Huhtikuun 4 p:nä.
Rakas Maija kulta!
On pääsiäispäivän ilta, ja minä tunnen vastustamatonta halua kirjoittaa
sinulle.
-- Ahaa, sanot sinä ja hymyilet kokenutta hymyäsi, Erik on poissa
ja sinun uudet, erinomaiset sukulaisesi ovat jättäneet sinut oman
onnesi nojaan. Mitään muuta selitystä ei luonnollisestikaan ole, minkä
vuoksi sinä kiinnittäisit huomiosi kaukaiseen maaseutulaisraukkaan.
Sukulaisista sanottu on totta, mutta Erik on kotona. Eikä kummallakaan
ole suoranaista osaa tämän kirjeen syntymiseen. Minä en kuulu,
toivoakseni, niihin sisariin, jotka tulevat mahdottomiksi ja häviävät
senvuoksi, että menevät naimisiin.
Sukulaisista puhuttaessa, niin Gertrud on matkustanut Leksandiin
Kaarlen kanssa, toisin sanoen, minä epäilen, että hän on matkustanut
Åreen ilman Kaarlea. Ja koska olet kuullut minun puhuvan Märtta
Hårdhista, niin tahdon ilmoittaa sinulle vakaumukseni, että
viimemainittu, joka on matkustanut isoäitinsä, Marbyholmin
vapaaherrattaren, luo, oikeastaan on Kaarlen kanssa Finsessä. Mutta
älä luule, että aijon sekaantua siihen. Nuoruusajoistani asti minulla
on se kokemus, että ajanmittaan oli aina parasta, kun selvitin
tuhmuuteni itse. Luulet, ehkä, että katselen vähän ylimielisesti tätä
asiaa, itsehän olen, kuten maailma otaksuu minun pitävän ollakin,
S:t Erikinkadun 50 B:ssä, neljännessä kerroksessa. Samoin on Erikin
laita. Hän ei milloinkaan poistu kotoa, tahdon vain sanoa. Eilen hän
kieltäytyi lähtemästä eräisiin toverikemuihin pyytämättä siitä edes
kiitosta, ja hänen ystävänsä notario Sahlgren sanoi -- rouva Falke, jos
te teette Erikin kotona olon liian hauskaksi, emme milloinkaan anna
teille anteeksi. Mutta Erik söi, kiltisti kuin lammas, ensi kerran
isäntänä, kananmunansa yhdessä äitinsä, vanhimman sisarensa ja minun
kanssani.
Nyt istuu hän parin askeleen päässä minusta, puettuna yönuttuun ja
tohveleihin, hänen perheenisällisiin tunnusmerkkeihinsä. Silloin
tällöin keskeyttää hiljaisuuden lyhyt ja ytimekäs: tee tuli uuniin!
tai: anna tänne kynäveitseni, se on takin taskussa. Kuitenkaan ei
koskaan tarpeettomasti eikä useammin kuin että minulla on toivo saada
valmiiksi tämä kirjeeni sinulle. Huomenna on minulla savustettua lohta
päivälliseksi, ja se valmistuu itsestään, kuten omena. Sen vuoksi on
mieleni tarpeeksi tyyni lahjoittaakseni sinulle sydämeni luottamuksen.
Toivon oikein, että voisit nähdä Erikin nyt, niin sinulle selvenisi
tilanteemme pitkittä puheitta. Hän on laittautunut niin erinomaisen
mukavasti sohvan nurkkaan, järjestänyt numeroittain Berliner
Tageblatt'insa, asettanut sikarinsa, tuhkakuppinsa ja (koska on
pääsiäinen) kylmän totinsa ulottuville. Hän näyttää siltä kuin hän
ei milloinkaan olisi tiennyt muusta kuin tästä sohvannurkasta ja
tästä kodista, niin sanomattoman kotiutuneen näköinen hän on. Sanalla
sanoen, rakkaani, hän on kunnioitusta herättävän yksinkertaisesti ja
luonnollisesti astunut uuteen elämäämme, ja mikäli minä voin huomata
(mutta minähän en näe hänen äänettömyytensä läpi), siinä ei ole hänelle
mitään pulmallista. Hän tekee olonsa hauskaksi, kehittää ilman pakkoa
persoonallisuuttaan taipumustensa mukaan. Hän sulkee; pois kaikki ne
tuhannet pikkuseikat, jotka säännöllisesti kiinnittävät huomiotani,
häiritsevät, tuskastuttavat minua ja tekevät minut levottomaksi.
Menoarviomme hän on esimerkiksi tehnyt hyvin suurin piirtein, ja nyt
on minun asianani elää hänen laskelmiensa mukaan, jotka tuskin ovat
arvioidut kallista aikaa silmällä pitäen. Hän laskee säästettäväksi
viisisataa arvaamattomia lapsia varten, ja luonnollisesti on minun
kunnianasianani myös onnistua raha-asiain hoidossa! Mutta _mistä_ saan
lisätuloja, ketä haluttaa näinä aikoina soittaa pianoa?
Kaikesta selvästä tässä kodissa on sen emäntä selvin. Tiedätkö, Erik on
niin levollinen minun ansioihini nähden. Kerran, kun minusta tuntui,
että tuo levollisuus meni yli sopivaisuuden rajojen, kysyin häneltä
eikö hän pitänyt merkillisenä sitä, etten ollut kauhea syöjätär. Mutta
ei, siihen hän ei tarttunut ensinkään, sillä merkillistä olisi ollut
vasta, että hän olisi voinut erehtyä menemällä naimisiin sellaisen
kanssa. Ja kuitenkin on sellaista tapahtunut häntä viisaammillekin
miehille. Luuliko hän sitten, että kaikki vaimot rakastivat miehiään
niinkuin minä? -- Kyllä, jos mies oli sellainen kuin hän! -- Ja
että heillä oli niin hyvä ja sävyisä luonne ja sellainen emännän
kunniantunto? -- Onko sinulla kaikki nuo avut sitten? -- Etkö ole sitä
huomannut? -- Kyllä tietenkin. Mutta päivälliseksi hän osti kotiin
tusinan appelsiineja.
Maija kulta, en tahdo olla kohtuuton, hän katselee vikojanikin varsin
tyynesti, sekä sellaisia, jotka itse tiedän, että niitäkin, joita en
aavista, vaikka niitä ei voikaan olla niin hirveän paljon.
Tämä hänen luonteenlaatunsa estää monta rettelöä, mutta minä kestäisin
varmaan mielelläni pienen selkkauksenkin, jos saisin nähdä vähän
innostustakin toisinaan.
Erik puolestaan on arvoituksia täynnä. Ei suuria, ratkaisevia, sillä
siitä olemme kyllä selvillä, että me pidämme toisistamme ja tahdomme
niin edelleenkin, vaan pienempiä. Minä haluan oppia tuntemaan hänet
oikein ja opinkin kai, nyt kun olemme saaneet oman kodin ja saamme
olla yhdessä. Odotan, että alamme puhua vakavasti, sillä niin emme ole
tehneet. Ikävöin sitä päivää, jolloin saan sanoa, että "välillämme
ei ole mitään kätkettyä". Märtta kysyi minulta eräänä päivänä, ollen
utelias kuulemaan likeisiä asioita, millainen Erik on puhuessaan
erotiikasta. Vastasin, että hänen pitäisi käsittää, ettei sellaisiin
kysymyksiin vastata. Mutta siitä sain aiheen todeta, etten itsekään
tiedä varsin paljon siitä asiasta. Jos luulisin, että joku toinen
tietäisi enemmän kuin minä, niin olisin epätoivoissani. Maailmassa on
niin paljon roskaa, eikä minulla ole siitä puutetta, mutta minä etsin
hänestä turhaan vielä jotakin, en tiedä mitä, vavistusta, menettämisen
pelkoa, pelon tunnetta omistamisen onnessakin.
Itselläni on hänelle käsittämättömiä puuskia, jolloin minut valtaa
tavaton ihmettely siitä, että hän on olemassa ja on minun. Mutta voitko
kuvitella, kun minä kysyn: oletko sinä todellakin olemassa, elätkö
sinä? silloin hän vastaa: totta kai, hitto vie.
-- Teetä, sanoo nyt Erik ja iskee minulle silmää.
-- Hetikö, valtiaani?
-- Niin.
-- Siis sinä saat vartoa, Maija.
Teen jälkeen:
Olen juuri saanut pienen kehoituksen. Erik sanoi teetä juodessaan, että
tämä on ollut rauhallisin, hauskin pääsiäinen hänen elämässään pitkästä
aikaa, ja että hän luuli meillä olevan paremman olon kuin niillä, jotka
olivat matkustaneet hotelleihin ja täysihoitoloihin. Eikö Kamistakin
meillä ole ollut ihanaa tänä iltana?
-- Kyllä, mutta emmehän ole vaihtaneet ajatustakaan!
-- Senpä vuoksi minulla onkin jäljellä hyvä ajatukseni sinusta, hän
vastasi ja veti minut luokseen sohvan nurkkaan.
Rakas, viisas sisar kultani, oletko tästä saanut mitään käsitystä
meistä? Olen kyllä koettanut olla suora. Kun vastaat, niin palkitse
minua vuorostasi olemalla suora! Sano minulle olenko mielestäsi tuhma
tai ymmärtämätön jollakin tavoin, tai jos sinun mielestäsi näyttää
lupaavalta. Mainitse hiukan miten itse olet tehnyt, minähän en tiedä
juuri mitään. Tätä en sano ainoastaan sen tähden, että haluan oppia
sinulta, vaan myös siksi, että sinun seitsemän sinetin vahvistama
avioliittosi herättää mielenkiintoani nyt aivan toisella tavalla kuin
ennen. Tahtoisin niin mielelläni kuulla, että olet onnellinen. Olen
mielestäni kasvanut siksi tasallesi, että voisit vähän puhua kanssani.
Nyt olen lukenut kirjeeni ja huomaan, että siinä puhutaan
vähäpätöisistä asioista... Minun harrastukseni ovat kyllä pieniä,
mutta älä pidä niitä _liian_ pieninä! Tunnen syvästi, että olen
varsin vähän huomattava, elääkseni näin huomattavana aikana, mutta
sille en mahda mitään. Olen huomannut, että kohtaloni on pieni, mutta
sillä en pääse siitä. Sitä täytyy kai vaalia kuitenkin? Voisi ehtiä
enemmänkin, arvelet? Niin, mutta ei ainakaan niin kauan kuin ei ole
palvelustyttöä. Kaikki riippuu tietysti aivan siitä, minkä verran on
voimia ja kuinka paljon jännitystä kunkin sydän kestää. Minä haluan
tehdä vähän hyötyäkin loukossani, ja neuloa Punaiselle ristille, kun
Mathilda tulee, vaikka omianikin on paljon ompelematta. Mutta sehän on
vähin, mitä voi tehdä, ja yksinkertainen keino saavuttaakseen rauhan.
Tarvitseeko minun tehdä vielä muuta? Erikin mielestä ei, sillä eihän
minulla ole mitään edesvastuuta, ja mihinkä minä muuten kelpaisinkaan?
Mutta Erikin auktoriteetista huolimatta tuntuu kuin joku kalvaisi
minua. (Ei aina, mutta näin pyhäiltana). Minähän olen niin onnellinen
enkä maksa mitään veroa siitä. Tiedätkö mitä Erik vastaa, kun kysyn
häneltä: -- joidenkin täytyy kai aina olla onnellisia, jottei onni
kokonaan katoaisi maan päältä, mitäpä sinun tarvitsee murehtia, että
sinä olet sellainen, kun et ole sitä kenenkään toisen kustannuksella?
Se on totta, mutta minusta tuntuu kuin siinä ei olisi koko totuus. Mitä
sinä arvelet?
Häneen nähden on asia paremmin järjestetty. Hänellä on
asevelvollisuutensa isänmaansa puolesta, henkivakuutuksensa vaimonsa
hyväksi ja arkkipiispan toimittama hartauskirja kuolemattoman sielunsa
varalle, jos jotakin tapahtuisi. Sotaan hän lähtisi yksinkertaisesti
ja rohkeasti kuin Vänrikki Stoolin sankari, ja yhtä yksinkertaisesti
ja rohkeasti hän taistelisi ja kuolisi Ruotsin puolesta. Mutta siihen
asti ei tapahdu mitään hutiloimista etukäteen, vaan päivät saavat tulla
ja mennä työssä ja levossa. Se ei ole korkeinta viisautta, mutta se
on tervettä järkeä, ja minä toivon, että minullakin olisi kaikki yhtä
yksinkertaisen selvänä edessäni.
Kenties voit tehdä jotakin hyväkseni? Huomaan, etten kykene itse
päättämään puolestani. Tarvitsen ohjausta löytääkseni tien.
Uskollinen sisaresi
Kamilla.