Muistan vielä, kuinka minussa, yksikseni jäätyäni, asui ajatus:
miksikähän se Harlow ei läimäyttänyt Sletkin'iä "niin ett'ei olisi
märkää paikkaakaan hänestä jäänyt jäljelle", ja mitenkähän Sletkin ei
peljännyt sellaista kohtaloa? Nähtävästi oli Martin Petrovitsh
todellakin käynyt hiljaiseksi, arvelin minä, ja yhä enemmän rupesi
mieleni tekemään, päästä Jeskovoon ja saada edes toisella silmällä
nähdä tuota jättiläistä, jota en milloinkaan voinut ajatella
ahdistettuna ja hiljaisena. Olin jo saapunut metsän rinteelle, niin
tuossapa äkkiä aivan jalkojeni juuresta pyrähti lentoon suuri kurppa,
kovasti läpyttäen siipiänsä ja lensi tiheikköön päin. Minä tähtäsin,
mutta lukko petti. Minua harmitti kovasti, sillä kovin oli lintu korea,
ja päätin kuin päätinkin koettaa eiköhän tuota vielä saisi ylös. Läksin
painumaan sinnepäin, jonne lintu oli lentänyt ja kuljettuani pari sataa
askelta, näin vähäisellä nurmikolla, tuuhean koivun alla -- en kurppaa
-- vaan samaisen herra Sletkin'in. Hän makasi seljällänsä, kädet niskan
alla, ja katseli ylös taivaalle, tyytyväisesti hymyillen ja hiljaa
heilutellen vasenta jalkaansa oikean polven päällä. Hän ei huomannut
minun lähenemistäni. Nurmikolla, muutaman askelen päässä hänestä,
astuskeli Eulampia, maahan tuijottaen. Hän näkyi etsivän jotakin
ruohosta, -- sieniäkö sitten lienee etsinyt vai mitä -- silloin tällöin
notkistuen alas, kättään kurottaen ja laulellen puoli-ääneen. Minä
pysähdyin samassa ja rupesin kuuntelemaan. Ensi alussa en voinut
eroittaa mitä hän lauloi, mutta sitten kuulin aivan selvästi seuraavat
säkeet tunnetusta vanhasta laulusta:
Tule, tule, ukonpilvi, tule vainenkin
Tapa, tapa multa appi-taatto taitenkin
Iske, nuoli, iske anoppihin-äitihin
Nuoren vaimon minä kyllä tapan itsekin.
Eulampia lauloi yhä kovemmin ja kovemmin; erittäinkin kuuluvasti äänsi
hän viimeiset sanat. Sletkin se loikoi loikomistaan nurmella,
naurahdellen, mutta tyttö näytti vaan alin-omaa kiertelevän hänen
ympärillään.
-- "Katsopas vaan", virkkoi hän viimein, "kaikkia niille päähän
pölähtääkin."
-- "Kuinka niin?" kysyi Eulampia. Sletkin kohotti vähän päätänsä.
-- "Kuinkako niin? Mitäs lauluja sinä oikeastaan laulat?"
-- "Täytyyhän laulu laulaa niin kuin se on, Wolodja", vastasi Eulampia,
kääntyi ympärinsä ja havaitsi minut. Me huudahdimme yht'aikaa ja
riensimme eri haaroille.
Minä kiirehdin pois lehdosta ja astuttuani pienen kedon poikki olin
Harlow'in puutarhan edustalla.