»Ymmärrän.»
Kaikki on hiljaista.
Käytävästä kuuluu silloin tällöin askeleita.
Ritva ei jaksa sytyttää valoa. Hän ei sitä kaipaakaan, vaan makaa
selällään katsellen etelän ihmeelliseen, mustaan yöhön. Verhot
liikkuvat, jokin perhonen eksyy huoneeseen, lepattaa hänen kasvojensa
yllä ja häviää jälleen. Kaukaisia säveliä kuuluu boulevardilta,
sieltä, missä terveet vaeltavat. Kumma jännitys valtaa hänet. Mitä
orkesteri nyt esittää? Wagneria! Hän puree alahuulensa verille Siellä
ihmisvilinässä, värien ja tuoksujen sekasorrossa, siellä hänen täytyy
saada olla mukana kerran. Hän ei tahdo kuolla! Ei!
Ovi avautuu ja huoneeseen virtaa kirkas valo. Kynnyksellä seisoo mies,
iloinen hymy silmissä. Hän tervehtii, mutta Ritva jää tuijottamaan.
»Olen Franz Haller, alilääkäri muuten.»
Hänen takanaan seisoo sisar Felicia kristallinen hedelmämaljakko
kädessä. Kuulumattomasti hän liukuu lattian yli, asettaa oranssit
pöydälle, peittää sairaan olkapäät huolellisesti ja toivottaa hyvää
yötä. Silloin Ritva huomaa, että hän tuskin on vastannut tohtorin
tervehdykseen.
»Olen Ritva Orjatmaa — Suomesta», hän sanoo.
»Aion tulla terveeksi täällä.»
»Aikomuksenne on hyvä. Koetamme auttaa teitä.»
Iltatuuli tuo mukanaan muutamia säveliä kaupungilta päin.
»Voitteko sanoa minulle, tohtori Haller, Wagneriako he soittavat?»
»Kyllä. Tannhäuser, ellen erehdy.»
Huomaamattomasti hän tutkii valtimoa ja lähtee.
Ritva Orjatmaa jää kuuntelemaan hänelle outoja ääniä, jotka tulvivat
sisään suuresta pimeydestä. Kaikki on hänelle uutta, kaikki väsyttää.
Lopuksi hän sulkee silmänsä. Luomet polttavat, mutta hän on jo tottunut
siihen. Ajatukset siirtyvät raukeina kaukaiseen kotimaahan, sinne,
missä vielä talvi paukkuu nurkissa ja lumi narisee jalkojen alla.
»Lea ja Taru», hän kuiskaa. Heidän pienet kaksoisensa! Niin, nyt kai
hekin jo nukkuvat. Inkeri-täti on käynyt sanomassa hyvää yötä, he ovat
jutelleet kuiskutellen päivän tapahtumista — ja viimeksi — äidistä!
Lealta on päässyt pieni itkunpätkä, mutta Taru on viisas ja järkevä
kuten aina. Ja sitten Nukku-Matti on soudellut heitä unten saarille.
Ritva tietää, että Lea uinuu ylen kauniisti valkoiset sormet ristissä
posken alla, mutta Tarun vuoteesta kuuluu levotonta liikettä. Hän
kääntyy ja heittelehtii, kunnes vuodevaatteet, tummat kiharat ja
puoliavoin suu muistuttavat jonkun modernistin asetelmaa. Silloin hän
nukkuu.
He ovat jo viisitoistavuotiaat, Eeron ja Ritvan kaksoiset.