_Rauni_ tulee ulkoa.
RAUNI (aikoo kulkea suoraan vasemmalle).
SARRE (kuin säikähtäen). Tyttäreni! (Mennen pysähtyneen Raunin luo,
jonka ohjaa poispäin sivusuojan läheltä; kuin höperönä.) Vain puolet
oli omaa — — Ja vieras sai koston — — yöstä yöhön ja vuodesta vuoteen
syö se ryöstäjäsi luuta ja lihaa. Ja käsky — — toisen oli käsky.
RAUNI (vavahtaen). Käsky? (Katsahtaa epäillen Sarreen, sitten
ympärilleen, pelästyy ja juoksee vasemmalle, josta samassa kuuluu
hätäänjoutuneen parahdus.)
SARRE (peräytyy kuin kauhun ajamana taka-alalle ja kyyristyy
jakkaralle. Samassa alkaa kaukaa kuulua Päivön ja miesten laulamana
_Voittajain laulu_):
Kaulaluillamme Kalma,
vierellä Manalan alho
Ylätse löimme,
vihamiehemme alatse.
Huomattavasti lähempää:
Kulmaluillamme voitto,
vierellä tekojen kalpa.
Ylätse löimme,
vihamiehemme alatse.
Jo ensimmäisten säkeitten aikana on _Rauni_ kiertänyt ulkoa ja
tullut taka-alan oviaukosta telttaan. Koko laulun ajan hän etsii
kaikkialta, etsii mielettömästi. Tultuaan oikealle päällikköviitan
lähelle, hän repäisee sen seinältä, painaa sitä rintaansa vasten ja
koettaa sitä raivostuneena reväistä kahtia. Sitten: hän laahaa sitä
keskinäyttämölle, pudottaa sen maahan kuin väsyneenä. Kuin muistaisi
taas etsittävänsä hän rientää vasemmalle sivusuojaan, palaa täältä
samassa, seisahtaa.
RAUNI (Sarrelle; väsyneenä, jäykistyneenä). Sinäkö surmasit pojan?
SARRE. Turvaan on viety — — Jantukan hoitoon.
RAUNI (yksikantaan todeten). Tietäjän uhrattavaksi.
SARRE. Ken antoi käskyn, sen kuulit.
RAUNI (synkästi). Sen kuulin. (Etenee kohti oviaukkoa, täältä hän
peräytyy kuin kauhistuneena ja vetäytyy inho kasvoilla sivusuojaan.)