Koko edellisen tanssin kuluessa oli Julia ollut omassa kammarissaan
Jolla Blomin kanssa. Hän oli uuvuksissa ja halusi jutella jonkun
kanssa. Oli aikoja siitä, kun Jolla Blom näin oli valittu uskotuksi.
"Mitä sinä sanot hänestä -- Jolla? sano nyt oikein suoraan!"
"Oletko sinä todellakin rakastunut häneen Julia?" kysyi Jolla Blom
vuorostaan.
"En tiedä."
"Silloin sinä olet."
"Ei, en ollenkaan! Mutta minä en voi sietää, että hänestä tehdään
pilkkaa."
"Rouva Steiner tekee pilkkaa kaikista, -- yksin parhaista
ystävistäänkin -- sanotaan."
"Koettakoompas vaan."
"Jos sinä vaan tietäisit kaikki, mitä ne sanovat hänestä."
Tavallisesti kielsi Julia hänet puhumasta, kun alkoi tulla kaikkia
noita juoruja; mutta tänä iltana salli hän Jolla Blomin keventää
sydäntään.
"Ajatteles, että ne sanovat sitäkin, että hänellä on Kristianiassa yksi
tuommoinen -- oikea."
"Niin, hänen miehensä --"
"Ei, ei, vaan toinenkin, yksi semmoinen, sinä tiedät."
"Ole nyt! -- Jolla!"
"Niin, ja ne sanovat myöskin", jatkoi hän innoissaan, "että hän on
liitossa Voldinkin kanssa, vaikka hän on tekevinään hänestä pilkkaa
ett'ei kukaan ymmärtäisi."
"Kuka on sen sanonut?" huusi Julia kiivaasti.
"Niin ne vaan minulle ovat sanoneet; enkä minä tiedä sen enempää",
vastasi Jolla viattomasti.
Kun he tulivat saliin, oli juuri se valssi alkamaisillaan, jonka Julia
oli luvannut Törresille, ja hän seisoi jo ovella ja etsi häntä
silmillään.-- päätään pitempänä kaikkia muita.
Kun he olivat tanssineet yhden kerran, istuutuivat he pienelle sohvalle
salissa; ja Törres tunsi sydämmensä tykyttävän toivossa siitä, mitä oli
tuleva; mutta hän ei voinut keksiä, mistä alottaisi.
Julia sanoi ensiksi:
"Teillä oli hauska franseesi?"
"Olihan se!"
"Hän on hurmaava?"
"Rouva Steinerkö? -- hm -- kullakin on oma makunsa" sanoi Törres ja
katsoi häntä suoraan silmiin.
Julia punehtui ja siirrähti sivummalle.
"Hän on kovin vaarallinen --"
"Ei kaikille" -- vastasi Törres.
Julia nousi ylös, ja he tanssivat. Törres vei häntä keveästi ja
varmasti, ja häntä melkein nauratti: hän oli jo luullut että Lulli
olisi kietonut hänet kokonaan pauloihinsa -- ja siitä vakuutettu oli
kai Lulli itsekin! -- ja nythän olikin kysymys aivan toisesta: hänestä
itsestään. Voldhan kävi kosimatuumat kurkussa; mutta siitä ei Julia
tahtonut kuulla puhuttavan millään muotoa -- ei ainakaan nyt vielä.
Turhaan koetti Törres päästä eteenpäin; Julia pidätteli häntä ja
väisteli, niin ettei keskustelu päässyt hauskoja pikkuasioita edemmä,
joille he yhdessä nauroivat.
Tanssin loputtua ei Törres, joka oli levoton ja hermostunut, tahtonut
millään tavalla päästää häntä. Julia sanoi pitävänsä mennä täti Sofian
luo kyökkiin. Törres seurasi mukana; Julia ei päässyt hänestä erilleen
ennenkun kyökin ovella, hän hymyili yhäkin, mutta pelkäsi puoleksi.
"Kas tässä me erotaan!" sanoi hän ja ojensi kätensä.
"Mutta -- mehän olemme yksimieliset?" sai Törres vihdoinkin sanotuksi.
"Tietysti olemme!" vastasi Julia hymyillen ja katosi kyökkiin.
Törres haki hetikohta rouva Steinerin, ja aivan loistavana onnestaan,
huusi hän:
"Ajatelkaas! Hän luuli, että se koski teitä!"
Rouva ymmärsi hänet ja katsoi häneen katseella, jota Törres ei nyt
innoissaan ymmärtänyt. Mutta nyt oli rouvan mitta jo täysi; tuosta
pöllöstä täytyi päästä erilleen.
"Ettekö kerran sanonee, että te tahdotte seurata minua neuvojani?"
"Enkös ole sitten seurannut? -- ja ajatelkaas --"