Riikka, ho-hoi! Enpäs tietänyt sinun siellä olevan. Tulehan tänne
vähän! Olli-mestari kutsuu.
RIIKKA (tullen ovelle): Mitä siinä huudat?
OLLI: Tule, tule, tule!
RIIKKA (tullen likemmäksi): No? Suutariko sinusta nyt on tullut?
OLLI: Vai suutari? Satulaseppä. Etkös näe? Päitsiähän minä paikkaan.
RIIKKA: Jo sull' on viis' virkaa ja kuus' nälkää.
OLLI: Nälkiä olisi enemmänkin, ellet sinä Ollia ruokkisi. Etköhän
antaisi vähän maitoa juodakseni?
RIIKKA: Antaisin kyllä, jos uskaltaisin.
OLLI: Niinkö häijyksi onkin sitte Eevastiina sinulle käynyt, ett'et
tuon vertaa enää omin luvin tohdi tehdä?
RIIKKA: Emäntä — niin. En uskalla mihinkään koskeakaan enää.
OLLI: Minäpä sanon häntä Eevastiinaksi ja sinua emännäksi.
RIIKKA: Joko sinä taaskin?! (Istuutuu portaille myös).
OLLI: Näetsen, minä otan ne sanani takaisin, jotka sinulle kerran
sanoin, ja nyt sanon ihan päinvastoin, että sinusta tulee emäntä tähän
taloon ennenkuin ehdit aivastaakaan.
RIIKKA: Höpise siinä! Kun ensi köyristä on minut jo irti sanottu.
OLLI: Vaan sinäpä Eevastiinan täältä irti sanot ja sitte pidät minut
ottopoikanasi.
RIIKKA: No, sen uskallan luvata, että jos minä tähän taloon jään, niin
kyllä sinäkin kuolinpäivääsi asti täällä elää saat.
OLLI (heittää kätensä Riikan kaulaan): Nyt vasta minä emäntää rakastan.
RIIKKA: Älä, helkkarissa, naskalilla pistä!
OLLI: Ai, anteeksi, luulin lampaaksi! Mutta kuulehan nyt, — kuulkaahan
nyt, piti minun sanoa! Emmekös me yhdessä veisattaisi sitä "tuhannen
kantturan" laulua? Se on niin soma.