Huhtikuu!
Avaruus ajatuksia täynnä;
— sini soutaa ja sinessä soudetaan.
Kuin hurskas silmä on aurinko,
lempeä ja leppoinen.
Liuta tuulia lentää
siipiauroillaan halkoen arvoituksellista tyhjyyttä,
missä juoksee joukottain tuoksuja
ikäänkuin sydämestä lähteneitä
laupeita lupauksia.
Huhtikuun huumaavaa ainetta humahtaa
jokaiseen soluun ja suoneen,
veressä tuntuu tuhannen ääntä,
rinnassa ravaavat kuin ratsut
ja aivoissa askartelee
kimppu kirkkaita ajatuksia
aivan kuin juovuttavien juhlapitojen puuhassa.
Toimii kuin totinen ystävä sydän.
Lyönneissä on lempeää kaikua,
hopeaista kuin täysin kypsyneen naisen naurussa.
Valtimo on vavahtelevasta riemusta rikas.
— Sanotaan sielläkin sanoja,
helliä ja herttaisia,
ihan kuin kaikesta
ihmisitsekkyydestä vapaita.
Maa on kuin odottava äiti,
kantaa kohdussaan siunattua siementä,
edeltäkäsin itsekseen ihastelee,
tulevien tuntien tuskia siunaa,
pyhälle Jumalalle puhelee kuin
nöyryys itse.
Huhtikuu!
Ilmassa lentää ihania säveleitä
kuin lyyrasoittimen näppäimiltä pudonneita.
Räystäiltä kuuluu kuherruksen
ja kevätkisailun kirkkaita ääniä.
Siipisulkien sametti värähtelee ja välkkyy
ja auringon liekeissä kaulahöyhenien
kirjavat värit hohtavat ja hehkuvat.
Alhaalla katuojissa solisee ja soi,
ja veden mukana mennä viilettää viri
kuin kevytjalkainen kärppä.
Huhtikuu!
Ihan tahtoo humaltua ihminen!
— Kevät kätkyessään soutaa,
pieniä kätösiään onnellisena ojentelee,
peittonsa alta paljasta jalkateräänsä vilkuttaa,
sopottaa suullaan jotakin käsittämätöntä puoliääneen
ja niin hymyilee kuin hyvä Jumala itse.