Juottakaa ne nyt ja pankaa sitten kauroja eteen. (Tulee sisään.) Voi,

voi... Kyllä ne ovat ihanat! Ja tunsivat minut... ihan heti! No,

Mimmi kulta, onko kaikki hyvin?

MIMMI joka kääröstä on ottanut esiliinansa ja panee sitä vyölleen.

Onhan se niinkuin emännättömässä talossa voi olla.

EMÄNTÄ

Kuinkahan tästä nyt valmistutaan huomisillaksi?

MIMMI

Otetaan yö lisäksi, jollei päivä riitä. (Menee keittiöön.)

ANNA

Voi, voi, kyllä minä niistä pidän!

EMÄNTÄ

Olet ihan karvoissa.

ANNA

Miksen minä pääse irti? Mikä minua täällä pitelee?

EMÄNTÄ

Talo.

ANNA

Olenko minä hullu, hullu, hullu!

MIMMI tuo kimpun vasta-auenneita koivunlehviä, ojentaa Annalle.

Pistin mukaan mäestä, kun emäntä niistä niin pitää.

ANNA upottaa kasvonsa lehviin. Oi voi!

EMÄNTÄ

Ala, Mimmi, sitten vain ottaa alas uutimia ja panna pois tavaroita. Tai

jos ensin keittäisit kahvia, niin on isännälle valmiina.

MIMMI alkaa touhuten kulkea keittiön ja salin välillä.

Isäntä kutsutti jo maanantaiksi puutarhanlaittajat. Ja sinne vedettiin

jos mitä lajia maata. Emäntää vain odotetaan...

Anna on painanut päänsä lehviin, nyyhkyttää ääneensä.

Esirippu.

TOINEN NÄYTÖS.

Sama huone kuin ensimmäisessä näytöksessä. Uutimet poissa, huonekaluja

muuttokunnossa. Lehvät maljakossa, kahvivehkeet pöydällä. Emäntä istuu

keinutuolissa peukalojaan pyöritellen. Anna ja Minimi järjestelevät

tavaroita. Suuri, uusi matka-arkku permannolla.

MIMMI

... Ei isäntä ottanut kuuleviin korviinkaan. »Se on meidän emännän haka

eikä siihen kosketa.» Ja niine hyvineen saivat tukkiherrat mennä.

EMÄNTÄ

Taitavat jo olla lahoja sisältä ne hongat.

ANNA

Joissa ei ole yhtään kuivaa oksaa!

MIMMI

Vaikka kepilläkin lyö, niin ovat niin tiiviit että ikinäs. Ei niitä

senpuolesta tarvitse myydä.

ANNA

Tottahan marjapensaiden juuret tulivat hoidettua?

MIMMI

Kyllä ne koettivat. Vouti kovin ihmetteli, kun ei emäntää kuulunut

käymään niinkuin ennen. Minä sitten kahvitin miehet. Kaikki ne sitä

päivittelivät, että miksei emäntä tule katsomaan puistoaan.

ANNA

Minulla oli kai täällä silloin jotakin hommaa, etten voinut päästä.

Kuinka karjakko nyt on ollut?

MIMMI

Sekös odottaa emäntää kotiin. Ei se ole maistanut »Ei viedä lehmiä

Takamaahan ennenkuin emäntä on nähnyt karjan», se sanoi. Ja sitä on

pesty ja suittu.

ANNA

Niinkuin en minä olisi päässyt Takamaahan!

EMÄNTÄ

Ei nyt vielä ole ruohoakaan.

MIMMI

Olisi sitä ollut nuorelle karjalle. Sehän on niin väkevää näin

keväällä. Pyhäkoulua lapset kanssa kovasti kysyvät. »Koska emäntä

tulee» ja »koskas Ilta tulee»? »Ja tuokos ne niitä uusia laulukirjoja?»

Niin ne kysyvät, että niistä on ihan pääsemättömissä. Ne olisivat

tahtoneet kokoontua jo ensi pyhänä, mutta minä sanoin, ettei vielä

ennen kuin emäntä antaa sanan.

Ilta ja Lempi törmäävät sisään.

ILTA

Äiti, kun et sinä tullutkaan! Voi, voi kuinka vahinko. Se oli niin

juhlallista.

LEMPI

Johtajatar itse piti meille puheen.

ILTA

Me itkimme kaikki.

LEMPI

Ilta on paras matematiikassa. Hän sai...

ILTA

Arvaapas, äiti, mitä minä sain. Et saa sanoa, Lempi. Kymmenen! Niin,

uskotkos sitä. Tule nyt katsomaan. Mutta Mimmi, päivää, Mimmi kulta.

MIMMI

Terveisiä Sarkoilasta.

ILTA

Kiitoksia. No voi, voi, kun taas näkee sen Mimmin!

MIMMI

Kun ei Iltakaan yhtään ole käynyt kotona.

ILTA

Kyllähän minä olisin tullut, mutta äiti on ollut niin varovainen, etten

rasittuisi. Eihän karja vielä ole lähetetty Takamaahan?

MIMMI

Ei. Lähetetään vasta kun emännät ovat sen nähneet.

ILTA

Ja mitäs siellä nyt on tehty?

MIMMI

Perunoita päästiin panemasta... Mutta Iltapas on laihtunut.

ILTA

Kyllä minä taas lihonkin, kun saan kaiken kaupunkilaisuuden päältäni.

LEMPI

Sinä olet paljon kauniimpi näin.

ANNA sulkee Iltan syliinsä.

Jumalan kiitos, että se nyt on ohi.

ILTA

Mitä äiti siitä sanoo?

ANNA

Kyllä äiti on iloissaan.

LEMPI

Laulussa me saimme molemmat kymmenen.

ILTA

Mutta kielissä minä olen mahdoton. Saksassa tuli kuutonen että

helähti. Ei minuun ole edes sekään tarttunut, että äiti on lukenut

saksaa.

EMÄNTÄ

Mitä siinä on uskonnossa?

ILTA

Ai mummo, mummolle pitää näyttää! Kahdeksan se nyt niin huonoa ole.

MIMMI

Jokos isäntä näki todistuksen?

ILTA

Totta kai! Se oli niin kauhean hauskaa, kun minä äkkäsin isän ovella.

LEMPI

Kun tämä Ilta ihan karkasi käsivarteeni ja oli huudahtamaisillaan.

EMÄNTÄ

Minne isäntä jäi?

ILTA

Meni kauppoihin. Ja tiedättekö, kun ne isän kesävaatteet ovat niin

rumat, niin rumat. En minä yhtään muistanut, että ne ovat sellaiset. Ja

kaulaliina — minä sanoin hänelle suoraa päätä, että hänen pitää ostaa

toinen.

ANNA nauraa omituisesti.

Olisit varmuuden vuoksi mennyt itse mukaan...

ILTA

Kuinka niin?

ANNA

Että olisit saanut mieleisesi...

ILTA

Minä läksin lennossa näyttämään todistustani sinulle ja mummolle.

ANNA

Oikein, lapseni, oikein...

EMÄNTÄ

Toki isäntä ne sellaiset osaa ostaa. Mitä kaikista turhista,

LEMPI

Ei se ole ensinkään helppoa. Meidän äiti ostaa kaikki isän vaatteet ja

kravatit.

ILTA

Ja kerran kun minä olin teillä, näin kuinka sinun äitisi sitoi kravatin

isäsi kaulaan.

LEMPI

Niinhän äiti aina on tehnyt. He ovat niin rakkaat keskenään. (Nauravat,

menevät syrjään ja kuiskailevat.)

EMÄNTÄ

Kuuletko nyt kuinka isäntä on hyvä sinulle. Kyllä sinä vain saat

kiittää Jumalaa sellaisesta miehestä.

ANNA

Älkää puhuko, äiti. Minulle olisi paljon helpompi, jos hän olisi

minulle paha, minua inhottaa hänen huolenpitonsa, minua iljettää hänen

hyvyytensä. Minä en käsitä, miten voin hänet tavata.

ILTA

Äiti, mummo... tiedättekö... sanonko minä?

LEMPI

Et saa, sehän on salaisuus! Jos Tirri saa tietää, että minä olen

kertonut, niin hän nylkee minut...

ILTA

Kuinka hän saisi sen tietää... Oletko hullu vallan! Ei suinkaan mummo

juokse sitä kertomaan eikä äiti liioin...

LEMPI

No ei, mutta...

ILTA

Me saamme yöllä serenadin. Ajattele, äiti. Minä ja Lempi! Mutta hyvät

ihmiset, kuinka te tänään olette surullisia. Olihan minun todistukseni

hyvä... tai parempi kuin se on ollut... ettekä kuitenkaan...

ANNA

Minä iloitsen niin, lapsi. Mutta huomista matkaa varten on paljon

tekemistä.

ILTA

Ethän sinä mitään tee — kävelet vain ja seisoskelet.

ANNA hätääntyen.

Teenhän minä sentään. En minä työttä ole, minä ajattelen...

ILTA

Pahastuitko, äiti, minulle! Tiedäthän sinä kuinka sinusta pidän.

ANNA

Pidätkö oikein paljon? Voitko äidin tähden luopuakin jostakin...?

ILTA

Älä nyt ole lapsellinen... eihän tässä ole mistään raskaista uhreista

kysymys... Etkö tahtoisi, että minä saisin serenadin? Siitäkö?

LEMPI

Minä saan kanssa. Monet tytöt meidän luokalta saavat. Tirri... minun

serkkuni Tauno Tenhola pitää Iltalle.

ANNA

Sehän on kovin ystävällistä. Ja niin kaunista herätä lauluun.

EMÄNTÄ

Onko hän Tenholan poikia?

LEMPI

On.

EMÄNTÄ

Onko se se, joka lukee papiksi?

LEMPI

On. Hyvä poika se on.

EMÄNTÄ

Sehän on mukavaa, että lukee papiksi.

ILTA

Mutta minä en hänestä pidä. Minä en huoli kenestäkään. Minä menen

Sarkoilaan.

ANNA

Älä ole tyhmä, kultaseni. Kuka sen on sanonut, että sinun täytyisi

pitää Tauno Tenholasta?

ILTA

Pojat pitävät aina serenadin tytöille joista pitävät.

LEMPI

Kysy nyt, Ilta, sitä asiaa.

ILTA

En minä nyt.

LEMPI

Mutta Ilta... Täti, Iltan piti pyytää tädiltä jotakin.

ILTA

Et saa puhua...

ANNA

Mitä, lapseni?

ILTA

Jollet sinä suostu.

ANNA

Jos se vain on mahdollista.

ILTA

Ei se ole ensinkään vaikeaa. Emme vaadi mitään ihmeellisiä ruokia eikä

valmistuksia. Voimme tanssia vaikka uudessa ladossa. Niin, sitä minä

tarkoitan, että meidän luokka tekisi huviretken meille kotiin nyt

kesällä.

LEMPI

Ja illalla tanssittaisiin. Aijai kuinka se olisi hauskaa.

ILTA

Niin, ja lato koristettaisiin koivuilla! Lempi tulisi aikaisemmin

auttamaan ja Heikki on luvannut tulla. Ethän sinä kiellä! Äiti — sinä et

koskaan ole kieltänyt kun minä oikein olen pyytänyt — miksi sinä nyt

kiellät?

ANNA

Enhän minä ole sanonut mitään. Katso — ei voi päättää mitään vielä.

Me puhumme asiasta illalla. Rakas lapsi... voi tulla yhtä tai toista.

Mutta miksi sinä noin tuijotat. Ilta, mikä sinulle tuli? Rakas lapsi,

saathan sinä pyytää toverisi, äiti suostuu... Ilta!

LEMPI

Hän pyörtyy, hän pyörtyy...

ANNA

Tuokaa vettä, tuokaa kylmä kääre otsalle... Voi äidin ainoa lapsi,

äidin kulta, oletko sinä noin heikko... Eihän äiti mitään tarkoittanut.

Kas noin, onko jo parempi? Onhan!

LEMPI

Kuule, täti antaa meidän tulla Sarkoilaan ja minä tulen aikaisemmin ja

me leivomme yhdessä ja panemme maisteri Leväsen kanssa koivut latoon...

Ja kirjavia lyhtyjä...

ANNA

Niin, niin teemme. Onko jo hyvä — sano äidille!

LEMPI

Kyllä se menee ohi. Näin se oli silloin koulussakin.

ANNA

Koulussa? Mitä siellä oli?

LEMPI

Ai.. — niin...

ANNA

Mitä koulussa tapahtui?

LEMPI

Ilta pyörtyi niinkuin nytkin.

ANNA

Ettekä te ole minulle sanoneet mitään. Koska se oli?

LEMPI

Tässä talvella...

ANNA

Ettekä te ole sanoneet minulle mitään! Mitä silloin sitten oli

tapahtunut?... Sinun täytyy sanoa se minulle.

LEMPI

Ilta kielsi.

ANNA

Sinun täytyy sanoa se minulle.

LEMPI

Joku oli puhunut, ettei täti pidä isännästä...

ANNA

Ettei täti pidä isännästä... Ilta, lapseni, kyllä äiti pitää... Kyllä

äiti koettaa olla sinulle oikein hyvä. Tule nyt vain terveeksi ja

rauhoitu kokonaan. Ja nyt me alamme panna kokoon tavaroita.

LEMPI

Noin äkkiä se parani silloin koulussakin... Hyvästi nyt ja

kiitoksia. Minä tulen sitten ottamaan sinut huviretkelle.

Lähtee.

ILTA

Äiti, oletko sinä minulle suora?

ANNA

Kyllä, kun sinä nyt tulet suureksi ja ymmärrät... Minä kerron sinulle

kaikki: minä aioin lähteä sinun kanssasi ulkomaille. Mutta me jäämme

kotiin, kun et sinä tahdo. Äiti luuli, että ulkomaanmatka tekisi

sinullekin hyvää, mutta nyt äiti uskoo, että paranet kotona. Me

lähdemme kotiin niin pian kuin suinkin. Siellä kukkii puutarha. Me

otamme haltuumme karjan, me kaksi. Kuinka meille tulee hauskaa!

ILTA

Äiti... onko se...

ANNA

Mitä, lapseni?

ILTA

Onko se totta mitä ne sanovat?

ANNA

Mikä, lapsi kultani?

ILTA

Ettet sinä pidä...?

ANNA

Ei se ole totta... Kuka sen sanoikaan? Kyllä äiti pitää, saat nähdä

vain.

ILTA

Mutta minä en kestä sitä, jollet sinä nyt puhu totta.

ANNA

Kuinka en minä puhuisi... Saat nähdä vain...

MIMMI tulee keittiöstä.

En minä löydä niinimattoja, jotka ovat olleet peilien ympärillä.

ANNA

Täytyy kauppiaalta ostaa. Ne ovat jo hävinneet ne vanhat.

MIMMI

Ja sen minä sanon, ettei niistä makseta yhtään penniä. Ne se saa antaa

ilman, kun sieltä ostetaan aina.

ANNA

Voudin täytyy sitten kääriä ne hyvin... Iltan sohvaan minun pitää ostaa

uusi päällinen. Menemmekö yhdessä ostamaan, lapseni...?

MIMMI

Eihän se ensinkään ole niin huono, kyllä se vielä menettelee...

Viittaa Annan mukaansa keittiöön.

ILTA

Mummo...

EMÄNTÄ

Mitä, lapseni?

ILTA

Pidittehän te vaarista?

EMÄNTÄ

Tottakai.

ILTA

Pitivätkö kaikki naineet ihmiset ennen toisistaan?

EMÄNTÄ

Kun se askel oli otettu, niin pidettiin.

Kuuluu askelia eteisestä.

ILTA huutaa hätääntyneenä keittiöön.

Äiti, isä tulee.

Anna tulee huoneeseen ja menee tyttärensä katseen

hypnotisoimana isäntää vastaan.

ISÄNTÄ kantaen suuria kääröjä, joille etsii paikkaa.

Päivää. Terveisiä Sarkoilasta.

ANNA

Kiitoksia.

ILTA

Kylläpä te olitte kauan, isä. Ja mitä kaikkea te olettekaan ostanut!

ISÄNTÄ kättelee vanhaa emäntää.

Päivää. Ja terveisiä.

EMÄNTÄ

Jumal'antakoon. Kiitoksia vain.

ANNA Iltan katseen alla

Mitä kuuluu?

ISÄNTÄ

Ei liiemmäisiä. Lämmintä. Taitaa tulla ukkonen.

EMÄNTÄ

Kyllä nyt on aikainen kevät.

ISÄNTÄ

Niin on, ettei minun muistinaikanani.

EMÄNTÄ

Olihan sinä vuonna kun teidän häänne olivat, kanssa näin aikainen

kevät. Kun te silloin ensimmäisenä kuulutussunnuntaina ajoitte kotiin

kirkosta, oli jo niin vettä jäällä, että kaikki huusivat teille, että

menette jäihin. Mutta tämä Annakos hyppäsi reen perästä kuskille ja

otti ohjakset ja niin sitä mentiin, että vain lainehti ja vettä tuli

reki puolilleen.

ILTA

Te olisitte voineet hukkua!

ANNA

Mutta mitä sinä nyt olet tuonut sellaiset määrät?

ISÄNTÄ

Vähän kesävarustuksia vain. Eiköhän ne viimekesäiset liene kuluneet. Ja

Iltahan nyt on täysikasvaneiden kirjoissa.

ILTA

Mutta isä kulta, millaisen kaulaliinan ostitte!

ISÄNTÄ

Mikä tätä vaivaa? Puoli kolmatta markkaa panin menemään ja puotineiti

lupasi parhaan antaa.

EMÄNTÄ

Koreahan se on.

ILTA

Katsoisit kummoisia Heikki käyttää. Aina sellaisia... että niitä tuskin

näkee.

ISÄNTÄ nauraa.

Jollei näe, niin olisi ilman sitten. Mitä sellaisella tekee, jota ei

näe? Kukas se Heikki onkaan?

ILTA

Ettekö te tiedä kuka Heikki on? Vaikka minä niin monta kertaa olen

telefonissa puhunut?

ISÄNTÄ

En ole tullut panneeksi mieleen. Onkos se se kauppiaan puotipoika?

ILTA

Isä! Heikkihän on äidin opettaja... Oppinut herra, joka on matkustanut

paljon. Maisteri Levänen.

ANNA

Sinä tiesit varsin hyvin, ketä Ilta tarkoitti... Minä... minä

tarkoitan vain, että kun näen isän kasvoista, että hän tietää, niin

hän voisi sen myöntää. Emmekö nyt katsoisi mitä isä on tuonut?

ISÄNTÄ

Mistä minä voin tietää, että Heikki on yks' sama kuin maisteri Levänen?

Hänestä taas kyllä olen kuullut! — liiaksikin.

ANNA

Mitä hänestä sitten on voinut kuulua? Onko se niin kumma, jos minä

tahdon vähän sivistyä, kun käyn sivistyneiden ihmisten vaatteissa.

ISÄNTÄ

Kyllä sinulla vain pitäisi olla sivistystä. Koulunkäynythän sinä olet

ja jo lapsena sinä leikit niiden teidän kesävieraiden lasten kanssa, ja

niillähän sinä asuit silloinkin, kun kävit neulomakoulua Helsingissä.

Ja nehän ne vasta hienoja olivatkin. Oikein aatelisia...

EMÄNTÄ

Mukavia ihmisiä ne olivat.

ANNA

Ja ylpeitä. Sehän sanoi minulle suoraan se pikku neiti, että »mamma

sanoo, että Annan olisi pitänyt saada herra».

Nauraa.

EMÄNTÄ

Mitä lapsen puheista.

ISÄNTÄ

Enhän minä niistä välittänytkään. Sanon vain, että kyllä Anna olisi

kelvannut ilman saksantuntejakin.

ANNA

Ja siellä kotona on kaikki hyvin? Ja karjakkokin kuuluu olleen oikein

ihmisiksi.

ISÄNTÄ

Minä sitä kovistin tässä tuonnoin. Ei se ole uskaltanut.

ILTA

Sehän lupasi äidille heittää juomiset.

ISÄNTÄ

Ja niiden lupaukset! Pelko ne kurissa pitää!

ILTA avaa kääröjä.

Ja tällainen joukko kankaita! Tule nyt, äiti, katsomaan. Mihin nämä

oikein ovat? Ai, minun sohvalleni...

ISÄNTÄ

Sopiihan niitä käyttää mihin vain. Hameiksikin minä niitä...

ILTA

Mutta ovatko nämä hamekankaita?

ISÄNTÄ

Mitä ne sitten olisivat. Tottapahan se puotineiti tiesi mitä antoi.

Oikein uusmuotisia sen oli määrä antaa. Enkä minä hintoja kysellyt.

EMÄNTÄ

Ovathan ne niin koreita.

ANNA

Ovathan ne. Samettia!... Mihin sitä käytetään? Onko se

huonekalukangasta?

ISÄNTÄ

Se on puvuksi sinulle. Se kuuluu nykyään olevan muodissa. Sitä oli

ostettu pormestarinnallekin... Eivät näy olevan teille mieleen.

Pannaan pois sitten... ja annetaan vaikka piioille. Kyllä niille kelpaa.

EMÄNTÄ

Jo te nyt olette joutavia. Kangas kuin kangas. Ei sitä ennen aikaan

väreihin katsottu.

ISÄNTÄ

Se on sitä, kun on täällä kaiken talvea katseltu niitä hienoja

kaulaliinoja.

ILTA

Isä, isä kulta, te ette tiedä kuinka Heikki on hyvä. Jahka te hänet

näette, niin te pidätte hänestä niin että...

ANNA

Ei, nämä kankaat ovat oikein kauniita. Tästä minä teen jokapäiväisen.

Ja tätä on niin paljon, että sinullekin tulee. Tästä minä saan

paremman. Ja tästä tulee sinulle... En minä ymmärrä mikä minun äsken

oli. Minä katselin näitä tavaroita jotenkin... väärältä puolelta.

Älkää olko niin ihmeissänne. Ettekö te tiedä, että asioita voidaan

katsoa niin monelta eri puolelta.

ISÄNTÄ

Niin kyllä — monelta eri puolelta.

Kiusallinen vaitiolo.

EMÄNTÄ

Kuinkas sitten muuten on jaksettu?

ISÄNTÄ

Kiitoksia vain kysymästä: onhan tuossa menty. Emännän jalat taitavat

aina vain olla huonot.

EMÄNTÄ

Niinhän ne ovat. Eikä niihin tohtorit mitään tiedä. Mutta mikäs minun

on, kun on Jumala siunannut tuota maallista omaisuutta, niin että elän

näin työttäkin. Istuskelen vain ja odotan hetkeä, milloin kutsutaan

kotiin.

ANNA

Ja omenapuut kukkivat?

ISÄNTÄ

Niinhän ne kukkivat.

ANNA

Ja lehmät viedään sitten maanantaina?

ISÄNTÄ

Taitavat viedä.

Ilta tulee äkkiä Annan luo, kiertää kätensä hänen kaulaansa

ja purskahtaa itkuun.

ANNA

Mitä nyt, lapsi? Sinähän näet miten kaikki käy hyvin... Sinä et saa

kiihtyä, et saa kiihtyä, et saa itkeä. Huviretkikin on illalla. Sinun

täytyy panna levolle, että jaksat sinne. (Isännälle.) Onko sinulla

täällä paljonkin asioita? Emmekö voi lähteä heti aamulla?

ISÄNTÄ

Eihän minulla ole muuta sen kuin pistäydyn pankkiin, ja pitihän minun

illalla tavata niitä isäntiä. Ja sitten kai olisi ostettava ruuan

puolta, kun tulee se retkikunta katsomaan koneita turvepehkusuolla.

ANNA

Tämä ei sitten ole sama kuin viime vuonna?

ISÄNTÄ

Ei. Niille pitäisi kai tarjota päivällistä. En minä niitä kokkien

asioita ymmärrä, mutta ajattelin, että eiköhän pitäne ostaa siikaa ja

lohta ja ehkä muutakin.

ANNA

Ostetaan.

ISÄNTÄ

Tässä olisi sitten alkuun.

Panee pöydälle 100 mk setelin.

EMÄNTÄ

Ohoh... olipa siinä rahaa.

ANNA

Mitäs sinä — onhan minulla täällä.

ISÄNTÄ

Niin, omia rahojasi. Eiväthän ne minun rahani kelvanneet.

ANNA

Mitäpä kelpaamisista. Ykskaikki olivatpa sinun tai minun. Yhteistähän

se on.

ILTA pyyhkii kasvonsa, kirkastuu, karkaa äitinsä kaulaan.

Nyt minä lähden kävelemään. Tytöt lupasivat lähteä tähän aikaan...

ANNA

Niin, lähde sinä... Mutta mitä te luulette minun lausunnastani

tulevan! Ja se vieras neitikin on täällä.

ILTA

Vähät hänestä, minäpä en ensinkään välitä hänestä. Sellaisten

puutarhojen tekijä! Isä, ettehän te enää siitä äskeisestä...!

ISÄNTÄ

Mitäs minä...

ILTA

Mummo, tuonko minä Lempin tänne, että laulamme...

EMÄNTÄ

Älä sinä huoli. Minä lähden tästä lepuuttamaan jäseniäni, kun ei ne

siedä istumistakaan kauan.

ILTA

No niin, mummo, me tulemme sitten kesällä Siuroniemelle ja laulamme

teille päiväkaudet...

Ottaa hattunsa, lähtee hyräillen. Emäntä menee huoneeseensa.

ANNA

Ehkä minäkin sitten lähden lukemaan runoani ja sinä menet pankkiin, vai

kuinka?

ISÄNTÄ

Kukas ne sitten ostaa ne ruokatavarat?

ANNA

Jaa niin, kyllähän minä. Montakos niitä vieraita tulee?

ISÄNTÄ

Voi niitä tulla kolmeenkymmeneen. Ehkä otettaisiin kokki, ettei sinulle

tule niin paljon... Pidetään niitä nyt pulskasti...

ANNA

Kyllähän me Mimmin kanssa tulemme aikaan ilman kokkiakin...

Äänettömyys.

ISÄNTÄ

Oletpa sinä täällä käynyt koreaksi!

ANNA ilostuen.

Eipä sitä ihminen iän kanssa paljoa koreammaksi käy. Aina se on

rumenemaan päin.

ISÄNTÄ

Viekää nyt sitten Iltan kanssa ne kankaat neulottaviksi, että teillä on

mitä panette päällenne.

ANNA

Miksei. Vaikka olenhan minä jo tullut teettäneeksi yhtä ja toista.

ISÄNTÄ

Saa sitä olla vähän enemmänkin.

ANNA

Siitä metsästäkö sitä rahaa nyt on tullut?

ISÄNTÄ

Maksoivat viikon alussa loput. Hyvä hinta siitä tuli, ei sitä voi

valittaa. (On lähdössä, mutta hautoo jotakin.) Onkos teillä sitten

yösijaa minulle täällä — vai menenkös kievariin?

ANNA

Eihän niitä näin viimeisenä yönä taida olla kehuttavia yösijoja

kenellekään. Mutta eiköhän niistä sovittane.

Isäntä luo Annaan merkitsevän katseen.

ANNA seisoo pingoittuneen päättävänä eikä katso häneen. Miehensä mentyä

karkaa hän kuin paeten makuuhuoneeseen. Siellä hän painaa pään käden

varaan ja kuiskaa kuin kuumeessa.

Mikä minulle on tullut? Kuusitoista vuotta tätä on kestänyt ja minä

olen jaksanut. Miksi nyt näyttää aivan mahdottomalta? (Vaikeroi

hetkisen.) Ei, minun täytyy minun täytyy!

Astelee edestakaisin, koettaa lukea runoa. Pormestarinna, neiti

Tattara ja isäntä tulevat meluten sisään. Anna vetää verhoja

eteen niin etteivät he näe häntä.

PORMESTARINNA

Mutta isäntä oli juuri ulos lähdössä.

ISÄNTÄ

Ei se mitään, ei se mitään. Vielä minä ehdin.

TATTARA

Rouva Sarkoila ei ole kotona?

ISÄNTÄ

Kyllä se vastikään oli tässä. Minä menen paikalla häntä hakemaan.

PORMESTARINNA katsellen ympärilleen.

Ehkä hän on mennyt panemaan kokoon tavaroita. Antaa hänen vain olla

hommissaan. Isäntä voi aivan yhtä hyvin sanoa meille mitä me haluamme

tietää.

ISÄNTÄ

No, jos minä voin...

PORMESTARINNA

Ei Anna ole mitään puhunut?

ISÄNTÄ

Ei ole. Hän on ollut niin muuttopuuhissaan.

PORMESTARINNA

Mutta herranen aika kuinka se isäntä on tullut nuoreksi siellä

Sarkoilassa yksikseen!

ISÄNTÄ

Mitä se pormestarinna nyt... Minä vastikään sanoin Annalle samat

sanat. Hän on nuortunut täällä yksinään.

PORMESTARINNA nauraa.

Te näytätte nuortuvan kun olette erossa! Leikki sijansa saa, hyvä

isäntä. (Viattomana.) Anna on täällä ottanut tunteja. Hänellä on ollut

hyvin hauska opettaja.

ISÄNTÄ

Olisihan hän tullut aikaan ilman niitä tuntejakin.

PORMESTARINNA

Niinkös isäntä ajattelee!

TATTARA

Taitaa isäntä siitä maisterista saada kelpo vävypojan.

ISÄNTÄ nauraa.

Iltahan on lapsi vielä. Ja kuka tietää jääkö eloonkaan. Kovin hän on

heikontunut.

PORMESTARINNA

Mitä isäntä nyt sellaisia. Minusta hän on niin terveen näköinen.

Vastasi minulle tänään niin topakasti, että pois tieltä. Mutta kyllä

minä uskallan olla toista mieltä kuin meidän arvoisa kirjailijattaremme

ja juhlapuhujamme: ei maisteri täällä käy Iltan tähden...

TATTARA

Mutta me unohdamme ihan asiamme ja isännän kiire...

PORMESTARINNA

Niin, kuulkaas isäntä, tämä neiti Tattara on, niinkuin isäntä tietää,

kirjailija, Suomen suurin naiskirjailija ja nyt hän tarvitsisi

kirjallisia töitänsä varten jotakin vanhaa taloa niinkuin Sarkoila,

jossa on taittokatto...

ISÄNTÄ

Kyllähän siellä on sellainen...

TATTARA

Niin, minä suunnittelen paraikaa teosta, johon tarvitsen taustaa.

ISÄNTÄ

Jaa taustaa... Mutta en minä tiedä onko siellä mitään taustaa — vai...

Pitäisikö se tuotaman tänne?

TATTARA

Isäntä ei ymmärrä minua. Saan juuri tuosta vanhasta talosta taustan,

kunhan vain näen sen.

ISÄNTÄ

Kyllähän sen saa nähdä.

PORMESTARINNA

Ja sitten isäntä kertoo tälle neidille vähän vanhoja asioita... Ehkä

jotain omasta elämästäänkin. Kummoista oli teidän lapsuudessanne ja

kuinka te elitte Sarkoilassa...

ISÄNTÄ

Niinhän me vain elimme niinkuin muissakin taloissa...

PORMESTARINNA

Kummoista oli esimerkiksi teidän häissänne?

ISÄNTÄ nauraa.

Eikös pormestarinna itse ollut niissä häissä?

PORMESTARINNA

En. Kyllä minut kutsuttiin. Mutta enhän minä päässyt. — Minä olin

silloin köyhä tyttö ja elätin koko perhettä. En minä silloin...

TATTARA

Niin, kummoiset ne häät olivatkaan?

ISÄNTÄ

Pulskat häät ne olivat niinkuin ennen aikaan pidettiin. Viikko niitä

juotiin.

TATTARA

Ja paljon oli väkeä.

ISÄNTÄ

Pariin sataan henkeen.

PORMESTARINNA

Ja morsian oli iloinen ja onnellinen?

ISÄNTÄ

Olihan se ja tanssasi kovasti. Minäkin tanssasin siihen aikaan.

PORMESTARINNA

Mutta mistä mahtoi johtua, että emäntä sitten Sarkoilassa niin äkkiä

kuihtui? Kun kesällä tulin teillä käymään, en tahtonut häntä tuntea.

Silmät olivat kuopilla ja hän oli niin vanhentunut, että hirvitti...

ISÄNTÄ

Kuka hänet tietää. Mutta parin vuoden perästä oli hän taas niin pulska,

että kelpasi katsella.

PORMESTARINNA

Niin oli, niin oli. Mutta juuri silloin teidän naimisiin mentyä. Minä

olen sitä aina miettinyt. Olisikohan Anna pitänyt jostakin toisesta...?

TATTARA

Mutta isännällähän oli kiire pankkiin. Jos minä pääsen isännän

rattaille, niin ehkä isäntä sitten kertoo...

PORMESTARINNA

Siihen aikaan huhuttiin siitä nuoresta ylioppilaastakin, joka oli

kesää Siuroniemellä.

ISÄNTÄ

Taisi se Annaa katsella, koska sen äiti sellaista kyytiä lähetti sen

pois. Mutta ei Anna häntä. Annallahan oli kosijoita jos kuinka paljon.

PORMESTARINNA

Olihan niitä, kyllähän se kuultiin, mutta kuka ties jos hän kuitenkin

olisi ollut syynä.

TATTARA

Mutta älkää nyt, hyvä pormestarinna, kiusatko isäntää.

PORMESTARINNA

Kiusaanko minä isäntää? Enhän! Enhän minä uteliaisuuttani kysy. Tämähän

on tieteellistä tarkoitusta varten. Sitähän tarvitaan painettaviin

teoksiin. Taustaa. Ymmärtäähän isäntä sen.

ISÄNTÄ

Kyllähän minä sen, ja miksenkäs minä kertoisi mitä minä tiedän.

TATTARA

Mutta ei minun omatuntoni salli tässä nyt vaivata. Jahka minä pääsen

isännän rattaille, niin ehkä isäntä sitten kertoo...

ANNA astuu esiin.

Niille rattaille ei enää mahdu, sillä niillä istun minä mieheni ja

lapseni kanssa.

PORMESTARINNA

Anna Sarkoila · 第 2 / 4 段