P.S. Olen hyvin onneton.
LOCK WILLOW,
Lokakuun 3 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Omalla kädelläsi -- ja aika vapisevalla kädellä -- kirjoitettu
lippunen tuli tänä aamuna. Olen niin pahoillani kun olet ollut
sairas, en olisi vaivannut sinua omilla asioillani, jos olisin
tietänyt sen. No niin, minä kerron sinulle huoleni, mutta siitä on
aika vaikeata kirjoittaa, ja se on _hyvin yksityistä_. Ole hyvä äläkä
säilytä tätä kirjettä, vaan polta se.
Ennenkuin aloitan -- tässä on tuhannen dollarin pankkiosoitus. Tuntuu
hullunkuriselta, eikö totta, että minä lähetän pankkiosoituksen
sinulle.
Mistä luulet minun saaneen sen.
Olen myynyt kertomukseni, Setä. Se ilmestyy jaksottain seitsemänä
vihkona, ja sitten kirjana! Voisit ajatella että olen villinä ilosta,
mutta minä en ole. Olen täysin apaattinen. Tietysti olen iloinen,
kun voin ruveta maksamaan sinulle -- olen vieläkin velkaa yli
kaksituhatta. Se tulee kyllä vähitellen. Älä nyt ole kauhea ja mukise
vastaan, ole niin kiltti ja ota se, kun sen lähettäminen tekee minut
niin onnelliseksi. Olen sinulle velkaa paljon enemmän kuin pelkkää
rahaa, ja sitä velkaa suoritan edelleen kaiken elämäni olemalla
kiitollinen ja pitämällä sinusta.
Ja nyt toiseen asiaan, Setä. Ole hyvä ja anna minulle maailmanmiehen
neuvo, joko sitten luulet sen olevan minulle mieleen vai ei.
Sinä tiedät että minulla aina on ollut hyvin erikoinen tunne sinua
kohtaan, sinä ikäänkuin olet edustanut koko perhettäni, mutta ethän
ole pahoillasi, vai mitä, jos kerron sinulle että minulla on hyvin
paljon erikoisempi tunne erästä toista miestä kohtaan. Voit kai
arvata ilman suurtakaan vaivaa kuka hän on. Epäilen että kirjeeni jo
hyvin kauan ovat olleet hyvin täynnä Master Jervie'a.
Toivon että voisin saada sinut ymmärtämään minkälainen hän on ja
kuinka täydellisen hyvin sovimme yhteen. Ajattelemme kaikesta
samalla tavoin -- pelkään että minulla on taipumusta muodostelemaan
omat ajatukseni hänen ajatustensa mukaan! Mutta hän onkin melkein
aina oikeassa -- hänen pitääkin olla, tiedäthän, sillä hänellä on
neljäntoista vuoden ennätys minusta. Toisissa asioissa hän kuitenkin
on kuin, mikäkin suuri poika, joka tarvitsee huolenpitoa -- hän ei
älyä käyttää kalosseja, kun sataa. Hän ja minä aina pidämme samoja
asioita lystikkäinä, ja se merkitsee niin paljon; on kauheata kun
kahden ihmisen huumorin taju on vastakkainen. En usko että mikään
silta voisi viedä sen kuilun yli!
Ja hän on -- Oi, niin! Hän on vain oma itsensä, ja minä kaipaan ja
kaipaan ja kaipaan häntä. Koko maailma tuntuu tyhjältä ja kipeältä.
Vihaan kuutamoa, koska se on kaunis ja koska hän ei ole täällä
näkemässä sitä minun kanssani. Mutta ehkä sinäkin olet rakastanut
jotakin ja tiedät? Jos olet, ei minun tarvitse selittää, jos et ole,
en voi selittää.
Sentapaiset ovat tunteeni -- ja olen kieltäytynyt menemästä naimisiin
hänen kanssaan.
En sanonut hänelle minkätähden, olin vain mykkä ja onneton. En
keksinyt sanoa mitään. Ja nyt hän on mennyt pois kuvitellen että
tahdon mennä naimisiin Jimmie McBriden kanssa -- enkä minä ollenkaan
tahtoisi, en voisi kuvitellakaan että menisin naimisiin Jimmien
kanssa, hän ei ole kyllin täysikasvuinen. Mutta Master Jervie ja
minä jouduimme kauheaan väärinkäsitysten sekasortoon ja loukkasimme
kumpikin toistemme tunteita. Syy miksi lähetin hänet pois ei ollut
se etten välittäisi hänestä, vaan se että välitän hänestä niin
paljon. Pelkäsin että hän vielä katuisi -- ja sitä en minä voisi
kestää! Minusta ei ollut oikein että minunlaiseni ihminen, jolta niin
kokonaan puuttuu esi-isät, joutuisi naimisiin sellaiseen perheeseen
kuin hänellä on. En ollut koskaan kertonut hänelle orpokodista ja
minua inhotti selittää hänelle etten tiedä kuka olen. Minä voin olla
_kauhea_ niinkuin tiedät. Ja hänen perheensä on ylpeä ja minä olen
ylpeä minäkin!
Tunsin myöskin olevani jollakin tavoin sidottu sinuun. Kun minut on
kasvatettu kirjailijaksi, täytyy minun ainakin koettaa tulla siksi.
Ei olisi juuri kaunista ottaa koulusivistys vastaan sinun lahjanasi
ja sitten mennä pois eikä käyttää sitä. Mutta nyt kun alan kyetä
maksamaan takaisin, tunnen että olen osittain vapautunut tuosta
velasta -- sitäpaitsi luulen että voisin edelleenkin olla kirjailija
vaikka menisinkin naimisiin. Nuo kaksi ammattia eivät ehdottomasti
sulje pois toisiansa.
Olen ajatellut asiaa hyvin paljon. Tietenkin hän sosialistina omaksuu
epäsovinnaiset käsitykset asioista, ehkä hänestä ei olisi niin
vaikeata mennä naimisiin proletariaattiin kuuluvan kanssa kuin jonkun
toisen miehen mielestä olisi. Kun kaksi ihmistä niin täsmälleen sopii
yhteen ja he aina ovat onnelliset yhdessä ja yksinäiset erillään,
ei heidän ehkä pitäisi antaa minkään maailmassa tulla välilleen.
Tietysti _tahtoisin_ uskoa niin. Mutta kuulisin mielelläni sinun
mielipiteesi, johon mikään tunne ei vaikuta. Sinäkin luultavasti
kuulut Perheeseen ja katsot asiaa maailman näkökannalta etkä vain
myötätuntoisin, inhimillisin silmin -- näet nyt kuinka urhoollisesti
esitän asian sinulle. Entä jos menisin hänen luokseen ja selittäisin
että esteenä ei ole Jimmie, vaan John Grier Home -- olisiko aivan
kauheata jos tekisin niin? Siihen vaadittaisiin paljon rohkeutta.
Olisin melkein mieluummin onneton loppuikäni.
Tämä tapahtui lähes kaksi kuukautta sitten, enkä ole kuullut
sanaakaan hänestä senjälkeen kun hän oli täällä. Aloin juuri jo
tottua murtuneeseen sydämeen, kun sain Julialta kirjeen, joka
mullisti taas kaikki. Hän sanoo -- hyvin sivumennen -- että "Setä
Jervis" oli joutunut olemaan kokonaisen yön ulkona myrskyssä
metsästysretkellä Kanadassa ja että hän senjälkeen on sairastanut
keuhkotulehdusta. Enkä minä tietänyt sitä. Olin vain loukkaantunut,
kun hän oli sillä tavoin kadonnut tyhjyyteen ilman sanaakaan. Minä
luulen että hän on aika lailla onneton, ja minä tiedän että itse olen!
Mitä minun olisi oikeinta tehdä sinun mielestäsi?