Turha etsintä.
Pitkään aikaan ei _Abraham Lincolnin_ matkalla sattunut mitään
merkillistä, jollei ota lukuun sitä että Ned Land sai jolloinkin
näyttää ihmeellistä taitoaan valaanpyytäjänä.
Heinäkuun 6 p. kierrettiin Amerikan mantereen viimeinen kolkka,
tuo yksinäinen kalliosaari jolle hollantilaiset merenkulkijat
kotikaupunkinsa mukaan ovat antaneet nimen Kap Horn. Ja sitten
tultiin Tyyneen valtamereen, jossa yksisarvisen etsintä vasta oikein
todesta alkoi. Yötä päivää pidimme laivalla silmät seljällään,
kunnes olimme vähällä tulla sokeiksi; kiikarit käännettiin kaikille
ilmansuunnille, mutta mitään ei vain näkynyt.
Heinäkuun 20 p. kuljettiin uudelleen Kauriin kääntöpiirin yli ja
viikkoa myöhemmin päiväntasaajan yli 110:nnen meridianin kohdalla.
Tyynen valtameren keskiosat tutkittiin, käytiin läpi Amerikan ynnä
Kiinan ja Jaapanin rannikot ja risteiltiin viimein valtameren
pohjoisosassa, jostapäin viime tiedot hirviön näyttäytymisestä olivat
tulleet juuri ennen matkallelähtöämme. Mutta mitään muuta ei saatu
näkyviin kuin valtaisia parvia tavallisia valaita, jotka suihkuttivat
ilmaan vesipatsaita ja pieksivät pyrstöillään meren pintaa niin että
se näytti kiehuvan.
Tämä tulokseton etsintä rupesi jo tympäisemään laivaväen mieliä.
Tosin ei mitään kapinaa syntynyt niinkuin Kolumbuksen ensimmäisellä
retkellä; mutta päällystön antamia käskyjä noudatettiin yhä
vastahakoisemmin, tavalliset toimet suoritettiin väsyneesti ja
nuristen, eikä tuo luvattu palkkiokaan enää jaksanut kannustaa mieliä.
Vihdoin esitettiin kommendantti Farragutille, että luovuttaisiin koko
joutavasta jahdista. Kuten aikoinaan Amerikan löytäjä, pyysi hänkin
silloin maittamaan mieltä vielä kolmen päivän ajan; jollei niitten
kuluessa hirviötä huomattu, palattaisiin Europan vesille.
Kaksi päivää meni ilman että mitään näyttäytyi; laiva keinuili
kulkien puolella höyryllä. Alkoi viimeinen odotusyö, ja jollei
seuraavana päivänä marraskuun 5 p., ennen kello 12 päivällä mitään
tapahtunut, oli kommendantti Farragut lupauksensa mukaan velvollinen
kääntämään laivan keulan etelää kohti.
Frekatti oli silloin 31°15' pohjoisella leveys- ja 136°42'
itäisellä pituusasteella. Jaapanin rannikko oli jossakin 300
km. päässä lännessä päin. Kello oli lyönyt 8 iltasella, yö oli
laskeutumassa hämärineen. Isot pilviröykkiöt peittivät kuun sen ensi
neljänneksessä. Meri aaltoili rauhallisesti keulan edessä.
Minä nojausin etukannen reunaverkkoa vastaan. Conseil seisoi
vieressäni tuijotellen jäykästi eteensä. Matruusit kiipeilivät
nuorissa ja köysitikkaissa ja tähystelivät taivaanrantaa, joka
tummenemistaan tummeni. Upseerit käyttivät yökiikareitaan sakenevassa
pimeydessä; välistä lankesi kahden hajoavan pilven lomasta kuun
kimallus valtameren pinnalle kuten salamanvälähdys, sitten heti
jälleen kadotakseen.
Conseilia katsellessani luulin hänessä huomaavani jo hiukkasen
yleistä jännitystä. Ehkäpä hänenkin tyynet hermonsa nyt ensi kertaa
värähtelivät uteliaan odotuksen tunteesta.
"Kuulehan, Conseil", lausuin, "nyt on sinulla viimeinen tilaisuus
täyttää taskusi kahdellatuhannella dollarilla."
"Luvalla sanoen, isäntä", hän vastasi, "minä en niitä ole koskaan
pyydystellytkään; ja vaikka Yhdysvaltain hallitus olisi luvannut
satatuhattakin kilisevää, niin ei se olisi siitä penninkään vertaa
köyhtynyt."
"Oikeassa taidat olla, Conseil. Hullu yritys tämä kaikesta päättäen
on alusta loppuun, ja liian helposti me siihen sotkeuduimme. Aivan
hukkaan mennyttä aikaa, aivan hyödytöntä hyörinää! Olisimme olleet
kotona Ranskassa jo puoli vuotta sitten."
"Niin, kotona pienessä työhuoneessanne, isäntä", säesti Conseil
osaaottavaisesti, "ja minä olisin jo järjestänyt kaikki kivennäisenne
museossa."
"Aivan niin, Conseil. Ja pelkäänpä että kaikkien harmiemme palkaksi
saamme yleisen naurun osaksemme."
"Syytäkin on pelätä", myönsi Conseil. "Kun on kerran hankkinut
itselleen sellaisen oppineen maineen kuin isäntä, niin luvalla sanoen
ei pitäisi antautua alttiiksi..."
Conseil ei saanut jatkaa rangaistussaarnaansa loppuun. Yleisen
hiljaisuuden katkaisi äkkiä tuima ääni. Ned Land se oli, joka
kiljaisi:
"Katsokaa tuonne! Tuolla se on se etsimämme otus -- ylähangan
puolella!"