Kaikki käy sähköllä.
"Kas tässä", sanoi kapteeni Nemo, osottaen minulle hyttinsä seinillä
riippuvia kojeita, "ovat kaikki _Nautiluksen_ liikehtimiseen
tarvittavat vehkeet. Täällä, samoin kuin arkihuoneessakin,
ovat ne aina silmieni alla tarkalleen osottamassa asemaani ja
kulkusuuntaani keskellä valtamerta. Toiset niistä ovat teille
tuttuja, niinkuin lämpömittari, joka näyttää alukseni sisäpuolisen
lämpömäärän, ilmapuntari, joka osottaa ilmanpaineen ja ennustaa
säänmuutokset; hygrometri, joka ilmoittaa ilmakehän kosteuden tai
kuivuuden; myrskylasi, jonka sisusainekset hajautumisellaan tietävät
rajuilmain tulosta; kompassi, joka ohjaa kulkuani, sekstantti, joka
auringon korkeudesta näyttää leveysasteen, kronometrit, joilla
lasken pituusasteen, sekä päivä- ja yökiikarit, joilla tarkastan
taivaanrantaa _Nautiluksen_ kohottua vedenpinnalle."
"Ne kaikki ovat tavallisia merikojeita", vastasin, "ja minä
tunnen niiden käytännön. Mutta nämä toiset epäilemättä vastaavat
_Nautiluksen_ erikoistarpeita. Tuo kellotaulu liikkuvine viisarineen
on kaiketi manometri (höyrypaineenmittari)?"
"Se on manometri. Mutta ollen yhteydessä veden kanssa, jonka ulkoista
painetta se osottaa, antaa se samalla myös tietää millä syvyydellä
kuljemme."
"Entä nuo toiset kojeet, joiden käytäntöä en voi aavistaa?"
"Kas tässä, professori, on minulla syytä antaa teille hiukan
selityksiä. Tahdotteko ystävällisesti tarkastaa niitä?"
Hän vaikeni hetkiseksi, jatkaen sitte:
"On olemassa valtava voima, nöyrä, nopea ja helposti käytettävä,
joka alistuu mihin tarkotukseen hyvänsä ja joka on ylinnä valtiaana
aluksessani. Kaikki toimitetaan täällä sen avulla. Se valaisee, se
lämmittää ja on koneitteni elävä sielu. Tämä voima on _sähkö."_
"Sähkö!" huudahdin hämmästyneenä[13].
"Aivan niin, herrani. Tahdotteko tietää kuinka sitä valmistan?
Te tunnette meriveden kokoonpanon. Kilogrammassa sitä on 96 l/2
prosenttia vettä ja noin 2 2/3 prosenttia kloorinatriota eli
tavallista keittosuolaa, loput eräitä talkki- ja maasuoloja. Kuten
näette, on siinä kloorinatriota siis melkoisesti. Tätä natriota minä
erittelen merivedestä ja valmistan siitä tarvisaineeni. Ne kuten
kaiken muunkin mitä täällä tarvitsen saan valtamerestä, se se antaa
minulle sähköä, ja sähkö antaa lämpöä, valoa, liikuntakykyä, sanalla
sanoen elämää _Nautilukselle_."
"Mutta ei kuitenkaan ilmaa jota hengitätte?"
"Oh, voisin kyllä valmistaa niin paljon ilmaakin kuin hengitämme,
mutta se on tarpeetonta, sillä voin nousta pinnalle milloin minua
haluttaa. Mutta vaikka sähkö ei varustakaan minua hengittämiseen
tarvittavalla ilmalla, niin käyttää se valtavia ilmapumppuja, Jotka
sijaitsevat avarissa säiliöissä ja joiden avulla kykenen viipymään
meren syvyyksissä mieleni mukaan. Se antaa aina yhtäläistä ja
keskeytymätöntä valoa, jollaista aurinko ei maan asukkaille anna.
Katsokaahan tuota kelloa; se käy sähköllä ja vie täsmällisyydessä
voiton parhaista kronometreistä. Olen jakanut sen taulun
neljäänkolmatta tuntiin, niinkuin Italian kelloissa on tapana, sillä
täällä alhaalla ei meillä ole yötä eikä päivää, ei aurinkoa eikä
kuuta, vaan aina yhtäläinen keinotekoinen valo, jonka otan mukaani
meren pohjaan. Katsokaa, nyt on kello 10 aamulla."
"Juuri niin."
"Kas tässä näette toisenlaista sähkön käytäntöä. Tämä edessämme
riippuva kellotaulu osottaa _Nautiluksen_ nopeutta. Sähköjohto
yhdistää sen potkuriin, ja neula ilmoittaa todellisen vauhdin.
Näettekö, nyt kiidämme eteenpäin kahden peninkulman nopeudella
tunnissa."
"Se on ihmeellistä, kapteeni, ja te teette aivan oikein kun käytätte
hyväksenne tuota voimaa, joka korvaa tuulen, veden ja höyryn."
"Emme ole vielä lopussa, herra Aronnax", sanoi kapteeni Nemo; "jos
tahdotte seurata minua, niin tarkastamme laivan peräpuolta."
Minä jo todella tunsin tämän vedenalaisen aluksen etuosan, jossa
keulasta alkaen oli seuraavat suojat: ruokasali, viisi metriä pitkä
ja erotettu kirjastosta vedenpitävällä väliseinällä; kirjasto, samoin
viisi metriä pitkä; iso arkihuone eli museo, kymmenen metriä pitkä ja
erotettu kapteenin huoneesta toisella vedenpitävällä väliseinällä;
viimemainittu huone, viisi metriä pitkä; minun huoneeni, kaksi
ja puoli metriä pitkä ja vihdoin ilmasäiliö, seitsemän ja puoli
metriä pitkä. Kaikkiaan siis pituutta kolmekymmentä viisi metriä.
Edellämainitut veden pitävät väliseinät olivat varustetut ovilla,
jotka kumilaitteilla olivat tehdyt ilmanpitäviksi, niin ettei
vuodonkaan sattuessa ollut uppoamisen vaaraa.
Minä astuin kapteeni Nemon jälessä käytävää pitkin ja saavuin
aluksen keskiosaan. Siellä oli jonkinmoinen kaivo tahi kuilu
kahden vedenpitävän väliseinän välillä. Rautakoukulla seinään
kiinnitetyt rautaiset tikaportaat johtivat sen yläpäähän. Minä kysyin
kapteenilta, mihin tarkotukseen portaita käytettiin.
"Ne vievät purteen", hän vastasi.
"Mitä, onko täällä pursikin?" kysäsin kummastuneena.
"Tietystikin, mainio pursi, kevyt ja uppoamaton, jolla käymme kalassa
tahi huvimatkoilla."
"Mutta siihen muuttaaksenne teidän täytyy nousta vedenpintaan?"
"Ei lainkaan. Pursi on kiinnitetty _Nautiluksen_ ulkorungon
yläosaan sitä varten sovitettuun onteloon. Se on kannellinen, aivan
vedenpitävä ja kiinnitetty emäalukseen vankoilla rautaruuveilla.
Nämä portaat johtavat _Nautiluksen_ kanteen tehtyyn aukkoon, jota
tarkoin vastaa toinen, purren kylkeen tehty aukko. Tämän kaksoisoven
kautta minä käyn sisään purteen. Mieheni sulkevat _Nautiluksen_
aukon, ja minä suljen purren aukon ruuvikierteillä. Sitte irroitan
kiinnitysruuvit, ja pursi kohoaa aika vauhtia vedenpintaan. Nyt avaan
kansilevyn, kohotan maston, nostan purjeen, otan airot esiin ja annan
huristaa".
"Mutta miten palaatte laivaan?"
"Minä en tänne palaakaan, herra Aronnax; _Nautilus_ saapuu minua
noutamaan."
"Teidän määräyksestänne?"
"Minun määräyksestäni. Sähköjohto yhdistää molemmat alukset. Minä
sähkötän miehilleni, se riittää."
"Todentotta", huokasin hämmästyneenä, "ei mikään saata olla sen
yksinkertaisempaa."
Noustuamme portaita myöten välikannelle vilkasin kahta metriä leveään
hyttiin, jossa Conseil ja Ned Land ihastuneina ahmivat oivallista
aamiaistaan. Sitten avautui ovi kolme metriä leveään keittiöön, jota
avarat varastosäiliöt ympäröivät. Sielläkin oli sähkö palvelijana,
keittäen ruoat paremmin kuin yksin kaasukin. Keittoastiain alla
kulkevat virrat antoivat platinasienelle[14] tavattoman kuumuuden,
joka sitten jakautui eri tahoille. Ne myöskin kuumensivat
tislauskonelta, joka suolaa haihduttamlla valmisti mainiota
juomavettä. Keittiön vieressä oli mukavasti sisustettu kylpyhuone
kuuman- ja kylmänveden hanoineen.
Lähellä keittiötä oli myöskin miehistön makuusuoja, viisi metriä
pitkä. Mutta sen ovi oli suljettu, niin etten sen järjestelystä
voinut päätellä laivaväen lukumäärää.
Perällä oli neljäs väliseinä, jota erotti tämän osaston
konehuoneesta. Ovi aukeni ja minä astuin kirkkaasti valaistuun,
kokonaista kaksikolmatta metriä pitkään suojaan. Se oli jaettu
kahteen osastoon; toisessa valmistettiin sähköä ja toinen sisälsi
koneiston, jonka avulla sähkö pyöritti potkuria. Minä tarkastelin
laitoksia suurella mielenkiinnolla, nähdäkseni millä tavalla kapteeni
Nemo -- joka varmasti oli etevä insinööri -- oli suunnitellut
aluksensa konepuolen.
"Kuten näette", sanoi isäntäni, "käytän Bunsenin pattereita enkä
Ruhmkorffin. Viimemainitut eivät olisi tarpeeksi voimakkaita.
Bunsenin pattereita tarvitsee vähemmän lukumäärän, mutta
ne ovat isommat ja väkevämmät, niinkuin kokemus paraiten
todistaa. Niillä synnytetty sähkövirta kulkee etupuolelle,
missä se isojen sähkömagneettien avulla panee käyntiin vipuja
hammasratasjärjestelmän, joka vuorostaan pyörittää potkurin akselia.
Potkuri, jonka läpimitta on yli kuusi metriä ja ruuvikierre
lähes kahdeksan metriä, tekee noin satakaksikymmentä pyörähdystä
minuutissa."
"Mikä on suurin nopeutenne?"
"Kahdeksankymmentä kilometriä tunnissa."
"Minä näin _Nautiluksen_ tekevän liikkeitä _Abraham Lincolnin_ edessä
ja sain silloin aavistusta sen erinomaisesta nopeudesta. Mutta se
ei riitä. Meidän täytyy nähdä minne menemme. Meidän täytyy kyetä
ohjaamaan oikeaan, vasempaan, ylös ja alas. Kuinka pääsette noihin
suuriin syvyyksiin, joissa on laskettu olevan satojen ilmakehien
paine? Kuinka palaatte takaisin valtameren pintaan? Ja kuinka
pysyttelette sopivalla keskitasolla? Kyselenkö nyt liikaa?"
"Ette ollenkaan, professori", vastasi kapteeni hiukan epäröityään,
"koska ette enää koskaan tule jättämään tätä vedenalaisia
alusta. Käykäämme tupakkasalonkiin, se on meidän tavallinen
puhelu- ja työhuoneemme; siellä saatte kuulla kaikki mitä haluatte
_Nautiluksesta_ tietää."