PÄIVÖ (keskeyttäen). Oikeus? Se poika on ryöstetty viattoman verestä.
Ja nyt on se synnyttäjänsä tahdosta minun. Puolustan omiani: naistani
ja lihaa tämän lihasta. Ja ennen ne molemmat hautaan kuin yhdenkään
luovutan susille. Ette, mies parat, tietävän näy, että nyt käydään
susien sotaa susia vastaan. (Sarrelle.) Sarre, nouse. Jos vihamies
etenee yli Lintuojan askelenkin verran, sinä surmaat pojan. Onko selvä?
SARRE (on noussut; sopertaen). Päämies — — (Nostaen kätensä, kuin
nähden tietäjän ennustaman hetken nyt tulleen, monisävyisin tuntein.)
Jantukka!
NIKLAS (Päivölle). Et voi tarkoittaa totta! Mutta — — etkö ymmärrä?
Tämänkaltainen uhkauskin on mieletön teko. Se vie Henrikiltä järjen.
Etkö muista? Hänen raivonsa on kamala. Silloin ei jää näille rannoille
eloon yhtäkään ihmisen näköistä. Niin, eivät vain jouset ja keihäät
murru, lappalaiset ja lappalaisten koiratkin viruvat huomenna maassa,
jos toistat sen sanasi.
PÄIVÖ. Sen toistan, toistan vaikka ulvomalla, kuten pedolle sopii. Ja
siinä on viisautta lisäksi. Katsos, poika saa puolustaa hengellään
minun selkäpuoltani isäänsä vastaan. Sillä aikaa lyön vimmastuneet
partaniekat takaisin itään. Veljeni vuoro tulee kyllä, odottakoon
rauhassa.