ANNA SARKOILA
3-näytöksinen näytelmä
Kirj.
MAILA TALVIO
Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1910.
HENKILÖT:
ANNA SARKOILA.
SARKOILAN ISÄNTÄ.
ILTA, heidän lapsensa.
SIURONIEMEN VANHA EMÄNTÄ, Annan äiti
MAISTERI HEIKKI LEVÄNEN.
SARKOILAN EMÄNTÄPIIKA.
PORMESTARINNA.
NEITI MARJA-LIISA TATTARA.
LEMPI, Iltan toveri.
Tapahtuu nykyaikana, maaseutukaupungissa, kesäkuun ensi päivänä, ei
täyden vuorokauden kuluessa.
ANNA on pitkä, solakka, kalpea, hienopiirteinen; hänen pukunsa
yksinkertainen mutta aistikas. Ensimmäisessä ja toisessa näytöksessä on
hänen yllään harmaa kävelypuku ja kevyt, valkea silkkipusero, toisessa
näytöksessä kellahtavan valkea kesäpuku.
ISÄNTÄ roteva, verevä, yllä kirjava, uusmuotinen kesäpuku, räikeä
kaulaliina. Vaikuttaa mahtavalta rusthollarilta, kelpo mieheltä ja
hiukan raa'alta ihmiseltä.
ILTA hento, vaalea, kasvot puhtaan kauniit kuin marmorikuvassa, ilme
puoleksi lapsen, puoleksi kehittyneen naisen, poskilla läpikuultava
kalpeus ja mielenliikutuksen tullessa heleä, sairaalloinen puna.
Hänellä on ensi näytöksen alussa kotitekoinen, liian lyhyeksi käynyt
pumpulipuku, palmikko niskassa; sittemmin kevyt, siro, vaaleanpunainen
kesähame, hiukset hajalla, solmittuina päälaelle vaaleanpunaisella
nauhalla.
VANHA EMÄNTÄ lihava, vaikeasti liikkuva, sileässä, kotitekoisessa
sarssipuvussa; yllä kudottu röijy, esiliina. Kävelee kahden kepin
varassa, asettaa kepit istuessaan lattialle viereensä; päässä ohut,
vaaleanharmaa villahuivi, joka silloin tällöin valuu hartioille. Kasvot
elämän koulussa koetellun, tyyntyneen ihmisen.
LEVÄNEN kalpea, hajamielinen, käyttää silmälaseja. Sivistynyt käytös,
pehmeä, sointuva ääni, tumma puku, niinikään kaulahuivi.
PORMESTARINNA muodikkaassa puvussa. Kasvot vaikuttavat koreilta,
viljelemättömiltä.
MARJA-LIISA TATTARA käyttää erikoista, ylen taiteellista kampausta ja
pukua. Hänen kasvonsa ovat vähän karkeat ja ristiriidassa puvun kanssa.
EMÄNTÄPIIKA keski-ikäinen, hiukan ankarakasvoinen, puuhaava nainen.
LEMPI tavallinen koulutyttö varakkaasta porvariskodista.
ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
Tyylikkäästi, joskin hiukan tilapäisesti sisustettu huoneisto. Paitsi
salia, jonka toinen pää muodostaa varsinaisen näyttämön, näkyvät
muutkin huoneet: keittiö, vierashuone ja makuusuoja. Salissa on
vaaleita, iloisen hiljaisia värejä, oikealla kaksi ikkunaa keveine,
valkeine uutimineen, perällä ovet vierashuoneeseen (oikealla
katsojasta) ja keittiöön (vasemmalla). Vasemmalla salista on
makuuhuone, ovena vain verhot samaa väriä kuin huonekalujen päälliset,
sekä kauempana katsomosta eteinen, josta näkyy vaatenaulakon päätä.
Vierashuoneesta näkyy oven auetessa vuode, ikkunan alla pöytä, jolla
punakirjava liina, kukkiva ruukkukasvi, raamattu ja virsikirja;
keittiöstä näkyy hylly kupariastioineen, ikkuna pihamaalle, ovi
pienelle kuistille ja siitä ulos; keskellä lattiaa on pyöreä, katettu
ruokapöytä. Salin ikkunoista häämöttää maaseutukaupungin katu:
siistejä, yksikerroksisia puutaloja. Vaahterat, jotka rivissä kulkevat
kahdenpuolen katua, ovat paisuvilla, keltaisilla nupuilla. Kaunis
kevätpäivä, ilma lemuavan autereen täyttämä. Pienen kirjoituspöydän
ääressä istuu maisteri Heikki Levänen lukien kangaskantista vihkoa.
Ilta istuu jalkojaan keikutellen ikkunalaudalla, katsoo milloin ulos,
milloin huoneeseen. Ikkuna on auki.
ILTA hyräillen.
»Kultakruunut ja valkeat vaattehetkin,
Harput, joilla he soittelevat...»
Mikset sinä pidä siitä? Onhan se niin kaunis laulu. Minä ymmärrän niin
hyvin, että mummo aina tahtoo sitä kuulla. Vaikkapa kymmenen kertaa
päivässä minä saan laulaa sitä hänelle. Hän ajattelee silloin kuolleita
lapsiaan. Kaikki hänen lapsensa ovat kuolleet, paitsi äiti. Mutta mummo
vain sanoo, että nyt ne ovat hyvässä tallessa. (Hyräilee:)
»Puhdas kulta on tie, jota astelevat,
Kera laulaen enkelien...»
Pitääkö sinun nyt vielä lukea! Mitä kummaa me suomalaiset teemme
vierailla kielillä? Onpa se ihmeellistä, että käännösvihko noin voi
sinua huvittaa Vai eikö se olekaan äidin saksanvihko?
HEIKKI
Mitä sinä sanot?
ILTA
Et sinä kuule etkä näe! Sitä vain, että mitä varten minun nyt
vuosikausia on pitänyt ajaa päähäni ulkomaalaisia kieliä? Ja mitä
varten äiti kaiken talvea on lukenut saksaa sinun johdollasi? Mitä
järkeä siinä on? Haastammeko ehkä saksaa Sarkoilan lehmien kanssa?
HEIKKI
Kuinka noin suuri tyttö tekee niin tyhmiä kysymyksiä.
ILTA
Vai on se niin tyhmää! Niinkuin en minä ymmärtäisi, että jos aikoo
tehdä tutkimusmatkoja niinkuin sinä, tai lukea ulkomaalaista
kirjallisuutta, niin täytyy osata sitä kieltä. Mutta minä ja äiti!
Sarkoila on suuri kartano, siellä on hirveän paljon työtä. Ensi
syksystä pannaan karjakko pois kokonaan ja minä ja äiti otamme
navetan. Luuletko että sitten tulee aikaa ulkomaalaisen kirjallisuuden
lukemiseen! Emmekä me sellaisesta välitä, minä ja äiti. Kun katsoo
renkien ja piikojen ja torpparien elämää, niin siinä sitä on romaania.
HEIKKI
Kas, kas, Iltaa... pikku Iltaa! Olipa siinä elämänviisautta.
ILTA
Niin, niin. Kyllä siellä maalla näkee niin paljon.
HEIKKI
Mutta pikku Ilta, tällainen kaupunki on puhdasta maaseutua. Näkisit
suuret maailmankaupungit, joissa lapset tuntevat lehmän vain
eläintarhasta ja ihmiset illoin rientävät puistoihin hengittämään
vähänkin ilmaan.
ILTA
Kuinka kauheaa! Minusta ei olisi sellaiseen. Eikä äidistäkään. Me
olemme maalaisia. Alussa meidän täällä oli kovin ikävä kotiin. Mutta
kun lääkärit sanoivat minua heikoksi, ei äiti antanut minun lähteä
tänne yksin, vaan tuli mukaan. Ja onhan tämä elämä mennyt. Mutta voi,
voi, kun nyt taas pääsee kokonaan kotiin!
HEIKKI
Suurissa kaupungeissa on ihanaa taidetta. Eikö sinun sentään tekisi
mieli nähdä sitä?
ILTA
Kun karja illalla tulee tarhaan ja kellot kalkattavat ja me tyttöjen
kanssa menemme lypsämään, niin siinä on minulle taidetta yllin kyllin!
HEIKKI
Mutta ajattele vähän äitiäkin.
ILTA
Äiti on aivan samaa mieltä kuin minäkin. Meillä on kovin hauskaa. Me
pidämme pyhäkoulua... aurinko paistaa pirttiin ja kaikki lapset
veisaavat... Sitten me usein seisomme töyräällä ja katselemme jokea.
Äiti sanoo aina, että se on kuva elämästä: tuossa se virtaa niin leveänä
ja tyynenä... tuossa se jo hyppelee kivien yli ja yhtäkkiä tulee putous.
Elämässäkin on niin.
HEIKKI
Kuinka pikku Ilta tänään on juhlallinen.
ILTA
Lopetanhan minä tänään koulun.
HEIKKI
Ja se tuntuu oikein noin joka jäsenessä.
ILTA
Sarkoilassa on kaunista — et voi uskoa kuinka kaunista!
HEIKKI
Mutta ei ole järveä.
ILTA
Onhan joki. Keväällä varsinkin se on mahtava. Se vie sillat ja
heinäladot. Ja meillä on suuria peltoja ja vainioita. Ja uusi
kivinavetta. Isä teetti toissatalvena. Se on kuin linna. Sinne
mahtuu... arvaapas kuinka monta lehmää? No, arvaapa nyt!
HEIKKI
Sata!
ILTA
Mistä sinä arvasit?
HEIKKI
Ja nuori karja jäi vanhaan navettaan.
ILTA
Hyvänen aika, kuinka sinä tiedät?
HEIKKI
Ja kaikkialle johdetaan sähkövalo...
ILTA
Äiti on kai kertonut...
HEIKKI
Minä luen tästä. Äidin saksanvihosta.
ILTA
Ah, siksipä sinä sitä niin jaksat lukea. Johan minä ajattelinkin, että
et sinä tavallista vihkoa noin lukisi.
HEIKKI
Ei, tämä ei ole tavallinen vihko.
ILTA
Mitä kaikkea äiti siinä kertoo?
HEIKKI
Samaa vain mitä sinä juuri kerrot: että Sarkoilan alatse juoksee joki,
jonka rannalla on lähteensilmiä, että emännällä on kaksi hevosta, joita
ei kukaan saa ottaa ajoon ilman hänen lupaansa...
ILTA
Juuri niin. Isä kysyy usein telefonissa äidiltä täältä asti. Ne
ovat niin samanlaiset, etteivät vieraat voi niitä erottaa. Molemmat
pikimustia. Mummo kyyditään aina trilloilla ja parihevosilla. Tule
vain katsomaan huomenaamulla, kun mummo lähtee Siuroniemelle. Vouti
tulee tänään häntä noutamaan... Jahka sinä kesällä tulet meille, niin
minäkös näytän sinulle kaikki.
HEIKKI
Äiti pitää kai hyvin paljon puutarhastaan.
ILTA
Mitä hän siitä kirjoittaa? Näytäpäs...
HEIKKI
Vastaa sinä kysymykseeni.
ILTA
Sinun pitää näyttää! Hyi sinua! Tiedätkö, ettei äiti salaa minulta
ei niin mitään. Me olemme parhaimmat ystävät; jos äiti lakkaisikin
pitämästä minua ystävänä, jolle kaikki puhuu, niin minä kuolisin
surusta. Näytä nyt tänne! (Yrittää ottaa vihkoa.) Hyi sinua!
HEIKKI
Äiti saa itse näyttää... Ja tiedäthän sinä kaikki mitä tässä vihossa
sanotaan. Minulle vain se on uutta.
ILTA
Onko koko tuo vihko äidin elämästä?
HEIKKI
Kerro nyt, pitääkö äiti paljon puutarhastaan.
ILTA
Enkä kerro. Koska sinä olet paha.
HEIKKI
Ole sitten kertomatta. Kyllä se kaikki tulee esiin täällä.
ILTA tiuskaisee.
Mitä sinä sitten ensinkään kysyt!
HEIKKI
Vanha emäntä vielä herää, kun sinä noin...
ILTA
Ei hän nuku. Eihän hän nuku paljon ensinkään. Makaa vain ja ikävöi
kuolleiden lastensa luo.
HEIKKI
Mutta kuinka äiti viipyy näin kauan?
ILTA
Niin, minun vanha palmikkonauhani kyllä olisi kelvannut. Ja nälkäkin
on jo niin hirveästi. Ruoka kaikki kuivaa. (Menee keittiöön ja palaa
voileipää syöden.) Söisit sinäkin, mörökölli, niin tulisit paremmalle
tuulelle.
HEIKKI
Ohoh! Kuka tässä on ollut pahalla tuulella!
ILTA
Sinä, sinä, sinä!... Kuule, lähde huomenna mukaan, niin saat nähdä
jotakin kaunista. Omenapuut kukkivat.
HEIKKI
Eihän sitä tiedä lähdettekö tekään.
ILTA
Ihan varmasti. Huomisaamuna. Minua aina niin pelottaa, kun omenapuut
ovat kukassa, ettei niille tulisi mitään. Ne ovat silloin niin arat.
Hyvänen aika, tuolla nousee jo pilvi Sarkoilan kohdalle.
HEIKKI
Poutapilvi se vain on. Kauniin ilman ne nyt saivat arpajaisiinsa.
ILTA
Olisikin saanut sataa niihin arpajaisiin. Minä en pidä pormestarinnasta.
HEIKKI
No?
ILTA
Hän kohtelee äitiä sillä tavalla, ettei kukaan muu uskalla. »Minä
tiedän mitä tiedän», hän aina sanoo.
HEIKKI
Ja mitä hän sitten tietää?
ILTA
Mitä hän tietäisi!
HEIKKI
Hänhän on äidin lapsuudentuttuja.
ILTA
Luokkatoveri.
HEIKKI
Ehkä heillä on jotakin kaunaa niiltä ajoilta asti.
ILTA
No, eikö tuo vihko tiedä?
HEIKKI
Ei, ei tiedä siitä.
ILTA
Kysypä sitä äidiltä ja kerro sitten minulle!
HEIKKI
Kysy sinä!
ILTA
Hän ei sano minulle. Ehkä hän sinulle sanoisi. Mutta sinun pitää kertoa
kaikki minulle. Lupaatko...? Kuulehan — kuinka sinun kanssasi on niin
hauska jutella» Miksemme koskaan ennen ole näin jutelleet?
HEIKKI
Sinä olet aina ollut koulussa, kun me olemme lukeneet äidin kanssa.
ILTA
Se on totta.
HEIKKI
Sinä rakastat kai äitiä hyvin paljon?
ILTA
Ja vielä häntä kysyt! Etkö sinä sitten rakasta äitiä? eivätkö kaikki
ihmiset...! Näkisit kuinka kaunis hän on puutarhassa kitkijävaimojen
joukossa! Ja kun hän kulkee pihan poikki aittaan... tai kun hän
kulkee navetassa ja silittää lehmien selkiä... tai kun me tulemme
talliin ja kaikki hevoset hörhöttävät. Se on myöskin hauskaa, kun me
äidin kanssa ajamme Takamaahan...
HEIKKI
Lehmät pidetään siellä kesän yli...
ILTA
Niin! Ja näkisit kun äiti suuttuu. Silloin hän on komea.
HEIKKI
Suuttuuko äiti?
ILTA
Ei sillä tavalla kuin muut. Isä esimerkiksi suuttuu niin ettei sillä
ole mitään määrää. Siksi ei isän paljon olekaan jättäydyttävä yksin
renkien tai torppareiden kanssa, kun on jokin sellainen asia... Hän
vaikka lyö. Eikä sittenkään saa tottelemaan.
HEIKKI
Eikö isä saa tottelemaan?
ILTA
Saa tietysti... yleensä. Mutta kun tulee tiukka eteen, kutsuu hän aina
äidin. Äiti on ihan tyyni. Eikä hänen tarvitse kuin hiukan sanoa, niin
ne tottelevat.
HEIKKI
Vai niin, vai niin...
ILTA
Kerran esimerkiksi, kun me äidin kanssa olimme Takamaassa, olivat
miehet juoneet ja tappelivat, mutta kun me ajoimme pihaan, hajaantuivat
pukarit paikalla. Ja voi, voi, kun äiti kerran sovitti voudin ja voudin
vaimon. Niillä oli jo kolme lasta, mutta yhtäkkiä se vaimo rupesi
pitämään tallimiehestä eikä muuta kuin tahtoi jättää voudin. Äiti meni
sitten kerran puhumaan heidän kanssaan ja oli siellä monta tuntia ja
miten he lienevät itkeneet ja selitelleet, mutta äiti antoi sitten
tallimiehelle palkan kesken vuotta ja voudinväet jäivät yhteen.
HEIKKI
Ja kestikö sovintoa?
ILTA
He ovat vieläkin meillä ja se vaimokos pitää äidistä niin että menisi
tuleen hänen edestään. »Kun esti minun tekemästä niin suuren synnin»,
sanoo hän ja itkee ja siunaa.
HEIKKI
No, sinä pidät tietysti äidistä enemmän kuin isästä.
ILTA
Enkä! Olenko minä sanonut sellaista?
HEIKKI
Et. Mutta kun äiti kerran on niin ihmeellinen.
ILTA
Niin äiti onkin — älä sinä ensinkään pilkkaa siinä.
HEIKKI
Miten minä pilkkaisin — minähän itse ihailen äitiä niin... paljon.
ILTA
Ettäs vain teetkin sen! Mutta sinun pitää ihailla myöskin isää.
HEIKKI
Hyvänen aika, kun en koskaan ole nähnyt häntä.
ILTA
No niin, saat nähdä hänet. Kun hän tänään tulee tutkintoon. Hän on niin
toisenlainen kuin äiti... mutta kyllä häntäkin voi ihailla... Kuule,
juhannukseksi viimeistään tulet sinä meille. Silloin...
HEIKKI
Mutta jos minä lähden ulkomaille.
ILTA
Äsh, en minä viitsi kuulla — etkö sinä jo ole luvannut ettet lähde.
HEIKKI
Päinvastoin. Lähden heti, kun saan irti rahaa.
ILTA
Saathan sinä sitä, jos mielesi tekee. Onhan tätisi rikas!
HEIKKI
Ei nuoren miehen niin loppumattomiin sovi pyytää vanhalta tädiltänsä.
ILTA
Minä en sinulle antaisikaan, vaikka olisin kuinka rikas.
HEIKKI
Enkä minä ottaisi.
ILTA
Et ottaisi, jos minä hyvästä sydämestä antaisin? Oletpa sinä häijy.
HEIKKI nauraen.
Mutta ethän sinä antaisi ulkomaanmatkaa varten ja muuhun en minä
tarvitsisi.
ILTA
Kun minä tahtoisin sinut Sarkoilaan juhannusaikana. Mitään sen
ihanampaa ei voi olla! Kuule... mutta se on salaisuus, et saa sanoa
sitä kenellekään...! että minä aion pyytää isältä ja äidiltä, että saan
kutsua meidän luokan meille ja poikia lyseosta, että voimme tanssia...
Joko sinä taas otat tuon vihon... Kuule, osaathan sinä tanssia?
HEIKKI
En, en minä osaa.
ILTA
Tyhmä poika, etkö osaa vai etkö ole osaavinasi?
HEIKKI
Saksanpolkkaa... jonkinlaista... minä osaan.
ILTA
Et mitään uusia tansseja?
HEIKKI
En.
ILTA
No, sama se, tanssimme sitten sitä enemmän saksanpolkkaa, koska se on
sinun tanssisi. Sinä!
HEIKKI
Ja sinä! Mutta kuinka äiti voi näin viipyä?
ILTA
Niin, hyvät ihmiset. Tornikello on jo 11 ja kahdeltatoista minun pitää
olla tutkinnossa. Kolmatta tuntia äiti nyt on poissa.
HEIKKI
Hän käski minua aamiaiselle ja sanoi heti tulevansa. Käski minun lukea
vihkoansa sillaikaa...
ILTA
Hän ei vielä ole harjoitellut iltaa varten — kyllä hänen täytyy heti
tulla...
HEIKKI
Olisiko hänelle voinut jotakin tapahtua?
ILTA
Kas, kuinka sinä pelästyt...! Nyt, selvällä päivällä...!
HEIKKI
Niin, onhan nyt selvä päivä... Minulla olisi minullakin vähän kiire
järjestää asioitani...
ILTA
No... aiot ehkä päätä pahkaa ulkomaille.
HEIKKI
Kuka tietää. Vaikka pyytäisinkin tädiltä lainaksi rahaa ja lähtisin
huomispäivänä.
ILTA
En minä viitsi kuunnella! (Istuutuu ikkunalaudalle, hyräilee jotakin
koululaulua. Lempi yhtyy siihen ulkoa.) Kas sinua... ja niin hienona!
LEMPI ikkunan alla.
Kuinka sinä et jo laita yllesi? Minä menen vain ensin juhlakentälle.
Mamma on kaiken päivää ollut siellä koristamassa.
ILTA
Ja minun äitiäni ei kuulu kotiin ensinkään. Meni vain ostamaan minulle
palmikkonauhaa ja viipyy aina vain sillä matkalla...
LEMPI
Hän oli juuri meidän puodissa ostamassa matka-arkkua...
ILTA
Äiti matka-arkkua? Eipäs...
LEMPI
Oli kuin olikin. Ja osti kaikkein hienoimman mitä meillä oli. Niin että
meidän puotineiti jo kysyi, että Minnekäs emäntä lähtee...
ILTA
Ja mitä äiti sitten siihen sanoi?
LEMPI
Sanoi vain, etteihän sitä koskaan tiedä, minne tulisi matka, täytyy
aina olla arkku...
ILTA
No niin, huomennahan me muutamme kotiin... Äiti kai siksi...
LEMPI
Panetko sinä tänään vaaleanpunaisesi...? Pane se, se pukee sinua
suurenmoisesti! Tiedätkö, Tirri oli tunnustanut meidän Jaskalle, että
hän pitää sinua kaikkein sievimpänä tyttönä meidän luokalla.
ILTA
Hsss!
LEMPI
Kuka tässä nyt kuulisi?
ILTA
Mitä ihmettä äiti sillä matka-arkulla tekee?
LEMPI
Etkö sinä olekaan yksin! Kuka siellä sitten on? Mummosiko?
ILTA
Tule sisään, niin puen ylleni ja menemme yhdessä. En minä enää voi
odottaa.
LEMPI
Ai, siellä on mammasi opettaja! (Kirkaisee ja juoksee pois.)
ILTA
Voi, voi sinua... olisit nyt tullut. (Nauraa, vilkuilee sitten hämillään
huoneeseen.) Ei, nyt minä en odota. Lähdetään pois syömään.
HEIKKI
Kyllä minä odotan emäntää... Kuka se »Tiiri» on?
ILTA
Mutta jo sinun korviasi! Tirri on... Tirri on... yksi poika vain.
HEIKKI
Sen minä arvaan sanomattakin. Mutta kuka poika? Lyseolainen?
Ylioppilas...?
ILTA
Mitä se sinuun kuuluu? Minä pidän kenestä tahdon.
HEIKKI
Ai, sinä pidät hänestä...
ILTA
Minä vähät hänestä ja sinusta ja kaikista pojista. Minä aionkin
ruokkimaan Sarkoilan sikoja ja lehmiä. Sitä et sinä voi kieltää
minulta...
HEIKKI
Olenko minä kieltänyt sinua mistään. Saat tietysti pitää Tirristä niin
paljon kuin tahdot...
ILTA
Vai onko se sinusta yhdentekevää. Vai saan minä pitää...?
HEIKKI
Mutta Ilta kulta, ei saa noin kiihtyä. Tiedäthän sinä, että lääkäri on
sen kieltänyt.
ILTA
No, tuletko sinä sitten kesällä Sarkoilaan?
HEIKKI
Jos olen Suomessa — niin mielelläni. Ja jos sinä olet Suomessa.
ILTA
Minä? Missä minä sitten olisin. No niin, kättä päälle, ja mitä, jos
minä opettaisin sinulle uusia tansseja. Nouse ylös siitä!
HEIKKI
Minä olen ihan mahdoton...
Oveen on koputettu. He eivät ole sitä huomanneet. Sisään
astuvat pormestarinna ja neiti Marja-Liisa Tattara.
PORMESTARINNA taputtaen käsiään.
Suurenmoista! Nuoret täällä tanssivat... tai kisailevat.
HEIKKI hämillään.
Me vain puhelimme vähän kesän vietosta.
ILTA
Minun piti opettaa häntä tanssimaan, kun ei hän osaa.
PORMESTARINNA
Pyydän saada esitellä meidän juhlapuhujamme, kirjailijatar neiti
Marja-Liisa Tattaran — neiti Sarkoila, maisteri Levänen.
ILTA
Tehkää hyvin ja istukaa.
PORMESTARINNA
Kyllähän me kaikki tunnemme neiti Tattaran kirjoista.
TATTARA
Nykyäänhän ilmestyy niin paljon, että kukapa kaikkia ehtisi lukea.
PORMESTARINNA
No, aina sentään jokainen lukee merkillisimmät uutuudet... Kai
maisteri tuntee »Verenkarvaisen puutarhan» — Ilta tietysti ei vielä ole
sitä lukenut!
ILTA
Ohoo! Sitä lukevat tytöt jo ensi luokalla.
PORMESTARINNA
Se tapahtuu sitten vallan vastoin opettajien tietoa ja varmaan vastoin
kirjailijattaren itsensä tahtoa.. olen ymmärtänyt teidät oikein.
TATTARA
Niin, edellyttäähän se kypsyneempää ikää. Se kirja ymmärretään yleensä
väärin. Minä olen hyvin ankara, minä en suinkaan tingi rakkauden
asioissa.
PORMESTARINNA
Mutta rouva Sarkoilan pitäisi välttämättä olla mukana tässä
keskustelussa... Eikö äiti vielä ole kotona?
ILTA
Me odotamme häntä joka hetki. Hän meni vain vähän ulos.
TATTARA
Me tapasimme hänet kyllä kadulla.
PORMESTARINNA
Niin, siitä on jo runsas tunti. Minä vielä näytin kadun toiselta
puolelta kirjailijattarelle, että tuossa menee Anna Sarkoila.
ILTA
Miksi täti juuri häntä näytti — onko hänessä jotakin erikoista?
PORMESTARINNA
On kyllä — onhan hän kaupunkimme komeimpia rouvia...
ILTA
Ei hän ole mikään kaupunkilainen...
PORMESTARINNA
Ohoo, ohoo... pyydän anteeksi, neitiseni...
HEIKKI
Onko neiti Tattara ensi kertaa paikkakunnalla?
TATTARA
Olen. Yleensä olen paljon kiertänyt Suomea, mutta täällä olen todella
ensi kertaa.
PORMESTARINNA
Ehkä me ensi kirjassa saamme lukea jotakin näiltä seuduilta...
TATTARA
Kuka tietää.
PORMESTARINNA
Tietysti ihmiset ovat tietävinään keitä henkilöitä ja mitä paikkoja
olette tarkoittanut »Verenkarvaisessa puutarhassa»...
TATTARA
He erehtyvät ihan. Sehän on otettu ihan symbolisesti... Eikö se nyt
maisteristakin ole ihan selvää?
HEIKKI
Minä valitettavasti en ole lukenut teosta. Omat työni ovat...
TATTARA
Ah, maisteri ei ole lukenut! Nimienkin pitäisi osoittaa, että olen
ottanut sen ihan symbolisesti.
PORMESTARINNA
Ei, minä pyydän, keskustellaan siitä vasta kun rouva Sarkoila on
mukana. Tulin tuomaan äidille lippuja illaksi. Mutta niitä on tässä
vain kaksi ja maisterihan nyt oikeastaan kuuluu perheeseen.
HEIKKI
Siinä tapauksessa teidän olisi pitänyt ottaa neljä, sillä Sarkoilan
isäntä saapuu myöskin.
PORMESTARINNA
Minä tiedän, minä tiedän.
ILTA
Ja mummo on täällä ja meidän taloudenhoitaja tulee auttamaan
pakkauksessa...
PORMESTARINNA
Mutta meillä kaupunkilaisilla nyt on kuva vain tästä pienestä
sikermästä: äidistä, tyttärestä ja ystävästä.
ILTA
Niin, täti, ystävä hän on. Meillä ei ole niitä niin monta.
HEIKKI
Lippuja toivottavasti saa ovella.
PORMESTARINNA
Tietysti. Leikkiähän minä lasken. Muuten tämä ilta nyt näyttää minusta
ihmeteltävän terveeltä. Hän on ollut niin heikko lapsi...
ILTA
En minä enää ole mikään heikko, ja jahka minä pääsen kotiin...
PORMESTARINNA
Kyllä sinä vain niin heikko olit, ettei sinussa paljon henkeä ollut.
ILTA
Anteeksi, kyllä minun nyt täytyy mennä syömään, en muuten ehdi
tutkintoon.
PORMESTARINNA
Mene sinä vain, me juttelemme täällä maisterin kanssa.
HEIKKI
No, miltä paikkakuntamme tuntuu?
TATTARA
Tämähän on herttainen pieni kaupunki. Ja oikein hyvä museo.
Pormestarinna on ollut niin ystävällinen...
PORMESTARINNA
Niin, minä vein rakkaan vieraamme heti aamulla museoon ja
palotorniin. Paras näköala on sittenkin Alppimajassa. Se on
kaupunkimme ulkoravintola, sieltä näkyy koko järvenselkä niin ihmeen
herttaisesti...
ILTA keittiöstä.
Me vietämme siellä tänäpänä loppujuhlat, Meidän luokka ja kaikki
opettajat.
PORMESTARINNA
Niin, arpajaistoimikunta ei ensinkään ole ollut hyvillään siitä, että
loppujuhla pantiin arpajaispäiväksi. Ei näin pienellä paikkakunnalla
olisi varaa hajoittaa voimiaan.
HEIKKI
Minä olen ymmärtänyt, että näihin arpajaisiin tulee paljon yleisöä
maalta.
ILTA
Kaikki opettajat ovat ostaneet liput...
PORMESTARINNA
Mutta eivät ole läsnä... Sehän on tavaton epäkunnioitus vierasta
puhujaa kohtaan.
HEIKKI
Mutta neiti Tattarahan puhuu vielä huomenna.
TATTARA
Puhun, puhun. Eihän sitä voi asettaa niin, ettei aina jossakin tulisi
kolisionia.
PORMESTARINNA
Pitäisi voida näin pienissä oloissa. Mutta meillä on ollut tuhansia
vastuksia. Anna Sarkoilakin pani avustamisensa ehdoksi, että hän saa
esiintyä tänään.
ILTA
Kun me matkustamme kotiin huomenna.
PORMESTARINNA
Te olisitte voineet tehdä sen yhtä hyvin ylihuomenna. Nyt olette
seitsemän vuotta asuneet täällä, ja sitten riippuu muutto yhdestä
päivästä.
HEIKKI
Uudet asukkaat kuuluvat tulevan huomeniltana.
PORMESTARINNA
Kyllä te näytte löytävän selityksiä. Aijai maisteri...!
ILTA
He tulevat junalla ja tahtovat omiin huoneisiinsa. Huomisillalla
täytyy kaiken olla valmista.
PORMESTARINNA
No, jos niiksi tulee, olisi Sarkoilan emäntä voinut olla yhden yön
vaikka hotellissa. Eikähän Sarkoilasta ole tänne pitkä matka. Sen voi
ajaa hyvinkin lyhyessä ajassa. Ei mene tuntia.
ILTA
Menee vain ylikin...
PORMESTARINNA
Minä olen ajanut sen viidessäkymmenessä minuutissa minä...
ILTA
Mitäs ajoa se sitten oli... Oliko tuli irti...?
PORMESTARINNA
Taisi olla.
HEIKKI keskeyttäen.
Neiti esiintyy paljon?
Ilta häviää makuusuojaan pukeutumaan.
TATTARA
Paljon, paljon, valitettavasti.
PORMESTARINNA
Neiti Tattarahan on kuuluisimpia puhujiamme. Tiedättehän te sen...?
HEIKKI
Kyllä... kyllä... Vaikka minä yleensä olen niin vähän
seurannut...
PORMESTARINNA
Neiti Tattara puhuu aina kauneudesta. Se on minusta niin erinomaisen
hyvin valittu aihe.
TATTARA
Niin, minä olen tahtonut päästä puolueettomalle alalle. Ja sitten
kauneuden lipun alle voi mahduttaa kaikkea tivaan ja maan välillä...
HEIKKI
Kaikkea?
PORMESTARINNA
Niin, tietysti kaikkea kaunista. Teidän kirjaanne, tätä viimeistä,
on niinkuin te itse sanoitte, ymmärretty väärin. On tahdottu leimata
teidät vapaan rakkauden apostoliksi...
TATTARA
On niin kauheaa, että kaikki käsitetään niin väärin.
PORMESTARINNA
»Verenkarvainen puutarha»! — se kuuluu niin pelottavalta ja
houkuttelevalta.
HEIKKI
Oliko se se kirja, josta niin paljon riideltiin?
TATTARA
Se, se. Silloin kun se sai valtion palkinnon.
HEIKKI
Vai niin. Minä olin silloin ulkomailla.
TATTARA
Mitäpä sitä ulkomailla. Ah, kun taas pääsisikin! Kun kevät tulee, niin
minua täällä kotona oikein tukahuttaa... Ja sitten ulkomaalaiset
ystäväni aina kirjoittavat ja pyytävät... Minulla on intresantteja
tuttavuuksia. Seurustelen sangen hienoissa piireissä... Jos te
tahdotte, maisteri, voin antaa teillekin suosituksia.
HEIKKI
Kiitoksia. Minä seurustelen aina vain kirjastoissa.
TATTARA
Se on tyhmää. Lähtekääpä minun kanssani, niin näytän teille ihmisiä!
HEIKKI
Minä lähden ehkä jo huomenaamulla.
PORMESTARINNA
Tosiaanko!
TATTARA
Ohoo! Ja istutte tässä noin tyynenä. En minä sitten pääse! Minun täytyy
vielä pitää juhlapuheet parissa laulujuhlassa ja esitelmiä kursseissa
ja ties mitä...
PORMESTARINNA
Voi, voi, mahtaa se olla ihanaa, kun noin voi innostuttaa tuhansia...
TATTARA
Sen asian on niin ja näin. Eivät nykyajan ihmiset kuuntele puheita...
Toimeenpanijat tarvitsevat vain nimen ohjelmaansa... yltäkylläisten
ihmisten houkutukseksi.
PORMESTARINNA
Ei, neiti, nyt te erehdytte. Esimerkiksi me täällä, kyllä me
tarvitsimme itse ihmistä... persoonaa.
TATTARA
Suoraan sanoen: jollen saisi aiheita esitelmämatkoiltani, en
kuluttaisi itseäni. Mutta ihminen huvittaa minua äärettömästi, minä
tutustun ihmisiin — mitään intresantimpaa ei ole.
PORMESTARINNA
Sitten olen tuonut teidät oikeaan paikkaan: rouva Sarkoila on
intresantti. Eikö olekin, maisteri?
HEIKKI
Niin... kyllä kai.
Annan askeleet kuuluvat eteisestä.
PORMESTARINNA
Mutta nyt... nyt hän tulee. Vihdoinkin, Anna! Me olemme täällä kesken
kiireidemme jo odottaneet pitkän aikaa. Tässä esitän sinulle nyt
Marja-Liisa Tattaran, »Verenkarvaisen puutarhan» tekijän.
ANNA hermostustaan hilliten.
Ikävä että tulin viipyneeksi...
TATTARA
Hauska tutustua. Pormestarinna on teistä kertonut niin paljon.
ANNA
Tehkää hyvin ja istukaa. Minun täytyy laittaa kuntoon tyttäreni, että
hän pääsee tutkintoonsa. Neiti on kai ensi kertaa paikkakunnallamme?
TATTARA
Olen, mutta ystävättärenne on kertonut minulle niin paljon, että tunnen
olot jo jokseenkin.
ILTA joka on tullut keittiöstä.
Missä sinä, äiti, näin viivyit?
ANNA
Hss, kultaseni. En tahtonut löytää sopivaa väriä. Tule nyt...
Aikovat makuusuojaan.
PORMESTARINNA joka näkee nauhan Annan kädessä.
Etkö voisi sitoa nauhaa täällä, niin mekin saisimme olla seurassanne?
Meillä ei ole paljon aikaa enää...
ANNA
No niin, lapseni, seiso siinä sitten. Sinä olet vähän kiihtynyt. Mikä
sinun on?
ILTA
Kun minä odotin sinua niin.
HEIKKI
Me jo yritimme tulla levottomiksi.
ANNA
Ettei Ilta ehtisi tutkintoon...?
PORMESTARINNA
Minä tässä juuri sanoin, että niinhän maisteri on teille kuin perheen
jäsen.
HEIKKI
Minä olen tietysti ollut hyvin kiitollinen, kun olen tavannut perheen,
jossa olen voinut käydä.
PORMESTARINNA
Kyllähän te olisitte tavannut sellaisia perheitä useampiakin.
HEIKKI
Minä olen jo niin vieraantunut tältä paikkakunnalta.
ANNA kiinnittäessään nauharuusuja Iltan pukuun
Mutta seisopa hiljaa nyt, lapseni.
ILTA
Kun sinä pistit minua.
PORMESTARINNA
Se tietää vain hyvää. Sinua kohtaa tuossa puvussa jokin suuri onni.
Vaikka joutuisit kihloihin.
ILTA
Äiti, nämä vieraat tahtovat tietää mitä sinä pidät »Verenkarvaisesta
puutarhasta».
PORMESTARINNA
Niin, minä olin aivan unohtaa...
TATTARA
Olisipa hauska kuulla...
ANNA
Sitä on vaikea sanoa näin äkkiä.
PORMESTARINNA
Tekeekö Aronsilmä oikein?
ANNA
Minä, totta puhuen, en niin tarkkaan muista kirjaa, että...
TATTARA
Sitä kirjaa on ymmärretty väärin...
PORMESTARINNA
Kuinka sellaisen kirjan voi unohtaa! No niin, sankaritar Aronsilmä on
miehensä Karhunkämmenen poissaollessa ollut suhteissa useampaankin
ritariin. Miehen palatessa tunnustaa hän rakastavansa ritari
Rohkeamieltä ja jättää miehensä ja lapsensa ja seuraa ritaria. Tekeekö
hän oikein?
ANNA
Tekee tietysti, kun ei enää rakasta miestään.
TATTARA
Minua ilahuttaa, että te, hyvä rouva, katselette asiaa näin terveesti.
Minä olen hyvin ankara näissä asioissa: kun rakkaus loppuu, on
suorastaan epäsiveellistä asua saman katon alla.
PORMESTARINNA
Mitä mieltä maisteri on?
HEIKKI
Minun täytyy pysytellä syrjässä keskustelusta. En tunne kirjaa enkä
näitä asioita.
PORMESTARINNA
Rakkauden asioita — ettekö ensinkään?
ILTA kiivaana.
Aronsilmällä ei ollut oikeutta lähteä miehensä luota. Hänen miehensä
oli kelpo mies ja piti hänestä. Ja heidän lapsensa...! Aronsilmällä ei
ollut oikeutta lähteä. Hän ei silloin ajatellut muuta kuin itseään.
ANNA
Älä kiihdy, lapsi, älä...
PORMESTARINNA
Kas vain — pikku Ilta on muodostanut itselleen mielipiteen...
TATTARA
Mutta neiti... mikä teidän mielestänne — minä puhun teille nyt
kuin täysikasvaneelle ihmiselle — sitten on pantava perustaksi
yhdyselämälle...?
ILTA
Velvollisuudentunto.
ANNA
Mutta miksi sinä olet niin kiihdyksissä?
TATTARA
Niin voitte puhua te, joka ette ole elämässä mitään kokenut...
ILTA
Äiti, muistatko sinä voudin väet?
ANNA
Te näette pikku tyttäressäni kypsyneitä ajatuksia... Me olemme aina
olleet kuin hyvät toverit, siksi hän on kypsynyt vähän ennen aikaansa.
ILTA
Enkö minä jo valmistu, äiti?
ANNA
Heti, heti. Oletko syönyt...? Anteeksi nyt tämä kiire. Talo on
hajoamistilassa. Me muutamme täältä huomisaamuna.
TATTARA
On hyvin epäkohteliasta tulla näin...
PORMESTARINNA
Minä tahdoin vain näyttää rakkaalle vieraallemme jonkin kodin
kaupungissa...
TATTARA
Minulle on tietysti hyvin hauskaa tutustua seutuihin ja ihmisiin —
ennen kaikkea ihmisiin.
ANNA
Jos te tahdotte tutustua johonkin tyypillisesti paikkakunnalliseen,
niin on kai minun kotini viimeinen. Me olemme tyttäreni kanssa asuneet
täällä hänen kouluaikansa, mutta kotimme on... (Hätkähtää.)
PORMESTARINNA
Sarkoila. Minä olen kyllä kertonut rakkaalle vieraallemme. Ennen
maailmassa tämä Anna aina hullutteli, että hän naikin talon. Muistatko,
Anna?
ANNA hermostuneena.
Siellä on hyvin kaunista. Kyllä sitä taloa voi rakastaa. Ja mitä
paikkaa tahansa, missä elää ja tekee työtä.
ILTA
Ohoh, äiti, ei mitään muuta kuin sitä yhtä vain! Niin minäkin tekisin:
naisin talon...
PORMESTARINNA
Sinun ei tarvitse naida taloa, onhan se sinulla! Eikä ottaa mitään
kaupanpäällisiä!
ILTA
Ottaa mitä...? Mitä täti sanoi?
ANNA
Mutta Ilta, lapseni, älä ole noin ärtyisä. Nythän sinä oletkin valmis.
Katselee häntä hellästi.
TATTARA
Allerliebst... Allerliebst!
ANNA
Minä en ehdi alkuun. Mutta tulen niin pian kuin vain voin...
ILTA
Tietääkö täti, että sellaista miestä kuin minun isäni ei ole toista!
Hän on niin hyvä, niin reipas, niin...
PORMESTARINNA
Mutta kuka sitä on kieltänyt. Hän on aivan mainio mies.
ANNA
Lähde nyt, lapsi, ettet myöhästy. Voiko äiti olla levollinen?
TATTARA
Minä toivon, että saan nähdä neidin vielä. Tahtoisin selvittää teille
Aronsilmän ja Karhunkämmenen välejä, tahtoisin, että te ymmärtäisitte,
miksi Aronsilmän täytyi jättää miehensä...
ILTA
Minä olen ajatellut sitä asiaa ja keskustellut siitä tyttöjen kanssa —
ei minun mielipiteeni muutu...
Niiaa, lähtee. Anna seuraa, syleillen häntä ovella.
TATTARA
Hän on mainio!
PORMESTARINNA kuiskaamalla.
Te ette vielä tunne äitiä... Ja Sarkoila, se on vanha herraskartano,
sellainen taittokattoinen rakennus ja suuri puutarha. Ja kummittelee.
Sellaisen talon voi naida.
ANNA karkottaen luotaan kuin pahaa unta.
Mutta minähän en vielä ole syönyt... Sallittehan että...
PORMESTARINNA
Totta kai... vai et sinä vielä ole syönyt. Me lähdemme myöskin heti.
HEIKKI
Te pyysitte minutkin aamiaiselle...
ANNA
Eikö Ilta tarjonnut teille?
HEIKKI
Me odotimme emäntää...
ANNA
Mutta tehkää hyvin. Voi, voi... Eikö äitikään vielä ole saanut ruokaa!
HEIKKI
Häntä ei ensinkään ole näkynyt.
Menee keittiöön.
ANNA
Äiti raukka, olisiko hän nyt saanut unta. Hän kun ei voi nukkua öisin.
Menee vierashuoneeseen.
PORMESTARINNA
Ja tämän Annan kotitalo, Siuroniemi, on toinen ihmeellinen talo. Vanha
emäntä elää vielä, hän kuuluu olevan täällä käymässä. Anna perii kaikki.
TATTARA
Tämä on erinomainen sattuma. Minä tarvitsisin juuri tällä hetkellä
tällaista taloa. Minulla on hyvä aihe. Mutta sen pitäisi saada taustaa.
Jos minä ehtisin käydä Sarkoilassa. Huominen aamupäivähän on vapaa.
PORMESTARINNA
He lähtevät aamulla. Minä ehdotan.
TATTARA
Mutta voiko sitä?
PORMESTARINNA
Minä voin mitä tahdon! Niin, niin, tämä Anna oli tyttönä hurja. Tanssi
ja ratsasti ja oli miesten kanssa kilpa-ajoissakin. Isä oli suuri
hevosmies. Ja kosijoita kävi likeltä ja kaukaa. Minunkin mieheni...
Minä kerron sen teille kirjailijana... Tuskin hän on häntä vieläkään
unohtanut.
TATTARA
Minä näkisin mielelläni hänen miehensä!
PORMESTARINNA
Hän tulee tänne arpajaisiin.
TATTARA
He eivät ole onnellisia?
PORMESTARINNA
Eivät.
TATTARA
Ja te luulette, että se on tämän maisterin syy...?
PORMESTARINNA
Siltä näyttää.
TATTARA
Hän pitää tyttärestä. Heillähän oli niin hellä kohtaus.
PORMESTARINNA
Minä näin sen ihmeekseni. Mutta olisiko koko kaupunki voinut erehtyä?
Anna ja vanha emäntä tulevat.
EMÄNTÄ
Päivää. Mitäs pormestarinnalle kuuluu?
PORMESTARINNA
Hauska nähdä emäntää. Siitä onkin aikoja... Tämä on meidän
juhlapuhujamme, neiti Tattara.
TATTARA
Päivää.
EMÄNTÄ
Jumal'antakoon.
PORMESTARINNA
Ja emännän jalat ovat vain samanlaisina?
EMÄNTÄ
Niin, ei suinkaan ne parane. Mutta jos tohtorit tietäisivät jotakin
lievikettä. Sentähdennän tämä tyttäreni tahtoi minut tänne. Mutta mitäs
tohtorit — ihmisiä ne on nekin.
TATTARA
Mikäs emäntää vaivaa?
EMÄNTÄ
Se vanhojen tauti vain, se kleini eli reumatismi eli miksi ne sitä
sanovat. Se on jo ollut minussa niin kauan. Siitä kun isäntä kuoli ja
minä myin talon.
TATTARA
Se mahtaa olla kovin raskasta.
EMÄNTÄ
Ei minun sovi valittaa. Minä olen saanut maallista omaisuutta niin että
voin olla sairaanakin...
PORMESTARINNA
Onhan se hyvä, kun voi sen niin ottaa.
EMÄNTÄ
Ihminen potkii tutkainta vastaan. Ei se auta. Sitten kun hän oppii
tyytymään Jumalan tahtoon, tulee hänen helpompi olla.
TATTARA
Niin, niin.
ANNA keittiöstä.
Tulkaa nyt, äiti.
Emäntä kammertaa hitaasti keittiöön.
PORMESTARINNA
Kuule, Anna, neiti Tattara näkisi niin mielellään tuollaisen vanhan
herraskartanon. Eikö hänen huomisaamuna sopisi lähteä Sarkoilaan
teidän kanssanne ja sitten palata juhlaan?
ANNA
Huomenna...?
PORMESTARINNA
Mikä se tunnin matka nyt on.
ANNA
Puolentoista.
PORMESTARINNA
Etkö muista sitä matkaa, kun ajoimme sen viidessäkymmenessä
minuutissa...
ANNA
Minä ajoin silloin hiukan hurjasti.
PORMESTARINNA
Nämä ajoivat edellä mieheni kanssa, minä ja isäntä tulimme perässä.
ANNA
Kaikkia sinä muistat. Siitähän on niin kauan.
PORMESTARINNA
Kyllä minä sen matkan muistan ikäni.
TATTARA
Onko rouva Sarkoila niin tottunut ajaja?
ANNA
Siihen aikaan... Meillä oli silloin niin hyviä juoksijoita.
PORMESTARINNA
Ne olivat Siuroniemen hevosia, sinun myötäjäishevosiasi... Muistaakos
emäntä niitä hevosia?
EMÄNTÄ keittiöstä.
Muistan kyllä. Ne olivat niin samannäköiset, sellaiset hallavat.
PORMESTARINNA
Niin, hiekankarvaiset. Tavattoman kauniit. Eikö toinen niistä
vikaantunut jollakin lailla? Ai, minä muistan...
ANNA tulee keittiöstä.
Minä soisin mielelläni, että neiti saisi nähdä Sarkoilan. Siinä voisi
kyllä kirjailijalle olla yhtä ja toista hauskaa...
PORMESTARINNA
Silloinhan se hevonen vikaantui, kun lähetettiin noutamaan sinulle
pappia.
ANNA
Onpa sinulla muistia. Minä olen ne asiat aikoja sitten unohtanut. Mehän
paranimme, sekä minä että lapsi...
PORMESTARINNA
Se oli tämä sama Ilta... Se oli syntyessään niin heikko.
ANNA
Mutta lääkärit myöntävät jo, että hän huolellisella hoidolla voi tulla
ihan voimakkaaksi. Pahin aikahan nyt on ohi. Kouluaika.
TATTARA
Sarkoilassa tietysti on hyvin terveellistä. Olisipa hauska nähdä se
talo.
ANNA
Siellä on nyt vain kaikki sekaisin, kun olen ollut poissa. En
tiedä... Olen vähän ajatellut... jos lähtisin saattamaan...
PORMESTARINNA
Sittenhän neiti Tattara saisi ajaa itse isännän rinnalla.
TATTARA
Jollei se tuota vaikeuksia, niin olisin kovin kiitollinen... Ehkä
myöhemmin päivällä saan tulla kuulemaan...?
PORMESTARINNA
Mutta mitähän ne muut rouvat sanovatkaan, kun olen ollut poissa koko
aamupäivän! Hyvästi nyt Hyvästi, hyvästi ja kiitos vain...
TATTARA
Ja minä pistäydyn sitten...
ANNA
Tervetuloa vain. (Menee keittiöön.)
PORMESTARINNA
Liput ovat tässä pöydällä. Maisteri tietää.
HEIKKI
Kyllä.
TATTARA eteisen ovella.
Mutta kyllä te osasittekin pumputa niin että minä oikein pelkäsin.
PORMESTARINNA
Kyllä minä häntä pumppuan. Ei hän minulle suutu. Minä tiedän mitä
tiedän.
TATTARA
Tiedättekö vielä...?
PORMESTARINNA
Olen luvannut vaieta. Mutta jos hän minua suututtaisi, avaisin
suuni...
TATTARA
Tämäpä on intresanttia! (Poistuvat.)
ANNA tulee syvään hengittäen huoneeseen.
Mitä minä teen... mitä minä teen?
HEIKKI hänen jälkeensä.
Minä olen ollut kuin tulisilla kekäleillä. Miksette voinut sanoa
heille, ettette ehdi... Luuletteko, että he ovat ystäviänne?
ANNA
En. Mutta mitä minä teen...? Te kuulitte mitä Ilta sanoi.
HEIKKI
Kuka tuo pormestarinna on ja mitä hän on tietävinään...?
ANNA
Ah, vanhoja juttuja... Emme koskaan ole toisistamme pitäneet.
HEIKKI
Mitä hän sitten tulee tänne?
ANNA
Hän hakee jostakin syystä seuraani.
HEIKKI
Näyttäkää te hänelle, ettette tahdo hänen seuraansa.
ANNA
Kyllä hän sen tietää...
HEIKKI
Tämä on viimeinen päivä ja minulla olisi niin paljon puhumista. Se
teidän vihkonne — minkä ilon teittekään minulle. Se on niin ihanasti
kirjoitettu...
ANNA
Kuinka hauskaa, että siitä piditte. Minä niin kauan epäilin, antaisinko
sen teille ensinkään.
HEIKKI
Kuinka saatoitte...! Tiedättehän miten suuriarvoinen jokainen tieto
teistä on minulle. Minä tahtoisin tuntea teidät niin perin juurin.
ANNA
Ei kannata...
HEIKKI
Miksi te silloin ajoitte niin hurjasti...? Te ette tahdo sanoa.
ANNA
Miksen. Voittehan te sen kuullakin: pormestari istui vierelläni ja
puheli yhtä ja toista. Hän kuvasi miltä tuntuu, kun on vastanainut ja
huomaa, että vaimo on ihan vieras — ihan kuin joku kuka tahansa...
HEIKKI
Rakastiko hän teitä... Ja te?
ANNA
Minä vain ymmärsin hänet.
HEIKKI
Oliko hän ollut teille paljonkin?
ANNA
Ei. Olimme tanssineet koulujuhlissa. Sitten kerran kirjoitti hän
minulle Siuroniemelle...
HEIKKI
Ja te?
ANNA
Minä vastasin, etten voi.
HEIKKI
Teillä oli paljon ihailijoita?
ANNA
Olinhan minä rikas.
HEIKKI
Ja te valitsitte rikkaan.
ANNA
Mitä me niistä vanhoista asioista. Sanokaa minulle mieluummin miten
minä saan Iltan ymmärtämään...
HEIKKI
Minä olin niin onnellinen, kun luin vihkoanne. Minä omistin niin
paljon, minä luulin niin tuntevani teidät ja saaneeni sielunne avaimen.
Te olitte niin selvänä ja kirkkaana edessäni, mutta nyt te taas
pakenitte niin kauas...
ANNA
Älkää halutko nähdä minua pohjaan sakka. Siellä on pimeää...
HEIKKI
Antakaa minun nähdä... Minulla ei koskaan ole ollut ystävää — te
olette ainoa, jonka kanssa olen saanut puhua.
ANNA
Mitä te tahtoisitte tietää...?
HEIKKI
Kaikki... Kaikki...
ANNA
Rikkaus voi olla kirous... Minä opin halveksimaan rakkautta, niinkuin
kulkutautisairaalassa halveksitaan kuolemaa. Siinä ei ollut minulle
mitään pyhää eikä kaunista. Se oli minulle kauppatavaraa.
HEIKKI
Ettekö koskaan ole rakastanut?
ANNA
Tytärtäni.
HEIKKI
Minä varmaan en myöskään koskaan tule rakastamaan. En ole koskaan
tuntenut mitään sellaista.
ANNA
Ehditte vielä.
HEIKKI
En usko... Ja mitä minä teen rakkaudella, jos saan pitää teitä
ystävänäni, kertoa teille kaikki ja te kerrotte minulle...
ANNA
Onhan se onnellista, jos vähän pidätte minusta. Miksi te pidättekään? Ei
se kannata...
HEIKKI
Miksi? Siksi, että te olette ollut minulle niin hyvä, niin hyvä...
Siksi, että te olette tuonut minut sairasvuoteen äärestä elämään ja
terveyteen...
ANNA
Minä ymmärrän miten raskasta teidän, nuoren ihmisen, on ollut viettää
vuodet umpeensa sairaan tätinne luona.
HEIKKI
En minä sitä niin käsittänyt ennen kuin te näytitte minulle uuden
elämän... Ihanan elämän...
ANNA
Mutta auttakaa minua nyt keksimään miten saan Iltan mukaan. Hän on niin
järkähtämätön. Enkä minä uskalla tuottaa hänelle mielipahaa.
HEIKKI
Onhan hän nyt terve...
ANNA
Ei hän ole. Te ette usko mitä taistelua minä olen käynyt hänen
elämästään koko ajan. Minulla on alituinen pelko...
HEIKKI
Mutta onhan hän järkevä tyttö... Muuten, tiedättekö, olen
ankarasti ruvennut ajattelemaan, jos lähtisin mukaan!
ANNA
Todellako? Ihanko totta? (Äidilleen keittiöön.) Voi, voi, voi äiti,
kuinka hauskaa — maisteri Levänen lähtee mukaan.
HEIKKI
Ei se ihan varmaa ole.
ANNA
Mikä pitelee?... Ei mikään saa pidellä. Olenhan minä teille velkaa.
Älkää nyt olko niin ylpeä.
HEIKKI
Te loukkaatte minua, jos siitä puhutte... Voinhan minä järjestää
asiani, jos tahdon.
ANNA
Voi, tahtokaa nyt... Te voisitte olla meille niin suureksi avuksi, te
opastaisitte meitä kaikin tavoin...
Emäntä on lopettanut syöntinsä, siunannut ja kammertaa huoneeseen.
HEIKKI
On vähän kovaa jättää täti raukka yksin. Mutta olisihan se tavattoman
hauskaa minulle saada matkustaa teidän kanssanne. Me voisimme iltaisin
olla yhdessä ja sunnuntaisin tehdä huviretkiä.
ANNA
Niin, niin, niin! Nyt minä paikalla puhun Iltalle.
EMÄNTÄ
Ja joko sitä huomenna pitäisi lähdettämän?
ANNA
Jo... Mitä siitä siirtää.
HEIKKI säihkyvän iloisena.
Pitää ehkä sähköteitse tilata paikat, tähän aikaan matkustaa paljon
väkeä.
ANNA
Niin, tietysti. Teettehän te sen. Meille — ja itsellenne,
HEIKKI
Mutta passi?
ANNA
Se on jo minulla. Tässä.
HEIKKI
Minä riennän sitten. Näkemiin asti. (Lähtee.)
ANNA
Näkemiin.
Hetkisen äänettömyys. Emäntä asettuu keinutuoliin.
EMÄNTÄ
Etkö sinä käy kotona ennen lähtöäsi?
ANNA
Mitä minä siellä kävisin. Mimmi voi panna kokoon tavarani.
EMÄNTÄ
Isäntä ei sitten vielä tiedä mitään?
ANNA
Ehtiihän hän sen kuulla, jahka nyt tulee. Jahka nyt Iltakin tietää.
EMÄNTÄ
Ja tämän kesänkö sinä olet poissa?
ANNA
Ehkä kauemminkin.
EMÄNTÄ
Sinä olet nyt ollut naimisissa kuusitoista vuotta. Ei pitäisi ryhtyä
sellaisiin kuin sinä aiot.
ANNA
Älkää puhuko. Ettekö te ole nähnyt miten heikoksi minä olen käynyt.
EMÄNTÄ
Samahan se on ollut kaikkina näinä kuutenatoista vuotena. Mitenkäs se
nyt olisi vaikeampaa kuin ennenkään?
ANNA
Onhan siinä suuri ero. Olenhan talvet voinut olla Iltan kanssa täällä.
Kesällä olen oleskellut puutarhassa ja Takamaassa ja... Mutta olla
nyt aina, aina hänen kanssaan, kuunnella hänen moitteitaan ja...
esityksiään.
EMÄNTÄ
Täytyyhän hänen ajatella taloa. Mihin Sarkoila kerran joutuu? Käy
niinkuin Siuroniemen. Ei sitä ilokseen katsele, kuinka kaikki
ränstyy...
ANNA
Ilta menee naimisiin...
EMÄNTÄ
Kuka sitä tietää annetaanko Iltalle edes elonpäiviä.
ANNA
Kuinka te voitte tuolla tavalla!
EMÄNTÄ
Lääkärit ovat aikoja sitten tuominneet hänet kuolemaan.
ANNA
Hän elää vasten kaikkia heidän tuomioitaan. Ja hänen täytyy elää. Minä
pidän hänet rakkaudellani elossa, maksoi mitä maksoi...
EMÄNTÄ
Mutta jos silti...
ANNA
Kuinka pahaa te teette minulle, äiti! Minkätähden te kiusaatte minua?
EMÄNTÄ
Minun mieleeni tulee vain, että Jumala aina käy kiinni meidän arimpaan
kohtaamme, kun hän tahtoo meitä kasvattaa.
ANNA
Mutta mitä minussa nyt vielä on kasvattamista? Enkö minä ole muuttunut
— kuka minua tuntisi entiseksi Siuroniemen tyttäreksi? Minä tanssin,
minä ajoin hevosta kuin humalainen poika... minä nauroin kun sain
kiusata kaikkia niitä, jotka kosivat rahojani — enkö minä ole talttunut
ja taittunut! Minä en kotona kajonnut mihinkään työhön, hoitelin vain
kukkia ja virkkasin pitsiä ja istuin kuin lasikaapissa — minä olen
Sarkoilassa tehnyt työtä ja täällä olen elänyt Iltan kanssa ilman
palvelijaa. Minä seison sävyisänä Jumalan edessä — mitä hän voikaan
minulta vielä vaatia?
EMÄNTÄ
Hän vaatii, että otamme ristin hartioillemme ja kannamme sitä. Niin
kauan kuin me niskoittelemme, on meillä ainainen pelko ja levottomuus.
ANNA
Kuinka te saarnaatte. Eihän ihminen ole mikään orja, eihän hän voi
suudella ruoskaansa...
EMÄNTÄ
Sinä olet vielä kaukana siitä mielentilasta, jota Jumala meiltä vaatii.
ANNA
Minä en voi sille mitään, että sellainen nöyryys inhottaa minua. Ennen
minä olin niin vapaa ja vallaton. Nyt minä alituisesti pelkään. Ainoani
puolesta.
EMÄNTÄ
Etkö sinä ainoasi puolesta voisi taipua pitämään koossa kotia? Se
hajoaa jos sinä sen heität.
ANNA
Mutta tiedättehän mitä hän minulta vaatii!
EMÄNTÄ
Minulta on kuollut yhdeksän lasta. Sinä olet viimeinen. Sentähden minä
nyt tahtoisin taivuttaa sinun tahtoasi ettei Jumalan tarvitsisi käyttää
niin kovia keinoja. Koettaisit vielä. Kun isäntä tulee, niin mene
ystävällisesti vastaan. Lähde kotiin ja ole miehellesi alamainen.
ANNA
Onko Jumala sitten tyydytetty? Antaako hän sitten lapsen elää?
EMÄNTÄ
Voi, voi, kuinka sinä kysyt! Tiedänkö minä sen? Mutta sittenhän olet
tehnyt mitä olet voinut. Kyllä ihminen voi paljon. Minä olin nähnyt
meidän isännän kaksi kertaa, kun meidät pantiin kuulutukseen.
Puhemiehen kautta kaikki toimitettiin. Olin seitsemäntoista» vuoden
vanha. Ensimmäisenä kuulutuspäivänä oli käsketty vieraita ja isäntä
tuli ennen. Me jäimme kahdenkesken, kun äiti meni toimittamaan kahvia.
Minua hävetti niin, että läksin äidin perässä.
ANNA
Kun se oli niin vieras mies!
EMÄNTÄ
Ja muistatko sinä, silloin kun sinun lapsesi syntyi...
ANNA
Muistan, muistan... älkää, älkää...
EMÄNTÄ
Sinä häpesit sinäkin ja...
ANNA
Älkää kajotko siihen, äiti. Minä en saata sitä muistaa.
EMÄNTÄ
Älä riuhdo, lapsi. Minäkin opin rakastamaan miestäni. Hän oli minulle
hyvä ja minä kuuntelin häntä kaikessa. Sinun miehesi on kunnon mies,
sinä olet itse hänet valinnut. Älä unohda, ettei hän tullut sinua
pyytämään, vaan sinä pyysit häntä.
ANNA
Minä tiedän, minä tiedän. Minä en jaksa nyt, äiti. Kuinka täällä on
kuuma. Varmaan tulee ukkonen. Mitähän se tietääkään näin aikaiseen?
EMÄNTÄ
Ei se enää ole aikaista.
Ulkoa kuuluu ajoa, rattaat kääntyvät sisään portista.
ANNA
Nyt ne tulevat kotoa... Sarkoilasta! (Karkaa ulos. Ääniä pihamaalta.
Hetken perästä Mimmi ja Anna sisään keittiöön.) Voi kuinka ne ovat
komeat! Enhän minä ole niitä tällaisina nähnytkään, eikö niitä
ensinkään ole ajettu?
MIMMI yhä keittiössä.
Eihän niitä — emännän hevosia. Ne olivat niin villit, kun piti
lähdettämän pihasta, etteivät tahtoneet päästää rattaille.
ANNA
Voi ihme, onko reikäleipä lopussa! Mutta sokeria... sokeria! (Kuuluu
kuinka hän laatikosta kopeloi sokeria, puhuttelee hevosia avonaisesta
ikkunasta.) Soh... soh... soh... te minun rakkaat ystäväni...
MIMMI riisuttuaan keittiössä huivinsa ja päällystakkinsa tulee sisään,
emäntä ojentaa hänelle keinutuolista kätensä.
Päivää. Terveisiä Sarkoilasta.
EMÄNTÄ
Jumal'antakoon ja kiitoksia vain. Vai tultiin sitä nyt. Mihinkäs isäntä
jäi?
MIMMI
Meni tutkintoon, kun näki, että kello jo oli niin paljon. Me
myöhästyttiin vähän kotona, kun isäntä makseli palkkoja hantverkkereille,
että pääsivät pois. (Kuiskaa ) Näes' kun meillä on pantu kaikki huoneet
uuteen uskoon, uudet tapetit joka paikkaan, siksi kun emäntä ja Ilta
palaavat. Siitä on määrä olla puhumatta, että emäntä vasta sitten
näkee...
EMÄNTÄ
Onko siellä Sarkoilassa nyt niin reirattu! Voi nyt kuitenkin...
MIMMI
Emännän kamariin pantiin sellaiset tapetit, jotka maksoivat kolmatta
markkaa rulla...
EMÄNTÄ
Mitä se isäntä nyt ajattelee... Jollei Anna sitten näistä pitäisikään.
Sille pitää olla ihan sellaista, jommoista se tahtoo.
MIMMI
Isäntä käytti oikein museon maisterin meillä, että hän sanoi mimmoiset
ne olla pitää.
EMÄNTÄ
Siunatkoon sitä isäntää!
MIMMI
Iltan sohvaan pantiin uusi päällinen. Ja sitten isäntä ostaa emännälle
ja Iltalle kesäkankaita. Kyseli minulta tarkkaan mitä kaikkea emäntä
voisi tarvita.
EMÄNTÄ
Kun se nyt antaisi niiden olla ostamatta.
ANNA lähestyy pihamaalta.