SARRE (kuin oljenkorteen tarttuen). Ketkä?
MAARIT (salaisen riemun vallassa). Lintuojalta, päämies miehin ja
keihäin.
SARRE (nousten, kuin hädästä päästen, hieroen mielihyvästä käsiään.)
Hyvä, hyvä — — Parastakin parempi. Syy on käskijän, ei minun.
(Maaritille.) Sinä, Maarit, saat auttaa.
MAARIT. Ketä?
SARRE. Eniten itseäsi. Jos tahtonet, ettei Henrik Kurki, ei Kurjen
pojat, ei poikien pojat himoitse koskaan enää Sarren pahnasta
syntynyttä naista, niin — — nyt pääset tahtosi perille. Tahdotko?
MAARIT (synkästi). Tahdon.
SARRE (osoittaen vasemmalle). Mene, ota poika, livahda pakoon, juokse
pohjoista tolaa ja jätä se — — Jantukan kotaan.
MAARIT (lyhyen vaitiolon jälkeen; päättävästi, kuiskaten). Sen teen.
(Katoo vasemmalle.)
SARRE (yksin; kuin taitavasta kaupasta hyvillään). "Muista tekosi",
sanoi noita. Sen muistin, en tehnyt mitään. Vain käskyn sain ja totteli
toinen, en minä. (Kuin lohduttaen itseään.) Ja tuskin puolta oli
pojassa omaa — —