Sisar Felician astunta on siro, pitkä puku aaltoilee pehmeästi hänen
vartalonsa ympärillä, mutta Ritva pelkää pitkien sormien kosketusta,
sillä kädet ovat kovat ja sydämettömät. Ne vetävät armottomasti
raskaat kiharat hänen kuumeisilta kasvoiltansa ja paljastavat otsan
niin, että sairaan silmät näyttävät eksyneiltä ja turvattomilta. Ritva
koettaa alistua, hän on liian väsynyt vastustamaan, mutta toivoo joka
aamu kiihkeästi, että sisar Anna, noviisi, tulisi auttamaan häntä
pukeutumisessa. Ja usein se tapahtuukin. Silloin koko päivä muuttuu
valoisaksi.
Sisar Annalla on lapsen kasvot ja neitseellisesti pyöristynyt
povi. Hänen hillitty naurunsa on vielä nuori ja terve, ja pienet
»ah»-huutonsa saavat Ritvan muistamaan omia villivarsojaan rupattavine
huulineen.
»Miksi rupesitte nunnaksi?» kysyi sairas eräänä hiljaisena iltahetkenä
ennen maatamenoa. »Kertokaa!»