ANNA
Kai minä saan istua omassa kodissani missä tahdon ja kuunnella mitä
tahdon...
TATTARA
Tietysti, hyvä rouva... Me olemme todella olleet hyvin epähienoja ja
tunkeilevia. Olen hyvin pahoillani... suokaa anteeksi...
ISÄNTÄ
Kirjaanhan tämä neiti tahtoo panna nämä asiat, eihän hän muuten...
ANNA
Mutta minä en tahdo, että minun elämäni pannaan mihinkään kirjoihin.
Se on minun... (Pormestarinnalle.) Sinä olet sinä, Hulda, alituisesti
vaaninut minun teitäni. Mitä minä sinuun kuulun? Minä en tahdo, että
elämäni paljastetaan maailmalle. Minä olen sen kalliisti ostanut. Se on
minun, minun, minun... (Miehelleen.) Ja sinäkin... Sinä lyöttäydyt
näiden vieraiden seuraan ja kerrot minusta ja...
ISÄNTÄ
Enhän minä mitään, jollet sinä tahdo. Mutta eihän siinä meidän
elämässämme ole mitään salaamista.
PORMESTARINNA
Tämäpä on kaunista! Minä tuon kuuluisan kirjailijan sinun kotiisi ja
näin sinä kohtelet häntä. Kyllä minä tämän muistan...
ANNA
Minä olen väsynyt, väsynyt kaikkeen!
TATTARA
Minä valitan todella, että olemme teitä häirinneet...
PORMESTARINNA
Hyvä, rakas neiti Tattara, älkäähän toki — tieteellistä tarkoitusta
vartenhan te...
TATTARA
Kirjallista tarkoitusta varten ..
ANNA
Nimittäkää sitä miksi tahdotte, mutta päästäkää minut siitä.
ISÄNTÄ
Sinä et nyt ymmärrä, että tämä neiti kirjoittaa kirjoja. (Anna menee
makuusuojaan, isäntä seuraa.)
PORMESTARINNA
Kuinka hän uskaltaa? Minulle! Onko hän unohtanut, että minä voin hänet
tuhota...
TATTARA
Ei, ei, ei, älkää tehkö sitä...
PORMESTARINNA
Jaa, jos hän suututtaa minua. Ja kuinka hän kohtelee teitä! Kuinka minä
voinkaan pyytää teiltä anteeksi.
TATTARA
Mutta päinvastoin. Tällainen kohtaus oli minulle erittäin intresantti.
Erittäin.
PORMESTARINNA
Minua ilahduttaa, jos niin on. Mutta minulle se oli loukkaus, jota en
anna anteeksi! Hyvästi, hyvät herrasväet.
ISÄNTÄ tulee makuuhuoneesta.
Joko nyt on sellainen kiire...
PORMESTARINNA
Ja sitä isäntä vielä kysyy.
TATTARA
Pyydän teitä sanomaan rouvalle, että olen hyvin pahoillani, että me...
PORMESTARINNA
Ei kannata!
ISÄNTÄ
Kyllä se siitä taas rauhoittuu. (Pormestarinna ja Tattara lähtevät.
Anna tulee makuuhuoneesta.) Mutta jo sinä olet! Hän on nyt pormestarin
rouva eikä häntä käy suututtaminen niinkuin ennen, kun hän oli köyhä
tyttö. Kunniahan se vain oli meille, että hän toi sen neidin ja jos se
olisi kirjoittanut meistä kirjoihinsa.
ANNA
Meidän kurjasta elämästämme! Ah sinua. Ja sinun kanssasi minun pitäisi
elää.
ISÄNTÄ
Niinä aikoina, joista minä kerroin, ei se vain ollut kurjaa. Niinä
vuosina, jotka olet ollut täällä Iltan kanssa, se kyllä on voinut olla.
ANNA
Petätkö sinä itseäsi tieten tahtoen? Vai oletko sinä todella näin sokea?
ISÄNTÄ
Kysy vain keneltä tahansa, niin ei meidän silloisessa elämässämme ollut
nuhtelemisen syytä.
ANNA nauraa sairaasti.
Tuo vieras ihminen lateli sinulle miten minä parissa kuukaudessa olin
muuttunut niin, ettei minua voinut tuntea. Etkö sinä sitä nähnyt?
Eivätkö ihmiset sitä sinulle sanoneet?
ISÄNTÄ
Tiedäthän sinä, että se oli lapsen syy. Parin vuoden perästä olit
pulskempi kuin Siuroniemellä tyttönä olitkaan.
ANNA
Kun sinä kerrankin katselisit tätä asiaa pohjaan asti.
ISÄNTÄ
Sinä kyllä tiedät mitä minä olen sinulta pyytänyt ja aina pyydän.
ANNA hätääntyneenä.
Ilta pitää huolta siitä. Hän menee naimisiin.
ISÄNTÄ
Hän ei elä kauan.
ANNA kipeästi.
Ja sen sinä paiskaat vasten kasvojani. Sen sinä äsken sanoit vieraille.
Etkö sinä ensinkään käsitä miten sinä satutat minuun.
ISÄNTÄ
Etkö sinä sitten tiedä kuinka surkea minulle aina on ollut sellainen
pihamaa, jolla eivät lapset leiki!
ANNA
Voi hyvä Jumala, odota nyt että Ilta kasvaa suureksi.
ISÄNTÄ
Hänen kasvamistaan ei kukaan tiedä.
ANNA
Lääkärikin jo uskoo hänen täydelliseen paranemiseensa.
ISÄNTÄ
No niin — tätä asiaa et sinä tahdo katsoa pohjaan saakka. Ja nyt kai
minun on lähdettävä pankkiin, ennenkuin se suljetaan.
Isäntä lähtee. Anna koppasee kirjan käteensä ja
koettaa turhaan lukea.
ANNA itsekseen.
Mitenkä minä olen tällainen? (Kiskaisee auki keittiön oven, puhuu
sinne.) Mimmi, kummoisia ne olivat kaikki ne minun yhdeksän siskoani,
jotka kuolivat pieninä?
MIMMI
Mitäs emäntä nyt niistä muistelee!
ANNA
Olivatko ne hyviä, sävyisiä ja tottelevaisia? Minäkö yksin olin hurja
ja hillitön?
MIMMI
Olihan ne iloisia niinkuin lapset ovat. Tai taisivathan ehkä olla vähän
hiljaisempia kuin emäntä.
ANNA
Niillä on nyt kultakruunut ja valkeat vaatteet — minä varmaankaan en
olisi saanut, vaikka olisin kuollutkin.
MIMMI
Mitäs emäntä nyt sellaisia puhuu. Onko emäntä ollut kipeä tai onko
ollut jotakin ikävää?
ANNA
Jos minä yrittäisin mennä vähän levolle. (Sulkee keittiön oven.)
EMÄNTÄ oveltaan.
Mitäs teillä oli isännän kanssa?
ANNA
Ai äiti, en minä ymmärrä kuinka minä jaksan.
EMÄNTÄ
Äskenhän kaikki näytti niin hyvältä. Mikäs teille nyt tuli?
ANNA
En minä ymmärrä miten nämä kuusitoista vuotta ovat kuluneet.
EMÄNTÄ
Etkö sinä tiedä miksi isäntä on nyt toisen näköinen sekä sinun että
Iltan silmissä?
ANNA
En. Sitähän minä juuri itseltäni kysyn.
EMÄNTÄ
Te olette seurustelleet tuon Leväsen kanssa.
ANNA
Ja mitä se voi vaikuttaa?
EMÄNTÄ
Hän on hieno herra.
Emäntä vetäytyy pitkäkseen vuoteeseensa. Kuuluu vain hänen
pitkä huokauksensa. Anna kiertää mietteissään huonetta.
Mutta seurustelinhan minä ennen niiden meidän kesäasukkaiden kanssa.
EMÄNTÄ
Sinä olit lapsi silloin. Sinä olit liian lapsi naimisiin
mennessäsikin...
ANNA
Mitä te päästitte minut Siuroniemeltä!
EMÄNTÄ
Sinä tahdoit, etkö sitä muista. Sinulla oli silloin niin oma tahto,
ettei sitä mikään taivuttanut. Sinä olit mielestäsi niin vanha silloin,
vaikka olit kahdeksantoista.
ANNA
Mikä siinä onkin, että minä nyt monta kertaa olen mielestäni nuorempi?
EMÄNTÄ
Sinun elämäsi alkoi liian aikaiseen... Vedäpä se ovi kiinni, sieltä
niin vetää. (Anna menee emännän huoneeseen, vetää oven kiinni. Heikki
ja Ilta tulevat.)
ILTA
No, tule nyt vain sateensuojaan. Eihän sinulla ole edes sateenvarjoa.
HEIKKI
Mutta eipä hän ole kotona.
ILTA
Saat uskoa kun sanon, ettei siitä matkasta tule mitään. Äiti kertoi
minulle koko teidän suunnitelmanne ja suostui jäämään kotiin. Passikin
on tässä, minä voin repiä sen rikki minä hetkenä tahdon.
HEIKKI
Anna tänne... Mitä tuo nyt on.
ILTA
Se on sitä, että minä olen tämän passin herra ja teen sille mitä tahdon.
HEIKKI
Puhutaan järkeä nyt. Me olimme äidin kanssa pari tuntia sitten selvillä
kaikesta, minä olen tilannut liput ja...
ILTA
Mutta minä en tahdo ulkomaille.
HEIKKI
Ilta kulta, mitä sinä mahdat luulla ulkomaiden olevan: tulinen pätsi
ehkä, jossa ihmiset poltetaan elävältä. Etkö sinä todella tiedä miten
kehittävää on päästä näkemään uusia oloja, uusia ihmisiä. Sadat ja
tuhannet nuoret kadehtivat sinulta tällaista mahdollisuutta. Ole nyt
edes hiukan järkevä.
ILTA
Pyydätkö sinä minua siksi, että saisit äidin mukaan?
HEIKKI
Kuinka niin?
ILTA
Välitätkö sinä yhtään minusta?
HEIKKI
Mutta pikku Ilta, mistä sinä johdut sellaisiin kysymyksiin. Totta kai
minä sinusta pidän. Mutta mikset sinä antaisi äidin lähteä matkalle,
jota hän koko talven on suunnitellut?
ILTA
Minun tietämättäni.
HEIKKI
Eihän lapsille kaikkea puhuta. Nyt kun sinä olet tullut
täysikasvaneeksi, sait heti tietää.
ILTA
Sarkoila ei voi olla ilman emäntää.
HEIKKI
Yhdestä kesästä on kysymys. Olettehan te olleet täällä paljon pitempiä
aikoja ja Sarkoila on tullut toimeen.
ILTA
Voi sinua, et tiedä edes mikä ero on talven ja kesän välillä. Emme
milloinkaan ole olleet kesää poissa. Miten kävisi puutarhan, miten
karjan, miten heinänteon... voi, voi sinua!
HEIKKI
Onhan isäntä kotona ja se mainio taloudenhoitajatar ja voudit ja
karjakot — eivätkö ne nyt voi olla kahta valppaammat, jotta emäntä
yhden kesän saa levätä? Vai onko isäntä pannut vastaan?
ILTA
Ei. Minä vain. Minä en tahdo. Ja äiti kuulee minua. Minä olen suuri
herra äitiin nähden.
HEIKKI
Eikö »suuri herra» nyt vähän kuulisi minuakin! Ajattele kuinka
yksin minä olen elänyt elämäni, en minä ole leikkinyt niinkuin muut
lapset, ei minulla ole ollut isää eikä äitiä. Ulkomaillekin olen aina
matkustanut yksin...
ILTA
Mutta minä vien sinut meidän karjatarhaan. Te saatte äidin kanssa
istua portailla. Minä lypsän tyttöjen kanssa. Aurinko laskee...
HEIKKI
Ja minä istutan sinut laivan kannelle. Saat syöttää lokkeja. Ne
seuraavat usein laivaa... Ne ovat niin suuria ja valkoisia...
ILTA
Tahdotko sitten mieluummin heinäniitylle — sinnehän herrasväet aina
menevät! No niin, on komea heinäpouta, takki pois vain ja työhön, herra
maisteri...!
HEIKKI
Olenko minä koskaan pyytänyt sinulta mitään? Nyt minä pyydän.
ILTA
Mutta mahdottomuuksia.
HEIKKI
Anna nyt tänne tuo passi.
ILTA
Pahastutko minulle?
HEIKKI
En, jos tottelet.
ILTA
Välitätkö sinä edes vähän minusta?
HEIKKI
Oikein paljon, jos menet katsomaan onko äiti kotona, että saan puhua
hänelle.
ILTA
Etkö sinä nyt jaksa viettää pientä hetkeä minun kanssani?
HEIKKI
Minun täytyy panna asiat kuntoon. Eihän minun pitänyt tänne tullakaan.
ILTA
Lähde sitten, jollet voi viihtyä.
HEIKKI
Kuinka hullunkurinen sinä olet tänään. Ei sinun puheistasi saa mitään
tolkkua. Jahka äiti on esiintynyt toivon että hänellä on minulle vapaa
hetki.
ILTA
Aina äiti ja äiti ja äiti!
HEIKKI
Hänestähän kaikki riippuu.
ILTA
Minusta kaikki riippuu! Hakisit vain minun suosiotani.
HEIKKI
Sinä olet tänään niin itsepintainen ja taipumaton, ettei sinua saa
mihinkään. (Nauraa.)
ILTA
Anna nyt edes kätesi.
HEIKKI
No tuossa.
ILTA
Kun et sinä antanut sitä itsestäsi.
HEIKKI
Olisinhan minä antanut jos olisin tietänyt siitä olevan sinulle iloa.
ILTA
Eikö sinulle ensinkään?
HEIKKI
Totta kai.
ILTA
Kuinka sinä olet hyvä, kuinka sinusta pidän!
Heikki riistäytyy irti, lähtee. Ilta jää kuin huumaantuneena
yksinään puhelemaan, puoleksi itkien. Hetken perästä tulee Anna.
ILTA
Oih, kuinka minä olen onnellinen... Kuinka sinä olet kaunis, Heikki,
kuinka minä sinusta pidän. Ja sinäkin pidät hiukkasen minusta...
ANNA
Kuka täällä kävi?
ILTA
Eikö totta, äiti, hän on niin hyvä ja kaunis. Mitä ne kaikki muut
ovat hänen rinnallaan. Minä pidän hänestä niin äärettömästi. Pidäthän
sinäkin, äiti!
ANNA kovasti.
Mitä sinä teet, tyttö? Tiedätkö mitä sinä teet? Se on jotakin perin
sopimatonta. Sinä olet jo suuri tyttö etkä saa puhua tuolla lailla.
Minä kiellän sinua sitä tekemästä. Sinä et saa ajatella niin, et
puhua niin.
ILTA
Äiti... mitä minä sitten olen tehnyt?
ANNA
Sen sinä tiedät tunnossasi. Älä koetakaan puolustautua. Minä olen
nähnyt sinun sisääsi. Tästä täytyy tulla loppu!
ILTA
Äiti, sinä rakastat häntä! Sinä rakastat häntä.
ANNA
Mitä sinä puhut, tyttö?
ILTA
Sinä et pidä isästä... se on totta mitä ihmiset ovat sanoneet. Sinä
pidät hänestä.
ANNA
Mitä sinä puhut, tyttö? Vaikene, vaikene, vaikene... (Unohtaen Iltan
läsnäolon.) Kuinka se olisi mahdollista? Minä olen vanha ihminen, minä
voisin olla hänen äitinsä... Mahdotonta, mahdotonta, mahdotonta! Koko
talven hän on käynyt täällä ja minä olen ollut siitä niin iloinen.
Tuossa on hän istunut, me olemme puhelleet kuin hyvät ystävät. Hän on
niin viisas, niin hieno, hänelle voi puhua kaikki... Hän on niin
nuori, hän voisi olla poikani. Tämä on rumaa, tämä on iljettävää.
Tämä ei voi olla totta, tämä ei saa olla totta. Minä en tahdo, en
tahdo, en tahdo!
Ilta istuu avuttomana, kyyristyneenä sohvankulmaan. Anna kiertää
epätoivoissaan permantoa.
Esirippu.
III NÄYTÖS.
Sama huone. Kaikki pakattuna laatikkoihin ja kirstuihin. Huonekalut
seisovat kolkkoina siellä täällä, osittain niinimattojen peittäminä.
Sohvalle tehty vuode. On ilta. Sataa. Mimmi ja Siuroniemen emäntä
juovat kahvia. Lehvät ovat maljakossa pöydällä, kahvipannu näkyvissä.
MIMMI
Paras olikin, että aikoinaan siirsivät juhlansa katon alle.
EMÄNTÄ
Niin kyllä. Mutta mahtaako niillä olla väkeäkään, kun näin sataa.
MIMMI
Näkyi sinne sentään menneen. Mikähän sen meidän Annan oikein on?
EMÄNTÄ
Kyllä se taas tasaantuu, jahka pääsee kotiin.
MIMMI
Näkisin minä sen maisterin, niin löisin siltä kintut poikki.
EMÄNTÄ
Ei niissä puheissa ole perää.
MIMMI
Kyllähän minä meidän Annan tiedän, mutta kuka ne sellaiset herrat takaa.
EMÄNTÄ
Ukkonen taitaa taas lähestyä.
MIMMI
Pitää panna kiinni pellit.
Ilta tulee makuuhuoneesta, asettuu ikkunan eteen.
EMÄNTÄ
Älä nyt seiso siinä, kun noin iskee valkeata.
ILTA
Mitä minä siitä. Kun ukkonen minut tappaisikin.
EMÄNTÄ
Kuka sillä lailla puhuu.
ILTA
Kuinka Sarkoilan päällä salamoi. Nyt minun omenankukkani menevät.
MIMMI
Ja ne puut kun olivat koreassa kukassa. Ei nyt tänä vuonna tule omenia.
EMÄNTÄ
Se siitä tuli, kun oli niin kuuma päivä.
ILTA
Kuuma päivä tosiaan!
MIMMI
Mikäs sen Iltan nyt on? Jos pelottaa nukkua makuuhuoneessa, niin panee
tuohon isännän vuoteelle. Eikä suinkaan kukaan nyt tällaisella ilmalla
lähde huviretkelle.
ILTA
Kyllä kai ne muut lähtevät, mutta en minä lähde.
EMÄNTÄ
Se on oikein se. Saa nähdä koska sieltä juhlilta ruvetaan tulemaan.
ILTA
Mitä kello onkaan? Kyllä kai minä sentään menen.
EMÄNTÄ
Et sinä mihinkään mene.
MIMMI
Pannaan nyt tähän sohvalle. (Peittää Iltaa.) Minä lähden sitten
siivoamaan kellaria. (Ottaa lyhdyn keittiön pöydältä, lähtee.)
ILTA
Mummo... eikö isä teistä ole kovin muuttunut tänä talvena?
EMÄNTÄ
Kuinka niin? Ei vain minusta.
ILTA
Kuinka minusta sitten? Hän on niin lihonut ja tullut niin punaiseksi.
Eikä hänen äänensäkään ollut tällainen.
EMÄNTÄ
Isä raukka — vai on hän sinustakin muuttunut.
ILTA
Kenestä muusta sitten?
EMÄNTÄ
Äidistäsi.
ILTA
Äidistä!
EMÄNTÄ
Niin, samalla lailla kuin sinusta. Kyllä isä on ennallaan, mutta sinä
ja äiti olette täällä kaupungissa käyneet niin hienoiksi. Hienossa
seurassa.
ILTA
Hienossa seurassa.
EMÄNTÄ
Älä nyt sitä haudo. Ehkä sinä tuletkin tänne laulamaan mummolle.
ILTA
Olisinpa minäkin mummon kuolleiden lasten joukossa.
EMÄNTÄ
Kyllä se tietää koska se kutsuu kotiin. Nuku nyt sitten siinä, lapsi.
(Menee huoneeseensa. Hetkisen perästä Heikki.)
HEIKKI
Ei ketään... ovet auki... Kas vain, Ilta. Nukutko sinä?
ILTA sävähtäen istumaan.
En... Sinä!
HEIKKI
Missä äiti on?
ILTA
Arpajaisissa.
HEIKKI
Sanoivat siellä, että hän jo oli lähtenyt. Siellä oli niin kauheasti
väkeä, minulla oli niin huono paikka. En mitenkään päässyt häntä
lähelle... Oletko sairas, pikku Ilta?
ILTA
Kuinka hyvä että sinä tulit. Olen siitä niin iloinen.
HEIKKI
Oletko sairas?
ILTA
En.
HEIKKI
Lähtisinkö minä häntä hakemaan.
ILTA
Älä mene. Älä jätä minua yksin.
HEIKKI
Pelkäätkö sinä? Mitä sinä pelkäät? Johan ukkonenkin on ohi. Ja vanha
emäntähän nukkuu tässä vieressä.
ILTA
Kuule, lähdetään maailmalle me kahden.
HEIKKI
Neiti laskee leikkiä...
ILTA
En. Minä tarkoitan kovin vakavasti.
HEIKKI
Mikä päähänpisto tämä nyt sitten on? Entä puutarhat ja lehmät ja kaikki
Sarkoilan muut ihmeet!
ILTA
Ne eivät enää ole minun.
HEIKKI
Tui, tui, tui — nyt en minä ymmärrä yhtään mitään.
ILTA
Älä pilkkaa...
HEIKKI
Sitten sinä kai sallit äidinkin tulla mukaan?
ILTA
Ei äiti voi tulla. Etkö sinä tahdo lähteä minun kanssani?
HEIKKI
Mitä me kaksi siellä tekisimme?
ILTA
Samaa mitä me kolme. Näyttäisit minulle museoita ja mitä kaikkea sinun
piti näyttää äidille ja minulle.
HEIKKI
Mitä huvia sinulla olisi niistä. Puhutaan nyt järkevästi. Mitä täällä
oikein on tapahtunut?
ILTA
Niin paljon.
HEIKKI
Enkö minä voisi saada tietää niitä?
ILTA
Ehkä sitten joskus, jos lähdet minun kanssani kauas pois...
HEIKKI
Niin, ajattele kuinka hauskaa meillä olisi: minä istuisin kaiken päivää
kirjastossa — sinä huoneessasi, sinä joka et ole viitsinyt edes kieltä
oppia.
ILTA
Voisinhan minä vielä oppia.
HEIKKI
Ei, minä lähden nyt takaisin palokunnantalolle. Äidin on ikäväkin tulla
kotiin yksin.
ILTA
Ei hän ole yksin. Isä on hänen kanssaan.
HEIKKI
Menivätkö he yhdessä?
ILTA
Tietysti.
HEIKKI
Mutta nyt istuu isäsi muutamien isäntien kanssa yhdessä syömässä
illallista Rantapaviljongin parvekkeella.
ILTA
Mistä sinä sen tiedät? Ethän sinä tunne isää.
HEIKKI
Minä astuin siitä juuri erään toverini kanssa ohi ja hän sanoi minulle.
Hänellä oli vaaleat, ruudulliset vaatteet ja kirjava kaulaliina.
Sellainen komea mies... punaposkinen.
ILTA lamassa.
Lähde sinä sitten vain noutamaan äitiä.
HEIKKI
Onkohan hänellä sadetakkiakaan. No, hyvästi siksi...
ILTA
Kuule...
HEIKKI
No...?
ILTA
Sinä... sinä...
HEIKKI
Mitähän tärkeää sieltä tuleekaan?
ILTA
Sinä rakastat siis sinäkin äitiä.
HEIKKI
Mitä... mitä sinä sanoit?
ILTA
Sinä rakastat siis sinäkin äitiä.
HEIKKI
Kuule Ilta... sellaisista asioista ei sovi laskea leikkiä...
ILTA
Minä en laske leikkiä. Sinä rakastat äitiäni.
HEIKKI
Hyvä Jumala, mitä sinä sanot! Äitisihän on naimisissa. Kuinka sinä
sillä lailla voit loukata häntä.
ILTA
Hän rakastaa hänkin sinua.
HEIKKI
Mitä sinä sanot, mitä sinä sanot! Kuinka sinä sellaista ajattelet? Mitä
tämä kaikki nyt on olevinaan? En minä enää tiedä näenkö unta vai olenko
valveilla.
ILTA
Vai oli se teille molemmille uutta.
HEIKKI
Sinä hourit, tyttö... Mitä sinä sitä sanoitkaan. Etten minä olisi
sitä kuullut...!
ILTA
Ja sinä luulet, että se olisi voinut jäädä teille salaan!
HEIKKI
Mistä minä tiedän! En tiedä mitään, en ymmärrä mitään! Mitä minä nyt
teen, mitä minä nyt teen!
ILTA
Mihin sinä lähdet?
HEIKKI
En tiedä.
ILTA
Siellä sataa niin kovasti.
HEIKKI
Mitä minä tässä seison? Mitä minä enää täällä teen? Pois, pois tästä
talosta... pois omasta itsestäni!
ILTA
Voi miksi minä sen sanoin, miksi minä sen sanoin! Kuinka minä olen
tullut häijyksi. Vielä tänä aamuna minä soin hyvää kaikille ihmisille —
nyt...!
HEIKKI
Muistotkin pois, kaikki pois... sillä kaikki on varastettua!...
Vihko on vielä minulla. Jahka minä olen tuonut sen, olen irti, irti
kaikesta! (Lähtee.)
ILTA
Irti, irti kaikesta!
Tyrskähtää itkuun, hoippuu sitten kuin paeten, makuuhuoneeseen.
Hetkisen perästä tulee Anna kiihtyneenä. Hän ravistaa märän
sadetakin yltään eteisen naulaan, paiskaa kirjan pöydälle, etsii
katseillaan Iltaa ja vetää vihdoin syrjään makuuhuoneen verhot.
ANNA kuiskaa.
Nukutko? Jumalan kiitos! (Kävelee edestakaisin salissa.) Olenko minä
minä? Voiko minulle vielä jotakin tapahtua? Ja mitä kaikkea minun
edessäni vielä on? (Hiipii uudelleen makuuhuoneen ovelle.) Jumalan
kiitos. (Avaa vierashuoneen oven.) Nukutteko te, äiti?
EMÄNTÄ
Vai joko sinä olet kotona? No, olikos siellä väkeä?
ANNA
Miten Ilta jaksaa? Onko hän kaiken aikaa nukkunut?
EMÄNTÄ
Kyllä hän vastikään oli ylhäällä. Täällä kävi joku. Taisi olla Levänen.
ANNA
Mitä hän täältä haki...! Ettei Iltalle vain olisi tullut mitään. Mitä
te sanotte siihen, äiti, jos me Iltan kanssa vielä tänä yönä lähtisimme
Sarkoilaan. Tavarat saisivat tulla perästäpäin. Ja isäntä koska tahtoo.
EMÄNTÄ
Kuka sinne nyt lähtee yön selkään.
ANNA
Kesäinen yö!
EMÄNTÄ
Olisihan se ihmistenkin silmissä niin outoa.
ANNA
Mitä ihmisistä! En minä tiedä miksi minua niin pelottaa, ettemme ikinä
pääse Sarkoilaan.
EMÄNTÄ
Kyllä Sarkoila pysyy paikoillaan.
ANNA
Ettei ukkonen sytyttäisi sitä — tai lopettaisi meitä.
EMÄNTÄ
Jumala varjelkoon.
ANNA
Niin, Jumala varjelkoon! (Itsekseen.) Jos hän enää voi minua varjella.
(Menee Iltan ovelle.) Ethän sinä nukukaan, lapseni.
ILTA oudon tyynenä.
En.
ANNA
Kuinka sinä voit? Tule tänne, äidin ainoa lapsi, tule! Kuinka sinun
nyt on?
ILTA
Kyllä minun on hyvä.
ANNA
Ei sinun ole hyvä. Voi, mitä äiti tekisi? Tule nyt taas iloiseksi,
lapseni. Etkö ymmärrä mihin hätään äiti muuten joutuu. Mitä sinä
sanoisit, jos heti lähtisimme kotiin, Sarkoilaan? Ethän sinä kumminkaan
jaksaisi mennä huviretkelle. Te saatte sitten Sarkoilassa huvitella
niin paljon kuin ikinä tahdotte. Voithan sinä äidin tähden tehdä sen
uhrauksen. Me emme tarvitse edes ajomiestä, osaammehan me ajaa, sinä ja
minä. Älä tuijota noin, lapseni. Miksi sinä sen teet? Sano mikä sinun
on, sano nyt, kun äiti rukoilee.
ILTA
En minä itsekään tiedä. Kylmä.
ANNA
Onko sinun kylmä? Pane tämä huivi ympärillesi. Teemmekö tulta? Meillä
on vielä puita. Tai jos äiti keittää sinulle jotakin lämmintä. (Peittää
Iltan sohvalle ja rientää keittiöön.)
PORMESTARINNA tulee kuohuksissaan.
Hoi, eikö täällä ole ketään? No, sinä. Eikö äiti vielä ole tullut?
ANNA tulee hätäisesti keittiöstä, kädessä palava kynttilä,
jonka laskee pöydälle.
Mikä nyt on? Sinä näet että Ilta on kipeä.
PORMESTARINNA
Sinä olet kauniisti käyttäytynyt vierastamme kohtaan, sinä! Ensin et
täällä suvainnut antaa vastausta, saisiko hän huomenna tulla teille.
Ja kun hän iltamassa tuli sinua puhuttelemaan, et ollut kuulevinasi —
karkasit vain pois.
ANNA
Minä olin niin levoton Iltasta. Sain muutenkin odottaa vuoroani.
PORMESTARINNA
Saisinko minä sitten nyt vihdoin tietää, pääseekö neiti Tattara teidän
rattaillanne Sarkoilaan? Tai voimmehan ottaa kestikievarikyydinkin, kun
vain tiedämme, ettei häntä ajeta pois talosta.
ANNA
Se ei nyt käy päinsä. Ehkä toisen kerran.
PORMESTARINNA
Toisen kerran! Koska sinä luulet hänen toisen kerran tulevan näille
maille?
ANNA
Yleisöhän oli niin haltioissaan. Kai hän tulee.
PORMESTARINNA
On se nyt merkillistä, ettet sinä taivu. Minä olen tässä tullut
antaneeksi lupauksen ja tahtoisin pitää sen.
ANNA
Kuulethan, ettei se nyt käy.
PORMESTARINNA
Älä ärsytä minua.
ANNA
Älä sinäkään minua. Kai minä saan määrätä keitä haluan vieraiksi
kotiini, keitä en... Suo anteeksi, ehkä sinä nyt lähdet, minulla on
matkakiireitä.
PORMESTARINNA
Sinä taidat odottaa jotakin.
ANNA
Miestäni.
PORMESTARINNA
Häntä saat odottaa vielä hyvän hetken. Hän istuu kaikessa rauhassa
Rantapaviljongissa syömässä illallista. Tietää kai, että sinä saat
lohdutusta toiselta taholta.
ANNA
Jätä minut nyt. Muuten saamme molemmat katua.
PORMESTARINNA
Mitä sinä luulet minun katuvan?
ANNA
Oih, ainahan meillä ihmisillä on jotakin kaduttavaa. Ja paljonkin. Onko
jo parempi, lapseni?
PORMESTARINNA
Kyllä se lapsi nyt on rakas. Kyllä sitä nyt hellitään. Mutta kerran...
ANNA
Älä nyt viitsi. Jos se vieras nyt välttämättä tahtoo, niin tulkoon
Sarkoilaan ja kirjoittakoon meistä kirjoihinsa.
PORMESTARINNA
Vai tulkoon! Vai jo saa tulla. Entä jollen minä enää tahdo.
ANNA
Ole sitten tahtomatta. Tee ihan mitä haluat, kunhan nyt vain lähdet
kotiin...
PORMESTARINNA
Entä jos minulla on yhtä ja toista kysyttävää, entä jollen minä ole
ymmärtänyt sinun käytöstäsi moneen aikaan ja haluan selvitystä...
ANNA
Ehkä miehesi voi auttaa sinua. Hän ymmärtää minua paremmin. Koeta kysyä
häneltä...
PORMESTARINNA kiihtymistään kiihtyen.
Pyydän saada kysyä, mitä miehelläni on tekemistä minun ja sinun välisten
asioiden kanssa...
ANNA
Ei tietysti mitään, ei mitään...
PORMESTARINNA
Mitä sinä sitten tarkoitat? Nyt minä sinut ymmärrän: sinä jatkat yhä
rumaa peliäsi... ties miten olet jatkanutkin täällä kaiken aikaa.
Ehkä sinä yhä vielä olet viekoitellut häntä kotoa, minun ja lasten
luota...
ANNA
Minä vakuutan, minä en...
PORMESTARINNA
Ja minun pitäisi sinua uskoa...
ANNA
Pitääkö sinun sitten tehdä lapseni sairaaksi noilla kauheilla jutuilla?
Sinulla on monta lasta, minulla vain tämä yksi — pitääkö sinun nyt
hänen kuullensa sanoa tämä kaikki...
PORMESTARINNA
Pitää! Että hän kerrankin kuulisi minkälainen äiti hänellä on.
ANNA
Lähdetään, lapseni, tuonne viereiseen huoneeseen. Et sinä saa levätä
täällä.
PORMESTARINNA
Ei, Ilta, kuule sinä kerran mikä ihminen tämä äitisi on. Kun sinä
synnyit, häpesi hän sinua niin, ettei tahtonut voida ensimmäistä
huutoasi kuulla...
ANNA
Jumalan tähden, etkö sinä voi...
PORMESTARINNA
Sillä hän ei ollut ottanut isääsi rakkaudesta.
ANNA
Ilta, lapseni, kuuntele tyynesti. Minä selitän sinulle kaikki ja sinä
ymmärrät kaikki...
PORMESTARINNA
Kun sinä olit parin päivän vanha...
ANNA
Sinulla ei ole oikeutta kajota näihin asioihin! Sinä olit tunkeutunut
talooni ja sait tietää asioita, joita ei...
PORMESTARINNA
Sinä oli parin päivän vanha, kun äitisi yritti sinut kuristaa. Kuristaa
niinkuin minkäkin kissanpojan...!
ANNA nauraa kaameasti.