III.

Gustaf Kröger oli nuorena kandidaattina tullut kaupunkiin apulaiseksi

pormestarille; mutta sen sijaan että olisi jatkanut omalla alallaan,

oli hän mennyt paraisiin naimisiin, mihin kaupungissa voi mennä; hän

oli kihlannut ja nainut rikkaan Brandtin tyttären.

Hän oli lahjakas ja iloinen nuori mies, jonka oli ollut hyvin helppo

rakastua hiljaiseen ja epävarmaan pikkukaupungin neitiin, jolla oli

niin paljon rahoja. Eikä hän epäillyt hetkeäkään luopuessaan kaikista

muista tuumistaan kun vanha Brandt ehdotti että hän tulisi apumieheksi

liikkeesen. Ei hän ollut kuulevinaan ystäväinsä varoituksiakaan, jotka

ennustivat, ett'ei hän tulisi viihtymään tuossa pikkukaupungissa.

Gustaf Kröger vaan arveli, että hän puhaltaisi uutta henkeä

ummehtuneihin oloihin ja kohottaisi sen asukkaat hiukan vapaampiin

mielipiteihin ja vapaampaan seurustelutapaan.

Tätä tarkoitusta varten oli hän taistellut enemmän kuin kaksikymmentä

vuotta ja joutunut tappiosta tappioon, kunnes hänenkin luontonsa oli

laimentunut ja hän itse jokapäiväisen elämän hyörinässä katkeroitunut

niin, että hänkin nyt jotakuinkin sopi tähän pieneen katkeraan

kaupunkiin.

Sillä hänen vaimonsa oli ollut puhdasta rotua; hän oli rikkaan miehen

tytär, joka jo oli olentonsa pienimmälläkin juurella kasvanut kiinni

tuohon happameen maaperään ja joka hiljaisesti ja hurskaasti vastusti

miehessään kaikkea sitä, mikä haiskahti vieraalle ilolle ja vieraalle

viisaudelle. Tuo taipuisa olento, jonka Gustaf Kröger oli kihlannut,

oli vaan yhdessä ainoassa asiassa osoittanut heikkoutta, siinä että

rakastui kauniisen, maailmallismieliseen varatuomariin. Mutta niin pian

kuin hän oli saanut hänet, teki hän ankaran parannuksen eikä säästänyt

vaivojaan saada toisenkin mukaansa.

Avioliitto oli sentähden alussa hiukan epätasaista; kunnes se vuosien

kuluessa vähitellen muuttui siksi, että herra oleskeli klubbissa ja

huvittelihe seuraelämässä, sill'aikaa kuin rouva istui kotona,

hoidellen sielunsa tilaa ja monia muita heikkouksiaan.

Sentähden olivat monen vuoden kuluessa uutimet olleet alhaalla Brandtin

isoissa ikkunoissa ja pöly laskeutui paksuksi kerrokseksi kynttilä

kruunujen ja vanhojen mustien mahonki huonekalujen päälle, kunnes rouva

pari vuotta sitten kuoli ja haudattiin harvinaisen juhlallisilla

menoilla.

Heidän ainoa tyttärensä Julia oli äidin kuollessa täysikasvuinen neiti

-- kalpea ja hieno, heikkoverinen ja punatukkainen. Kasvunsa aikana

liittäytyi hän enimmäkseen äitiinsä, jonka huolet ja uskonnollinen

raskasmielisyys sopivat koulun yksitoikkoisuuteen, nuoren tytön

alakuloiseen mieleen rippikoulun aikana sekä alkaneen ruumiillisen

kehityksen kipuihin.

Mutta sittemmin rupesi näyttämään siltä kuin isän luonto olisi

voittanut. Hän tuli kotiin ulkomaisesta kasvatuslaitoksesta

naurusuisena ja reippaana nuorena neitinä -- suureksi suruksi äidin

lukuisille ystäville, jotka olivat niin paljon toivoneet tuosta

hapannaamaisesta pikku Juliasta, joka niin nuorena jo osoitti

taipuvaisuutta totisuuteen.

Siihen tuli lisäksi vielä se, että Julia sai ystäväkseen erään nuoren

rouvan, joka samaan aikaan oli tullut kaupunkiin ja joka heti eroitti

hänet noista huolestuneista naisista.

Rouva Steiner oli aivan nuorena joutunut naimisiin rikkaan

tukkukauppiaan kanssa Kristianiassa -- mutta kun hän hetipaikalla

huomasi, että hänen miehensä tiesi asioita, joista hän itse ei ollut

oikein selvillä, niin ymmärsi hän olevansa petetty ja päätti uhrata

itsensä kostaakseen loukatun naisellisuutensa, että edes joku mies

tulisi rangaistuksi miesten epäsiveellisyydestä.

Elettyään vuoden ajan alituisessa itsensä uhraamisen tilassa saattoi

hän miehensä vihdoin siihen, että tämä mielellään suostui avioeroon, ja

nyt eli hän, nauttien runsasta eläkettä -- taiteensa vuoksi; tuli näet

ilmi, että hänellä oli suuret lahjat maalaamiseen, -- samalla kuin hän

-- kiirettä pitämättä -- odotti siveellistä miestä mennäkseen hänen

kanssaan naimisiin ja joka mies, mieluimmin saisi olla -- taiteilija.

Kun Julia Kröger palasi ulkomaalta, huomasi hän hetikohta rouva

Steinerin, joka oli hänen mielestään ainoa eurooppalainen nainen koko

kaupungissa; he tutustuivat ja heistä tuli eroittamattomat ystävät.

Julia alkoi opetella maalausta rouva Steinerin johdolla -- sillä

Juliallakin oli taipumusta taiteilijaksi vaikkei niin paljon kuin rouva

Steinerillä, ja palkkioksi avautuivat Krögerin talon ovet tuolle

kauniille pääkaupunkilaisrouvalle, joka kaikkien muiden mielestä oli

ilmeiseksi pahennukseksi koko kaupungille.

Mutta Gustaf Kröger otti hänet nyt ilolla vastaan, kun hän kerran

vaimonsa kuoleman jälkeen taas oli saanut avata ovet ja ikkunat. Rouva

Steiner oli juuri nainen hänen mielensä mukaan, iloinen ja vapaa,

nainen, jonka kanssa voi puhella kaikenlaisista asioista, hän oli

viehättävä ja samalla varma käytöksessään miehiä kohtaan, niinkuin on

se, joka on kaikellaista kokenut ja on selvillä kaikesta.

Ainoastaan täti Sofia, Krögerin vanhempi sisar, ei voinut sietää tuota

kaunista, miehestään eronnutta rouvaa. "En minä sentähden", sanoi täti

Sofia, "että hän on noin vapaa ja aina tahtoo puhua kaikkein rumimmista

asioista --".

"Niin mutta, eikö hän teidän mielestänne kuitenkin mene liika

pitkälle?" kysyi rouva Knudsen varovaisesti ja punastui -- ja hän

punastui hyvin vähästä.

"Ei ollenkaan, ei ollenkaan!" huudahti täti Sofia ja ojensi täyteläistä

ylä ruumistaan, "se on päinvastoin hyvä, että asioista keskustellaan;

siitä on hyötyä kaikille ja enin kaikista nuorille neitosille."

"Luuletteko todellakin että siitä on Julialle hyötyä, että --"

"Sen asian vuoksi voi hän kernaasti seurustella rouva Steinerin kanssa,

mutta se, mikä minua suututtaa", sanoi täti Sofia ja kumartui työnsä

yli, "se on, että hän on olevinaan, niinkuin hän ymmärtäisi kaikki

rakkauden ja aviosäädyn salaisuudet --"

"Niin mutta olihan hän naimisissa."

"Pyh!" -- Täti Sofia puhalsi hyvin ylenkatseellisesti, -- "siitä ei

kannata puhua. Hän naimisissa! -- Ei -- sellainen nainen kuin te,

vaikka teidän miehenne olikin paljo vanhempi --"

Rouva Knudsen alkoi taas punastua; mutta onneksi ilmaantui piika ovelle

ja pyysi neiti Sofiaa tulemaan kyökkiin.

Salissa olivat lamppu ja kynttilät sytytetyt, niinkuin olisi odotettu

lisää vieraita; rouva Knudsen istui rauhallisena ja totisena käsityönsä

ääressä, -- hän oli niinkuin kotonaan Krögerin perheessä. Näiden kahden

kauppahuoneen välillä ei ollut koskaan ollut mitään kilpailua, vaikka

he vähitellen tulivat käyneeksi kauppaa samoilla tavaroilla. Mutta

Cornelius Knudsen oli alkanut kauppauransa vanhan Brandtin luona ja

avannut liikkeensä hänen avullaan, kun Brandtin kauppa enemmän kääntyi

muoti- ja korutavaroihin. Ja monta vuotta työtä tehtyään oli

kummallakin kauppahuoneella oma yleisönsä; Brandt oli tuo vanha hieno

liike, ja Cornelius Knudsen möi kaikellaista sekatavaraa

vähävaraisemmille.

Sentähden olikin Gustaf Kröger järjestänyt kaikki nuorelle leskelle,

kun Knudsen kuoli; hän kirjoitti edelleenkin toisen vekseleihin ja

papereihin ja auttoi joka vuosi tilin päätössä. Ne, jotka olivat

uskoneet, ettei rouva Knudsen huolisi pienestä herra Jessenistä, olivat

vakuutetut siitä, että hän pyrki rouva Krögeriksi; sillä kaikki olivat

vakuutetut siitä, että noin kaunis ja hyvissä varoissa oleva leski ei

voi olla menemättä uusiin naimisiin.

Ja kun Gustaf Kröger tuli sisään ja näki hänen istuvan niin kodikkaasti

lampun valossa hänen oman pöytänsä ääressä, sanoi hän ajattelematta --

niinkuin hänen tapansa oli:

"Mutta tuo päättyy sillä, että te tulette istumaan siinä koko ikänne,

rouva! -- Te ette voi arvata, kuinka hyvin te sovitte siihen."

Hän ei tiennyt, minnekkä hän saisi piilotetuksi kasvonsa, kun hän

ilmoitti, että täti Sofia juuri oli mennyt ulos --; ja Krögerinkin

korvat hiukan kuumenivat; mutta hän löi yhtäkkiä leikiksi, niinkuin

hänen tapansa oli nuorta leskeä puhutellessa; ja he istuutuivat

puhelemaan vapaasti keskenään, kunnes Julia tuli kotiin ystävänsä rouva

Steinerin kanssa -- ja Jolla Blomin, jonka he harmikseen olivat

kohdanneet kadulla.

Kohta tuli myöskin yliopettaja Hamre pelaamaan shakkia Krögerin kanssa;

mutta siitä ei tullut mitään, sillä pian oli koko seura keskustelemassa

siitä, mikä tätä nykyä oli päivän polttava kysymys.

"Se on todistettu", huudahti rouva Steiner, nojaten Jersey liiviin

puetun yläruumiinsa nojatuolin selustimeen, "se on todistettu, että

miesten uskottomuus vahingoittaa kaikista enin heitä itseään."

"Vai niin?" -- vastasi yliopettaja ja näytti käyvän hyvin arvelevan

näköiseksi. Hän oli pieni, kummallisen näköinen herra, jonka suurista

silmistä ei kukaan saanut oikeata selkoa.

"Se on aivan varma että miesten elämä vie heidät ennen pitkää

täydelliseen perikatoon!"

Hän puhui Kristianian murretta ja tuolla varmalla

pääkaupunkilaistavallaan, joka teki jokaisesta sanasta vastaan

sanomattoman totuuden.

"Kuka on sen todistanut -- rouva?"

"Tilastotiede!"

"Ohoo! --" sanoi yliopettaja ja siveli tukkaansa; "se on huono

auktoriteetti."

"Mutta on täällä kunnon miehiä toisellakin puolella", arveli Gustaf

Kröger; "kun vaimo kieltää, niin tulee palveluspiian vuoro -- sanoo

Lutherus."

Toiset nauroivat; mutta Jolla Blom, joka pinnisti korvansa kuullakseen

joka sanan, sanoi puoliääneensä Julialle:

"Ei se oikea, -- se ei ole se oikea."

"On, neiti!" vastasi Kröger, "se oikea Martti Lutherus, joka lepää

Saksinmaassa haudattuna."

"Lutherus!" sanoi yliopettaja huoaten helpoituksesta ja hieroen

käsiään; "hän on ainakin hyvä auktoriteetti."

Rouva Knudsen katsoi alas kutimeensa; mutta täti Sofia, joka oli tullut

sisään, virkkoi: "Kyllä niitä on naisia, jotka eivät sen parempaa

ansaitsekaan".

"Ei, kuulkaa te!" huudahti rouva Steiner ja lakkasi samassa nauramasta,

"sitä ei voi sanoa kukaan joka tuntee miehet."

"Tuntee miehet -- he! -- tuntee miehet --" sanoi täti Sofia

pistelijäästi; mutta ei voinut keksiä tällä kertaa mitään niin purevaa

jatkoa kuin olisi tahtonut.

"Rakkautta ei saa halventaa", sanoi Julia painavasti; mutta sävähti

samassa tuli punaiseksi.

"Rakkautta! --" vastasi hänen isänsä. "Tarkoitat kai avioliittoa,

lapseni."

"Niin, niin, sitä juuri --" hän tahtoi sanoa että se oli sama asia,

mutta takertui ja hämmentyi yhä enemmän.

Mutta rouva Steiner tuli hetipaikalla hänelle avuksi: "Kuka halventaa

rakkautta, enemmän kuin miehet?"

"Vaimot" -- vastasi Gustaf Kröger, ja kaikki muut nauroivat, vaikka hän

väitti totta tarkoittavansa.

Mutta kun samassa mentiin ruokapöytään niin pilstoutui keskustelu

kahden ja kahden väliseksi puheluksi.

"Vai vaimot!" -- huudahti yhtäkkiä rouva Steiner ja purskahti

nauramaan, "kun te nyt kerrankaan puhuisitte totisesti -- herra

Kröger!"

"Se on täyttä totta, rouva!"

"Te ette kuitenkaan tahtone väittää, että naisten uskottomuus --"

"Me puhuimme rakkauden halventamisesta, ja sitä tekevät monet vaimot,

jotka eivät edes viitsi olla uskottomia."

"Vai -- niinkö?" kysyi yliopettaja.

"Naisille käy", sanoi Kröger, "niinkuin käy lapsille sokurileipurin

ikkunassa; he tulevat vakuutetuiksi siitä, että jos he vaan saisivat

luvan, he söisivät suuhunsa kaikki makeiset, jos vaan --"

"Nyt te ette pääse pitkälle", huusi rouva Steiner ja pui hänelle pieniä

valkosia nyrkkejään; "on todistettu -- kaikki lääkärit ovat

yksimielisiä siitä -- herra yliopettaja! että nämä asiat ovat aivan

samanlaiset miehelle kuin naiselle, samat koiraalle kuin naaraalle."

"Niin, ensi alussa; mutta vaistojen kehityksessä on mies paljoa

etevämpi."

"Etevämpi!" huudahti rouva Steiner. "Te kutsutte hänen

haureellisuuttaan, jota täytyy hillitä --"

"No, nyt on keskustelu oikealla uralla!" huudahti Kröger loistaen

tyytyväisyydestä, samalla kuin rouva Knudsen kumartui lautasensa yli ja

Jolla Blom istui silmät pyöreinä ja suu auki oikein ahmiakseen tuota

pahaa, jota hän ei kuitenkaan käsittänyt; "alussa olemme me kyllä aivan

samanlaiset; mutta sitten ilmaantuu erilaisuuksia ja hetikohta ovat

naiset selvillä siitä, että miehissä on vika, joka on korjattava.

Molemmat ovat he yhtä kiihkoisia tullakseen yhteen, mutta hetken

kuluttua sysää nainen hänet luotaan: mies on liika 'lihallinen'

kelvatakseen hänelle."

"Ja syystä kyllä", alkoi rouva Steiner taas rohkeasti: mutta Kröger oli

niin innoissaan, että keskeytti hänet:

"Toinen taikka toinen, rouva! Joko on rakkaus jotain sairaloisuutta,

joka on leikattava pois kuta pikemmin sen parempi; tai on se meidän

paras elinvoimamme. Mutta jos rakkaus on sitä -- ja niinhän me ainakin

vielä tätä nykyä uskomme -- mitä järkeä siinä sitten on, että toinen

sanoo toiselleen: Sinulla on enemmän tuota kaikista parasta kuin

minulla; siis olet sinä porsas, ja nyt mene tiehesi!"

"Te laskettelette Kröger!" nauroi rouva Steiner. "Te tiedätte aivan

hyvin, että olette väärässä!"

"Niin, niin, kun vaan tietäisi, kuka on oikeassa", alkoi yliopettaja

miettiväisenä.

"Usko vaan minua, yliopettaja!" -- huudahti Kröger, "jos naiset

pitäisivät enemmän huolta siitä, mikä on riemukkainta rakkaudessa,

eivätkä päästäisi tottumusta ja jokapäiväisyyttä tähän suhteesen --"

"Minä osaan ulkoa kaiken tuon, nainen elköön koskaan väsykö

koristelemasta itseään alinomaa viehättääkseen tätä pashaansa uudella

keikailulla ja uusilla keksinnöillä; -- sitä te vaaditte uupuneelta,

kuluneelta äidiltä, jolla ei kenties ole varoja edes --"

"Kokemus puhuu teitä vastaan, hyvä rouva! nuo jurot ja vastahakoiset

rouvat, jotka koettavat tekemällä tehdä miehistään siveitä, niitä

löytyy ainoastaan herrasväessä. Mutta työmiesten ja talonpoikain vaimot

pitävät tuollaisen rakkauden paljoa suuremmassa arvossa, se kun on

ainoa, millä he voivat kiinnittää ja palkita miestä, joka kuluttaa

itseään perheensä hyväksi."

Rouva Steineristä ei ollut tämä käänne mieleen, varsinkin kun hän tunsi

täti Sofian terävät silmät; hän kääntyi nopeasti yliopettajan puoleen:

"Oletteko tekin miesten puolella petettyjä vaimoparkoja vastaan?"

"Jumala varjelkoon minua olemasta kenenkään puolella"; vastasi

yliopettaja, "minähän en tiedä tuota enkä tätä, mutta mitä sanoo täti

Sofia noille petetyille?"

Rouva Steiner kuiskasi puoliääneen Julialle: "Onko meidän nyt otettava

oppia vanhoilta piioilta?"

Täti Sofia ymmärsi kyllä ja alkoi sentähden -- pudistaen vähän päätään,

joka oli merkki siitä, että hän antautui taisteluun:

"Minä sanon kaikille niille naisille, jotka tulevat ja valittavat

miesten uskottomuutta, niinkuin Salomo sanoi tuolle miehelle, joka

kysyi, mitä hänen pitäisi tekemän, että rakastetuksi tulisi. Salomo

vastasi yhdellä ainoalla sanalla: 'Rakasta'!"

"Ja koska nyt kaikki olemme saaneet tarpeeksemme ruokaa ja

viisautta --" sanoi isäntä ja nousi pöydästä.

"Ruokaa oli tarpeeksi, mutta varjelkoon meitä Herra siitä viisaudesta",

sanoi yliopettaja ja katseli yhdestä toiseen; hänen erityinen huvinsa

oli pitää tällaisia keskusteluja vireillä, "onhan tuo historia

Salomosta oikein historiallisesti tosi?"

Mutta täti Sofia oli jo mennyt kyökkiin -- hyvin tyytyväisenä itseensä;

ja nuoret naiset sopattelivat toisilleen, otsat yhdessä; nuo kaksi

nauroivat Jolla Blomille, jonka olisi pitänyt saada lisäselityksiä.

Rouva Knudsen istuutui työnsä ääreen ja herrat alkoivat pelata shakkia

uunin edessä.