Marraskuun 9 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Lähdin tänään kaupunkiin ostamaan kenkämustetta ja pari kaulusta
ja puserokankaan ja putken orvokkivoidetta ja kappaleen hienoa
saippuaa -- kaikki hyvin tarpeellisia, en voisi enää päivääkään olla
onnellinen ilman niitä -- ja kun aioin maksaa vaununkuljettajalle,
huomasin kukkaron jääneen toisen hameeni taskuun. Niinpä minun täytyi
astua alas ja odottaa seuraavaa vaunua, ja myöhästyin voimistelusta.
On kauheata kun on kaksi hametta eikä yhtään muistia!
Julia Pendleton on kutsunut minut luokseen joululomaksi. Miten
tämä vaikuttaa teihin, Mr. Smith? Kuvitelkaa Jerusha Abbottia John
Grier Homesta istumassa rikkaitten pöydässä. En käsitä miksi Julia
tahtoo minut sinne -- hän näyttää suorastaan kiintyneen minuun viime
aikoina. Totta puhuakseni lähtisin paljon mieluummin Sallien luo,
mutta Julia pyysi minua ensiksi, niin että jos jonnekin lähden,
täytyy minun lähteä New Yorkiin eikä Worcesteriin. Minua hieman
hirvittää ajatus, että joudun kohtaamaan Pendletoneja _en masse_,
ja sitten minun täytyy saada paljon uusia pukuja -- niin että Setä
kulta, jos kirjoitat että tahtoisit minut jäämään kauniisti kouluun,
mukaudun toiveisiisi herttaisen tottelevaisena kuten ainakin.
Luen tyhjinä hetkinä "Thomas Huxleyn elämää ja kirjeitä" -- se
on hauskaa, kevyttä luettavaa silloin tällöin. Tiedätkö mikä
archaopteryx on? Se on eräs lintu. Ja stereognathus? En ole itsekään
varma, mutta luullakseni se on jokin puuttuva rengas, lintu jolla on
hampaat tai lisko jolla on siivet. Ei, se ei ole kumpaakaan, katsoin
juuri kirjasta. Se on mesozoinen nisäkäs.
Olen valinnut kansantalouden tänä vuonna -- hyvin valaiseva aine. Kun
olen lopettanut sen, alan tutkia hyväntekeväisyyttä ja uudistuksia,
ja silloin, Mr. Johtokunnan Jäsen, tiedän tarkalleen kuinka
orpokoti on järjestettävä. Etkö usko että minusta tulisi verraton
äänestäjä, jos minulla olisi äänioikeus? Täytin kaksikymmentä yksi
viime viikolla. Kauhean tuhlaileva maa, joka heittää pois sellaisen
rehellisen, sivistyneen, itsetietoisen, älykkään kansalaisen kuin
minä olisin.
Sinun alati
JUDY.
Joulukuun 7 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Kiitos että annoit minulle luvan lähteä Julian luo -- otaksun että
vaitiolo on myöntymisen merkki.
Ah kuinka olemme olleet seuraelämän pyörteissä! Johtajan tanssiaiset
olivat viime viikolla -- tämä on ensimäinen vuosi, jolloin kukaan
meistä saa olla mukana, sillä vain yläluokkalaiset pääsevät niihin.
Minä kutsuin Jimmie McBriden ja Sallie kutsui hänen huonetoverinsa
Princetonista, saman, joka oli viime kesänä heidän leirissään
-- hirveän hauska, punatukkainen poika -- ja Julia kutsui erään
new-yorkilaisen herran, joka ei ollut erittäin mielenkiintoinen,
mutta seuramiehenä moitteeton. Hän on sukua De la Mater Chichesterien
kanssa. Kenties se merkitsee jotakin sinulle? Minua se ei valista
vähääkään.
No niin, vieraamme saapuivat perjantai-iltapäivällä ja joivat teetä
seniorien käytävässä ja syöksyivät sitten hotelliin päivälliselle.
Hotelli oli niin täynnä että he nukkuivat riveissä biljardipöydillä,
niin he kertovat. Jimmie McBride sanoo että ensi kerran kun hänet
kutsutaan illanviettoon tähän korkeakouluun, hän ottaa mukaansa
teltan Adirondackista ja pystyttää sen urheilukentälle.
Puoli kahdeksan he palasivat takaisin presidentin vastaanottoon
ja tanssiaisiin. Meidän tilaisuutemme alkavat aikaisin! Olimme
järjestäneet miesten nimikortit ennakolta, ja joka tanssin jälkeen
jätimme heidät ryhmiin alkukirjaimen mukaan, niin että heidän
parinsa löytäisivät heidät helposti ensi tanssissa. Jimmie McBriden
esimerkiksi piti seisoa kärsivällisesti M-ryhmässä kunnes hänen
vuoronsa tuli. (Ainakin hänen olisi pitänyt seisoa kärsivällisesti,
mutta hän vaelteli koko ajan ympäri ja sekaantui R- ja S-ryhmiin ja
kaikellaisiin muihin kirjaimiin.) Huomasin hänet hyvin vaikeaksi
vieraaksi, hän murjotti kun sai tanssia vain kolme tanssia minun
kanssani. Hän sanoi että häntä ujostuttaa tanssia tyttöjen kanssa,
joita ei tunne!
Seuraavana aamuna laulukuoromme antoi konsertin -- ja kenen luulet
kirjoittaneen hauskan uuden laulun, joka oli sepitetty tilaisuutta
varten? Jerusha Abbott sen kirjoitti. Se on totta. Hän sen teki. Oi,
minä sanon sinulle, Setä, sinun pikku löytölapsestasi tulee kohta
perin huomattava henkilö!
Joka tapauksessa olivat nuo kaksi iloista päiväämme suunnattoman
hauskat, ja luulen että miehetkin nauttivat. Muutamia heistä ensin
kovasti hirvitti joutua tuhannen tytön seuraan, mutta he perehtyivät
hyvin nopeasti. Kahdella Princeton-pojallamme oli hauska aika --
ainakin he kohteliaasti sanoivat meille niin, ja he ovat kutsuneet
meidät tanssiaisiinsa ensi keväänä. Me lupasimme tulla, niin että älä
pane vastaan, Setä kulta!
Julialla ja Salliella ja minulla oli kaikilla uudet puvut. Tahdotko
kuulla niistä? Julian oli kellertävää silkkiä, kirjailtu kullalla, ja
kukkina hänellä oli purppuranpunaisia orkideoja. Puku oli kuin _uni_,
tuli suoraan Parisista ja maksoi miljoonan dollaria.
Sallien oli himmeän sininen, kirjailtu persialaisella koruompelulla,
ja sopi hyvin hänen punaiseen tukkaansa. Se ei maksanut ihan
miljoonaa, mutta oli aivan yhtä vaikuttava kuin Julian.
Minun oli himmeän punaista _crepe de chine'ä_ ja koristettu
kellertävillä pitseillä ja vaaleanpunaisella silkillä. Ja minulla
oli tulipunaisia ruusuja, jotka J. McB. lähetti (Sallie oli sanonut
hänelle, mikä väri hänen piti hankkia). Ja meillä kaikilla oli
satiinikengät ja silkkisukat ja harsoliinat, kullakin värinsä mukaan.
Nämä muoti-yksityiskohdat mahtavat tehdä sinuun syvän vaikutuksen.
Ei voi olla ajattelematta, Setä, kuinka väritöntä elämää miesten
on pakko elää, kun muistaa että harsokangas ja venetsialainen
pitsi ja käsi-koruompelu ja irlantilainen virkkaus kaikki ovat
heille vain tyhjiä sanoja. Kun taas nainen -- harrasti hän sitten
vauvoja tai mikrobeja tai miestänsä tai runoutta tai palvelijoita
tai suunnikkaita tai puutarhanhoitoa tai Platonia tai bridgeä --
pohjimmaltaan ja aina harrastaa pukuja.
Luonnon ainokainen kosketus tekee koko maailman sukulaisiksi. (Tämä
ei ole alkuperäistä. Sain sen eräästä Shakespearen näytelmästä.)
Mutta palatkaamme asiaan. Tahdotko että kerron sinulle salaisuuden,
jonka olen hiljattain keksinyt? Ja lupaatko ettet pidä minua
turhamaisena? Kuule sitten:
Minä olen kaunis.
Minä olen, se on totinen tosi. Olisin kauhea idiootti jollen tietäisi
sitä, kun huoneessa on kolme peiliä.