Sen muistan, kun aikana pienuutein
minä rannan pajusta pillin tein,
kun kivelle istahdin paljain päin
kesävirnat ja kaunokit ympärilläin.
Löi lainehet leikkiä keskenään,
— kivi ymmärsi kiveä vierellään.
Sydän tykytti nuorena rinnassain.
— Minä itkinkö ihminen huomentain?
— En itkenyt, — en... vain kaipailin
elon tunteja kitsaita kyynelin...
Niin kivellä istuin ma paljahin päin
kesävirnat ja kaunokit ystävinäin.
Joen toisella rannalla metsäinen vyö,
helapunainen tupa ja hupina työ.
Pien' sauna ja kota ja kodassa lies',
puunpilkontapuuhassa töllin mies...
Jokilautturi, sidottu aineeseen,
ulos soutavi vesille venheineen,
— ja naiset vaaleissa hatuissaan,
kimonoissa ja harvoissa harsoissaan
ne tuhdoilla istuvat, — mielissä yöt,
— kesän kihlajaismaljat... ja keittiötyöt...
Niin kivellä istuin mä paljahin päin
kesävirnat ja kaunokit ympärilläin. —