Souvenir'in ennustus kävi toteen. Martin Petrovitsh ei tahtonut tulla
äitini luokse. Tähän ei äitini asiata kumminkaan jättänyt, vaan lähetti
hänelle kirjeen. Vastaukseksi tuli paperipalanen, johon suurilla
kirjaimilla oli kirjoitettu seuraavat sanat: "En voi, en mitenkään.
Häpeä tappaa minut. Antakaa minun menehtyä näin vaan. Suuri kiitos.
Älkää piinatko. Harlow'in Martti."
Sletkin tuli, ei kumminkaan sinä päivänä, jona äitini oli "käskenyt",
vaan kokonaista vuorokautta myöhemmin. Äitini käski saattaa hänet omaan
kamariinsa. Ties taivas, mistä he lienevät keskustelleet, mutta kauvan
ei heidän keskusteluansa kestänyt: neljänneksen tuntia, ei enempää.
Sletkin läksi äitini kamarista tulipunaisena ja semmoinen myrkyllisyys
ja röyhkeys kasvoilla, että minä, kohdattuani hänet vierashuoneessa,
hämmästyin ihan sanattomaksi. Souvenir'iltäkin jäi alotettu nauru ihan
kesken. Äiti tuli kamaristaan, tulipunaisena hänkin, ja julisti
kaikkien kuullen, ett'ei herra Sletkin'iä saa hänen luokseen päästää
missään tapauksessa, ja jos Martin Petrovitsh'in tyttäret tulisivat --
kyllä heillä muka hävyttömyyttä siksi olisi -- niin ei saa heitäkään
päästää. Päivällispöydässä lausui äitini äkisti:
-- "Semmoinen ilkeä juutalaispoika! Minä olen hänet korvista vetänyt
ulos rapakosta; kaikesta, kaikesta on hän kiitollisuuden velassa
minulle, ja kumminkin hän rohkenee sanoa, että minä turhanpäiten
sekaannun heidän asioihinsa! Martin Petrovitsh muka on itsepäinen,
hänen oikkujansa muka on mahdoton täyttää. Oikkujansa? Hyi sitä
kiittämätöntä penikkaa! Inhottava juutalainen!"
Majori Shitkow, joka myös oli päivällisillä, arveli että nythän itse
taivas on käskenyt hänen käyttämään tilaisuutta hyödykseen, sanoaksensa
pari kolme kovaa sanaa ... mutta äitini keskeytti hänen paikalla.
"Kyll' olet hyvä sinäkin, veikkonen", virkkoi hän. "Upseri olet
olevinasi, ja tyttö sinut pani pussiin. Komppaniaa muka komensit.
Mahtoi vaan se komppania olla mainion nöyrä sinulle. Ja voudinkin
tointa tähtäilit? Kyllä olisi sinua ollut hyvä vouti."
Kvitsinski, joka istui toisessa päässä pöytää, myhähti itseksensä, eikä
puuttunut tuosta myhäyksestä vahingon-iloa. Shitkow parka se vaan
viiksiään liikautti, kohotti kulmakarvansa sekä sukelti karvaisine
kasvoineen servettiin.
Aterian jälkeen meni hän tapansa mukaan kuistille polttamaan
piipullisen tupakkaa. Hän näytti minusta niin raukkamaiselta ja
orvolta, että minä vaikk'en hänestä pitänytkään, istahdin hänen
viereensä.
-- "Mitenkäs se niin kävi, Gawrilo Fedulitsh", ryhdyin minä suoraan
asiaan, "että teidän ja Eulampia Martinownan välit ratkesivat? Minä
luulin teidän jo aikaa sitten olevan naimisissa."
Vanha majori katseli minuun surumielisesti.
-- "Myrkyllinen käärme," virkkoi hän murheellisesti, koettamalla
koettaen lausua jok'ainoan kirjaimenkin, "myrkyllinen käärme on minua
pistänyt ja tyhjäksi tehnyt kaikki minun elämäni toiveet. Niin, Dmitri
Semenovitsh, kertoisin minä teille kaikki tuon konnamaisen miehen
kavalat vehkeet, mutta pelkään suututtavani äitinne." (Tässä iski
mieleeni Prokofin lause: "kovin olette nuori vielä".) "On sitä tässä jo
muutoinkin."
Shitkow rykäsi.
-- "Kärsiä, kärsiä ... se on ainoa mitä enää osaa tehdä", jatkoi hän,
lyöden nyrkillä rintaansa. "Kärsi, kärsi vanha sotamies! Keisaria olet
palvellut uskollisesti ja nuhteettomasti, niin! Et ole säästänyt
hikeäsi etkä vertasi, ja kas nyt mihin kiikkuun jouduit." Vähän ajan
perästä hän jatkoi, nyhkimällä imien kirsikkapuista piippuaan. "Annas
olla, että kaikki tämä olisi tapahtunut armeijassa, ja asia olisi
minusta riippunut, niin miekan lappeella minä olisin hänet pieksättänyt
kolmeen vuoroon, toisin sanoen kunnes olisi tarpeensa saanut."
Sletkin otti piipun suustansa ja loi silmänsä avaruuteen, ikäänkuin
mielessänsä ihaillen esille loitsimaansa kuvaa.
Souvenir lennähti saapuville ja rupesi härmäämään majoria. Minä
poistuin heistä syrjään ja päätin, maksoi minkä maksoi, omin silmin
nähdä Martin Petrovitsh'ia.
Lapsellinen uteliaisuuteni oli noussut ylimmilleen.