
vahvojen muuriensa takaa, kaikkialla vallitsi vielä syvä rauha,
kaksi vahtisotilasta vain kulki keihäät olalla hitain askelin edes
takaisin suljetun linnanportin edustalla. Drotsi Pietari ja hänen
nuori aseenkantajansa lähestyivät nopein askelin linnanporttia. Nuori
drotsi ei ollut unohtanut ottaa mukaansa merkkiä, joka hänen korkean
virkansa ohella antoi hänelle oikeuden vaatia pääsyä linnaan ja
kuninkaan luokse minä aikana hyvänsä. Tämä merkki oli pieni kultainen
kilpi, johon oli painettu kuninkaan kaksikruunuinen sinetti. Drotsi
lähestyi, pitäen tätä merkkiä kädessään, ulommaisia vahteja, ja
astuessaan leveän kuningaskadun kulmatalon ohi pidätettiin hänet äkkiä,
ja hän näki olevansa kahdentoista aseellisen miehen saartama. Kookas
mies, hopeasauva kädessään, astui esille heidän joukostaan ja sanoi
ankaran totisena kohottaessaan sauvaansa: "Herra drotsi Pietari Hessel!
Kaupungin vouti vangitsee teidät kuninkaan nimessä. Olkaa hyvä ja
seuratkaa meitä."
"En askeltakaan", -- vastasi drotsi Pietari --"ennen kuin näytätte
minulle meidän herramme ja kuninkaamme erityisen käskykirjeen!"
"Minulla ei ole mitään kirjallista käskyä näytettävänä", -- sanoi
vouti --"mutta korkeat ja luotettavat henkilöt ovat vakuuttaneet,
että kuningas on eilen sellaisen käskykirjeen antanut, mutta teidän
väkenne on sen väkivaltaisesti ja petoksella riistänyt kamaripalvelija
Raanelta. Jos ette seuraa minua vapaaehtoisesti, niin suonette
anteeksi, jos minun täytyy käyttää väkivaltaa. Tehkää tehtävänne,
miehet!"
Asestetut miehet lähestyivät tarttuakseen vankiinsa. Silloin ojensi
drotsi Pietari juhlallisen arvokkaasti kuninkaallisella sinetillä
varustetun merkkinsä. "Tunnetteko te tämän?" kysyi hän. -- "Sen vallan
nojalla, joka minulla on valtakunnan drotsina, käsken minä teidän
silmänräpäyksessä seuraamaan minua itse kuninkaan luo. Jos ette voi
näyttää minulle kuninkaan omakätistä käskyä, elköön yksikään tohtiko
kädellään koskea minuun. Jos tässä olisi sattunut erehdys, enkä minä
siitä voi puhdistautua herrani ja kuninkaani edessä, niin silloin olen
valmis seuraamaan teitä vankeuteen tai -- jos kuningas niin käskee
-- kuolemaan. Mutta nyt seuraatte minua! Vielä minä olen valtakunnan
drotsi ja teidän herranne."
Hänen varma ja päättäväinen esiintymisensä hämmästytti porvareita; he
katselivat hämmentyneinä toisiinsa ja voutiinsa, joka myöskin näytti
hämmästyneeltä ja epäröivältä.
"Lain kirjaimen mukaan te näytätte olevan oikeassa, herra drotsi",
alkoi vouti puhua -- "mutta mitä hyötyä teillä on vastustelemisesta.
Tiedättehän te kyllä itse paremmin kuin kukaan muu, että olette pantu
viralta, ja että me seuraamme kuninkaan nimenomaista käskyä. Ei taida
paljonkaan auttaa asiaanne, jos tähän aikaan herätätte hänet, saatte
vain kuulla tuomionne hänen omasta suustaan. Sitäpaitsi on ankarasti
kielletty sallia teidän lähestyä linnaa." --
"Sitä kieltoa ei ole kuningas antanut, vaan hänen ja minun
verivihollisemme", keskeytti hänet drotsi Pietari kiivaasti. "Te olette
vastaanottaneet laittoman kuningaskäskyn niiltä, jotka tavoittelevat
kuninkaan henkeä, ja tahtovat estää minua varoittamasta häntä. Ellette
tahdo tulla tuomituiksi majesteettirikoksen-tekijäin ja maankavaltajien
kätyreinä, niin seuratkaa minua heti."
"Jumala meitä armahtakoon!" huudahtivat pelästyneet porvarit, toinen
toisensa jälkeen. -- "Mitä nyt teemme, herra vouti? -- Vastatkaa te
kaikesta. -- Me emme ymmärrä mitään."
"Jos on totta mitä sanotte, että kuninkaan henki on vaarassa", --
sanoi vouti miettiväisenä -- "niin kuka takaa meille, ettette itse ole
kavaltaja? Te esiinnytte huonossa valossa, herra drotsi. Mitä tekemistä
teillä tähän aikaan on linnassa?"
"Johan sen sanoin! Ja sinne aion vieläkin, ettekä te voi minua kieltää
siitä -- minä tahdon virkavelvollisuuteni nojalla kuninkaan luokse
varoittamaan häntä kavaltajista. Ei vastaväitteitä, vouti! Te seuraatte
minua heti tai on henkenne kysymyksessä!" Odottamatta näihin sanoihin
vastausta astui drotsi Pietari voimakkain askelin linnaa kohti.
Pelästyneet porvarit väistyivät kunnioittavasti hänen tieltään.
"Menköön!" -- sanoi vouti -- "seuratkaamme häntä, koska hän niin
tahtoo: ei hän kuitenkaan pääse henkivartijoita etemmäksi. Pitäkää
vain varanne ettei hän pääse karkaamaan! Aijotko sinäkin mukaan, pojan
nulikka!" -- sanoi hän Skirmenille, joka levottomana seurasi herraansa.
-- "Vai aijotko auttaa viekasta herraasi pitämään meitä narreina? Mene
matkaasi! Sinun suhteesi ei meille ole annettu vartioimiskäskyä."
"Hän seuraa minua, ja te annatte hänen olla!" komensi drotsi Pietari
kääntyen heihin päin. -- "Minä vastaan itse niistä, jotka otan mukaani
kuninkaan luokse."
Vouti vaikeni, ja astuttiin edelleen. Linnan etuvahdit, jotka tunsivat
drotsin, eivät epäröineet avata porttia hänelle, mutta he eivät
tahtoneet laskea sisään porvareita eikä kaupunginvoutia; he eivät
pitäneet itseään siihen oikeutettuina.
"Minun edesvastuullani, he kuuluvat minun seurueeseeni", sanoi drotsi.
Vouti ja porvarit laskettiin nyt sisään, ja he näkyivät saaneen
paremmat ajatukset mahtavasta vangistaan, joka niin ihmeellisesti
hallitsi heitä kaikkia. He kulkivat linnanpihan ylitse pohjoiseen
päärakennukseen, jossa kuningas itse asui.
"Jos tässä on tapahtunut erehdys, herra drotsi", sanoi vouti
alakuloisella äänellä heidän noustessaan linnanportaita, "ja minä olen
petturien pettämä, niin rukoilen Jumalan ja Pyhän Neitsyen nimessä:
elkää saattako minua ja näitä kunnon miehiä onnettomuuteen. Me luulimme
toimivamme parhaan tietomme mukaan."
"Kuka antoi teille oikeuden siihen, kaupunginvouti! Lain ja oikeuden
mukaan teidän tulee toimia eikä oman tai jonkun muun ymmärryksen
mukaan. Mutta minä tiedän, että teidät on petetty. Nyt jääköön puolet
väestänne tänne portaisiin, ettei liika hälinä häiritse kuningasta. Jos
kamaripalvelija Raane tai joku muu herttuan väestä, tuolta toisesta
sivurakennuksesta, aikoisi ylös näitä portaita, niin sulette te heiltä
tien minun vastuullani! Ymmärrättekö te minut?"
"Niinkuin käskette, herra drotsi!" vastasi yksi porvareista, jääden
kuuden miehen kanssa portaisiin. Muut seurasivat drotsia ja hänen
aseenkantajaansa henkivartiosaliin. Täällä antoi drotsi jälellä
olevien porvarien pysähtyä oven ulkopuolelle samoilla määräyksillä,
johon he empimättä suostuivatkin, itse astui hän kaupunginvoudin
ja aseenkantajansa kanssa isoon henkivartiosaliin. Kaksitoista
ritarillista herraa, pitkillä heittokeihäillä varustettuina, vartioi
täällä kuninkaallisten huoneiden ovea. Muutamat astelivat hiljaa
edestakaisin jaloissaan villajalkineet, toiset seisoivat siellä täällä
lattialla, hiljaa keskustellen. Ei kukaan istunut; koko salissa ei
ollut ainoatakaan tuolia tai penkkiä. Kahdentoista melkein loppuun
palaneen vahakynttilän valo sekaantui aamuhämärään. Kynttilät olivat
asetetut kiiltävien kilpien alle seinille, ja salin päästä loisti
kuninkaallinen vaakunakilpi, johon oli kuvattu kaksi leijonaa ja kaksi
kruunua. Kilpien yläpuolelle oli asetettu ristiin riippumaan kaksi
kirjavaa lippua, joiden keskellä kyllä oli valtakunnanlipun valkea
risti, mutta jonka melkein peittivät ne monet miekat, tähdet, avaimet,
puolikuut, ankkurit, pyörät ja monet muut kokoon kyhätyt koristukset ja
vertauskuvat, joita on tottunut näkemään kuninkaallisissa rahoissa.
Kun ovi avautui, kohottivat henkivartijat keihäänsä ja katsoivat
hämmästyneinä tulijoihin. "Drotsi! -- Nuori drotsi Hessel!" sanoivat he
toinen toisilleen, ja häntä tervehdittiin kunnioituksella.
"Mikä tuo drotsi Pietari Hesselin tänne näin aikaiseen?" -- kysyi
vanhempi keskikokoinen mies, astuen häntä vastaan omituisen levottoman
ja epäröivän näköisenä, ja jonka alati vaihtuvat kasvonilmeet
eivät herättäneet luottamusta. Hänellä oli niinkuin muillakin
ritareilla pitkäsulkainen korkea henkivartiahattu päässään ja pitkä
keihäs olallaan, mutta hän erosi puvun loistavuudessa heistä.
Rinnalla riippuivat komeat kultakäädyt, ja hänen lyhyt punainen
henkivartiavaippansa oli jalokivillä koristettu.
"Teitä ihmetyttää, ankara, ritari Lave, nähdä minua täällä näin outoon
aikaan", -- vastasi drotsi Pietari, tarkastaen vanhaa herraa terävin,
läpitunkevin katsein. "Mutta minulla on virkani puolesta tärkeä ja
salainen asia esitettävänä kuninkaalle, ja minun täytyy viipymättä
saada heti puhua hänen kanssaan."
"Tärkeästä ja salaisesta asiasta?" -- toisti ritari Lave kalveten. "Ei
suinkaan minun tietääkseni ole kapinaa kaupungissa, herra drotsi? Ja,
jos olisikin, niin en minä uskalla herättää senvuoksi kuningasta näin
aikaisin, niin kauan kuin linna on varmasti ja hyvin vartioitu."
"Mutta jos täällä linnanmuurien sisäpuolella on salaisia kavaltajia,
ankara herra ritari!" -- sanoi nuori drotsi puoliääneen, kääntämättä
terävää katsettaan ritari Laven levottomista kasvoista.
"Herra varjelkoon! Mitä te sanotte?" kuiskasi henkivartiopäällikkö,
tarttuen häntä suonenvedontapaisesti käsivarteen ja vei hänet
syrjemmälle. -- "Ei kai teillä liene salaisuuksia tulevalle
appi-isällenne, nuori ystäväni?" -- lisäsi hän hiljaa, vapisevalla
äänellä. -- "Jos luulette saaneenne selville jonkinlaisen salaliiton,
niin kertokaa minulle, että ajoissa voimme varustautua sitä
vastaan. Mutta onhan se mahdotonta! -- Jos joku tyytymättömistä
läänitysherroista on vahingossa lausunut varomattoman sanan, niin
ajatelkaa toki mitä teette, ennen kuin rupeatte vihatun ilmiantajan
virkaa toimittamaan ja ehkä syöksemään onnettomuuteen kunnon miehiä,
jotka arvostelevat vapaammalla katseella nykyistä asemaa! Onko teillä
todisteita ketään vastaan?"
"Sitä en tohdi sanoa täällä", -- vastasi drotsi Pietari. "Meidän
yksityiset asiamme, herra ritari, saavat väistyä julkisten tieltä.
Minun täytyy pyytää teitä viipymättä herättämään kuningas. Teidän
velvollisuutenne on tehdä se minun käskystäni. Minä vastaan itse
teostani. Te tiedätte, että hätätilassa minua ei tarvitse ilmoittaa,
eikä kukaan voi kieltää minulta pääsyä kuninkaan luo."
"Sitäpä en oikein usko, nuori urhokas herrani!" vastasi ritari Lave,
koettaen olla ankaran ja käskevän näköinen. -- "Sillä, jolle kuningas
on uskonut unensa vartioimisen, on oikeus saada tietää miksi hänen
pitää sitä häiritä, -- ja minun ja näiden herrojen on käsketty valvoa,
ettei kukaan ilman pätevää syytä pääse häiritsemään kuninkaan yörauhaa."
"Tässä ei ole sopivaa aikaa eikä tilaisuutta riidellä meidän
oikeuksistamme", -- alkoi drotsi Pietari taas puhua, vaivoin hilliten
kiivastumistaan, huomatessaan henkivartioitten tarkkaavat kasvonilmeet.
"Vain sana kahden kesken, ritari Lave!" -- näin sanoen hän veti
hämmentyneen ritarin vieläkin syrjemmäksi ja jatkoi hiljaa sydämellisen
osanottavasti: "minua surettaisi syvästi, ritari Lave Litle, jos minä
olisin pakoitettu lausumaan teidän nimenne salaliittolaisten joukossa,
joiden ohella teidän uskollinen sukulaisenne, vanha ritari Jon, ei
aavista teidän nimeänne voitavan mainita, katsoen teidän tärkeään
asemaanne täällä. Se seura, jonka te kahdeksan päivää sitten jätitte,
ei ollut kuninkaan ystäviä. Mutta minä uskon kuitenkin, että vaikka
olisittekin osallinen heidän tyytymättömyyteensä, niin ette kuitenkaan
ole osallinen heidän juoniinsa, ja että vielä ehditte vetää jalkanne
pois avonaisen, pohjattoman kuilun partaalta."
"Mitä? Minkälaisia juonia? Minä en ymmärrä teitä, drotsi Pietari! Ette
kai aseta minua syytteeseen mielipiteistä, joita jokainen tanskalainen
ritari on oikeutettu vaaratta lausumaan sukulaistensa joukossa?"
"Minä en ole mikään urkkija tai salainen syyttäjä, joka tahtoisi
saattaa teidän tai jonkun muun kunnon miehen onnettomuuteen ajatusten
ja mielipiteiden vuoksi", -- vastasi nuori drotsi. -- "Minä en tiedä,
Jumalan kiitos, vielä mitään teistä, mikä voisi riistää minulta toivon
saada kutsua kerran teitä isäksi. Minä tiedän, että te ette ollut tänä
yönä siinä salaisessa kokouksessa, jossa omin neuvoin päätettiin minun
kuolemantuomioni, että sitten helpommin voitaisiin langettaa kuninkaan."
Ritari Lave säpsähti ja valahti kuolonkalpeaksi. Hänen levoton
sielunsa kamppaili lyhyen taistelun, sitten hän äkkiä tarttui nuoren
ritarin käteen. "Ei, totisesti minulla ei ole siinä osaa eikä arpaa!"
sanoi hän. "Jos minä olisin tiennyt mitä on tekeillä, niin en minä
olisi valinnut paikkaani tälle kynnykselle. Te olitte vielä eilen
vaarallinen mies minulle ja minun sukulaisilleni, ritari Hessel!"
jatkoi hän jännitetyssä mielentilassa. "Riippuu vain minusta oletteko
sitä vielä tänään. Se riippuu ehkä vain askeleesta tämän kynnyksen
yli. Minä voin oikeuden mukaan kieltää teiltä sisäänpääsyn. Minä
olen luvannut sen, riippuu vain minusta itsestäni, pidänkö sen. Te
ette ole tässä silmänräpäyksessä valtakunnan drotsi eikä teillä ole
mitään sanomista täällä. Minä olen nähnyt kuninkaallisen käskykirjeen.
jossa teidät, viime keskiyön jälkeen kukon ensi kertaa kiekuessa, on
eroitettu virasta ja tuomittu vankeuteen. Ehkä keskustelu kuninkaan
kanssa voisi teidät pelastaa. Jos tässä olisi kysymyksessä ainoastaan
teidän virkanne ja vapautenne, niin antaisin empimättä kuninkaan käskyn
nojalla vangita teidät tällä paikalla, mutta jos todellakin teidän
henkenne on kysymyksessä --"... Hän keskeytti puheensa ja tuijotti
tutkivasti nuoreen ritariin, jonka kasveilla väri oli vaihtunut, ja
joka seisoi kuin salaman lyömänä.
"Minä en ole ladellut teille valheita!" -- sanoi drotsi Pietari
toinnuttuaan. -- "Te olette tällä hetkellä mahtava mies: ehkä kuninkaan
ja minun henkeni ovat teidän käsissänne. Mutta siitä, mitä tänä hetkenä
teette, saatte vastata kuolinhetkellänne vanhurskaan Jumalan edessä."
"Ketkä ovat nämä kaksi henkilöä, jotka ovat teidän mukananne?" kysyi
ritari Lave.
"Kaupungin vouti, jonka piti viedä minut vankeuteen, ja minun
aseenkantajani, joka oli läsnä salaliittolaisten neuvottelussa.
Jos viivyn täällä vielä silmänräpäyksen, niin on kaikki ehkä liian
myöhäistä. Veriviholliseni valvovat saman katon alla kuin me, heillä
ovat ovet auki minun vankilaani ja --"
"Hyvä, minä uskon teitä!" -- sanoi ritari Lave yhä levottomampana.
"Olin valmis teidät syöksemään asemastanne, mutta teidän vertanne en
tahdo pääni päälle, enkä minä seiso tässä kavaltamassa sen elämää,
jota vartioin. Meidän väliltämme ovat tästä päivästä alkaen kaikki
siteet katkaistut! Mutta -- minä olin teidän isänne ystävä -- ja jos
minä ehkä tänäpäivänä pelastan henkenne, nuori mies, niin muistakaa
silloin tätä, jos kerran minun ja sukulaisteni kohtalo joutuu teidän
käsiinne!" Kyyneleet nousivat hänen silmiinsä, ja hän puristi melkein
suonenvedontapaisesti nuoren ritarin kättä. "Minä menen herättämään
kuningasta!" -- sanoi hän senjälkeen varmasti ja astui nopeasti sisään
kuninkaallisiin huoneisiin johtavasta ovesta.
Drotsi Pietari seisoi muutaman minuutin kuin tulisilla hiilillä. Hän
kuuli ulkopuolelta kovaäänisesti vaadittavan sisälle laskemista, ja
hän tunsi kamaripalvelija Raanen kimakan äänen, joka kuninkaan nimessä
vaati avaamaan ovea. Henkivartiat hätkähtivät. Kaksi heistä kiiruhti
käytävään katsomaan mitä oli tekeillä. Heti senjälkeen avattiin
henkivartiosalin ovi, ja drotsi Pietari näki kamaripalvelija Raanen
käytävässä molempien henkivartioiden välissä. Samassa silmänräpäyksessä
aukeni kuninkaan huoneen ovi. Ritari Lave Litle astui nopeasti
kynnyksen yli ja viittasi drotsi Pietarille. Kiireisin askelin hän
totteli viittausta. Ritari Lave lukitsi kuninkaallisten huoneiden
oven hänen jälkeensä ja pyysi henkivartioita asettumaan sen eteen,
välittämättä katkeroittaneesta kamaripalvelijasta, joka seisoen
keskilattialla julkeasti ja kovaäänisesti syytti henkivartiapäällikköä
ritarivalansa rikkomisesta ja kuninkaan käskyn laiminlyömisestä.
"Saamme kyllä pian tietää onko drotsi Pietari Hessel oikeudettomasti
päästetty tästä ovesta sisään tai ei", vastasi ritari Lave. --
"Niin kauan kuin minulla ei ole kuninkaan käskykirjettä, on minun
velvollisuuteni laskea drotsi sisään. Mutta kamaripalvelijalla
ei ole tähän aikaan täällä mitään tekemistä, vaikka hän olisikin
kymmenkertaisesti kuninkaan suosikki. Hyvät herrat, tehkää hyvin ja
toimittakaa hänet ulos!"
Kolme henkivartiaa lähestyi raivostunutta Raanea kohotetuin keihäin.
Hän puri hampaat yhteen ja heitettyään kostoa säihkyvän katseen ritari
Laveen, poistui nopeasti henkivartiosalista.