_Niklas Kurki_ tulee ulko-ovesta olalla jousi ja nuolikotelo.
NIKLAS (avaten oven, kääntyen pihalle päin). Hoikan poika, mitä
kurkit ja kierrät! Tuo tuopilla olutta! (Astuu sisään; katsoen
ympärilleen.) Onpa tyttärillä kummia tapoja. Ulkona seesilma aamu,
täällä akkunaluukut kiinni? Ja kynttilät paistaa kuin Henrikin
messussa? (Sammuttaa kynttilät, panee jousen seinänaulaan, istuutuen
pöydänviereiselle rahille, ottaa käteen lakkinsa, jossa törröttää
pari metsonsulkaa; tarkastellen sulkia.) Onpa vielä — — onpa niinkin
metson pyrstösulissa valkoinen hipukka. Ja niin kauvan ei tule maailman
loppua, anovat vanhat. Mutta jatkuupa ensi kesänä halla ja nöyrät
vuodet — — ei kasva muu kuin pettu, ohdakkeet ja orjantappurat.
JOHANNA. Mistä sellaista tietoa keräsit?
NIKLAS. Tiedätkö, sisar, mitä ovat keijavaiset?
JOHANNA. Mitä keijukaisia lienevät.
NIKLAS. Vähän sinnepäin, mutta sydämeltä toista maata. Tanssivatkin,
kuin tytönlylleröt ja heitukat, mutta — — kuoleman tanssia.