Samassa ilmaantui Kvitsinski portille seurueineen kolmilla rattailla.
Väsyneet hevoset korskahtelivat ja miehet hypähtelivät yksi toisensa
perästä maahan.
-- "Ho-hoo!" huusi Harlow täyttä kulkkua. "Armeija ... katsos armeijaa!
Kokonaisen armeijan panevat minua vastaan. Hyvä juttu! Sen minä vaan
sanon jo edeltäpäin: että ken vaan tykkää tulla tänne, sen minä samassa
päästän sääret pystyssä alas. Minä olen ankara isäntä -- enkä suvaitse
vieraita sopimattomaan aikaan! Muistakaa se!"
Hän tarttui molemmin käsin etummaiseen orsi pariin ja alkoi huimasti
heilutella niitä. Riippuen niissä kiinni, näkyi hän vetävän niitä
perässään, laulaen työmiesten tapaan: "Hei juu junttanupoo!"
Sletkin riensi Kvitsinskin luokse ja rupesi valittamaan ja
vaikeroimaan.
-- "Älkää häiritkö minua!" vastasi toinen ja ryhtyi toimeenpanemaan
aikomaansa sotavehkettä. Itse astui hän rakennuksen edustalle ja,
vetääkseen pois Harlow'in huomiota toisaalta, rupesi hänelle puhumaan,
kuinka muka Harlow tekee semmoista, mikä ei sovellu aatelismiehelle.
-- "Heijuu, junttanupoo!" lauloi Harlow.
Kvitsinski selitti edelleen, kuinka Natalia Niholajewna on närkästynyt
häneen eikä olisi häneltä odottanut tuollaista.
-- "Hei-juu, junttanupoo!" lauleli vaan Harlow.
Tällä välin oli Kvitsinski lähettänyt neljä kaikkein vahvinta ja
rohkeinta tallirenkiä toiselle puolelle taloa, käskien heidän sieltä
kautta kiivetä katolle. Tämä sotatuuma ei kumminkaan jäänyt Harlow'ilta
huomaamatta. Hän heitti äkkiä orret sikseen ja juoksi toiselle puolen
kattoa. Hänen ulkomuotonsa oli niin hirvittävä että kaksi renkiä, jotka
jo olivat ennättäneet kiivetä ullakolle, samassa laskivat alas
vesitorvea myöten, pihalla olevain poikanulikkain suureksi iloksi ja
riemuksi. Harlow pui heille nyrkkiään ja palasi jälleen etupuolelle,
tarttui jälleen orsiin ja rupesi niitä heiluttamaan junttapoata.
Äkkiä hän pysähtyi kuin koira, lintua vainuten.
-- "Maksimushka, toveri, ystävä!" huudahti hän. "Sinäkö siellä?"
Minä katsahdin taakseni. Talonpoikain joukosta erosi todellakin
Maksimka, kasakkipoika, ja astui eteenpäin, myhäillen ja hampaitaan
irvistellen. Isäntä, satulantekijä, oli kaiketi päästänyt hänet
kotiluvalle.
-- "Kiipeä tänne, Maksimushka, sinä uskollinen palvelija!" jatkoi
Harlow. "Torjutaanpas yhdessä päältämme kaikki kehnot Tattarit ja
Litvan rosvot!"
Maksimka rupesi samassa nousemaan katolle, yhä myhäellen. Mutta hänet
siepattiin kiinni ja vedettiin takaisin -- taivas ties miksikä. Kenties
muille varoitukseksi, sillä suurta apua ei hänestä Harlow'ille olisi
ollut.
-- "Vai niin!" virkkoi Harlow uhkaavalla äänellä ja tarttui jälleen
orsiin. "No olkoon menneeksi!"
-- "Vikenti Osipovitsh!" puhui Sletkin Kvitsinskille; "sallikaa
minun ampua, enemmän noin vaan pelon vuoksi; pyssy on ladattu
varpushauleilla!"
Mutta ei ennättänyt vielä Kvitsinski vastata hänelle, niin edellinen
orsipari antoi perää vimmastuneen Harlow'in rautaisille käsille,
kallistui, räsähti ja putosi maahan. Ja maahan sen perästä putosi
Harlow'kin, voimatta enää pysyttäidä katolla. Raskaasti kumahti hän
maahan. Kaikki säpsähtivät, huudahtivat...
Harlow makasi liikkumatta suullaan. Hänen selkäänsä oli iskenyt
kurkihirren pää, joka oli pudonnut orsien mukana.