Ispravnikka luki varsinaisen formalisen asiakirjan, Martin Petrovits'in
kirjoittaman lahjoitus-luettelon. Senjälkeen meni hän viskaalin kanssa
kuistille ja ilmoitti naapureille, palkkalaisille, Harlow'in
talonpojille ja muutamille palvelijoille mitä tapahtunut oli. Nyt alkoi
kahden uuden tilan omistajattaren valtaan vahvistaminen. He olivat
kumpainenkin tulleet kuistille ja heihin nyt kädellään osoittaen
ispravnikka rypisti toista kulmakarvaansa ja saaden huolettomille
kasvoilleen hetkeksi ankaran näyn, kehoitti talonpoikia
"kuuliaisuuteen". Olisi tämä kehoitus hyvin saattanut jäädä poiskin,
sillä sen hiljaisempia naamoja kuin Harlow'in talonpojilla oli, ei ole
luullakseni maailmassa missään. Huonot viitat ja rikkinäiset nutut
yllä, vyöt kumminkin sangen kireällä, niinkuin aina on tapana
juhlallisissa tilaisuuksissa, -- semmoisina he seisoivat, liikahtamatta
kuin suolapatsaat ja joka kerta kuin ispravnikka päästeli tämmöisiä
mahtisanoja: "Kuulettekos, pirut! Ymmärrättekös, perkeleet?" kumarsivat
he äkkiä yht'aikaa, niinkuin komennon jälkeen. Jokainen näistä
"piruista ja perkeleistä" piteli molemmilla käsillään lujasti lakista
kiinni eikä kääntänyt silmiänsä akkunasta, jossa näkyi Martin
Petrovitsh'in vartalo.
Hiukkaa vähemmin aristelivat palkkalaiset.
-- "Tiedättekös mitään" kiljasi heille ispravnikka, "mikä estäisi
Martin Petrovitsh Harlow'in ainoita ja laillisia perillisiä ja tyttäriä
tulemasta hovin omistajiksi?"
Kaikki palkkalaiset kyyristyivät lähemmälle toisiansa.
-- "Tiedättekös, perkeleet, vai?"
-- "Ei myö, hyvä herra, tiedetä niin mitään", vastasi uljaasti
rokon-arpinen vanha ukko, jolla oli tasaiseksi leikattu parta ja
viikset, -- virasta eronnut sotamies.
Perästäpäin, kotia mennessään, palkkalaiset haastelivat keskenään näin:
-- "Kylläpäs on rohkea mies vaan tuo meidän Jeremeitsh!"
Ispravnikan pyynnöistä huolimatta ei Harlow tahtonut tulla kuistille
tyttäriensä kanssa.
-- "Alamaiseni antautuvat muutoinkin minun tahtoni alle", vastasi hän.
Toimituksen päättämisen jälkeen sai jonkunlainen suru hänessä vallan.
Hänen kasvonsa vaalenivat jälleen. Tämä uusi, tavaton murheen lause
sointui niin peräti vähän yhteen Martin Petrovitsh'in laajain ja
hyväntahtoisten piirteiden kanssa, ettei enää tiennyt mitä
ajatellakaan. Talonpojat puolestaan näkyivät olevan ymmällä hekin. Ja
todellakin: "Herra on elossa vielä, tuollahan hän seisoo itse, ja vielä
näethän semmoinen herra: Martin Petrovitsh! Ja yks kaks, niin hän ei
enää meidän herra olekaan. Merkillistä!"
Lieneekö Harlow arvannut, mitä ajatuksia pyöri hänen "alamaistensa"
päässä, vai lieneekö hän vielä kerran tahtonut näyttää heille
mahtiansa, en tiedä, mutta hän avasi äkkiä ilmaruudun, pani suunsa
aukolle ja kiljasi jyrisevällä äänellään: "kuuliaisuutta!" Samassa
paiskasi hän akkunan kiinni. Talonpoikain ymmällä-olo ei tietysti
tuosta yhtään haihtunut eikä vähentynyt. -- Entistä enemmän he vain
kivettyivät ja melkein näkyivät lakanneen katsomasta.
Suurempaa vilkkautta osoitti palvelijain ryhmä pihalla. (Tässä ryhmässä
oli muun muassa kaksi hyvin lihavaa tyttöä, lyhyet kattunileningit
päällä ja niin paksut pohkiat säärissä, ettei moisia näe muualla kuin
Michel Angelon viimeisessä Tuomiossa, ja lisäksi vielä muuan peräti
vanha, vanhuuttansa oikein härmettynyt, puolisokea ukko, karkeassa
karvakankaasta tehdyssä sinellissä, -- hänen sanottiin Potemkin'in
aikana olleen pillipiiparina. Kasakkipojan Maksimkan oli Harlow
pidättänyt itselleen.) Tämä ryhmä se liikahteli edes paikallaan.
Uudet emännät käyttävät hyvin arvokkaasti, etenkin Anna. Puristaen
yhteen kuivat huulensa, katsoi hän itsepintaisesti maahan. Eipä juuri
ennustanut hyvää tämä hänen ankara ryhtinsä. Eulampia ei nostanut
silmiänsä hänkään; kerran vaan hän kääntyi ympärinsä ja katseli
kotvasen melkein kummastellen sulhastansa, joka myöskin oli nähnyt
tarpeelliseksi tulla Sletkin'in perässä kuistille. "Millähän oikeudella
sinäkään täällä olet?" Niin näkyivät kysyvän nuo kauniit, pulleat
silmät Sletkin oli muuttunut muita enemmän. Koko hänen olennossaan
ilmaantui hätäilevä rohkeus, niinkuin hänellä olisi ollut nälkä; pään
ja jalkain liikkeissä oli vielä tuota entistä teeskenneltyä nöyryyttä,
mutta kuinka iloisesti levitteli hän käsiään, millä hääräilevällä
innolla liikutteli lapaluitaan! "Pääsinpäs, muka, vihdoinkin perille!"
Päätettyänsä uuden emännyyden vahvistamisen metkut, tunsi ispravnikka
niin selvästi aamiaisen lähenevän, että oikein hänelle tuli vettä
suuhun. Hän hieraisi kämmeniänsä tuolla erityisellä tavalla, joka
tavallisesti käy ensimmäisen ryypyn sisällemenon edellä. Pianpa saatiin
kumminkin tietää, että Martin Petrovitsh'in tahdosta ensin toimitetaan
jumalanpalvelus ja veden pyhitys. Pappi puki päällensä vanhan
messukaavun, joka töintuskin enää koossa pysyi; kyökistä ilmestyi vanha
lukkari, joka töintuskin enää hänkään koossa pysyi, vaikeasti
viritellen suitsutusta vanhassa vaskisessa astiassa. Jumalanpalvelus
alkoi. Harlow huokaili huokailemistaan: maahan asti hänen oli mahdotoin
kumartaa lihavuutensa tähden; sen sijaan hän, oikealla kädellään
ristien silmiänsä, kumarsi päätänsä ja osoitti vasemman käden sormella
maahan. Sletkin se loisti, oikein sai kyyneleitä silmiinsä. Shitkow,
kuten sopii sotaherran, hiljalleen vaan heitteli sormiaan uniformunsa
kolmannen ja neljännen napin välillä. Kvitsinski, katolin-uskoa, jäi
läheiseen kamariin, Viskali sen sijaan rukoili niin hartaasti, huokaili
niin erinomaisella myötätuntoisuudella aina Martin Petrovitsh'in
jälkeen, ja sopatti ja huuliaan liikutteli niin innokkaasti, nostaen
silmänsä ylös mäkihin, että minäkin, häntä katsoessani tunsin
liikutusta ja rupesin myöskin hartaasti rukoilemaan. Jumalanpalveluksen
jälkeen, kun vesi oli pyhitetty, kasteli kukin kasvojansa pyhällä
vedellä, yksin Potemkin'in aikainen pillipiipari ja Kvitsinskikin, ja
sittenkuin Anna ja Eulampia Martin Petrovitsh'in käskystä, vielä kerran
olivat kiittäneet häntä, kumartaen maahan asti, -- silloin vasta löi
aamiaisen hetki.
Ruokia oli paljon ja kaikki erin-omaisen maukkaita; me söimme aivan
kauheasti. Tuli esille myös välttämätön puteli donskoi-viiniä.
Ispravnikka, joka enemmän kuin kukaan muu tunsi suuren maailman tavat
ja sitäpaitsi oli esivallan edustaja, ehdotti terveysmaljan "ihanille
emännille!" Sen jälkeen ehdotti hän, että juotaisiin arvollisimman ja
jalomielisimmän Martin Petrovitsh'in malja. Kuultuaan sanan
"jalomielisimmän", Sletkin vingahti ja hyökkäsi suutelemaan
hyväntekijäänsä,
-- "No hyvä on, hyvä on: heitä jo valtaan!" jupisi Harlow, ikäänkuin
harmissaan, torjuen häntä kyynärpäällään...
Mutta tässäpä tapahtui, kuten sanotaan, ikävä juttu.