JOHANNA (hätääntyneenä, tukien isäänsä ja vieden tämän vasemmalle,
laskien penkille lepäämään). Autan — — hoidan — — tänne. (Vaipuen
penkin viereen.) Jos tahdot, menen luostarin suojaan. Mutta — — ethän
tahdo — — armas taatto — — ethän vaatia voi — — Puhtaalle miehelle
annetun sananko söisin?
MATHIAS. Istumaan — — (Päästyään Johannan avulla istuvaan asentoon;
laskien toisen kätensä maahan lyyhistyneen Johannan olalle.) Tytär,
kuuntele vielä — — Usein — — pimeinä öinä, kun makaa talo, haparoin
tänne ja istun tuonne — — kunnian istuimelle. Silloin — — näen
pimeässä, tapailen käsivarsillani Ruijan rantoja myöten ja hyväilen
isiemme lepokuuset kaikki idästä länteen. Ja he tulevat, nuo harmajat
haltiat —. Niille haastelen ja haastelevat hekin. Minkä tietävät
enemmän, sen sanovat, minkä vähemmän minä, sitä kyselen. Kerran, kun
sinun syntymäyönäsi itsekseni napisin odoteltuani turhaan pätevän pojan
ilmoille tulevan, silloin ne hymisivät aamuiseen hämärään: "Minkä
miehellä arvet, sen naisella kärsimyksen askeleet." Ja minä lakkasin
napisemasta. Lakkaa sinäkin, tytär. (Nousten.) Älä saata taattoasi
häpeään. (Lähtee kulkemaan kohti oikeanpuolista ovea. Silloin akkunan
ulkoluukut avautuvat ja valo tunkeutuu kuultavana kultana ruutujen
lävitse; pysähtyen, Johannalle.) Tänä yönä he — — jumalat vaikenivat.
Mutta — — (viitaten akkunaan) sinulle he tuolla — — aamussa puhuvat.
Muista mitä sanoin ja kuuntele. (Poistuu oikealle.)
JOHANNA (on istuutunut hiljaa vasemmalle jakkaralle; isän mennessä,
puoliksi itsekseen). Kuuntelisinko — — toista ne neuvovat minulle — —
kärsimyksen lahjaa.