Kesäkuun 10 p:nä.
Kun asiaa oikein ajattelen, niin on kaikista, jotka tappiomme on saanut
liikkeelle, Matilda auttanut meitä parhaiten.
-- Kuulkaahan nyt, rouva, sanoi hän eräänä päivänä, nyt kuluu lihaa
paljon vähemmän kuin ensi aikoina minun täällä ollessani, kuinka se on
käsitettävä?
Ja kun en osannut vastata mitään, niin vastasi hän itse: se johtuu
siitä, että herrasväki ei malta syödä, olenhan nähnyt miten vähän
kasööri ottaa. Mutta hänenhän täytyy syödä, jos tahtoo saada voimia
työhönsä.
-- Eikö Matilda luule, että olen sanonut sen hänelle?
-- Kyllä, mutta ei puhuminen auta. Minulla on toinen ehdotus. Tässä
kuljeksimme me kaksi suurta naista eikä meillä ole muuta tehtävää kuin
talouden hoito, sillä tuota pientä poikaa, joka soittaa kolme tuntia
viikossa, en ota lukuun. Mitenkä onkaan, niin tulin ajatelleeksi, että
minulla on erittäin hyvä makkaranteko-ohje. Niin että jos rouva luulee,
voisimme valmistaa vähän makkaraa noin yksityisesti myytäväksi. Rouva
kaipaa enemmän työtä ja herra enemmän ruokaa, ja sittenhän saataisiin
molempia. Kun herra saisi nähdä kaiken tuon särpimen ja huomaisi,
että me hankimme lihan omiksi tarpeiksemme ilmaiseksi, niin kyllä hän
jälleen alkaisi syödä, siitä ei ole pelkoa.
Perustelut olivat sitovia, ja hetken mietittyäni minä suostuin.
Silityslaitos ja makkaratehdas! Kiiltäväksi ja sieväksi tulee
ihmiskunta meidän onnettomuudestamme.
Niin rupesimme Matilda ja minä heti paikalla makkaratehtailijoiksi, ja
työn kestäessä jouduimme keskustelemaan monenlaisista asioista. Matilda
tahtoi uskoa minulle, että hän aikoi lähettää makkaraa Saksaan.
-- Miksikä pitää vain suurten herrain ansaita? Eikö köyhäkin saisi
käyttää tilaisuutta hyväkseen?
Hän luuli sen olevan laitonta ja hänen intonsa laimeni vähän, kun
selitin hänelle, että se olikin luvallista, sillä silloin hän ei voinut
uskoa, että yritys kannattaisi niin hyvin.
-- Tahtoisiko Matilda sitten puijata valtiota, jos voisi?
-- Kyllä, se on selvää. Valtio puijaa köyhiä noilla lautakunnillaan,
jotka tekevät kaikki niin kalliiksi.
-- Kuka niin on sanonut?
-- Kaikki sanovat niin.
-- Kutka kaikki?
-- Rouva Pettersson ja rouva Jansson ja kaikki puodissa.
Koetin selittää hänelle, että asianlaita oli päinvastoin, mutta hän ei
uskonut sanaakaan puheestani.
-- Niin, herrasväki vetää aina yhtä köyttä kaikessa mikä on huonoa,
sanoi hän.
Minä suutuin ja äkkipikaisuudessani uskoin hänelle sellaista, minkä
oikeastaan piti olla syvä salaisuus.
-- Voin kertoa Matildalle, sanoin, että kasöörille on tehty tarjous
olla mukana puijaamassa valtiota. Hän olisi ansainnut kaiken mitä
menetimme pankkivarkaudessa ja enemmänkin. Mutta hän ei tahtonut.
-- Milloin se tapahtui?
-- Eilen iltapäivällä, niin, Matilda itse aukaisi oven tuolle ikävälle
miehelle.
-- Niin, mutta hän näytti nokkelalta, sanoi Matilda. Ja
kaksikymmentätuhatta on rahaa.
-- Mistä Matilda tietää?
-- Rouva kulta, minä kuulin hänen joka sanansa -- -- -- Ajattelin
juuri, mahtaako rouva saada kasöörin ryhtymään asiaan?
-- Mitenkä Matilda voi luulla, että minä hetkeäkään tahtoisin sellaista?
-- Oliko se vaarallista sitten?
-- Kyllä, luonnollisesti se oli hyvin vaarallista, koska se oli
laitonta, Mutta Matildan tulee ymmärtää, ettei kasööri hylännyt
tarjousta vaaran takia. Hän ei tietenkään tahtonut näinä aikoina tehdä
mitään, jonka hallitus on kieltänyt tai joka saattoi vahingoittaa
maata. Tähän ei Matilda vastannut. Hetken mietittyään hän kysyi: --
Miksi hän tuli kasöörin luokse?
-- Sen vuoksi, että hän oli lukenut sanomalehdistä, että kasööri oli
menettänyt niin paljon rahaa. Hän ajatteli: se raukka tekee mitä
tahansa.
-- Mutta siinäpä hän erehtyikin, totesi Matilda äänellä, joka ei
osoittanut sen enempää hyväksymistä kuin moitettakaan. Vaikka alussa
tuntui minusta tietysti, että asia herätti kasöörin mielenkiintoa.
-- Niin, se tapahtui, jotta hän saisi tietää enemmän.
-- Eikö hän pyytänyt saada jotakin kirjallisesti?
-- Kyllä, mutta, siitä ei tullut mitään.
-- Niin niin, sanoi Matilda, asia on nyt niinkuin se on, ja samalla me
vaihdoimme keskusteluainetta.
Eikä sellaisista tule puutetta. Matildan tultua on talo alkanut näyttää
minusta toisenlaiselta kuin ennen. Nyt tiedän, että rouva Petterssonin
säilöön panemat munat ovat alkaneet pahettua, että rouva Janssonin
hillo on ruvennut käymään, että rouva Anderssonin mies tuli juopuneena
kotiin eilen, ja että portinvartian tyttö oli tappanut itsensä -- eikö
hän tarvitsisi selkäänsä? Samalla kun joukko perheitä oli muuttanut
maalle, alkoivat naineiden miesten harha-askeleet, eikä voi tapahtua
mitään sellaista, jota Matilda ei tiedä ja selittele. Ja lorun loppuna
on: -- Niin, huonot miehet saavat hyvän rouvan ja päinvastoin, mutta
Jumala ohjaa. Ja sitten: -- Rouva voi olla iloinen, kun on saanut hyvän
miehen.
-- Sitten minä kaiketi olen huono?
-- Niin en ole sanonut. Mutta sen saatan sanoa, että kyllä huonommalla
aina on hupaisempaa.
Kolme päivää sen jälkeen kuin tuo ruma mies, joksi hänet nimitin,
oli käynyt Erikin luona ja ajettu ulos, ja ennenkuin vielä olimme
ehtineet rauhoittua sen suuren tapahtuman jälkeen, sattui uusi. Erik
tuli kotiin sen näköinen ilme kasvoillaan, etten ollut nähnyt hänellä
kuukauteen. Pankkivaras oli saatu kiinni! Ja ajatelkaahan, hänen
mukanaan kokonaista yhdeksäntuhatta kruunua! Luulen, että Erik oli
enimmän ihastuksissaan siitä, että mies todellakin oli kansainvälinen
ammattipankkivaras, se ikäänkuin hyvitti hänen kunniaansa.
-- Tuntuu aivan kuin olisimme saaneet periä, sanoin.
-- Niin, mutta älä luule, että silti pääset säästämästä. Meillä on
8,000 vielä maksettavana, Kamilla.
Matildaan vaikutti asia mitä syvimmin.
-- En ole milloinkaan ennen huomannut, että kannattaa olla rehellinen,
sanoi hän ja oli hyvin nolo. Ja niin pian kuin kaikki kävi. Ei Jumala
muutoin tavallisesti ole niin nopsa.
Koetin käyttää tilaisuutta hyväkseni pehmittääkseni hänen sydäntään.
Sanoin hänelle kuinka epäedullista oli tehdä jotakin epärehellistä
rahan takia. Ei ollut mitään, josta ajan mittaan olisi jotakin iloa
paitsi rehellisyys. Luuliko Matilda, että kaikilla noilla, jotka olivat
rikastuneet isänmaan ja köyhien kustannuksella, oli vähintäkään iloa
rahoistaan?
-- Vielä mitä, kyllä niillä vaan on hauskaa, sanoi Matilda.