Punainen meri.
Tammikuun 29 päivänä katosi Ceylon näkyvistämme taivaanrannan
taa; ja yli 3 peninkulman nopeudella tunnissa kulki _Nautilus_
sitä ahdasta salmien muodostamaa sokkeloa pitkin, joka erottaa
toisistaan Lakkadiivein ja Malediivein saariryhmät, sivuuttaen m.m.
Kittar-saaren, jonka Vasco de Gama löysi v. 1409.
Olimme nyt kulkeneet lähes 3,000 peninkulmaa lähtöpaikastamme
Jaapanin meressä.
Seuraavana päivänä, tammikuun 30:ntenä, kun _Nautilus_ jälleen kohosi
merenpintaan, ei maata enää näkynyt millään taholla. Alus suuntasi
kulkunsa pohjois-luoteeseen Maskatin lahtea kohti, joka erottaa
Arapian Etu-Intian niemimaasta ja on Persian lahden suuna. Tämä lahti
oli ilmeisesti umpisokkelo, josta ei päässyt muuanne kuin takaisin
avoimelle merelle. Minnekä kapteeni Nemo meidät nyt veikään? Sitä en
uteliaan kanadalaisen mielipahaksi osannut selittää.
"Me kuljemme sinne, mestari Land, minne kapteenin päähänpisto meidät
johdattaa", vastasin hänelle.
"Tämä päähänpisto ei vie meitä kauvaskaan", hän sanoi. "Persian
lahdella ei ole muuta kuin yksi aukko; jos menemme sen pohjukkaan,
saamme niine hyvinemme kääntyä takaisin."
Neljän päivän aikana _Nautilus_ purjehti Maskatin lahdessa eri
korkeuksilla. Se näytti kulkevan umpimähkään ikäänkuin epäröiden
tiestä, mutta poikkeamatta koskaan Kauriin kääntöpiirin yli.
Tältä lahdelta viimein lähtiessämme erotimme tuokion ajan Maskatin
kaupungin, joka on Omanin maan tärkein paikka. Minä ihailin kaupungin
omituista ulkomuotoa, se kun sijaitsee keskellä mustain kalliovuorten
röykkiötä, joita vastaan sen valkeat talot ja linnoitukset terävästi
kuvastuvat. Näin moskeijain kupukattoja, minareettien siroja kärkiä
ja tuoreen vihantia puutarhapenkereitä. Mutta kaikki tämä katosi kuin
harhanäky, kun _Nautilus_ kohta taasen painui synkkien vesien helmaan.
Sitten se seurasi noin peninkulman etäisyydellä arapialaisten
maakuntain Mahrahin ja Hadramautin vuorisia rantoja, joilla paikka
paikoin kohoaa vanhojen linnoitusten raunioita. Helmikuun 5 p.
saavuimme Adenin lahteen joka on sen suppilon kaula, jonka nieluna
on Bab-el-Mandebin salmi ja jonka kautta Intian valtameren vedet
vyöryvät Punaiseen mereen.
Seuraavana päivänä saimme näkyviimme Adenin kaupungin. Sijaiten
esiintyöntyvällä kallionkielekkeellä, joka on kapealla kannaksella
yhtynyt mantereeseen, on se jonkinmoinen luoksepääsemätön Gibraltar,
jonka englantilaiset ovat uudestaan linnoittaneet otettuaan sen
valtaansa v. 1839. Näin vilaukselta tuon kaupungin kahdeksankulmaiset
minareetit, joka arapialaisen historioitsijan Edrisin kertomuksen
mukaan muinoin oli koko Arapian rannikon rikkain ja vilkasliikkeisin
satamakaupunki.
Luulin varmasti että kapteeni Nemo tänne asti päästyään kääntyisi
takaisin,[16] mutta erehdyin suureksi ihmeekseni.
Helmikuun 7 p. purjehdimme Bab-el-Mandebin salmen läpi, jonka
arapialainen nimi merkitsee "Kyynelten portti". Ollen yli 3
peninkulmaa leveä on se vain vähän yli 5 peninkulmaa pitkä, joten
_Nautilus_ täyttä vauhtia kulkien läpäisi sen vajaassa tunnissa. Minä
en kuitenkaan voinut nähdä mitään, en edes Perim-saartakaan, jonka
englantilaiset ovat linnoittaneet Adenin etuvarustukseksi. Liiaksi
paljon englantilaisia ja ranskalaisia höyrylaivoja, matkaten Suezin
ja Bombayn, Kalkutan, Melbournen, Bourbonin ja Mauritius-saaren
väliä, tulisi kulkemaan tällä kapealla reitillä, jotta _Nautilus_
olisi uskaltanut näyttäytyä siellä. Siksipä se varovaisesti
pysyttelikin pinnan alla.
Puolipäivän aikaan vihdoin kynnimme Punaisen meren aaltoja.
Punainen meri, tämä Raamatun kertomusten pyhittämä merenpoukama,
jonka vettä eivät koskaan uudista sateet eivätkä minkään isomman
joen tuomat lisät, mutta joka alituisesti menettää sitä äärettömän
haihtumisen kautta, niin että siitä joka vuosi katoaa vettä lähes
kahden metrin korkeudelta! Merkillinen lahti, joka kenties aikoja
sitten olisi jo aivan kuivillaan, jos se olisi yhtä suljettuna
sisämerenä kuin naapurinsa Kaspian meri ja Kuollut meri. Näiden pinta
vajoo vuosittain vain sen verran, että niiden haihtumista juuri
vastaa jokien niiden helmaan tuomat lisävedet.
Tämä Punainen meri on 260 peninkulmaa pitkä ja keskimäärin 14
peninkulmaa leveä. Jo Egyptin Ptolemaiojen ja Rooman keisarien aikana
se oli maailmankaupan valtasuoni, jollaiseksi sen Suezin kanavan
aukaiseminen uudella ajalla tuli vielä suuremmassa määrässä tekemään.
En koettanutkaan udella, mikä oikku kapteeni Nemon oli saanut
pujahtamaan tähän lahteen. Hän kulki nyt eri korkeuksilla, milloin
nousten vedenpintaan, milloin sukeltaen sen alle välttääkseen jotakin
vastaantulevaa laivaa, niin että minulla oli tilaisuus tutustua tähän
ihmeelliseen mereen niinhyvin sen pinta- kuin sisäosissa.
Helmikuun 8 p. varahin aamulla saimme näkyviimme Mokkan, jonka
raunioittuneet muurit jo kaatuisivat pelkästä tykinjyrinästäkin.
Ennen vanhaan se oli tärkeä kaupunki, jossa oli kuusi yleistä
kauppatoria ja kuusikolmatta moskeijaa ja jota vahvat linnoitusmuurit
ympäröivät kolmen kilometrin mittaisena vyöhyeenä.
Nyt läheni _Nautilus_ Afrikan rannikkoa, jossa vesi on paljon
syvempää. Siellä, kristallikirkkaassa vedessä, me saimme salongin
akkunain läpi katsella ihania merenalaisia maisemia, joissa
vaihtelivat kimaltelevat korallimetsät ja sametinpehmeän levä- ja
haurakasvullisuuden peittämät kalliojärkäleet. Mutta nämä
kivimetsät esiytyivät koko kauneudessaan vasta itäisellä rannikolla,
jonne _Nautilus_ taas kohta kääntyi. Siellä ne eivät kukoistaneet
ainoastaan pinnan alla, vaan kohosivat aina kahdenkymmenen
metrin korkeuteen sen yläpuolelle, muodostaen haaveellisia
köynnöskiehkurarakennuksia.
Kuinka viehättäviä hetkiä vietinkään tällä tapaa salongin isojen
akkunaruutujen ääressä, kuinka monia tuntemattomia vedenalaisen
eläin- ja kasvikunnan tuotteita sain ihailla sähköheijastajamme
hohteessa! Sienen näköisiä sammallajeja, urkukoralleja, jotka
näyttivät odottavan Pan-jumalaa soittelemaan, kierremäisiä kotiloita,
jotka asettuvat asumaan korallipuiden syvennyksiin, sekä ennen
kaikkia sieniä lukemattomissa muodoissa, jalkamaisia, lehtimäisiä
pallomaisia, sormimaisia ja maljamaisia. Ne ansaitsivat hyvin
kalastajien niille antamat runolliset nimet: kori, kukkaterttu,
värttinä, hirvensarvi, jalopeurajalka, riikinkukonpyrstö,
merenjumalanhansikas j.n.e. Niiden kuitumaisesta, hyytelömäisen
aineen peittämästä kudoksesta suihkuaa lakkaamatta ulos pieniä
vesisäteitä; siten merivesi, joka on vienyt ravintoa ja elämää
jokaiseen soluun, poistuu yhteisestä ruumiista yhtenäisen,
kokoonpuristuvan liikkeen kautta. Tuo hyytelömäinen päällysaine
polyypin kuoltua katoaa ja märkänee, synnyttäen ammonjakkia. Jälelle
jäävät vain sarvimaiset eli piimäiset kuidut, joiden muodostamaa
verkkoa me käytämme pesusienenä.
Nämä polyypit istuvat kiinni kallioissa, nilviäisten kuorissa ja
eräitten vesikasvien varsissa. Ne asettuvat kaikkein pienimpiinkin
aukkoihin ja syvennyksiin, milloin leviten reunojen yli, milloin
työntyen ylös- tai riippuen alaspäin niinkuin korallieläimet.
Niitä pyydetään Välimerestä, etupäässä Kreikan saaristosta ja
Syyrian rantamilta sekä Punaisesta merestä. Pyytäminen tapahtuu
joko pohjanaarauksella tahi sukeltamalla. Jälkimmäinen tapa on
hyödykkäämpi, sillä vahingoittumattomista sienistä maksetaan enemmän.
Helmikuun 9 p. olimme Punaisen meren leveimmällä kohdalla, joka
ulottuu Suakimista läntisellä rannikolla Quonfodahiin itärannikolla
ja on läpimitaltaan 19 peninkulmaa.
Kun keskipäivän aikaan auringonkorkeus oli mitattu, tuli kapteeni
Nemo yläkannelle missä silloin olin. Vannoin itsekseni valan
etten nyt päästäisi häntä käsistäni, ennenkuin olisin saanut edes
aavistuksen hänen nykyisestä matkasuunnitelmastaan. Heti minut
huomattuaan hän astui luokseni, tarjosi minulle kohteliaasti sikarin
ja kysyi:
"No niin, herrani, kuinka Punainen meri teitä miellyttää? Oletteko
tarpeeksi tutkinut sen kohdussa piileviä aarteita, sen kaloja ja
kasvieläimiä, sen sienilajeja ja korallimetsiä? Oletteko nähnyt
vilauksen sen rannoilla olevista kaupungeista?"
"Kyllä, kapteeni Nemo", vastasin, "ja _Nautilus_ on aivan omiaan
tämänlaisia tutkimuksia varten. Ah, tämäpä oikein älyllinen alus!"
"Niin, herrani, älyllinen, uljas ja haavoittumaton. Se ei pelkää
Punaisen meren hirmumyrskyjä eikä sen merivirtoja ja kareja."
"Todella on tämä meri muinaisista ajoista asti ollut vaarallisuutensa
takia hyvin huonossa maineessa."
"Niin onkin, professori Aronnax, nimittäin ennen höyryvoiman aikoja.
Pitää muistaa kuinka ensimmäiset merimiehet uskalsivat ulos aukealle
merelle kehnoista lankuista kyhätyissä aluksissaan, joiden kyljet
olivat kiinnitetyt palmunniinellä, tilkityt piellä ja sivellyt
hylkeenrasvalla. Heillä ei ollut edes mitään tähtitieteellisiä
kojeita matkansa määräämistä varten, vaan saivat he antaa alustensa
ajella umpimähkään tuulten ja merivirtojen avulla, joiden suuntia he
kehnosti tunsivat. Nykypäiväin höyrylaivojen ei tarvitse välittää
näiden seutujen passaatituulista. Niiden päälliköt ja miehistöt
eivät matkalle lähtiessään uhraa sovitusuhreja merenjumalille
niinkuin ennen vanhaan tehtiin, eivätkä he perille tultuaan lähde
kukkasseppeleillä ja kultanauhoilla koristettuina temppeleihin
kiittämään jumalia onnekkaasta matkasta."
"Tuntuu siis siltä kuin olisi höyry karkoittanut
kiitollisuudentunteen merimiesten sydämmistä", sanoin. "Mutta koska
näytätte perinpohjin tuntevan tämän meren, kapteeni, niin voitteko
sanoa mistä se on nimensä saanut?"
"Siitä on olemassa monta selitystä, herra Aronnax. Tahdotteko tietää
mitä mieltä muuan 14 vuosisadan kirjailija on asiasta?"
"Kernaasti."
"Tämä haaveilija väittää meren saaneen nimensä Israelin lasten
kulusta sen poikki, jolloin Farao joukkoineen hukkui sen laineisiin:
"Ihmeen tämän merkiksi
sini muuttui punaksi.
Siitä sitten nimi sen
ompi meri Punainen."
"Todella runollinen selitys, kapteeni, mutta ei vallan tyydyttävä.
Tahtoisin tietää mitä itse siitä arvelette."
"Minun mielestäni nimitys Punainen meri on käännös heprealaisesta
sanasta 'Edom'; ja syy, miksi vanhat kansat antoivat merelle tämän
nimen, johtuu veden omituisesta väristä."
"Mutta tähän asti olen siinä nähnyt vain kirkkaita, aivan värittömiä
laineita."
"Niin kyllä, mutta kunhan tulemme pohjemmaksi, niin saatte nähdä
Tor-lahdelman vallan veripunaisena."
"Tämä väri johtuu kai mikroskooppisista levistä?"
"Niin, purppuranvärisestä, limaskaisesta aineesta, jota pienenpienet
vesikasvit erittävät itsestään. Näitä kasvia menee kokonaista 40,000
neliömillimetrin suuruiselle alalle. Ehkäpä Tor-lahdelle tullessamme
tapaatte niitä."
"Ette siis kynnä ensi kertaa Punaista merta _Nautiluksellanne_?"
"En, professori."
"Puhuimme äsken Israelin lasten kulusta tämän meren yli ja
egyptiläisten surkeasta surmasta. Uskallanko kysyä, oletteko veden
alla liikkuessanne nähnyt mitään jälkiä tästä tapahtumasta?"
"En, professori, ja hyvin pätevä syy siihen on se, että paikka mistä
Moses aikoinaan vaelsi ylitse on nyt niin kuivettunut, että kameeli
tuskin voi siinä kavioitaan kostuttaa. Minun _Nautilukseni_ ei voi
siitä kulkea."
"Missä se paikka on?"
"Hiukan Suezin yläpuolella, siinä haarakkeessa joka muinoin, kun
Punainen meri ulottui aina kannaksella oleviin suolajärviin saakka,
muodosti näiden laskun. Sen ylitse täytyi Israelin lasten kulkea
päästäkseen luvattuun maahan, ja siinä sattuivat Raamatun kertomat
tapaukset joko yliluonnollisen ihmeen kautta tai muuten. Olen siis
sitä mieltä, että jos sikäläisellä hiekkapohjalla toimitettaisiin
kaivauksia, niin löydettäisiin vanhoja egyptiläisiä aseita ja
kapineita."
Tästä johduimme puhumaan par'aikaa suoritettavasta suurtyöstä, Suezin
kanavan rakentamisesta. Huomautin ettei _Nautiluksen_ tapaiselle
alukselle olisi erityistä hyötyä kanavasta.
"Sen myönnän, mutta sen sijaan koko maailmalle", vastasi kapteeni
Nemo. "Vanhan ajan ihmiset ymmärsivät jo kuinka hyödyllinen Punaisen
meren ja Välimeren välitön yhteys olisi ollut heidän kaupalleen;
mutta he eivät älynneet kaivaa suoraa kanavaa, vaan yhdistivät sen
Niiliin käyttäen tätä väliketjunaan. Perinnäistarun mukaan alotettiin
Sesostriin aikana kaivaa Niiliä Punaiseen mereen yhdistävää
kanavaa. Varmaa ainakin on että farao Neko v. 615 e.Kr. rupesi
kaivattamaan kanavaa Niilistä sen Egyptin tasangon osan läpi, joka
koskee Arapiaan. Tätä kanavaa voitiin vasten virtaa kulkea neljässä
päivässä päästä päähän, ja se oli niin leveä että neljä 3-soutuista
laivaa voi purjehtia siinä rinnakkain. Sitä jatkoi Hystaspeen poika
Dareios ja työn lopetti todennäköisesti Ptolemaios II. Vaikka sitä
heikon virtansa vuoksi voitiin purjehtia vain muutamina kuukausina
vuodessa, käytettiin sitä kauppatienä aina keisari Antoninus Piuksen
aikaan asti. Sitten oli se käyttämättömänä pitkät ajat, hiekottui
umpeen, avattiin jälleen kaliifi Omarin toimesta ja täytettiin
vihdoin ainaiseksi v. 761 tahi 762 kaliifi Almansurin käskystä, joka
siten tahtoi estää elinvarain tuonnin häntä vastaan kapinoivalle
Muhammed-ben-Abdullahille. Sotaretkellään Egyptissä keksi kenraalinne
Bonaparte jätteitä näistä töistä Suezin aavikossa ja oli vuoksen
yllättämänä saada joukkoineen surmansa vähän ennen saapumistaan
Hadjarothiin -- samaan paikkaan missä kolmetuhatta vuotta aikaisemmin
oli sijainnut Moseksen leiri."
"No niin, kapteeni, mitä vanhat kansat eivät rohjenneet yrittää --
luoda laivayhteyttä molempain merien välille, joka 900 peninkulmalla
lyhentää matkan Cadizista Itä-Intiaan -- sen on herra Lesseps tehnyt;
ja kohdakkoin on hän Afrikasta tehnyt suunnattoman saaren."
"Niin, herra Aronnax. Saatte olla ylpeä maanmiehestänne. Hän
alotti kuten monet muutkin kokien suruja ja vastoinkäymisiä, mutta
hän voitti lopultakin, sillä hänellä oli neroa ja tahdonvoimaa.
Valitettavasti en voi viedä teitä Suezin kanavan läpi; mutta
ylihuomenna, tultuamme Välimerelle, saatte nähdä pitkät
aallonmurtajat Port-Saidin edustalla."
"Välimerelle tultuamme!" huudahdin.
"Niin, professori. Ihmetyttääkö se teitä?"
"Ihmettelen vain sitä että jo ylihuomenna voisimme olla
Välimerellä. Kanavaahan vasta par'aikaa kaivetaan; ja voidaksenne
purjehtia Afrikan ympäri tässä ajassa pitäisi teidän voida antaa
_Nautilukselle_ vallan yliluonnollinen nopeus."
"Kuka sanoo että sen pitäisi kiertää Afrikan ympäri?"
"Mutta jollei laivanne kulje kuivaa maata pitkin kannaksen yli..."
"Tai sen alitse, herra Aronnax."
"Alitseko?"
"Aivan niin", vastasi kapteeni levollisesti. "Jo kauvan sitten
suoritti luonto tämän kannaksen alla saman työn, jota ihmiset nyt
tekevät sen yläpinnalla."
"Mitä? Olisiko kulkuväylä siis olemassa?"
"On kyllä, maanalainen väylä, jonka olen ristinyt Arapian tunneliksi
ja joka Suezista alkaen päättyy Pelusiumin lahteen."
"Mutta eikö Suezin kannas ole juoksuhietaa?"
"On pinnaltansa. Mutta jo viidenkymmenen metrin syvyydellä tapaa
järkkymättömänä kalliopohjan."
"Sattumaltako tulitte keksineeksi tuon väylän?" kysyin yhä enemmän
ihmeissäni.
"Sekä sattumalta että järkisyitten perusteella, professori, ja paljoa
suuremmassa määrässä järkisyitten."
"Kapteeni, minä kuulen teitä, mutta korvani niskoittelevat
kuulemataan vastaan."
"Herra professori", vastasi kapteeni, "aivan yksinkertainen
luonnonhistoriallinen aprikoiminen sai minut keksimään tämän
kulkuväylän, jonka minä yksin tunnen. Olin huomannut että niinhyvin
Punaisessa meressä kuin Välimeressä elää joukko aivan samoja
kalalajeja; sen johdosta rupesin arvelemaan eikö niiden välillä olisi
jotain välitöntä yhteyttä. Jos sellainen olisi olemassa, täytyisi
maanalaisen merivirran ehdottomasti kulkea Punaisesta merestä
Välimereen, koska edellisen pinta on jälkimmäisen pintaa ylempänä.
Pyydystin sentakia joukon kaloja Suezin läheisyydestä, sovitin
vaskirenkaan niiden pyrstön ympärille ja päästin ne taas mereen.
Muutama kuukausi sen jälkeen pyydystin muutamia rengasniekka-kalojani
uudelleen Syyrian rannikoilta. Päättelemäni kulkuväylä oli siis
olemassa. Minä etsin sitä _Nautiluksellani_, löysin sen, uskalsin
lähteä sitä kulkemaan, ja kohta voitte tekin, professori, sanoa
purjehtineenne Arapian tunnelin läpi!"