PÄIVÖ (kääntyen hänestä poispäin; lyhyesti). Tietoja tuonet?
NIKLAS. Tietoja kovia. (Lähestyen Päivöä.) Taattomme on kuollut ja
kuopattu.
PÄIVÖ (hetken vaitiolon jälkeen). Miten kuoli?
NIKLAS. Murheeseen — — poikiensa tähden. Kun sortuivat veljekset
sotaan, lankesi vanhus heikkouden tautiin. Viikkoja virui. Eräänä
aamuna vainajana kunniaistuimella istui.
PÄIVÖ (melkein kärsimättömästi). Lie papin multiin pantu?
NIKLAS (nyökkää myöntävästi).
PÄIVÖ (lyhyesti). Rauhassa levännee. Istu.
NIKLAS (istuutuu rahille).
PÄIVÖ. Mitä itsestäsi?
NIKLAS (kuin vierastaen). Mitäpä muuta kuin — — ruosteenkarva muoto ja
mielessä tyhjä. Ei maistu olut, ei naura Hoikan poika enää. Vaarojen
laitamilla on maanruska harmaa ja kuiva, ja äänen kantamattomissa on —
— merenraukujen laulu. (Hetken vaitiolo.) Sisaremme — — se kaunis sisar
— joka aamu ovat hänen kasvonsa kalpeammat eilistä päivää. (Tuskalla.)
Eikä hän edes valita. — Veljeni, tee sovinto veljemme kanssa.
PÄIVÖ (katkerasti). Eikö tietosi kovemmat?
NIKLAS (asiallisemmin). Kovat ehdot mukaani sain. (Pyytävästi.) Mutta —
— taipua koeta: jää vara parempiin — — tuonnempana.
PÄIVÖ. Ehtosi sanele.
NIKLAS. Kemiläissaaresta tänne lähenevät parhaillaan kahden
kauppakunnan miehet. Jos lähetät minun mukanani pojan isällensä, saat
aikaa tiiman verran paetaksesi ylämaihin — — naisesi keralla. Muussa
tapauksessa — — ei ole armoa.
PÄIVÖ (on alkanut kävellä raivostuneena edestakaisin). Enkös
arvannutkin! Nuorimus saa väistyä. Puolsin kerran raatajille särpimen
oikeutta hiukaisevaan nälkään: sain väistyä kellariin. Kun vaadin
itselleni omin käsin ottamani vangit, tarjottiin Ilmolan nuorimmalle
perilliselle mierolaisen sauva, ja jälleen, kun puolustan omiani, tuo
sama mies karjuu takanansa Tornion ja Narvan herrat: pakene! Saat
armon: henkipaton vaivat.