Pieniä kahleita.
Kesä kului, syksy tuli ja iloinen seurue kokoontui jälleen
Tilhis-tätien asuntoon Antinkadun varrella. Päivettyneinä,
ilosilmäisinä ja lihavina kävivät he taaskin läksyjen kimppuun.
Kyllähän nämä väliin maistuivat hiukan karvaalta, kun he muistelivat
kotirannan veneitä ja marjaisia mättäitä maalla, mutta olipahan taas
toisaalta hauskaa tavata tovereita ja opettajia sekä katsella Helsingin
iloista syksyistä elämää.
Kotona "toverikunnassa" oli kaikki entisellään. Dika täti oli kesän
ajalla tehnyt matkan Englantiin tutkiaksensa sikäläisiä koululaisten
asuntopaikkoja, vaan oli jo palannut monilla uusilla aatteilla
varustettuna, ja Dea täti, joka Mobellen kanssa oli käyttänyt
kesäkylpyjä Lovisassa, oli tullut sieltä paljon nuoremman näköisenä, --
väittivät lapset.
Fritz Amatus istui eräänä iltapäivänä vihamielissään pidellen
yhtä numeroa "Lasten lehteä". Siinä oli näet kirjoitettu kehoitus
koululaisille, etteivät kotiin kulkiessaan astuisi taajoissa riveissä,
niin että vastaan tulevien vanhojen setien ja tätien täytyi astua alas
katuojaan päästäkseen tuon elävän aituuksen ohitse.
-- Onpa nyt kumma, ettei enää saa kulkea koulusta kotiin ilman
muistutusta, -- harmitteli Fritz ja heitti lehden hiotaan.
-- Onpa ihan merkillistä, että vanhemmilla ihmisillä aina on niin
paljon meitä vastaan sanomista!
-- Niin, kummallista se kyllä on, -- myönsi Dika täti, joka oli
tullut sisälle, sill'aikaa kun Fritz purki vihaansa Masselle. -- Ja
kummallista on, että minä juuri tulin tänne pyytääkseni sinua huutamaan
sisälle koululaukkuasi kirjoineen etehisestä, jossa ne ovat olleet
siitä lähtien, kuin tulit kotiin aamiaiseksi.
Fritziä nolostutti ja huvitti samassa. -- Sepä onkin varmaan Dika täti,
joka on kirjoittanut tuon kehoituksen "Lasten lehteen", -- sanoi hän
voittoriemulla, etehisestä palattuaan. -- Minusta tuntuu että se niin
muistuttaa sinun puheitasi, täti.
-- Entä jos niin olisikin, -- vastasi Dika täti ja asetti silmälasejaan
paremmasti nenälle, katsellen samassa Fritziä eriskummallisella
puoleksi vakavalla tavallaan.
-- Eikö mitä? -- Eihän kuitenkaan!
-- Mahdotonta! -- huusivat muut tilhiläiset tätiä ympäröiden.
-- Ettäkö minä olen "Saara-täti"? On se aivan totta.
-- Mutta emmehän me...
-- Niin tekö olleet minua kaatamaisillaan? Ei, ette juuri _te_, mutta
muut lapset ovat niin tehneet. Luulenpa että useampi teistäkin joku
kerta on tehnyt itsensä syypääksi samanlaiseen käytökseen, -- jospa ei
juuri tänään eikä eilen.
Tilhiläiset olisivat hyvin mielellään sanoneet vastaan, mutta Dika
täti jatkoi: -- löytyy yksi sana, josta, näette, kaikki ihmiset ja
varsinkin lapset paljon pitävät. Se sana on _vapaus_. Mutta asian laita
on semmoinen, että vapaus kyllä on kallis ja hyvä, se on yksi Jumalan
paraimmista lahjoista ihmisille, mutta jos ei vapautta ohjaa _rakkaus_,
on se kuin kesyttämätön varsa ilman ohjia, tai niinkuin tuli, joka
polttaa, vaan ei lämmitä.
Kun lapset nurisevat niistä muistutuksista, joita vanhemmat ja muut
täysikasvaneet antavat heille, tarkoittavat he tietysti: -- voi, jospa
nuo nyt antaisivat meidän olla rauhassa! -- Tai toisin: aivan vapaina.
Ilman muistutuksia, moitteita ja kehoituksia. Kuinka hauskaa se olisi!
Fritz Amatuksen koululaukku saisi seurustella kalossien kanssa, tai
asuskella keittiön pöydällä pestävien astioiden välissä niinä tuntina,
jolloin sen herra ja omistaja ei olisi koulussa. Kamillan kolo hameessa
saisi kasvaa ja kehittyä esteettömästi, kunnes se tulisi esiliinan
kokoiseksi ja alushame pilkistäisi esiin. Eufrosyne keikkuisi kaikilla
tuolilla, kunnes ei koko talossa löytyisi yhtään ainoaa ehyttä. Masse
pureskeli kynsiään, kunnes joka ikinen niistä tulisi kauniilla jäljillä
varustetuksi...
-- Voi, voi tätiä! -- huusivat muut tilhiläiset.
-- No, pääskööt nyt muut tällä kertaa. Mutta mihin luulette joutuvanne,
jos jokainen teistä saisi aivan esteettömästi viljellä huonoja
tapojanne? Se veisi teidät siihen, että niistä tulisi teille itsellenne
koko joukko pieniä näkymättömiä _kahleita_, jotka huomaamattanne
pitäisivät teidät kiinni sidottuina, estäisivät hyvien taipumusten
ja päätösten kehittymistä ja kypsymistä ja toisivat mukanaan yhä
toisia pahoja tapoja ja virheitä, -- ehkä ajan mukaan oikeita
syntejäkin! Poika, joka heti on valmis suuttumaan, vastaa pahasti ja
kiivaasti, tulee helposti -- jos ei ajoissa koeta itseänsä voittaa, --
täysikasvuisena rajun luontonsa orjaksi. Ja tyttö, joka niin paljon
pitää tavaroistaan ja on niin halpamielinen, ettei mielellään lainaa
kynää tai kumia toverilleen, tai kieltäytyy menemästä asialle, jotta
saisi rauhassa järjestää laatikkoaan, hän hoitaa itsekkäisyyden ja
tylyyden siementä, joka kyllä itää ja kasvaa ja vähitellen vieroittaa
hänestä kaikki ihmiset.
-- Enpä ymmärrä minkätähden täti panee niin paljon painoa tuommoisiin
pikkuseikkoihin, -- tuumaili Kamilla.
-- No, koeta ajatella, -- lisäsi Dika täti, -- että käsivarteesi olisi
pienenä ollessasi sidottu nauha. Alussa se ei yhtään sinua vaivaisi,
mutta jota isommaksi ja pyöreämmäksi käsivartesi kävisi, sitä enemmän
alkaisi nauha vaivata ja kiusata sinua. Se ei muodostuisi käsivarren
mukaiseksi, vaan päin vastoin armottomasti puristasi sitä, kunnes koko
tämä jäsen kuihtuisi ja jäykistyisi, syystä että nauha estäisi veren
kiertokulkua.
Kamilla katseli miettiväisenä käsivarttaan.
-- Kaikki pienet, alussa melkein huomaamattomat tavat voivat vähitellen
kasvaa oikeiksi _virheiksi_. Ja kaikki ovat he saman äidin itsepäisiä
lapsia, tuon ruman, häijyn _itsekkäisyyden_. Luuletteko te ettei
itsekkäisyydellä ole mitään tekemistä sen kanssa, ettei Fritzin
koululaukkua ole pantu paikoilleen tai että Masse järsii kynsiään?
Saatte olla varmat siitä, että nekin ovat itsekkäisyyden synnyttämiä.
Fritz heittää laukkunsa etehisen lattialle tai keittiön pöydälle,
syystä että hänestä on ikävä kulettaa sitä huoneeseensa ja koska ei
_ajattele, että jonkun muun täytyy tehdä se hänen sijassaan_. Masse
järsii kynsiään, koska hän ei tahdo _vaivata itseään vastustamaan
mitään halua_, olipa se kuinka pieni tahansa, ja koska _niin on
mukavampi_. Kumpainenkin tahtoo tehdä vaan sitä, mitä heistä on
helpointa ja miellyttävää, huolimatta muiden mukavuudesta tai siitä,
mitä on oikeaa ja kohtuullista.
Kaikki olivat ääneti.
-- Paljon löytyy semmoisia pieniä kahleita, jotka pehmeinä ja notkeina
kietoutuvat teidän ympärillenne. Toiset ovat itsessään vaarallisia
ja eivät tarvitse muuta kuin kasvaa rinnakkain teidän kanssanne
tullaksensa synneiksi ja rikoksiksi. Mutta useat muut, jotka itsessään
näyttävät vähäpätöisiltä ja viattomilta, voivat yhdistyä kuin renkaat
vitjassa ja muodostavat siten yhdessä virheen. Minä olen pannut
mieleeni nämä erilaiset pahat tavat ja kirjoittanut ne muistiin. Luenko
sen teille?
Lapset näyttivät noloilta.
Dika täti veti esille paperin taskustaan ja alkoi lukea:
_Muutamat eivät koskaan pane tavaroitaan paikoilleen_.
_Eivät tottele ensi käskemistä_.
_Nurisevat, jos käsketään pientä asiaa toimittamaan_.
_Jättävät viimeiseen hetkeen kaikki tehtävänsä_.
(Spirea näytti tulevan hiukan hämilleen.)
_Paiskaavat ovia jälkeensä, kun ovat jostakin suuttuneet_.
_Ovat niin kiintyneet hauskaan toimeen, etteivät kuule, jos joku
puhuttelee tai pyytää pientä palvelusta_.
(Kasse ja Svante purivat huuliaan ja katsoivat ulos ikkunasta.)
_Puhuttelevat siskojaan ja tovereitaan tylysti ja vihaisesti_.
_Eivät syö kaikkia ruokalajia päivällispöydässä_.
_Ovat tyytymättömät vaatteihinsa ja tahtovat aina olla puettuina
"niinkuin muut"_. (Kamilla katsahti alas.)
_Tahtovat aina leikissä muita hallita_. (Eufrosyne punastui.)
_Näyttävät heti "happamelta", kun pieninkin vastus kohtaa_.
_Eivät peseydy eivätkä kampaudu kunnollisesti eivätkä koskaan koeta
pitää vaatteitaan hyvästi_. (Tässä punehtuivat Fritz Amatus, Masse ja
Kamilla.)
_Puhuttelevat palvelijoita tylysti ja käskeväisesti_.
_Ovat ahneita makeisille ja sokurileivoksille_.
_Pureskelevat kynsiään, vetelehtivät käsivarret pöytään nojautuneina,
syövät nielaisemalla ja ahneesti, eivät katso eteensä kadulla_...
-- Voi, Dika täti kulta, lopeta jo, -- huusivat kaikki tilhiset! --
Moraalikakkusi kasvaa liian isoksi, ei sitä jaksa niellä yhtaikaa.
Dika täti naurahti ja pisti paperin taskuunsa, mutta Fritz Amatus näki,
että siihen vielä oli kirjoitettu paljon, ja hän huokasi syvään.
-- Täti, -- kysäsi hän, -- minkätähden minä olen itsekäs, jos loikoelen
käsivarret pöydällä, syön sopimattomasti tai likaan vaatteitani?
-- Sentähden, ettet ajattele muiden epämukavuutta, vaivaa ja huolta,
vaan ainoastaan omaa mukavuuttasi ja vapautta. Nämä itsessänsä
vähäpätöiset pahat tavat ovat nyt pieniä kahleita, joitten et tunne
painavan, mutta jos et ajoissa voita niitä, piirittävät he sinut
täydellisesti jonakin päivänä ja sanovat: -- nyt me olemme _sinun_
hallitsijasi.
-- Hm! -- mietti Fritz.
-- Ja nyt olette tällä kertaa päässeet moraalikakusta, tilhis-parkani.
Saa nähdä onko siitä mitään jälellä huomenna!
Kesäjuttuja.
Takkavalkea leimusi iloisesti ruokasalissa eräänä kylmänä marraskuun
iltapäivänä, ja paistoi suoraan Fritz Amatukseen ja Masseen, jotka
venyttelivät uunin edessä, nauttien nokisista, porossa paistetuista
omenista. Kamilla, Eufrosyne ja Kasse olivat vähän aikaa huvitelleet
pihassa, joka oli täynnä oivallisia luminietoksia; nyt seisoivat he
keittiössä rukoillen Katrilta kynttiläpalasta.
Kamilla pisti päänsä ruokasalin ovesta, jolloin tuli näkyviin pari
punaista pakkasen puremaa korvaa. -- Ei Helsingissä voikaan hyvin usein
olla sotasilla lumipalloilla, -- muistutti hän, -- sentähden täytyy
ottaa ajasta vaari. -- Kuulkaa pojat, me olemme rakentaneet pihalle
lumilyhdyn -- visersi hän iloisesti, -- nyt sinne pannaan tulta, että
Spirea ja tädit saavat sen nähdä, kun kohta tulevat. Missä Svante?
-- Hän kirjoittaa.
-- Turhia, eihän sitä pidä lauantai-iltana työtä tehdä, vai miten
tytöt? -- Nämä viimeiset sanat lausuttiin Eufrosynelle keittiöön päin.
-- _Tytöt?_ -- Kasse näytti kysymysmerkiltä.
-- No, olkoon sitten "ihmiset", -- nauroi Kamilla. -- Voi, kas
tuossahan saamme nyt kynttilän, -- elä unhota tulitikkuja, Kasse!
Tulkaa nyt, ihmislapset!
Pihalla seisoi heidän mestariteoksensa, lumiukko, joka oloihin
katsoen oli komea. Vatsa oli ontto ja laitettu lyhdyksi, johonka
nyt pistettiin kynttilä ja etupuoli tukittiin pienillä sievästi
tehdyillä lumipalloilla. Eufrosyne sytytti tulitikun; tuuli kauheasti
ja he saivat tuulelle uhrata kuusi tulitikkua. Vihdoin aukaisi Kasse
päällysnuttunsa ja levitti hellästi suojellen käsivartensa ukon
ympärille, jolloin Effin onnistui sytyttää kynttiläpalan ukon vatsassa.
Kynttilä paloi hauskasti ja kirkkaasti, oikein ylenluonnollisesti,
arveli Kasse, joka seisoi siinä vieressä, hieroen paljaita palelevia
käpäliään. Dika tädin pojat eivät olleet raukkamaisia. Masse ja Fritz
olivat nyt myös yhtyneet heihin, nuttujen napit kiinni ihan kaulaa
myöten, ja nyt alkoi kiivas lumisota, jonka kestäessä tytöt pitivät
puoliaan yhtä hyvin kuin urhoollisimmat pojat. Kukaan ei itkenyt,
vaikka välistä sai kovan kolauksen suoraan otsaan ja vaikka lumi
pitkinä rihmoina märkänä vetäytyi pitkin niskaa ja selkää. Se oli
terveellistä ja vahvistavaa ja lapset löylyttivät toisiaan aika lailla.
Vihdoin alkoi heistä tuntua liian märältä. Lumiukkokin oli sodan
vimmassa saanut kolauksen ja särkynyt kahtia. Tuossa makasivat nyt pää
ja vatsa vähän matkan päässä toisistaan ja kynttiläkin oli sammunut
lumihyhmässä. Tilhit päättivät vihdoin lentää sisälle.
Ja nyt alkoi portaissa juoksu, jalkojen töminää kuului porstuassa
sekä melua kalossien ja päällysnuttujen kanssa etehisessä, niin että
Mobellen täytyi tulla järjestystä ylläpitämään.
-- Emmeköhän panisi toimeen jotakin _oikein_ hauskaa tänä iltana,
-- ehdoitti Fritz, kun kaikki olivat riisuneet päällysvaatteet, ja
vaihtaneet kuivia vaatteita päälleen.
-- Keittäisimmekö nekkuja? -- ehdoitti Masse. Hänen ahneutensa vaati
vielä muuta kuin nuo äskeiset nokiset omenat. -- Eikä, otetaan ennen
esille joulutyömme, se on niin kodin tapaista ja hauskaa. -- Kasse
oli viime aikoina tullut innostuneeksi tekemään lahjoja äidille ja
sukulaisille.
-- Ei kuitenkaan ennen kuin Spirea tulee, -- selitti ritari
Pumpenritter; tulkaa nyt ensin tänne, niin koetamme saada Svantea
eleille!
20-markan viulun onnellinen omistaja katsahti hajamielisenä ylös
ainekirjoituksestaan, kun kuuli ehdotuksien ja kutsumuksien satelevan
päälleen. -- Jaha, -- kyllä! -- Svante kääri syvämielisenä ja
perinpohjin paperinsa kokoon ja pisti ne pöytälaatikkoon, hänellekin
oli kyllä ilo mieleen. Eufrosynen ruskeat silmät vilkkuivat
veitikkamaisuudesta.
-- Mitä käsityötä sinä otat?
Svante joutui hämilleen.
-- Niin kyllä, käsityötä, -- sillä kaikilla muilla pojilla on, -- sanoi
Effi päättäväisesti.
-- Saanen ehkä keriä lankaa jollekulle teistä, -- arveli Svante ja
katseli arastellen seuraan keltaisen tukkansa alatse.
-- No, sen saat. Tule nyt. Minä kuulen, että Spirea jo on kotona ja
Dika täti myös. Pidämme nyt oikein hauskaa käsityöseuraa.
Eufrosyne astui etunenässä ulos ruokasaliin. Istuttiin ison pöydän
ympärille ja työt otettiin esille. Dea täti neuloi ikuista harmaan ja
punaisen kirjavaa sukkaa, Fritz Amatus virkkasi äidilleen koriliinaa ja
sai hyviä neuvoja Kasselta, joka juuri oli tehnyt samanlaisen. Svante
keri lankaa ahkerasti ja kömpelömäisesti, sill'aikaa kun Masse piteli
vyyhtiä ja alituiseen sotkeutui siihen sormillaan.
-- Minusta ovat aina lauantai-illat niin hauskoja, -- uskoi
Eufrosyne Masselle, hiljaa kiikutellen tuolilla ja koukulla neuloen
kiikkutuolimaton reunusta. -- Ei ole mitään läksyjä ajateltavina, ja
sitten se aina tuntuu, kun kuuluisimme seuraan, kun istumme näin kaikki
yhdessä ja teemme työtä.
Masse nyökäytti päätään tyytyväisenä. -- Onhan tämä seura, vastasi hän,
-- Tilhiläisten käsityöseura, -- ja pudotti samassa vyyhden.
-- Minusta tuntuu, että voisimme lukea ääneen jotakin hauskaa kirjaa,
-- jatkoi Eufrosyne, joka oli päättänyt nauttia niin paljon kuin
mahdollista lauantai-illan vapaudesta. -- Oletko sinä, Fritz, lukenut
"Mustaa Robin poikaa"? Se on semmoinen paksun paksu, täynnä kuvia ja
julmia tapauksia. -- Eufrosyne oli juuri nyt sillä ijällä, jolloin enin
nautitaan "indiaanijutuista".
-- Käypi niin yksitoikkoiseksi aina lukea ääneen, -- vastusti Kamilla,
-- jonka vilkas luonto teki hänelle vaikeaksi kuunnella lukemista; --
minä ehdotan, että me laulamme "pukki laulaa" seitsemän-äänisesti.
-- Hyi, -- ei! Mitäpä hauskaa siinä olisi? -- ihmetteli Kasse
irvistellen. Hän ompeli puukannatinta jaavakanevalle ja laski juuri
pisteitä mallillaan.
-- Mitä sinä, Svante, arvelet? -- kysyi Effi hiukan viekkaasti. -- Etkö
sinä ole samaa mieltä minun kanssani?
-- Kyllä, -- ja, jaha, mistä onkaan kysymys? -- Svante heräsi ikäänkuin
unesta. Hänen ajatuksensa olivat eksyneet kauas kompositsiooniopin
salaisuuksiin ja hän käänsi kerää niin hitaasti, että Masse hyvinkin
olisi ennättänyt joka käännöksen väliin nukahtaa.
-- Emmekö voisi kertoa jotakin, jota itse olemme kokeneet, -- ehdoitti
Spirea. Dika täti sanoo aina, että se on niin hyvä harjoitus.
-- Kyllä, kyllä, -- huudettiin miehissä! -- Ja Dika täti pannaan
puheenjohtajaksi! riemuitsi Kamilla.
-- Ei sitä tämmöiseen tarvita mitään puheenjohtajaa, -- sanoi Masse
opettavaisesti.
-- Vai niin, minä muistan vaan että meillä nyt oli oikea kokous.
-- Mitä nyt kertoisimme? -- kysyi Masse varovaisesti.
-- Jotakin, jota itse olemme kokeneet.
-- Minäpä kaaduin kadulla tänään, -- pisti Eufrosyne väliin.
-- Hyvin hauskaa kuulla, -- mutta siihen kai se juttu loppui, -- ivasi
Kasse.
-- Ehkä me kerromme jotakin koulusta, -- arveli Svante, jolle vihdoin
oli käynyt selväksi, mistä muut puhelivat.
-- Tai kotitapahtumista, kesäjuttuja, -- tuumasi Eufrosyne.
-- Niin, kesästä, kesästä, se on hauskinta! -- kuului useita ääniä, --
saamme siten hiukan kesäiloa kolkon syksyn ajalla.
Masse ja Kasse olivat haleta innosta päästä kertomaan. He olivat
käyneet Tanskassa sisar Angelikan ja lankomiehensä Jensin luona ja
olivat täpösen täynnä mitä kummallisimpia juttuja.
-- Minä ehdotan että kerromme ijän mukaan ja että täditkin yhtyvät
meihin, -- sanoi Kamilla, joka hyvin tiesi kuinka Dea täti kammosi
kaikkea "esiintymistä", ja tunsi ilkeän halun houkutella vanhusta
hupsutuksiin.
-- Minä mieluummin kuuntelen, lapsi kulta, -- vastasi Dea täti tehden
kieltävän liikkeen, -- minä olen liian vanha semmoisille. Minun nuorena
ollessani ei tytöillä juuri ollut tapana puhua, enkä minä siihen kykene.
-- Kyllä te osaatte, tulkaa vaan mukaan, täti hyvä, -- intti Kamilla,
mutta luopui sitten Spirean viitatessa pyynnöstään.
-- Ehkä me sen sijaan saamme Dika tädin mukaan?
-- Dika täti lukee vaatteita pesuun pantaviksi keittiössä, eikä jouda
tulla, -- ilmoitti Spirea. Minä ehdotan, että heitämme arpaa siitä,
missä järjestyksessä meidän tulee kertoa ja sitten ulotamme vasta
ensimmäisenä vapaana iltana, kun Dika tätikin saattaa olla mukana.
Täytyyhän meillä jokaisella olla hiukan valmistusaikaa.