PÄIVÖ (tuskaisan katkerasti). Raiska ja raukka! Kaikki mitä mielessä
toivoin ja tahtelin tavoittaakin kerran — — miehenä, se on muualla
nyt, ei minussa — — Se matelee alatse, se kiertää ylätse ja alkusen
alutta kuin vaisu tuuli — — Ja minulla ei mitään! (Hetken vaitiolo.)
Vielä tänään, äsken näin virrassa nielut kuin peikkojen silmät ja
kiitävät kuplat kuin pienet aurinkoiset. (Yhä herkistyen, kuin unohtaen
vaivansa.) Nyt muistankin: poikana usein — — kuin uuvutti rannalla
tuoksut ja unetti kaukainen kohina — katselin mieleni näkyjä, näin
miten kuplanen suurtui, se nousi kuin virrasta paasi, sitten — — se
latvoja tapasi, kuin taivaan kansi se seisoi ja paistoi. Minä itse
seisoin sen alla ja tiesin, ihmeitä tekoja tiesin. Olin surmannut
taalo-jättiläisen, suuren ja julman — —
RAUNI. Senkö, joka vaivasi saamelaisten maata?