Vuoren huipulla vanha honka
Kohti taivasta kohoaa.
Musta uhkavi pilvenlonka,
Tuuli latvoa tuivertaa.
Talven kestänyt kesän kestää
Ehkä hatara, haljaspää;
Taittumasta sen vielä estää
Ydin ehjä ja suvi sää.
Käki kukkuvi kukkulalla,
Lemmennostosta tarinoi;
Tyttö istuvi koivun alla,
Sydänvaivoista vaikeroi.
Vuoren honka, se ikäloppu
Kuurokorvana kuuntelee;
Vaikka maahan vie ajan hoppu,
Nuorten toiveista riemuitsee.
EEVASTIINA ja ALIINA (tulevat, Hiskiaksen lopettaessa lauluaan,
asuinrakennuksesta alas pihaan).
EEVASTIINA (mennen lähemmäksi Hiskiasta). Siihenkös vaari jäikin,
vaikka oli aikomus levolle heittäytyä?
HISKIAS: Että mi... mitä sanoit?
EEVASTIINA (Aliinalle): Aina vain ei ole kuulevinaan, vaikka kuinka
kovaan puhuisi. (Hiskiakselle). Sanoin, että eikö sitä sen pitemmälle
jaksettukaan omin voimin?
HISKIAS (pilkallisesti naurahtaen Aliinaan päin): Näetsen, ku... kun
ensin ylä... yläpytingistä lä... lähetti pois ja nyt... nyt vielä
tästäkin ajaa.
ALIINA: Mitä vaari nyt joutavia haastelee.
EEVASTIINA: Tunnethan sinä, Aliina, vaarin. Muuten se näin vain
kanssani naljailee. (Kovemmin Hiskiakselle). Riikka saattaa vaarin
tupakamariin. (Riikalle) Riikka tulee saattamaan!
HISKIAS: Häh?
EEVASTIINA (kovaan): Riikka, sanoin, tulee auttamaan.
HISKIAS (nousten islualtaan). Kyllä mi... minä tästä pää... pääsen
ominkin... ominkin voimin.
RIIKKA (tulee ja tarttuu Hiskiasta käsivarresta). Tulkaa, vaari!
HISKIAS: No, kun tul... tulit, niin mennään! Tule... tule sinäkin
po... pois! Ne tah...tahtovat,nämä emän... emännät, tässä kahden...
kahdenkesken mei... meitä pa... panetella, niinpä an... annetaan heidän
ollakin... ollakin rauhassa... hassa. Heh-heh-heh!
ALIINA: Voi, voi, nyt tokisen, vaari hyvä!
EEVASTIINA: Semmoinen se on epäluuloinen ja pisteliäs aina.
HISKIAS (poistuu Riikan saattamana, hänelle jotakin puolikovaan
höpisten, tuparakennukseen).
ALIINA: Eihän se tuommoinen ennen ollut, vaari.
EEVASTIINA: Hyvä, että meni. Istutaan me nyt tähän! (Istuutuvat). Ei,
ei ollut ennen. Mutta nyt se päivä päivältä käy yhä häijymmäksi minua
kohtaan.
ALIINA: Vaikka et mikään nuorikko tässä enää olekaan.
EEVASTIINA: Olenhan tuota jos mitä tässä talossa nuorempanakin kokea
saanut, kun leskeksi kolmen lapsen kanssa jäin ja...
ALIINA: Ja sitte niistä kaksi tulirokkoon kuoli, niin ettei ole kuin
tämä yksi, Sakari, enää turvanasi.
EEVASTIINA: Turvaahan siitä voisi olla minulle ja talolle paljonkin,
kun ei vain tuo vaari... Joutaisi jo kuolemaan mokomakin vastus!
ALIINA: Kaipa hän jotakin aavistaa ja siksi kiukuttelee, ehkäpä
estääkin yrittää...
EEVASTIINA: Kuka hänet tietää, mutta siltä tuo näyttää, koskapa
Sakarikin niin vastaan hangoittelee.
ALIINA: Kovin se on, Sakari, todenperään Hannia kohtaan välinpitämätön.
EEVASTIINA: Ihmetyttää oikein. Tuolla sisälläkin jätti Hännin omiin
hoteisin ja Tanelin kanssa vain maatöistä tarinoi.
ALIINA: Taitaapa sittenkin teidän Riikkapiika olla hänelle mieluisempi
kuin meidän Hanni, niinkuin alkavat ihmiset hokea.
EEVASTIINA: Siitäpä se olisi, Riikasta, sitte nyt ajoissa saatava
käännytetyksi ja Hännin kanssa yhteen vietävä. Mutta kuulostaapa siltä,
kuin Hanninkaan mieli ei olisi sama, kuin hänen vanhempainsa.
ALIINA: Sitäkö Hilda Vartiaisen ottopoikaa tarkoitat?
EEVASTIINA: Sitäpä sitä — Maunua.
ALIINA: Josta ei tiedetä, kenen se on lapsi. Mutta siitä ei tule
mitään, vaikka Maunu kuinka yrittäisi Lukkarilan kotivävyksi päästä.
Kyllä se on Tanelin kanssa jo niin monta kertaa asia selväksi puhuttu,
ettei meidän elämässämme Hanni Maunua miehekseen saa, itkipä silmänsä
vaikka sokeiksi.
EEVASTIINA: No, se on oikein. Ettehän ainoan lapsenne hyväksi
rikkauksia ole keränneet sen vuoksi, että ne tuommoisen tuntemattoman
eläjän omiksi joutuisivat.
ALIINA: Eipä ei, olkoonpa Maunu muuten miehiään mikä tahansa.
EEVASTIINA: Mutta jospa siitä vielä vänrikki tuleekin, joksi sanovat
hänen pyrkivän.
ALIINA: Jonkin joutava! Samanlaiseksi nahkapojaksi se jää, kuin kaikki
muutkin. Kun on viikkonsa reservissä palvellut, niin saa palata
entisiin askareihinsa jälleen.
EEVASTIINA: Tänä kesänä kai se nähdään, minnepäin kääntyy. Eikös se
Maunu nyt kolmatta kertaa jo ole sinne komppaniaan menossa?
ALIINA: Niinhän se lienee. Ja tänäänhän ne pojat sinne Alavan
kasarmille kuuluvat menevän.
EEVASTIINA: Vai tänään. No sitte ne tästä meidän ohi vielä
pyyhkäisevätkin.
RIIKKA (palaa).
EEVASTIINA: Jokos Riikka... sai vaarin levolle?
RIIKKA: Jo (menee töihinsä).
EEVASTIINA: Vieläkö siinä on mitä jälellä tehtävää?
RIIKKA: Lopussa on. Ai'oin juuri panna kaikki pois aittaan. Saattavat
vielä reserviläiset tähän pihaan poiketa, niin tulee kummat.
ALIINA: Näetsen! Enkös oikein sanonut.
EEVASTIINA: Jokos niitä on alkanut kulkea ohi?
RIIKKA (korjattuaan tavaransa aittaan ja suljettuaan oven): Näkyihän
tuosta taannoin kaksi hiljaista Alavaan päin hoippuvan. Vaan annas,
kun se pääroikka tulee, niin on tässä mylläkkä. Ei ne jätä maantien
varsille kiviä eikä kantoja paikoilleen.
EEVASTIINA (Aliinalle): Se on totta, mitä Riikka sanoo. Viime vuonna
ne nahkapojat käänsivät ylösalaisin tahi mikä minnekin lennättivät
talojenkin tienosapatsaat, etteivät asianomaiset rajoistaan enää saa
tolkkua mitään.
ALIINA: Poika parat! Taitaa siinä touhussa heillä olla surua, jos on
iloakin.
RIIKKA: Suruaan peittääkseen kai ne niin paljon tyhjentävätkin,
etteivät enää tiedä, mitä tekevät. (Menee portista ulos oikealle).
ALIINA: On se eräässä suhteessa välistä hyvä, että on vain tyttölapsia
talossa.
EEVASTIINA: Vapaaksihan se minun Sakarini siitä leikistä pääsi, kun...
HANNI (tulee juosten asuinrakennuksesta pihaan). Tulkaa sisään, tulkaa!
ALIINA: Mikä nyt on?
HANNI: Nyt ne tulee! Nyt ne tulee!
EEVASTIINA: Reserviläisiäkö Hanni tarkoittaa?
HANNI (vetäen äitiään kädestä): Niitä, tietenkin. Maantie on ihan
mustanaan miehiä. Menkää salin lasista katsomaan pian!
ALIINA: Mitäpä tuossa on lystiä ja — katsottavaa?
HANNI: Vai ei?! — Onpas.
EEVASTIINA (Hännille): Eiväthän ne vielä ole sotilaspuvuissaankaan.
(Aliinalle). Mutta parasta on sittenkin mennä sisään, Aliina, niin ei
olla täällä heidän jaloissaan.
ALIINA: Niin. Lasistahan noita vielä voi katsella, jos katsellakseen.
Tule pois sisään sinäkin, Hanni!
HANNI: Menkää vain edellä! Kyllä minä vielä kerkeän. (Juoksee portille,
josta tähystelee perälle).
EEVASTIINA: Mennään, Aliina!
ALIINA: Mennään! (Hännille). Tulekin pian! (Aliina ja Eevastiina
menevät asuinrakennukseen).