Jaakko oli palannut rintamalta, ja Hautamäessä suoritettiin viimeisiä
kevättöitä. Ne kävivät hitaasti, kun miehistö oli huvennut. Jaakko oli
vieläkin koettanut vapauttaa alustalaisiaan, mutta vain muutama oli
heistä päässyt takaisin. Nikki Purola oli tavattu rintamalle pyrkimässä
ja saanut myöhemmin lyhyen tuomionsa. Eenokin oli onnistunut päästä
ennen muita, ja toisetkin ehkä palaavat, kun ehditään heidän asiansa
käsitellä valtiorikosoikeuksissa.
Jaakko liikkui töissä etumaisena eikä puuttunut puheisiin.
Ruokailuajatkin olivat hiljaisia. Mitään pistopuheita ei Jaakko
sallinut. Jos joku yritti entiseen tapaan veistelemään valkoisista,
lopetti Jaakko sen lyhyeen.
— On odotettava uutta aikaa. Olihan selvää, ettei kapinoitsijoista ja
ryssistä muuten selvinnyt kuin lyömällä...
Omia hiljaisia mietteitään jatkoi Jaakko työpaikoilla. Hän kuvitteli
uutta aikaa, ja se antoi vauhtia ajatuksille.
Kun kapina on kukistettu, aloitetaan kaikki kuin uudesta. Veljesvihaa
tasoitetaan molemmin puolin kaikilla keinoilla. Maattomat saavat
maata, kurjuus ja köyhyys loppuu vähitellen pienistäkin mökkitönöistä,
kun saavat oman palstansa ja pääsevät siihen käsiksi. Isketyt haavat
paranevat innokkaassa työssä oman kodin hyväksi. Niiden, jotka tätä
vastustavat, täytyy taipua.
Vastustajien joukossa oli ensi alussa ollut hänen vaimonsakin.
Kunniakysymys se kai olikin vain hänelle. Naapurit ihmettelivät ja
paheksuivat Jaakon kantaa maakysymyksessä, ja Emmi ei olisi sitä
sallinut. Mikä talo muka Hautamäkikin sitten olisi, jos sen maat
paloiteltaisiin yhdeksän torpparin ja mäkitupalaisen ja emätalon kesken.
— Kuka talon töitä sitten tekee, kun mökkiläisistä tulee isäntiä?
—- Kyllä työvoimaa aina on. Varmaan sinustakin olisi mieluista nähdä
ympärilläsi hyvinvoipia pikkuviljelijöitä, sanoi Jaakko — Maaseudun
sivistyselämä myöskin muuttuu kokonaan. Syntyy virkeä henkinen
toiminta, kukaan ei ikävöi kaupunkiin. Kuluneet vuodet ja tämä hirveä
veljessota ovat kuin rajaviivana vanhan ja uuden ajan välillä. Tämä
opettaa varmasti puolelta ja toiselta. Maatyömiesten ei luulisi enää
tämän jälkeen kulkevan tehdassosialistien mukana, ja parempiosaisetkin
ehkä tästäpuolin ymmärtävät paremmin maattomien ja irtolaisten aseman.
— Eivätpä ne vain näy ymmärtävän, sanoi Emmi.
— Sepä se on, kun ei ole tahtoakaan ymmärtää.
— Mutta jospa ne sosialistitkin tämän taistelun jälkeen ymmärtävät taas
kaikessa omalla tavallaan, epäili Emmi. — Sitä minä vain pahoin pelkään.
— Ja eikö sitten koskaan tulisi sovintoa? Aina vain olisi
kansanluokkien välillä viha ja vaino. Jos niin käy, silloin ei tule
elämästä mitään. Turhaan silloin on työtä tehty. — — —
Eräänä päivänä pistäytyi Hautamäkeen muuan etäisempi naapuri, Ahomaan
Mikko. Teki oikein hyvää silloin kun vieras joskus taloon poikkesi.
Jaakko riisui hevosen ja tuli vieraan kanssa tarinoimaan.
Miehet istuivat ystävinä vastakkain.
— Mitenkä ne ovat talossasi työt sujuneet? kyseli Mikko.
— Siinähän nuo... viimeisiä tässä on lopeteltu.
— Kyllä kai tästä koituu vielä suurempi nälkä, kunhan joutuu.
Mieskuntoiset ovat kaikki tappelemassa ja me vanhat rahjukset
työmiehinä. Mutta eihän muukaan enää auttanut. Punaisissa saattaa vielä
vastakin kyteä luokkaviha, mutta tulihan edes ryssä pois ajetuksi.
— On tästä muutakin hyötyä.
— Jos vain opiksi otetaan. Miten luulet olojen järjestyvän tämän
jälkeen? kyseli Mikko.
— Minulla on omat mielipiteeni. Maassa on minun mielestäni ainoa
pelastus. Sekä nälälle että luokkavihalle se on ainoa lääke. Pitäisi
viipymättä muodostaa torpat ja mäkituvat itsenäisiksi ja hankkia maata
muillekin maattomille. Ja rakkaudella parantamaan saatuja ja annettuja
haavoja.
— Sitä mieltä olen minäkin, arveli Mikko.
Jaakko ilostui.
— Vai olet sinäkin. Minä tässä olen sellaisessa ympyrässä, että
muutamat naapureistani vihaavat minua, kun en kannata kaikessa heidän
mielipiteitään.
— Mitäs siitä, kyllä kaikkien mieli vielä muuttuu. Johan ne vanhat
tavat tässäkin maa-asiassa saavat loppua vanhan ajan kanssa. En luule
tässä muuten aivan pian sopua syntyvän.
— Niin minustakin, saat nähdä että veljesviha jatkuu vielä kapinan
jälkeenkin. Ihmisten on nykyjään niin vaikea rakastaa toisiaan.
— Rakkaudesta ei toki puhuta mitään. Vasta sitten, kun maaseutujen olot
muuttuvat ja jokainen saa omasta maastaan leipää riittävästi, syntyy
naapurirakkautta.
Vielä saunan jälkeenkin jatkui miesten tarina ja mietiskely. Jaakko
tunsi pitkästä aikaa vapautumista painavista ajatuksistaan. Uusi,
onnellisempi aika oli kerran vielä varmasti tuleva.