Alkaa kuulua ulkoa miesten laulama Pirkkalaisten laulu:
Kuljemme autioita maita,
taattojen siemen on povella.
Korvesta korpeen, tulehen, tuuleen,
taattojen käsky on takana.
Läntehen vitaan, itähän vitaan,
Ruija on miekkamme terällä.
Miehet on lyöty, heimot on lyöty,
orjina lappien tenavat.
Kuljemme autioita maita,
taattojen käsky on takana.
Viimeisiä säkeitä laulaessaan on miesryhmä pysähtynyt pihamaalle
ulko-oven eteen, joten se on näkyvissä.
Laulun alkupuolella, näyttämön tyhjennyttyä, on tullut oikeanpuolisesta
ovesta _Mathias Kurki_, harmaahapsinen arvokas vanhus. Hänkin on
puettu pirkkalaispäällikön tapaan. — Hän tulee kumarana, keppiinsä
nojaten ja hitaasti astuen. Mutta laulun kuullessa hän suorenemistaan
suoristuu, kunnes hän seisoo koko ryhdiltään ylväänä ja kookkaana,
kasvoilla menneitten sankarimuistojen hymy. Laulun lakattua astuu
tupaan päämies _Henrik Kurki_, pirkkalaispäällikön puvussa, mutta muita
komeammin koristellussa, päässä keskiaikuisen ritaripäähineen mukainen
leveähkölierinen huopahattu. Koko puvun yleissävy on tumma, melkein
synkkä, mutta harteilla on pirkkalaispäällikön punainen verkaviitta.
— Päämiehen jäljessä tulevat Niklas, Johanna ja Aimola, joista Niklas
menee istumaan etualan jakkaralle, Johanna ja Aimola pöydänviereiselle
rahille. Taempana kerääntyvät oven luo hämäläiset _Järkä, Servo,
Hoikka_ ja _Keriolainen_. Pari lappalaisorjaa näkyy myös ovensuussa.
HENRIK (astuu suoraan kunniakorokkeen luona seisovaa isäänsä kohti,
paljastaa päänsä).
MATHIAS. Oletko vaeltanut, poika, autiomaita?
HENRIK. Korvet autiot halki, poikki kahden valtakunnan rajan,
rikkaisiin linnoihin saakka.
MATHIAS. Onko valtasi noussut vai vajonnut?
HENRIK. Haalogalannin maavouti langokseen kutsui. Aseliitto lännessä
valmis, rinta on itätuulta vastaan.
MATHIAS. Olet valtaan luotu, kuin oli isäsi ennen. Istuimellesi istu.
(Lähtee kohti oikeanpuolista ovea.)
HENRIK (heittää viittansa lähellä seisovalle Servolle, joka vie sen
kunniaistuimen lähelle seinänaulaan ja jää seisomaan istuimen oikealle
puolelle. Henrik nousee korokkeelle).
JÄRKÄ (on samalla tuonut tuliaisarkun ja asettanut sen korokkeelle).
MATHIAS (kääntyen oikealla, Henrikille). Jos lie tämän päivän
tuomioissa neuvoja tarpeen, muistanet, en taattojen tietoja salaa.
(Poistuu oikealle.)
HENRIK (istuuduttuaan; ankarasti). Mitä vastaat, Järkä? Näin Ilmolan
lohivesillä venekunnan, jonka miehet eivät olleet talon palkollisia
eikä orjia, mitä lie vieraita takamaitten hämäläisiä. Miksi ei ole
miehiä pantu kellariin odottamaan rangaistusta?
JÄRKÄ (astuen lähemmäksi koroketta). Köysiin ne miehet panin ja
raahasin nuoren päällikön eteen. Mutta — − se kun kuuli asian, ei
enempi tehnyt kuin mitä olalle taputteli, ja pyytöluvan antoi omalla
suulla. (Ovensuujoukossa ihmetyksen kohinaa.)
HENRIK (naurahtaa lyhyesti; Järkälle). Nouda poika tänne.
JÄRKÄ poistuu ulko-ovesta.
HENRIK. Onko Työrö palannut Kokemäeltä?
KERIOLAINEN (astuu keppiin nojaten, pahasti ontuen esiin
ovensuu-joukosta). Ei ole palannut. Mutta sanan lähetti, että valmiit
ovat varastoaitat Kokemäen kennäällä.
HENRIK. Hyvinpä sopii. Mutta — — ukko Keriolainen, onko konkkaluutasi
puraissut Kalma — — vai koukkuleuka akkasiko?
KERIOLAINEN. Lappalaiset äpärät, en paremmin sano.
HENRIK. Olit Kemiläissaaressa Unarilla?
KERIOLAINEN. Siellä oltiin — − Sarre-ukon valtakunnassa. Ja kokonaisen
venekunnan tappoivat meiltä lappalaisten salanuolet. Ja me — −
kostoveroa ryöstettiin, mitä saatiin. Mutta Unarin itäpuolella päästiin
käsirysyyn karjalaisten kanssa.
HENRIK (innostuneena). Miten kävi, paljonko löitte?
KERIOLAINEN. Ei siitä päästy sen selvemmille vesille. Pakenivat
vikkelästi itään, ja kotomatkalle meikäläiset. Mutta tekipäs vieläkin
lapinpoika tempun. Kun Meltauksen niskassa kokat kääntyivät alaspäin,
vingahti nuoli ja sattuipas — — tuohon, tuohon se naksahti ja juuttui
luuhun. Sitä tässä on sitten päämiestä ootellessa maattu ja lynkätty. —
Mutta Kemiläissaari on nyt hämäläisistä tyhjä.
HENRIK. Ei hätää. Vielä tänä kesänä mennään sinne uudestaan. Ja
talvella — — itse samoan sinne ja kauvemmaksi.