Laulu N:o 2.
Niin, sinua ma, sinua ma riiaan vaan,
Siks' että sinut omakseni vihdoin saan,
Minä, hulivili, vilivili, — sinut,
Armas pieni kili, kili, hei!
En huoli minä heilakoista toisist', en,
Sen, jota minä rakastan, sen sieppaan, sen,
Minä hulivili, vilivili, — sinut,
Armas pieni kili, kili, hei!
Mut, mutta jos sa annat mulle rukkaset,
En suukolla, vaan puukolla sun surmaan het',
Minä hulivili, vilivili, — sinut,
Armas pieni kili, kili, hei!
RIIKKA: Mokomakin nassikka!
OLLI: Minäkö nassikka? Älä loukkaa, Riikka, minua! Sinä tiedät, kuinka
sinua rakastan.
RIIKKA: Kuinka vanha sinä oletkaan taas?
OLLI: Minä olen taas vähän vanhempi, kuin taannoin olin. Mutta vaikka
olenkin vasta viidennellätoista...
RIIKKA: Ja minä jo kahdenkymmenen korvissa.
OLLI: Kyllä minä sinut i'ässäkin kiinni saan, niinkuin kilpaa
juostessakin, jahka kerkiän.
RIIKKA: Jos olisi aikaa, niin pyytäisin sinut polvelleni istumaan, vaan
nyt saat mennä matkaasi.
OLLI: Älä tee pilkkaa, Riikka! Jumala sinua rankaisee. Et Hintikkalan
emännäksi silloin pääse, vaikka yrittäisitkin.
RIIKKA: Jos et nyt jo tuosta pääse tiehesi, niin maidolla maalaan
naamataulusi valkoiseksi.
HISKIAS (puolivälissä kahdeksattakymmentä oleva vanhus, tulla laahustaa
asuinrakennuksen portaita alas pihaan ja käy istumaan rahille koivun
suojaan).
OLLI: Ellei tuossa vaari tulisi, niin sanoisinpa sinulle, Riikka, vielä
jotakin.
RIIKKA: Ja mitä? Lörpötyksiäsi vain.
OLLI: Eikä ole, vaan vakavaa ja hyvinkin sinulle.
RIIKKA: Puhu sitte, ei se vaari kuule kuitenkaan.
OLLI: Kuulee se ja hyvästikin, vaikka muuten vain on kuuro olevinaan.
Näetsen, miten se tännepäin korviaan luimistaa. Kai maar': sillä on
itsellään sinulle asiaa.
RIIKKA: Kun on, niin olkoon! — Puhu sitte, mitä sinulla olisi minulle
sanottavaa!
OLLI: Puhun, ja joutaa sen kuulla vaarikin, jos tahtoo. — No,
tiedätkös, Riikka, ketä vieraita tuolla sisällä on?
RIIKKA: Kah, mikäs olisi tietäessä, kun omin silmin näin heidän
tulevan. Rist'aholaisiako tarkoitat?
OLLI: Niin, niin, Rist'ahon emäntä Aliina ja hänen tyttärensä Hanni
siellä ovat.
RIIKKA: No, entä sitte?
OLLI: Vai entä sitte?! Etkös sitte ymmärrä, mitä se heidän käyntinsä
tietää?
RIIKKA: Jokos sinä nyt taaskin olet tietävinäsi enemmän kuin muut
aikaihmiset, mokomakin naskali.
OLLI: Naskalipa tunkee nahankin läpi ja näkee, mitä sen alla on. —
Hannista tahdotaan Sakarille vaimo ja tähän taloon nuori emäntä.
RIIKKA: Kun tahdotaan, niin tahtokoot! Mitä se sinua ja minua liikuttaa?
OLLI: Vai ei liikuta? Ajattelehan tarkkaan, Riikka, mitä sanot!
RIIKKA: Tuostapa pojasta nyt vastuksen heitti!
OLLI: Äläs huoli, kun siitä jutusta sinulle tulee vielä pahempikin
vastus! Emännillä on omat päänsä, ja vaikka Sakari sinusta huolisikin,
niin kyllä ne teidän väliin vaikka itsensä poikkiteloin panevat ja
Hannin hänelle tupata koettavat.
RIIKKA (huitaisten Ollia kohti kiululla). Pääsetkö jo tuosta
jaarittelemasta, senkin...!
OLLI (hypäten syrjään). Rist'ahon ainoalla tyttärellä on rahoja, vaan
Hintikkalassa ne ovat jo kuivuneet niin vähiin, että pohja paistaa.
Ymmärrätkös nyt? (Loikkasee tupaan).
RIIKKA: Hyvä, että katosit jo!
(Aikoo ryhtyä työhönsä jälleen).
HISKIAS: Riikka!
RIIKKA (kääntyen, huutaa kovaan): Mitä, vaari!
HISKIAS: Tuo... tuohan minulle pii... piimää juoda!
RIIKKA (huutaen): Tuon, tuon heti. (Tehden merkin, että täyttää käskyn
ja menee aittaan, josta kohta palaa, tuoden vaarille haarikon piimää).
Tehkää hyvin, vaari! (Jää seisomaan Hiskiaksen eteen).
HISKIAS: Kiitos, kulta... kultaseni, kiitos! (Juo). Sinä... sinä olet
hy... hyvä tyttö, Riikka.
RIIKKA (puolikovaan): Mitä vaari nyt joutavia!
HISKIAS: Että mi... mitä sanoit?
RIIKKA (kovemmin): Sanoin, että mitä vaari nyt joutavia!
HISKIAS (juo): Totta pu... puhuu. Olet mi... minulle kovin mieleen... leen.
RIIKKA (puolikovaan). Kunpahan voisin kaikille olla mieliksi.
HISKIAS: Että mi... mitä sanoit?
RIIKKA (kovemmin): Hyvähän olisi, kun voisin kaikille tehdä mieliksi.
HISKIAS: Kai... kaikille on mahdotonta... tonta olla mieliksi. (Juo).
Siitä ei... ei koskaan tu... tule mitään.
RIIKKA (puolikovaan): Niinpä taitaa olla.
HISKIAS: Häh? Ettäkö voi, sa... sanoit?
RIIKKA (kovemmin): Vaari on oikeassa, sanoin.
HISKIAS: Niin, niin se on, niin. Oikeassa... - Mutta kuu... kuulehan,
Riikka!
RIIKKA: Että mitä niin?
HISKIAS (veitikkamaisesti). Minä tie... tiedän, että si... sinä olet
tässä... tässä ta... talossa kovin mieliksi... liksi muutamalle
toisellekin.
RIIKKA: Vaari laskee leikkiä nyt.
HISKIAS: Häh?
RIIKKA (ottaen haarikon; kovemmin): Ei saa vaari pilkata, sanoin!
(aikoo poistua).
HISKIAS: Älähän me... mene! — Sakarille olet mie... mieliksi, sen
tiedän, ja se... se on hyvä. Tuolla o... on sisällä... lä emännillä
toi... toinen juoni, se... sen tiedän myöskin... myöskin, mutta si...
sille on teidän tehtävä tenä... tenä. Kuulitkos?
RIIKKA: Kuulin, kuulin. Mutta minun täytyy mennä nyt, vaari. (Menee
työhönsä aitan eteen).
HISKIAS (hänen jälkeensä): Niin, niin. Pidä va... varasi vain, Riikka,
pi... pidä varasi! (Laulaa hiljaisesti ja katkonaisesti:)