OLLI: Just' sitä.
OLLI ja RIIKKA (laulavat yhdessä).
Laulu n:o 18.
"Tuoltapa kuuluu karjan kellot
tpruikit, tpruikit, tpruikit, tprullita,
tprullin ramtam tali tula tila tula
rimtam tali tula tila tula tila tula ram.
Seisoppa kirjo, seisoppa kulta
tpruikit, tpruikit, tpruikit j.n.e.
Voi sen tuhannen kanttura,
kun sotkit ainoan valkeapohjaisen
huivini, huivini, huivini,
tprullita, tprullita, tprullinramtam,
tali tula tila tula rimtam tali tula
tila tula tila tula ram!
Kohta ma lyön sua kiulullain,
ett' vanteet sarvissa, niin että vanteet sarvissa,
sarvissa, sarvissa tprullita, tprullita j.n.e."
OLLI (nauraa katketakseen ja halailee taas Riikkaa).
EEVASTIINA (tulee asuinrakennuksen portaikolle): Eikös teillä muuta
olekaan enää tekemistä, kuin siinä istua ja loilotella?
RIIKKA (Ollille): Siinä sen kuulit taas, millä äänellä se minua
puhuttelee. (Nousee ja menee takaisin aittaan).
OLLI: Työtä tehdessähän sitä tässä vain vähän kaulaa kakisteltiin
Riikan kanssa.
EEVASTIINA: (laskeutuen pihaan): Taitaa käydä aika pitkäksi hänelle
köyriä odotellessa.
OLLI: Oikeinko se niin pahasti vanhan emännän korviin koski?
EEVASTIINA: Mikä vanha emäntä minä sinulle olen?
OLLI: Kun on nuori isäntä talossa, niin luulin, että hänen äitiään
voisi vanhaksi emännäksi sanoa. En minä sen pahempaa tarkoittanut,
emäntä.
EEVASTIINA: Mokomakin liukaskielinen! Eikös nuori isäntä sitte vielä
ole isosta pappilasta palannut?
OLLI: Nuoriko isäntä?
EEVASTIINA: No, niin, niin. Mitä siinä sanojani vatkutat? Tiedäthän,
että hän lähti kiireesti rovastia hakemaan.
OLLI: Kah, niin vainkin — vanhan isännän puheille. — Ei, eipä tuota ole
minun silmiini näkynyt.
EEVASTIINA: Kauanpa hän viipyy.
OLLI: Kauan se nuori isäntä viipyy. — Jokohan vanha isäntä,
todenperään, rupeaa lähtöä tekemään?
EEVASTIINA: Johan sillä ikää on, ettei kummakaan.
OLLI (nousee): Tuleepas vanhalle isännälle Hintikkalassa silloin köyri
jo ennenkuin muille — ja keskellä kesää! (Pujahtaa nopeasti tuvan
eteiseen, jonne vie päitset).
EEVASTIINA: Sekös aina leukojaan loksuttaa, tuo poika!
OLLI (palaa ovelle ja huutaa aittaan päin): Riikka, hoi! Vaari täällä
tupakamarissa kuuluu kutsuvan sinua. (Menee sisään).
RIIKKA: (tullen aitasta).
Paikalla tulen. (Sulkee oven ja menee tuvan eteisen ovesta sisään).
EEVASTIINA: (katsoen vihaisesti Riikan jälkeen).
Ei, näet, se vaari enää siedäkään muita kuin tuota mokomaa vain. Ja
ihan tuntuu kuin hän minua suorastaan vihaisi jostakin. Jumala tiesi,
mitä hän mielessään hautoo, kun niin kovin sitä rovastia tänne penäsi.
OLLI (tullen tuvasta juosten): Taitaapa tulla vieraita Hintikkalaan.
Lukkarilan ajopelit näkyvät maantiellä.
EEVASTIINA: Uhkasivathan ne tänään tulla.
OLLI: Ja toisessa kärryssä Rist'ahon Hannin vieressä kyyhöttää
Koivumäen neiti. (Juoksee portista perälle).
EEVASTIINA: Vai on neiti Vartiainen paneutunut joukon jatkoksi? Ei
malttanut olla tähän tien varrelle vastaan tulematta, kun reserviläisiä
Alavan kasarmilta kotia odotetaan. Saadaanpa kuulla tänään nyt mitä
kaikkea on selville saatu ja miten sen Maunun juttu päättyy. (Menee
portista perälle, josta kuuluu tervehdyssanoja. Kotvasen kuluttua
tulevat Eevastiinan kanssa pihaan).
Hilda Vartiainen, Aliina, Taneli ja Hanni.
EEVASTIINA: Vieraat ovat hyvät ja käyvät orren alle, niin saadaan kuppi
kuumaa.
HILDA: Jos emäntä sallii, niin istun mieluummin tässä koivun
siimeksessä vilvoittelemassa.
EEVASTIINA: Tehkää niin hyvin! Onhan siinä istuinta.
HILDA (käy istumaan).
HANNI (istuutuu hänen viereensä puhelemaan).
EEVASTIINA (Tanelille): Vaari on käynyt yhä raihnaisemmaksi. Tänään
vaati Sakarin välttämättä rovastia hakemaan.
TANELI: Kuulin sen. Vaarin vuoksi tänne oikeastaan tulinkin. Ehkäpä jo
hyvästit ottaakin.
ALIINA: Niin, niin. No, sittehän Eevastiina vähemmillä pistopuheilla
elämään pääsee.
EEVASTIINA (huoahtaen): Onhan niitä kuulla saatu. (Tanelille). On
siellä sisällä tupakka.