_Päivö_ ja hänen jäljessään _Järkä_ tulevat ulko-ovesta.
HENRIK (ivallisesti, kuin nulikalle). Rakas veljeni on kalavesien
tärvelijöille antanut ylettömän armon käydä oikeudesta. Saisiko kuulla,
miten hellyttivät veljeni mielen nuo — kalavarkaat.
PÄIVÖ (lämpimästi puolustaen). Muistanet toki, miten kiusasi viime
kesänä peltotauti takamaitten kapanaloja, jotta niukan siemenen tuskin
saivat pannuksi talteen uudisperheet. Tulivat pyytämään kalaa petun
särpimeksi, ei varastamaan.
HENRIK (jyrkästi). Kemijoen kalavedet kuuluvat Ilmolan taloon, jos
älynnet mitä tietää miekan oikeus, osto ja perintö.
PÄIVÖ (hyvää uskovasti selittäen). En tahtonut pahoin vaan hyvin.
Jos lienevätkin tänne tulleet myöhemmin meitä, samaa ovat hämäläistä
heimoa, jotta — − ollapa joka miehellä miehenosa omaa riistamaata ja
kalavettä, eivät nääntäisi nöyrätkään vuodet hämäläistä kansaa, ja
riittäisi silloin mielellistä keihäsmiestä tarpeen tullen, kun oman
miehenosan puolesta olisi keihäs tanassa. — Niin olen aatellut monesti.
HENRIK. Onpa lapsilla loruja. (Järkälle.) Järkä, mene, heitätä varkaat
niskasta nivaan. Ken pääsee hengissä suvantoon saakka, märkänä koirana
takamaille juoskoon ja henkiparkansa pitäköön.
JÄRKÄ (lähtee pari asemiestä mukanaan ulko-ovesta).
PÄIVÖ (tyrmistyneenä). Olen antanut miehille sanani!
HENRIK (ivalla). Älä itke, sanasta miestä, ei poikaa.
PÄIVÖ. Älä koske niihin miehiin. Jousi ja mies olen minäkin!
HENRIK. Vaikene.
PÄIVÖ (menettäen malttinsa). Kohta on koskessa Järkä tai minä, ei
syyttömät miehet! (Syöksyy ovensuu-ryhmän läpi ulos.) Oven luona
seisovista siirtyy suurin osa uteliaana pihamaalle.