XXXIII.

Kevät on tullut. Hautamäen alueilla on vilkasta liikettä ja ripeätä

toimintaa. Kevättouot on tehty ja nyt aukaistaan rajalinjoja, puretaan

hataroita, ränsistyneitä asumuksia ja rakennetaan tilalle uusia.

Sitä työntouhua ja intoa kelpaa katsella. Rakentajat häärivät

liinaisissaan kuumana kesäpäivänä. Hiljainen tuuli leyhyttelee

lehtisilmun tuoksuisena vihannoivan oraspellon yli, vetää juovia

tyveniin vesiin ja rientää edelleen, tahtoen nähdä ovatko kaikki työssä.

Ihme! Joka mökissä jotain rakennetaan. Jos tupa on välttävä, tehdään

uusi aittarivi entisen tilalle. Tästä puolinhan sitä tarvitaan, kun

peltoja lisätään. Joku torpanmies pudottelee alas lahoja navetanhirsiä.

Täytyy oikein hihkaista rintaa paisuttavasta riemusta, joka kerta kun

pölisevä hirsi kierii alas ja hajoaa pihamaalle.

Ja jos on kaksi asumusta niin lähekkäin, että ääni kuuluu, luikataan

välillä toisesta toiseen.

— Hauskaa tämä on!

— Niin käy kuin tanssi! On tämä toista, kun on kaikki omaa.

Ja päivä paistaa ja käki on lakkaamatta äänessä. Muuttaa paikasta

toiseen, niinkuin jokaiselle rakentajalle toivottelisi onnea.

* * * * *

Hautamäestä on kuulunut metsien läpi iltakellon ääni. Pentin apumiehet

ovat jo lähteneet rakennukselta ja Penttikin hyppää alas telineiltä.

Alma on juuri laskenut kantamuksen sammalia salvoksen seinustalle.

Pentti kietaisee tytön syliinsä.

— Maksahan päiväpalkka.

— Sinullepa se kuuluukin palkanmaksu. Näin suuri kasa sammalia!

— Sinulle myöskin. Monesko hirsi lieneekään jo tarttunut tänään seinään.

Tyttö kurottaa huulensa suudeltaviksi ja sitten riennetään juoksujalkaa

rantaan. Vastaisella rannalla rakentelee Juurakko asuntoaan Annikin

kanssa.

— Hei, tulkaa jo pois!

— Tullaan, tullaan. Ja kyllä siellä jaksatte odottaa, huudetaan

toiselta rannalta.

— Vieläkö siellä on palkat maksamatta? luikkaa Pentti, ja

vastakkaiselta rannalta kuuluu iloista naurunhihitystä.

Kohta lähestyy venhe lahden poikki, siihen nousevat Pentti ja Alma ja

sitten se soluu ruohorantaisten salmien läpi talon rantaan. Talouttaan

suunnitellen nousevat nuoret pihaan.

Päivä on mennyt jo mailleen, käki vain kukahtelee rantalehdossa.

Rantatiellä pyrähti Liisa tulijoita vastaan, otti Alman erilleen

käsikynkkäänsä ja puhui tälle innoissaan:

— Minulla on uutisia. Paavo ottaa Nevalan Ailin, mokomakin kakara!

Äsken kehui käyneensä pyytämässä ja huomisiltana on kihlajaiset.

— No sehän on hyvä, että tulee aina lisää uusia, hymyili Alma.

— Minä en yhtään välitä Ailista. Semmoinen ylpeä likka kuin mikähän. Ja

sitten Paavo! Maitosuu nulikka tässä naimisiin! Minua ihan suututtaa,

kun Paavo uhkaa mennä vielä kaiken hyvän lisäksi Nevalaan.

— Kotivävyksi!

— Niin justiin!

Tytöt nauroivat. Jälempänä tulevatkin saivat jo tietää uutisen ja

yhtyivät ilonpitoon Paavon kustannuksella.

— Paavon nallikka on suuttunut isäänsä siitä, että palstat luovutettiin

ennen aikojaan mökkiläisille, sanoi Pentti.

— Selkäänsä sen pojan pitäisi saada eukon asemesta, kivahteli Liisa

vielä.

Oltiin jo talon veräjällä. Tytöt olivat jättäneet pojat hieman jälelle.

Liisalla oli vieläkin uutisia.

— Naimisiin tästä menen minäkin, koskapa kerran Paavokin. Taidan pitää

minäkin kihlajaiseni huomisiltana.

— Kallenko kanssa?

— Kallen tai Nallen, kunhan jonkun otan!

Taaskin helähti iloinen nauru. Kalle oli mökin poika naapuritalon

maalta, siisti ja reipas nuori mies. Hautamäessä oli hän ollut töissä

jo toista vuotta ja iskenyt silmänsä Liisaan ja, niinkuin nyt tuntui,

hyvällä menestyksellä.

— Kyllä joutaisit olla vielä äidin luona, sanoi Annikki.

— Äidin luokse minä jäänkin. Otan Kallen kotivävyksi. Totta kai minun

on taloon joku mies saatava, kun kaikki pois karkaavat.

Juurakko oli kävellyt tyttöjen lakana kuunnellen heidän jutteluaan.

— Se on oikein, sanoi hän ja löi kevyesti tyttöä olalle. — Kalle on

kunnon poika. Hyvän sinä siitä miehen saat.

Oltiin jo pihassa. Talon muu väki oli jo syönyt illallisensa ja miehet

laittausivat levolle ulkohuoneisiin, ylisille ja mikä minnekin. Tuvan

avonaisen ikkunan ääressä istui vielä Jaakko iltapiippuaan poltellen,

tyytyväisenä muhoillen nuorille, jotka eivät olleet häntä huomanneet ja

laskettelivat siinä naureskellen juttujaan.

Rajaviiva · 第 37 / 38 题